KESKUSTELU

Ahneus sivaltaa vanhuksen kukkarolla

Tunnetusti tänään elämme pidempään kuin koskaan. Yleensä yksin jäävä vaimo elää vielä 10-25 vuotta miehensä lähdön jälkeen, ihmetellen nuorempien elämän menoa. Työtä tekemään tottunut ja usein niukoilla toimeen tullut vanhus on kerännyt elämän ehtoopuolelle merkittävän varallisuuden mm. käteisenä pankkiin, vaikkapa pahan päivän varalle. Jotkut sukulaiset, asetetut huoltajat, holhoojat ja jopa lapset pimittävät ja sivaltavat eläkeläisen, jopa läheisensä varoja. Paljon on myös puolin ja toisin väärinkäsityksiä, kun aina ei jakseta/ viitsitä selostaa tarkasti mistä oli kysymys.

Väite on jyrkkä, ja se ei tietenkään koske kaikkia, mutta Suomessa keskimäärin erinomaisesti toimiva sosiaalijärjestelmä tietää otsikon ongelman. Virkailijat ovat tottuneet asiapaperiväärennöksiin, kikkailuihin ja suoranaiseen varastamiseen huonomuistisen vanhuksen kukkarolta ja tililtä. Otettu kauppareissun 50 euroa olikin 5 euroa ja kaappiin tuli huolehdittua vain kaurapuuro, tölkki maitoa, papupurkki kuin hernerokkakin. Loppu rahasta livahti toisiin taskuihin; eihän se dementoitunut höppänä mitään muista, pohdinnalla. Luottamus ja arvostus luottamukseen on menettänyt merkityksensä.

Eläkeläisten määrä kasvaa, erityisesti yksinäisten naisten, joiden pää on terävä, mutta voimat eivät muutoin riitä pitämään puoliansa. Ei ole lainkaan ihme, että Kelan toimistossa vanhus hiljaisella ja voimattomalla äänellä anoo apua, kun hän ei enää pääse edes omalle tilille. Vanhus tietää, että hänen rahaa otetaan sumeilematta aivan muihin tarkoituksiin, kuin hänen elantoonsa (todellinen tapahtuma pääkaupunkiseudun Kela-toimistossa).

Jopa vanhuksen aikamiespoika sivaltaa eläkerahat ryyppyhommiin ja velkoihin. Vanha äiti ei jaksa tehdä mitään, vaan alistuu. Yhteiskuntamme on todella näyttänyt nurjan puolensa. Eräät vanhukset ovat koko ikänsä säästäneet. Siivoojan ja puusepän palkasta on jäänyt pankin tilille hautauskulujen jälkeen jopa 60.000 euroa puhdasta rahaa viljeltäväksi kaukaistenkin sukulaisten kulutushankintoihin, jopa sellaisille perillisille, jotka eivät ikinä menehtynyttä tavanneet.

Suomen ikääntyvä kansa puskee historiansa suurimmat perinnöt aiheellisesti, mutta myös aivan tarkoituksettomasti valtiolle ja kaukaisille sukulaisille. Joskus raha päätyy vanhuksen toivomana hyväänkin asiaan, joka oli mummun silmäteränä loppuvuodet. Monet kunnat ovat käärineet taseeseensa ratkaisevat eurot pönkittämään lahoa talouttaan.

Markkinatalousehtoinen elämäntyyli ei kunnioita vanhuksen säästöjä, ne pitää saada kulutukseen. Huoltajan kauppareissulla itselleen ostamat herkut menevät toisiin suihin, vaikka eläkkeensaaja olisi viimeisinä vuosina itsekkin niitä halunnut. Sosiaalitoimistot kaikilla paikkakunnilla tietävät tämän vähän puhutun ongelman laajuuden.

Kelan toimistot eivät voi tehdä asialle mitään, vaan maksavat virallisten papereiden mukaan rahat huoltajan käyttöoikeustilille. Poliisiin yhteydenotto ei juuri auta, koska poliisi ottaa luonnollisesti yhteyttä lailliseen huoltajaan/ holhoojaan, ja tämä selittää mummon/ papan höpärehtivän. Vaikka katse on sumea, niin mieli ja taju ovat teräviä, mutta kun lääkäri on katseen sumentuman todennut ja määräykset antanut sen mukaisesti. Kuinka moni vanhus elää tässä piinassa tietäen ymmärtävänsä, mutta kun muut nopeatempoisessa yhteiskunnassa eivät ymmärrä; ei ole aikaa tutkia tarkasti, on muutakin yhteiskunnallisesti tähdellisempää.

