Feministit siirtyvät äärioikeistoonAamulehti kertoo, että feministeiksi itseään nimittävät naispopulistit ovat siirtyneet äärioikeistolaisten puolueiden keulakuviksi.
Naisia hamutaan puolueiden keulakuviksi, koska naisille sallitaan miehiä voimakkaampi kielenkäyttö syyllistettäessä muita. He voivat myös vedota äitiyteensä. Kun naiseuteen yhdistetään esimerkiksi huolella punatut huulet, ase ja korostetun seksikäs ulkonäkö, median huomio on taattu. Feminismiä he käyttävät sen verran kuin tarvitsevat halutessaan korostaa oman kulttuurin paremmuutta suhteessa toiseen ja vieraaseen.
Krisztina Morvai Krisztina Morvai juhli Jobbik-puolueensa nousua Unkarin parlamenttiin 2010. Entisen huippumallin tytär on saanut fasistibarbin lempinimen. Hän on antisemitisti ja islamin vastustaja. Morvai syyttää juutalaisia ja romaneja Unkarin vaikeuksista. Hän vastustaa aborttia ja korostaa äitiyttään meriittinä: hän on kasvattanut aikuisiksi kolme tytärtä (myös Biaudet pitää äitiyttään suurena meriittinä).
Marine Le Pen Ranskan kansallismielistä populistipuoluetta, Kansallista rintamaa, on viime vuodesta johtanut Marine Le Pen. Hän on puolueen perustajan Jean-marie Le Penin tytär, koulutukseltaan juristi. Tytär tunnetaan isäänsä vapaamielisempänä.
Hän kerää kannatusta erityisesti keskiluokan naisilta. Hän kannattaa kierrätystä ja aborttia, mutta vastustaa islamia (abortin kannattaminen ja kierrätys ovat tyypillisiä viherfeminismin arvoja, nyt islamfobialla ryyditettyinä).
Hän ei hyväksy sitä, että Quick-hampurilaisketju tarjoa halal-lihaa. ”Onko meidän kaikkien pakko syödä sitä?” Muslimien julkista rukoilua kadulla hän on verrannut toisen maailmansodan natsimiehitykseen.Kun Marine Le Pen hyökkää musliminaisten huivia vastaan, hän virallisesti vetoaa ranskalaisen yhteiskunnan maallistumiseen ja feminismiin, mutta käytännössä on kyse nationalismista.
Feminismiä siis käytetään kansallisen edun puolustamiseen: ”meitä” yritetään suojata ”heiltä”.
Isabelle GermainRanskalaisen journalistin Isabelle Ger Populismissa naisilla on etua sukupuolestaan. Naispopulistit vetoavat jokaisessa käänteessä naiseuteensa. (uhrifeministit vetoavat joka käänteessä naiseuteen korostaessaan naisten sortoa).
Nicole BacharaHistorioitsija, politiikan tutkija Nicole Bacharan puhuu tähtösistä, naisista joilla on lyhyet hameet ja jotka käyttävät seksuaalisuuttaan hyväkseen. (tyypillistä huulipuna- glamourfeminismiä).
Ségolène RoyalNaiseuteen vetoaminen on saanut uusia piirteitä myös vaaliretoriikassa. Ranskalainen filosofi Pierre-andré Taguieff nimitti Ségolène Royalia paljettipopulistiksi tämän glamoröösin julkisivun takia. Taguieff puhuu myös naispopulismista. Hän tarkoittaa sitä, että naiseuteen vedotaan joka käänteessä. ”Koska olen nainen”, Royal aloitti usein puheensa.
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisu ... oikeistoon