
Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012. Haasta itsesi ja osallistu! Tsekkaa video ja kilpailuohjeet.
|
|
KESKUSTELU
Tiede.fi-foorumin päävalikko. Keskustelua kaikille tieteestä kiinnostuneille. Edellyttää rekisteröitymistä.
Näytä vastaamattomat viestit | Näytä aktiiviset viestiketjut
| Kirjoittaja |
Viesti |
|
Ding Ding
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 1:58 pm |
|
Liittynyt: Ke Maalis 16, 2005 11:26 am Viestit: 8626 Paikkakunta: kahvikupin ääressä
|
Tässä on joidenkin Euroopan maiden nykytilanne BBC:n mukaan:
Kun tähän yhdistää yhä jatkuvan muuttoliikkeen, ja etenkin sen että muslimiperheiden lapsiluku on jopa moninkertainen muun väestön lapsilukuun nähden, saadaan yksinkertaisilla laskutoimituksilla tuo Bernard Lewisinkin hahmottama islamisoituminen ennustettua.
Esimerkiksi: Hollannin muslimien lukumäärä on kaksinkertaistunut 14 vuodessa. Tanskassa on nyt noin 5% väestöstä muslimeja, ja siellä kasvu lienee jopa nopeampaa kuin Hollannissa. Norjassa oli vuonna 1980 noin 10,000 muslimia; nyt heitä on noin 130,000 (Wikipedian mukaan).
|
|
| Ylös |
|
 |
|
googeli
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 2:41 pm |
|
Liittynyt: Su Heinä 17, 2005 10:09 am Viestit: 2018 Paikkakunta: Täällä jossain
|
|
Onneksi lestadiolaiset lisääntyvät samaan tahtiin muslimien kanssa. Onko siis joskus 2040 odotettavissa suuri uskonsota lessujen ja muslimien välillä? Onko sinunkin valittava puolesi? Oletko mielummin kokonaan ilman kuvia, vai jätätkö vain tv:n pois?
_________________ Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Jes. 1:17
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Ding Ding
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 2:53 pm |
|
Liittynyt: Ke Maalis 16, 2005 11:26 am Viestit: 8626 Paikkakunta: kahvikupin ääressä
|
googeli kirjoitti: Onneksi lestadiolaiset lisääntyvät samaan tahtiin muslimien kanssa. Onko siis joskus 2040 odotettavissa suuri uskonsota lessujen ja muslimien välillä?
Lestadiolaiset kokevat melkoista hävikkiä, joten heistä tuskin koskaan tulee enemmistöä. Minunkin isoäitini oli lestadiolainen, mutta hänen lapsensa ovat korkeintaan tapakristittyjä ja lapsenlapset lähinnä ateisteja.
Islamin jättäminen sen sijaan on kuolemanrangaistuksen alainen teko monissa muslimimaissa, ja uskostaan luopuneet muslimit ovat joutuneet esim. Britanniassa vainojen kohteeksi.
Tokihan muslimitkin maallistuvat, mutta eivät Pariisin tai Tukholman ghetoissa. Siirtolaisten sijoittelupolitiikan epäonnistuminen on aiheuttanut maallistumisen viivästymistä.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Fëanor
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 2:56 pm |
|
Liittynyt: Pe Tammi 26, 2007 7:05 am Viestit: 2130
|
Ofnisid kirjoitti: [Suomelta löytyy omasta takaakin kunnollinen Islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttila, jonka havainnot ovat täysin päinvastaisia kuin noilla rasistien ns. "asiantuntijoilla" Hämeen-Anttila onkin islam-tutkimuksen Rauni-Leena Luukanen-Kilde. Motiivit sille, miksi äijä jauhaa islamista paskaa minkä kerkiää vaikka muslimit itse osoittavat jatkuvasti asian olevan aivan päinvastoin, ovat jääneet minulle pieneksi mysteeriksi. Joko äijä on tyhmä tai sitten hän yrittää epätoivoisesti todistella, että ei olekaan tuhlannut surkeaa elämäänsä pahuuden palveluksessa yrittäen kääntää mustaa valkoiseksi. Lainaa: Islam on kaunis uskonto, joka pitää sisällään monia kauniita asioita ja rituaaleja
Trolli vaiko asiaansa oikeasti uskova hullu viherstallari? Islam on pimeimpään keskiaikaan pysyvästi jämähtänyt äärimmäisen verenhimoinen ja väkivaltainen uskonto, jonka sisältö on samaa lajia kuin natseilla ja josta on kaikkinainen kauneus kaukana. Tässäpä sinulle niitä islamin "kauniita" asioita ja rituaaleja:

_________________ "With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Ofnisid
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 3:29 pm |
|
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 12:52 pm Viestit: 12
|
Fëanor kirjoitti: <clip> Kauheudet ja muu kansanryhmää vastaan kiihottaminen <clip>
Miten pystyt elämään muukalaisvihasi kanssa? Lietsomisesi täyttää jo viharikoksen tunnusmerkit, joten kannattaisi vähän miettiä...