Yksinäisiä vanhuksia elää kaikkialla. Monelta heistä sivalletaan rahaa ja omaisuutta, yksinäisen pystymättä asialle mitään. Ei ole lähimmäistä, ei ole sitä rakasta sukulaista/ ystävää, joka olisi antamassa arvoa pitkälle elämäntyölle ja suojaamassa sitä. On vain passiivinen odotus, jotta kohtahan se kupsahtaa; ei se uutta hattua eikä huivia enää tarvitse, puhumattakaan matkasta katsomaan sitä viimeistä elossa olevaa veljeä ulkomailla, kun nyt siihen lentolippuunkin olisi varaa.

Kaukoidässä vanhukset ja isovanhemmat ovat suvun ylpeys pitkästä elämän kokemuksestansa. Vanhukset ovat arvostettuja opettajia ja elämän neuvojia lasten lapsille. Vanhuksia kunnioitetaan, ja on lapsien ja lasten lapsien suuri tehtävä huolehtia heistä ylpeydellä ja velvollisuudella. Isovanhemmat kantavat sitä geenistöä, joista lapsien ja lasten lapsien pitäisi oma elämäntaito ja -kyky ammentaa.

Kiitos ja arvostus heille, jotka ovat ymmärtäneet huolenpidon vanhuksistaan heidän elämän ehtoopuolella. Se työ, minkä nämä meidän eläkeläiset ovat tehneet, ovat suoraan sitä pohjaa, mistä me kulutustäyteisen oman hyvinvointimme kasvatamme.

Vanhus ei ole perintöpykälä lakikirjastossa, vaan henkinen voimavara antamaan ymmärrystä ajoista, jolloin katsottiin totuutta ja itsenäisyyden säilymistä suoraan silmiin. Antakaamme myöskin arvo vanhuksen omille toivomuksille, jos elämä on jo muodostunut hänelle itselleen liian raskaaksi.

Ilkka Luoma

Myös yhteskunta käyttää vanhuksia taloudellisesti hyväkseen, minusta
niillä hoitokuluilla mitä menee vanhuksen hoitoon laitoksessa, pitäisi
saada laadukkaampaa hoitoa. Ja pelkkä ikä ei todellakaan saa olla
peruste holhouksen alaiseksi luokittelulle, vaan vanhuksilla on oikeus
päättää elämästään niinkuin muillakin. Jos joku haluaa tuhlata eläke-
rahansa etelänmatkaan, tai muuhun turhuuteen tehkööt niin vapaasti
viimeisinä vuosinaan.

Kerropa, Ilkka Luoma, oletko ehdokkaana seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vai mistä johtuu tämä ylenmääräinen floodaaminen kaikkiin mahdollisiin tiedotusvälineisiin?

Samat jutut jotka laitat tänne, löytyvät yleensä mm. Etelä-Saimaan lukijan kynä-palstalta, ja varmaan muistakin maakuntalehdistä. Hesariinkin olet varmaan niitä tarjonnut, eivät ehkä ole niitä julkaisseet.

Pyritkö ehkä saamaan mainetta yhteiskunnallisena ajattelijana? Jos näin, koeta saada jotain sisältöä teksteihisi.

IsoJussi

Ilkka puhuu vaan asiaa.

Se on vain hyvin yleistä, että sukulaiset yrittää viedä vanhuksien rahojakin. Jos sillä on vain sellaista kertynyt.

isojussilla on kapea näköala yhteiskunnallisiin asioihin. Yleensä kaikki asiat mitkä ovat yksinkertaisimmillaan ovat niitä mihin ei puututa. Koska ei kaikki usko niiden olemassa oloon. Esimerkiksi naisten väkivaltaisuus.


Aina oletetaan että ongelmat ovat monimutkaisia ja vaikeita. Vanhuksien huoltokin on jossain määrin vaikkapa vanhustenkodeissa retuperällä, koska kaikki uskovat että kai niistä vanhuksita huolehditaan. Koska ovathan he verojakin maksaneet. Mutta ei tässä maailmassa ole yksinkertaisia ja itsestäänselvyyksiä juurikaan. Jotka toimisivat ilman mitään huomiota.

Onhan se niin että useimmat länsimaisista ei enää pidä vanhuksistaan huolta. Heidät työnnetään jonnekkin hoitokotiin, jossa sitten hyvin harvoin käydään tervehtimässä.

Mutta vanhuksen rahat kelpaa jos niitä sattuu olemaan. Olen monta kertaa huomannut kuinka moni vanhempi on yksinäinen. Asuvat yksin. Sukulaiset tulevat harvoin kylään, josko koskaan.

Minulla on yli 80 vuotias naapuri. Nainen, Hänessä on kuin puheripuli. Hän puhuu ja puhuu. Näkyy kaipaavan seuraa. On tarjonnut muutaman kerran kahville. Hän esitteli sukulaistensa kuvia albumeista ja kaipasi heitä.

