Suomen perustuslakiSuomen sekä Suomen perustuslain olemassaolon, ovat vanhempamme, isovanhempamme sekä esi-vanhempamme mahdollistaneet. Se on kirjoitettu "suomalaisten verellä" ihmiskunnan historiassa, ja suojelee etnisen Suomen Kansan ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, vakautta, vakaumusta, ihmisoikeuksia, sekä oikeuksia yleensä.
Itsestäänselvä asia on, että Suomen perustuslakia on luettava ja noudatettava johdonmukaisessa (kronologisessa) järjestyksessä, mikä merkitsee esimerkiksi sitä, että 11 § (Uskonnon ja omantunnon vapaus) ei saa viitata suoraan, vaan on otettava huomioon 1 § - 10 § jotka ovat ennen 11 §.
Koskien esimerkiski Natoon liittymisen arvioinnista, perustiedot etnisen Suomen Kansan historiasta ovat tärkeitä tietää. Kysymys ei ole "Liitytäänkö Natoon: Kyllä tai Ei?", vaan kysymys on "Saammeko liittyä Natoon - viitaten tunnettuun etnisen Suomen Kansan historiaan sekä Suomen perustuslakiin - : Kyllä tai Ei?".
Suomen perustuslain lähdeteksti:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/199907311§.1.2012 ValtiosääntöSuomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)
L:lla 1112/2011 muutettu 3 momentti tulee voimaan 1.3.2012. Aiempi sanamuoto kuuluu: Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.
2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaateValtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
3 § Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismiLainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
4 § Valtakunnan alueSuomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.
Kommetti koskien 1 §Venäläisvihan ja venäläispelon ("ryssävihan" ja "ryssäpelon") lietsominen ja niillä etnisen Suomen Kansan mielipiteen muokkaaminen Nato -ystävällisemmäksi, ei ole Suomalaisen ihmisarvon loukkaamattomuuden, vapauksien, oikeuksien sekä oikeudenmukaisuuden edistämistä. Se ei myöskään ole kansainvälisen yhteistyön, rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamista eikä myöskään yhteiskunnan kehittämistä.
Kommetti koskien 2 §Valtiovalta Suomessa kuuluu etniselle Suomen Kansalle. Näin ollen jokainen viranhaltija (virkamies), on Suomen Valtiovallan (kansan/veronmaksajien) palveluksessa oleva työntekijä, jonka kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin Suomen Valtiovallan (kansan/veronmaksajien) perustuslakia.
Että yksilö/kansa voi vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen - esimerkiksi kun äänestetään jonkin asian puolesta tai vastaan - on yksilöllä/kansalla oltava reaalitieteeseen (todellisuus) ja käsitteelliseen tieteeseen (ymmärtäminen, taju) perustuvat tiedot asiasta mistä hän äänestää. Vastuu siitä että yksilöllä/kansalla on tarvittavat perustiedot asiasta, on valtiovallan paleveluksessa olevilla viranhaltiojoilla.
Kommentti koskien 4 § - viitaten 1 §, 2 §, 3 §Ottaen huomioon 1 §, 2 §, 3 §, jos Suomen rajoja - tai mitä tahansa Suomen rajojen sisäpuolella muutetaan -, eduskunta saa esittää ehdotuksen koskien perustuslain muuttamista valtiovallalle (§ 2), mutta toteutetaanko muutos tai ei, siitä päättää valtiovalta joka äänestää asiassa.
Koskien Naton olemassaoloa Suomessa tai ei, § 4 mukaan "Suomen alue on jakamaton". Suomen (valtiovallan/kansan) perustuslain mukaan, Suomi ei saa puolustaa Amerikkaa Suomessa. Suomen hallituksessa ei saa olla vieraan valtion edustusta, ja valtiovallan palveluksessa oleva viran haltija (työntekijä), ei saa edustaa vierasta valtiota.
Perustietoa tunetusta historiastaEtnisen Suomen Kansan historiasta tiedämme, että Natsien läsnäolo Suomen rajojen sisäpuolella johti sotaan, jossa suomalaiset olivat Natsien tykinruokaa. Sota ei ollut "Suomen ja Venäjän välillä" niin kuin propagandassa esitetään, vaan "Venäjän ja Suomessa olevien Natsien välillä".
Lähihistoriasta tiedämme, että Georgia halusi liittyä Natoon sillä seuraamuksella, että Venäjän armeija ylitti Georgian ja Venäjän välisen rajan: Georgia antoi syyn Venäjälle - sellaista syytä ei Suomen saa antaa, viitaten § 1, § 2, § 3 tietoihin ja Suomen perustuslakiin.
Naton/Amerikan läsnäolo Suomessa, johdonmukaisesti voi johtaa samaan kuin Natsien läsnäolo Suomessa; Suhteeet Venäjän kanssa kiristyvät ja että Venäjä kääntää osan ydinkärkiohjuksiaan Suomeen, ja suomalaisista tulee tällä kertaa Amerikan/Naton tykinruokaa.
Näennäistieteeseen ja rasismiin perustuvan venäläispelon ja venäläisvihan ("ryssävihan" ja "ryssäpelon") lietsominen, ja sillä tavalla etnisen Suomen kansan mielipiteeseen vaikuttaminen koskien naapurikansaa, on Suomen perustuslaissa, Suomen kansan laissa, Suomen valtiovallan laissa ehdottomasti kielletty; "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
Päinvastoin, jos Euroopan Unioni ja/tai sen talous romahtaa, ja/tai jos Maailmantalous romahtaa -esimerkiksi jonkin luonnonlakeihin perustuvan ilmentymän johdosta-, hyvät välit Venäjän kanssa takaa m m kaasun ja öljyn saannin Suomeen. Karjalaan voi perustaa yhteisen Fin-Rus vapaakauppa-alueen, sotilaallisen rintamalinjan sijasta.
Yksinkertaisesti kuvailtuna.
http://www.youtube.com/watch?v=6apiyG4haTUAs long as they use the brooms the way a man according to the law is suppose to use the brooms, it's not a big deal, but when those monks start to explode, then "Houston, we have a freaken out problem".