Tiedoksesi kuitenkin. On yleisesti tunnustettu fakta, että kristityt ovat tehneet historiallisesti ylivoimaisesti eniten raakuuksia ja kauheuksia, että turha on yhtään syyllistää muslimeja siitä. Teloituksiakin taitavat tehdä eniten syvästi uskonnolliset (kristityt valloittajat) amerikkalaiset.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
XZQ
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:06 pm |
|
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 11:07 pm Viestit: 32
|
Ding Ding kirjoitti: Tässä on joidenkin Euroopan maiden nykytilanne BBC:n mukaan:  Kun tähän yhdistää yhä jatkuvan muuttoliikkeen, ja etenkin sen että muslimiperheiden lapsiluku on jopa moninkertainen muun väestön lapsilukuun nähden, saadaan yksinkertaisilla laskutoimituksilla tuo Bernard Lewisinkin hahmottama islamisoituminen ennustettua. Esimerkiksi: Hollannin muslimien lukumäärä on kaksinkertaistunut 14 vuodessa. Tanskassa on nyt noin 5% väestöstä muslimeja, ja siellä kasvu lienee jopa nopeampaa kuin Hollannissa. Norjassa oli vuonna 1980 noin 10,000 muslimia; nyt heitä on noin 130,000 (Wikipedian mukaan).
Jos vakavasti väität Euroopan islamilaistuvan lähitulevaisuudessa, niin olisi tosiaan mukava nähdä niitä todisteita. Näkisin mielelläni nuo lapsiluvut ja jos ne laskutoimitukset ovat tosiaan niin yksinkertaisia, niin hyvä ihme laita ne tänne.
Tuossa kartassasi ainakin Ranskan ja Italian muslimimäärät on laitettu rohkeasti yläkanttiin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_Italy
Therefore, in 2005 the number of Muslims living in Italy is estimated to be between 960,000 and 1,030,000,with an average estimate strikingly close to the million mark which Italian media have started to adopt while referring to the numbers of Muslims in Italy.
Pienen tutkimisen jälkeen en löytänyt mistään tuota suurempaa arviota
1,030,000
58,800,000=1.75%
Ranskassa on tällä hetkellä 64 miljoonaa ihmistä. Ranskan muslimien määrästä ei ilmeisesti ole tehty tarkkaa tutkimusta. Monissa lähteissä Ranskan muslimien määräksi arvioitiin 4-5 miljoona. Rohkein arvio oli noin 6 miljoona, mikä sekin olisi vasta 9.4%
Wikipediassa tällaisia arveluita.
Estimates of the number of Muslims in France vary widely. A poll released in 2007 [1] placed it at 3% of the population, while in 2006 the U.S Department of State placed it at about 10% [2]. The CIA World Factbook places it at 5-10% [3] In 2000, the French Ministry of the Interior estimated the total number of people born into Islam as 4.1 million (though other claims range from 5-6 million[citation needed]), and converts as about 40,000. Estimates of numbers of Muslims, and the alleged dangers in the housing projects of the suburbs by the Renseignements Généraux, the intelligence agency, have often been criticized. Critics in particular are the Monde diplomatique and the Canard Enchaîné.