Moni meidän ulkolaisista on paljon sukurakkampi mitä me länsimaiset. He ei jätä vanhuksiaan unholaan. Heillä on vielä jäljellä se vanhempien kunnioitus.

Ajattelen joskus sitä että mitenkähän sitten on kun minä olen vanhus? Minne joudun? Missä olen?

Vanhuksia jotka on kotona, heillä käy kunnan hoitajat. Siivoavat, vievät puoli kylmää ruokaa laatikossa. Mutta heillä ei ole aikaa jutella vanhusten kanssa, eikä myöskään katsoa että vanhukset syö ja juo. Kiire on. Palvelu maksaa vanhuksille. Mutta harva vanhus on tyytyväinen palveluun jonka he joutuu ostamaan tullakseen toimeen.

Ja eräissä hoitopaikoissa, yksityisissä etenkin, on kuollut vanhuksia ja muuta ikävää on tapahtunut. Kalliit paikat, mutta ei huolehdita vanhuksista.

Litaniani tarkoittaa sitä että minä säälin eräitä vanhuksia, kun heidän elämä ei ole mitään helppoa. Haluaisin auttaa, mutta kaikkia ei voi auttaa. Minun hyväntekeväisyystyöni kohdistuu etupäässä nuorten tyttöjen avustamiseen.

Maailma on mennyt kummaksi.

Äläs nyt, Ilkalla oli ihan hyvä kirjoitus Apu-lehdessä pari kuukautta sitten globalisaatiosta.

..................................

Ensinnäkään en päätä mitä lehdistö julkaisee. Toimittajat tekevät päätökset sen mukaan mitä arvelevat oman levikkialueen lukijoiden haluavan lukea. Suomi on vapaa maa arvioida, tosin keskustelupalstojen päällimmäinen asia on itse aihe, eikä kirjoittaja, itse asiassa nimellä jutun perässä ei ole mitään merkitystä, vaan sillä herättääkö se keskustelua, kritiikkiä, positiivisuutta, negatiivisuutta, siis yleensä osallistumista. Olen huomannut omia juttuja, jotka eivät saa yhtään vastausta.

Kirjoitan sellaisista asioista, joita arvelen muiden lukevan. Kirjoitan myös aiheista, joita vihjaistaan muiden toimesta. Mm. tämän ketjun varsinainen aloitus on muutamien sosiaalityöntekijöiden kertomuksia keskustelustamme todellisesta elämästä, ja en itse ajatellut tilanteen niin huonosti olevan. Halusin myös muidenkin tietävän sen, ...monet tietävätkin.

Mainetta ei pyritä saamaan, se annetaan muiden toimesta tai sitten ei. Sisällön osalta jäisin odottamaan konkreettista kritiikkiä itse kirjoitetusta aiheesta, Kiitos.

Etpä, Ilkka, vastannut ensimmäiseen kysymykseen.

IsoJussilla on nyt kuitenkin aika leveä näkökulma yhteiskunnallisiin asioihin. Ihan työni puolesta niihin sotkeennun. Enkä tuossa edellisessä edes puuttunut Ilkka Luoman kirjoituksen yhteiskunnallisiin aspekteihin, ainoastaan kirjoituksen motiiveihin.

Aina joskus kannattaa miettiä, miksi joku tekee jotain...

Muinaisissa kulttuureissa, sitten kun vanhuksesta ei ollut yhteisölle enää mitään hyötyä, eli hän tuli liian sairaaksi tai raihnaiseksi, tälle lyötiin reppu selkään jossa oli vähän evästä ja sitten nenä kohti vuoria...

On vahvat merkit siihen, että nykyinen yhteiskunnallinen kehitys kulkee samaan suuntaan!

....................................

Olisiko eläinkunnassa jotain samanlaista? Eikö norsut vaeltanut jonnekkin luolaan ja miksi valaat joskus ajavat "karille" ja rantaan kuolemaan? Vai olisiko se sittenkin "protesti"?

Biologinen yhteisö on jatkuvassa kierrossa hyödyntäen edellisensä. Ihmisen inhimillisyys ja kekseliäisyys ovat pitkittäneet tätä materian luovutusta uusien rakennusmateriaaliksi.

.............................

Länsimaissa on paljon yksinäisiä vanhuksia ilman sukulaisia, lisäksi on paljon nuorempia ilman jälkikasvua. Kaukoidässä vanhuksilla on keskimäärin paljon lapsia ja lapsen lapsia MYÖS huolehtimassa heistä. Kiinan yksilapsisuus tulee tuottamaan suuret ongelmat seuraavien 10-30 vuoden aikana... nyt siellä hiljalleen "peräännytään" yksilapsisuudesta.