KESKUSTELU

Olenko itsetuhoinen kun en koskaan tarjoo muille ja juon muiden?

Itse asiassa itsekkyys lisääntyy yltäkylläisyyden keskellä. Tarpeella ei ole enää merkitystä ja ihmisen luontaista tapaa ahmia ei enää kompensoi toisen tarve.
Kun ei koskaan olla nähty nälkää, ei myöskään ymmärretä sitä.



Eikös silloin ole kyse omantasoisesta suorituksesta? Tasapäistävässä kyse on eritasoisesta.

Monellakin tavoin.

Neitzel ja Welzer tuovat esiin, kuinka nopeasti tavallinen ihminen voi muuttua kyyniseksi teloittajaksi. Erään pommittajan sanoin:

"Ensimmäisenä päivänä kauhistuin, toisena se oli paskan samantekevää ja kolmantena iloitsin kohteista."

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Po ... 5266323144

RAF:n Bomber Commandin sotilaiden olemus toisen maailmansodan aikana kertoi jostain muusta. Tämä joukko joka kaikista brittien aselajista kärsi suhteessa ylivoimaisesti kovimmat tappiot kuolleina (70% kuoli tai katosi viimeistään 20 taistelulennon jälkeen) oli käytännössä niin traumatisoitunut, että sen keskuudessa eristäytyminen sosiaalisesti muista, ryyppäämien, sukupuolitaudit, ärtyneisyys, halu vain nukkua, tylsistyminen, jne olivat hyvin yleisiä.

Tämä on merkittävää siinäkin mielessä ja lyö osittain Grossmanin tutkimustuloksia korville, että pommittajat eivät nähneet koskaan uhriensa palaneita ruumiita ja kauhunhuutoja vaikka he saattoivat yön pimeydessä ja valtavien räjähdysten kautta vaistota että jotain aivan helvetillistä kilometrejä alempana on tapahtumassa. Pommittajien elämä erosi siinäkin mielessä muista sotilaista että matka joukkomurhaajan tehtävästä huoran syleilyyn oli mitattavissa vain muutamina tunteina. Osittain heidän psyykkeensä romahtamiseen (sitä ilmeni laajasti mm. Berliinin pommittamisen talvena 1943-44) vaikutti myös se, että tulokset propagandasta huolimatta näyttivät arvelluttavan surkeilta.

Aika kovapintainen ja omasta hengestäänkin välipitämätön pitää olla, jos ei tuollaisista tappioluvuista traumatisoidu. Turhautumista varmaan lisäsivät mahdolliset epäilykset pommitusten tehottomuudesta.

Haluaako? Kaikkiin johtajan virkoihin, mitkä ovat julkisessa haussa on isot liudat hakijoita, yrityksissä, valtion- ja kunnahallinossa ja eri organisaatioissa "tapellaan verisspäin" ylennyksistä. Kyllä suuri osa ihmisita haluaa valtaa, vastuuta ja arvostusta, jopa ilman parempaa palkkaa, sanotaan vaikka kunnianhimon ajamana.

Kun on valtaa ja vastuuta työ on silloin yleensä myös itsenäisempää, vapaampaa, monipuolisempaa ja sosiaalisesti arvostetumpaa, pelkästään nämä riittävät kannustimeksi suurimmalle osalle, johtajien ylikorkeat palkat ovat itseasiassa hukkaan heitettyä rahaa. Mutta kukapa ei ottaisi, jos tarjotaan ja jos itse pääsee päätäämään palkastaan, mutta kukaan ei ole korvaamaton.

Yöpommareista aikoivat jättää aseet pois koska niillä ei pudottaneet mitään, mutta kukaan ei olisi lähtenyt lennolle ilman. Miehistöksi värväsivät kenet vain saivat. Lastina oli palopommeja ja osuma sellaiseen tiesi koneen tuhoa. Saksalaisilla oli tutkaohjatut IT:t. Ne osuivat vaikka näkyvyyttä ei olisi ollut lainkaan.

Mitenkä se meni, ihminen voi olla älykäs, mutta ihmismassa käyttäytyy kuin 5-vuotias. Jos hallitset tiedon levityksen ja osaat sitä kayttää, niin ajan kanssa voit oikeuttaa lähes mitä vain, hetkellisesti. Yksilöillä ei ole väliä, vain massoilla.

PS. Ihminen on aina ollut ihminen, ei ihmisluonto ole muuttunut mihinkään ainekaan 5000-vuoteen. Kulttuurit elävät, ihminen on aina vaan ihminen.

Mitä pienempi kynnys vastaväkivaltaan on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä väkivaltaa ja siihen rinnastettavaa alistamista harjoitetaan. Mitä jos tietäisit 100% varmuudella että kukaan ei tulisi perään huutamaan, jos varastaisit kaupasta suklaapatukan? Eihän se olisi keneltäkään pois, paitsi ehkä joltakin ylikansalliselta riistokorporaatiolta. Ehkä seuraavalla kerralla voi varastaa läppärin. Uutta autoakin tarvitsisi, naapurilta voi kätevästi käydä pöllimässä.

Sama pätee valtioihin ja yhteisöihin. Jos naapurimaan voi vallata ja olettaa hyötyvänsä valtauksesta jotenkin ilman, että siitä seuraa mitään negatiivista, niin kynnys sotatoimiin on aika matala. Tietysti jos kaikki luopuisivat aseista, niin kenelläkään ei olisi kykyä hyökätä toisen kimppuun. Kuka vaan takaa sen aseistariisunnan toteutumisen? Minäkin voisin aivan hyvin sanoa että tulkaa vaan katsomaan, ei mulla mitään ole, eikä olekaan, mutta jos olisi niin voisin hyvin jemmata pyssyn vaikka seinän väliin tai johonkin ihan muualle, ja valtioilla on aika paljon suuremmat resurssit jemmailla kamaa mailleen ilman, että kukaan ulkovalta tai taho saa sitä koskaan tietää.

Lyhyesti = ennen kuin jokin essentiaalisesti muuttuu, tässä maailmantilanteessa lopumalla omasta puolustuskyvystään altistaa itsensä suurelle väkivallan riskille.

Juuri noin. Puolustuskyvyttömien siviilien teloittajia löytyy, vaikka teloittajille annettaisiin mahdollisuus välttää teko. Tästä on monia esimerkkejä viime maailmansodastakin.

Se onkin sitten eri asia, että esim. viime maailmansodan aikana jalkaväen sotilaat eivät kovin tarkkaan tähdänneet vihollisiaan vaan räiskivät poteroistaan vähän minne sattuivat. Suurimmat tappiot aiheutuivat kuitenkin tykistön, ilmapommistusten, panssareiden, kranaatinheitinten ym takia ja siellä poteroissa oli edes jonkinlainen suoja henkikullalle.