A study conducted by Michèle Tribalat, a researcher at INED, and based on 1999 French census returns, showed that claims of 5 to 6 million Muslims in France were largely exaggerated. According to the census returns, there are only 3.7 million people of "possible Muslim faith" in France (6.3% of the total population of Metropolitan France in 1999). [4] These millions of Muslims who come from countries where Islam is the dominant faith may or may not be observant Muslims.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Lapin Mies
|
Viestin otsikko: en tiedä Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:11 pm |
|
Liittynyt: To Tammi 25, 2007 10:02 pm Viestit: 4051
|
XZQ kirjoitti: Ding Ding kirjoitti: Tässä on joidenkin Euroopan maiden nykytilanne BBC:n mukaan:  Kun tähän yhdistää yhä jatkuvan muuttoliikkeen, ja etenkin sen että muslimiperheiden lapsiluku on jopa moninkertainen muun väestön lapsilukuun nähden, saadaan yksinkertaisilla laskutoimituksilla tuo Bernard Lewisinkin hahmottama islamisoituminen ennustettua. Esimerkiksi: Hollannin muslimien lukumäärä on kaksinkertaistunut 14 vuodessa. Tanskassa on nyt noin 5% väestöstä muslimeja, ja siellä kasvu lienee jopa nopeampaa kuin Hollannissa. Norjassa oli vuonna 1980 noin 10,000 muslimia; nyt heitä on noin 130,000 (Wikipedian mukaan). Jos vakavasti väität Euroopan islamilaistuvan lähitulevaisuudessa, niin olisi tosiaan mukava nähdä niitä todisteita. Näkisin mielelläni nuo lapsiluvut ja jos ne laskutoimitukset ovat tosiaan niin yksinkertaisia, niin hyvä ihme laita ne tänne. Tuossa kartassasi ainakin Ranskan ja Italian muslimimäärät on laitettu rohkeasti yläkanttiin. http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_in_ItalyTherefore, in 2005 the number of Muslims living in Italy is estimated to be between 960,000 and 1,030,000,with an average estimate strikingly close to the million mark which Italian media have started to adopt while referring to the numbers of Muslims in Italy. Pienen tutkimisen jälkeen en löytänyt mistään tuota suurempaa arviota 1,030,000 58,800,000=1.75% Ranskassa on tällä hetkellä 64 miljoonaa ihmistä. Ranskan muslimien määrästä ei ilmeisesti ole tehty tarkkaa tutkimusta. Monissa lähteissä Ranskan muslimien määräksi arvioitiin 4-5 miljoona. Rohkein arvio oli noin 6 miljoona, mikä sekin olisi vasta 9.4% Wikipediassa tällaisia arveluita. Estimates of the number of Muslims in France vary widely. A poll released in 2007 [1] placed it at 3% of the population, while in 2006 the U.S Department of State placed it at about 10% [2]. The CIA World Factbook places it at 5-10% [3] In 2000, the French Ministry of the Interior estimated the total number of people born into Islam as 4.1 million (though other claims range from 5-6 million[citation needed]), and converts as about 40,000. Estimates of numbers of Muslims, and the alleged dangers in the housing projects of the suburbs by the Renseignements Généraux, the intelligence agency, have often been criticized. Critics in particular are the Monde diplomatique and the Canard Enchaîné. A study conducted by Michèle Tribalat, a researcher at INED, and based on 1999 French census returns, showed that claims of 5 to 6 million Muslims in France were largely exaggerated. According to the census returns, there are only 3.7 million people of "possible Muslim faith" in France (6.3% of the total population of Metropolitan France in 1999). [4] These millions of Muslims who come from countries where Islam is the dominant faith may or may not be observant Muslims.
En tiedä mistä noita lukuja nappaatte, mutta Ranskassa virallisesti puhutaan noin 16 %:sta muslimeja, eli muslimit on Ranskassa toiseksi suurin uskonto heti katolisten jälkeen.
Tosin kuten jo edellä totesin, ei kaikki muslimit ole Ranskassakaan Arabeja.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Ding Ding
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:22 pm |
|
Liittynyt: Ke Maalis 16, 2005 11:26 am Viestit: 8626 Paikkakunta: kahvikupin ääressä
|
XZQ kirjoitti: Jos vakavasti väität Euroopan islamilaistuvan lähitulevaisuudessa, niin olisi tosiaan mukava nähdä niitä todisteita. Todisteita tulevaisuudesta? Eihän sellaisia ole: on vain spekulaatiota. Pidän Bernard Lewisia melko asiantuntevana auktoriteettina; monet lähteet kutsuvat häntä maailman arvostetuimmaksi islamin tutkijaksi. XZQ kirjoitti: Tuossa kartassasi ainakin Ranskan ja Italian muslimimäärät on laitettu rohkeasti yläkanttiin.
Jotkin BBC:n luvut ovat korkeampia kuin Wikipedian, jotkin matalampia. Keskimäärin ne taitavat olla samalla tasolla.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Armitage
|
Viestin otsikko: Re: kehitys Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:36 pm |
|
Liittynyt: Pe Touko 06, 2005 12:22 pm Viestit: 6198 Paikkakunta: Hki
|
Fëanor kirjoitti: Lapin Mies kirjoitti: Kehitys kohti Islamilaista aluetta on jo niin pitkällä, ettei sitä voida täysin pysäyttää. Oikeistoa äänestämällä voisi saada aikaan järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa. Tähän saakka se on ollut järjettömän yltiöliberaalia. Myöskin kaikki ääri-islamiin vivahtavatkin saarnaajat pitäisi potkia armotta ulos Euroopasta - ja näiden kohtaloa ulisevat hipit heidän perässään. Kuulostaa rankalta? Kuitenkin tarttis tehrä jottai. Euroopan islamisoituminen tietäisi pitkää pimeyden aikaa ihmiskunnalle, koska islam on takaperoinen ja väkivaltainen uskonto.
Kristinusko on onneksi moderni ja väkivallaton. Pöllöt. Se on ihan sama mihin uskoo, jos ylipäätään on niin fanaattinen ja ääliö, että uskoo mihinkään. Ei ne nahkakuula Joensuussa ole kuule yhtään sellaista arabiterroristia viisaampia. Ehkä jopa päinvastoin. Mutta tämähän ei sinun ahtaaseen kalloosi sitten mahdu millään!
Montako Feänoria tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
Vastaus: Kompa, Anduril/Feänor ei tähän kykene, vaan joutuu pyytämään apua naapurin somaliperheeltä.
_________________ P*SK** = The whole system is "ei feiksöuyh"
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Armitage
|
Viestin otsikko: Re: en tiedä Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:42 pm |
|
Liittynyt: Pe Touko 06, 2005 12:22 pm Viestit: 6198 Paikkakunta: Hki
|
Lapin Mies kirjoitti: En tiedä mistä noita lukuja nappaatte, mutta Ranskassa virallisesti puhutaan noin 16 %:sta muslimeja, eli muslimit on Ranskassa toiseksi suurin uskonto heti katolisten jälkeen. Tosin kuten jo edellä totesin, ei kaikki muslimit ole Ranskassakaan Arabeja.
Unohdit että täällä ei tosiasiassa muslimeja pelätä, vaan mustia miehiä. Kuinka paljon luulette että nuo täällä länsimaisessa kulttuurissa kasvaneet muslimien lapset jatkavat samaa aggressiivista lisääntymistä. Olettekos miettineet, että näillä pakolaisilla tuo käytös on kovin ymmärrettävää, lisää seuraa, ja vanhat arvot päässä tallella ja niin pois päin, mutta tekeekö länsimaissa kasvanut muslimien lapsi samoin? Veikkaan ettei. Joten tuo uhka on naamioitua rasisimia, ja kumpuaa näiden matalaotsaisten ihmisten hallitsemattomasta pelosta vieraan väristä ihmistä kohtaan. Se on niin alkeellista ja läpinäkyvää, etten ymmärrä kuinka kukaan kehtaa sitä millään tavoin ulospäin osoittaa. N. 5-vuotiaalta sen vielä ymmärtäisi, ei aikuisilta tai nuorilta aikuisilta. Missä ihmeen tynnyrissä olette kasvaneet?
_________________ P*SK** = The whole system is "ei feiksöuyh"
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Joker
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:44 pm |
|
Liittynyt: Ke Kesä 01, 2005 5:05 pm Viestit: 1734 Paikkakunta: Kašubia
|
|
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
"Älä taistele pahuutta vastaan pahuudella"
Ajatelkaapa, kuinka "ikävä" paikka maailma olisi, jos ihmiset nouduttaisivat näitä käskyjä.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Crash
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:46 pm |
|
Liittynyt: La Elo 13, 2005 4:09 pm Viestit: 3310
|
|
Tuhannen euron paikka islamin renessanssille, uskonpuhdistukselle ja valistukselle, jotka ovatkin viivästyneet.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Ofnisid
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 4:50 pm |
|
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 12:52 pm Viestit: 12
|
Äärioikeistolainen! kirjoitti: Muslimi uhkaa vastaan on valmistauduttava! Suomi ei saa ottaa lisää muslimeja ja nekruja! Jo täällä olevat jutskut, nekrut, ja ählämit maasta ulos!
Tervetuloa käymään muttei jäämään!
Lapuan liike takaisin!
Voin hyvin kuvitella millainen epäihminen tuollaista tekstiä kirjoittaa Äärioikeistolainen! on olento, jonka sielu on musta kuin kakka.
Jos jotain positiivista siitä kuitenkin lähdetään hakemaan, niin nyt ainakin lienee selvää kaikille, millaisista asioista hän ja muut "islam-/maahanmuuttokriittiset" oikeasti hekumoivat.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Ofnisid
|
Viestin otsikko: Re: en tiedä Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 5:01 pm |
|
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 12:52 pm Viestit: 12
|
Armitage kirjoitti: Unohdit että täällä ei tosiasiassa muslimeja pelätä, vaan mustia miehiä. Kuinka paljon luulette että nuo täällä länsimaisessa kulttuurissa kasvaneet muslimien lapset jatkavat samaa aggressiivista lisääntymistä. Olettekos miettineet, että näillä pakolaisilla tuo käytös on kovin ymmärrettävää, lisää seuraa, ja vanhat arvot päässä tallella ja niin pois päin, mutta tekeekö länsimaissa kasvanut muslimien lapsi samoin? Veikkaan ettei. Joten tuo uhka on naamioitua rasisimia, ja kumpuaa näiden matalaotsaisten ihmisten hallitsemattomasta pelosta vieraan väristä ihmistä kohtaan. Se on niin alkeellista ja läpinäkyvää, etten ymmärrä kuinka kukaan kehtaa sitä millään tavoin ulospäin osoittaa. N. 5-vuotiaalta sen vielä ymmärtäisi, ei aikuisilta tai nuorilta aikuisilta. Missä ihmeen tynnyrissä olette kasvaneet?
Vahvasti todistettu. Totisesti, jos maahanmuuttajiin kohdistuvat rasistiset hyökkäykset ja muut asenteet onnistutaan asennekasvatuksella ja muilla toimenpiteillä kansalaisista kitkemään, sujuu loppu kuin itsestään. Itse olen tosin aikuisten suomalaisten osalta jo toivoni lähes menettänyt, mutta lapsiin on helpompi vaikuttaa, kun asennekasvatus ja monikulttuurisuusvalmennus aloitetaan jo varhaiskasvatuksessa. Rasismi vielä tällä pahin vitsaus Suomessa, mutta jos toimenpiteet aloitetaan tarpeeksi aikaisin, ei oireilua synny puolin eikä toisin.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Joku
|
Viestin otsikko: Lähetetty: Ti Huhti 10, 2007 5:29 pm |
|
Liittynyt: Ke Helmi 01, 2006 3:44 pm Viestit: 672
|
Olen täysin samaa mieltä Ding Dingin kanssa. On todella sääli että länsimainen kulttuuri tulee katoamaan synnyinsijoiltaan. Ja tulevaisuudessa tätä vastaan ei voitaisi taistella edes väkivalloin sillä Iran ja muut muslimimaat varmasti antavat sisällissodassa olevilleen uskonveljilleen tulitukea ydinaseiden voimin. Maahanmuuton salliminen kilpailee kaupan vapauttamisen kanssa siitä, että kumpi oli länsimaiden suurin virhe. Voipi kyllä olla että maahanmuutto vie voiton, sillä kaupan vapauttaminen vain köyhdyttää länsimaat, ei sentään tuhoa länsimaista kulttuuria syntysijoiltaan. Ainakin maahanmuutto pitäisi pysäyttää kokonaan välittömästi, ja sitten alkaa karkoittaa niitä maahanmuuttajia jotka eivät vielä ole saaneet kansalaisuutta.. mutta voi olla että tämä on myöhäistä ja enää ei ole toivoa.
Muuten, Äärioikeistolainen, mitä hemmetin vikaa juutalaisissa muka on? Taidatkin olla joku vasemmiston kätyri joka ajaa länsimaisen kulttuurin tuhoa ja nyt pyrit mustamaalaamaan asian huomanneita ihmisiä. 
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia viestejäsi
|
|
|