KESKUSTELU

Sitähän tässäolen yriitänytkin sanoa että tuiosta kuopasta ylöspäin pääsy on kuitenkin itsestä kiinni. Kaikki yhteiskunnan ym tukion täysin turhaa jos alla eiole omaa tahtoa asioiden selvittämiseksi.Ensinnäkin jos tahtoa löytyisi niin muu tuki yhteiskunnalta saataisi jäädä lyhytaikaisemmaksi.Vaivoidaanko väittää että jos ihminen ei ole vastuussa elämästään?

Sisälukutaidossa ongelmia? Tai et osaa suomea kunnolla? Pointti on se, että EI OLE MITÄÄN MAHDOLLISUUTTA kaivaa itseään siitä kuopasta. Eli myöskään ei voida sanoa silloin että se on itsestä kiinni. Joku voi olla "itsestä kiinni" ainoastaan silloin jos joku oma ponnistus tai yrittäminen voi edes teoriassa asiaan auttaa.

tyyppi esimerkki luuserin ajattelu tavasta. ja valitettavasti tuo jatustapa on liian yleinen nykyajan suomessa. Jos ei ite kanna vastuuta elämästä niin eipä enää tarvis yhteikunnankaan tuollaisia kivirekiä kustantaa.

Ymmärrän täysin keskustelun aloittajaa. Yhteiskunta ja ihana aivopesevä mediamme haluaa, että porvarit huutelevat sinne kuopan pohjalle. Sekö helpottaa näiden työttömien tai vähemmän koulutettuja kamppailua? Tukea he tarvitsevat, jotta pääsisi ylös sieltä kuopan pohjalta. Tuntuu että tämä kilpailuyhteiskunta on hyvinkin epäreilu. Emme enää anna auttavaa kättä. Mieluummin potkimme maassa makaavia. Ymmärrän kyllä hyvin menestyneitä jotka saavat hyvän mielen siitä että lyö lyötyä. Näinhän se kilpailu yhteiskunnassa saa jatkua. Mutta onko se oikein? Sitä pitää kysyä itseltä peilin ääressä. Vai onko teillä kiire kauppaan ostamaan vaatteita, jotka ovat valmistettu nälkäpalkalla kehitysmaissa? Minusta kaikki jotka arvostelevat työttömiä tai vähemmän koulutettuja voisi pitää mielipiteensä oman suppean pääkopan sisällä. Suurin osa hyvin menestyvistä ovat muutenkin heittäneet nopalla hyviä silmälukuja ja saanut puoli-ilmaiseksi paikkansa yhteiskunnassa. Heissä ei ole mitään erityistä. Toivotan hyvää onnea köyhille, työttömille ja vähemmän koulutetuille. Kyllä se elämä siitä. Menestyville toivotan: "muista se peili."

Perimmiltään jokainen meistä elää vain ja ainoastaan omalla vastuullaan. Mutta kaikille ei aina ole tarjolla ihan samanlaisia lähtökohtia - edes fyysisesti. Sellainen yhteiskunta, joka ei tunnista mitenkään tätä, menettää myös paljon potentiaalia, sillä hyvinkin pieni ongelma saattaa aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia. Uuden mahdollisuuden antaminen jopa epäonnistumisten ja väärien valintojen jälkeen on usein kannattavampaa kuin kaiken toivon ottaminen pois rangaistuksena virheistä. Hyvä esimerkki tästä ovat esim. 80-90 luvun vaihteen talouskuohuissa kestämättömiin velkaongelmiin joutuneet.

Musta-valkoinenhan tämä kuvio ei tietenkään ole, sillä kyllä aivan varmasti on liikaa myös sellaista taipumusta, että kaikki omat ongelmat nähdään ulkomaailman syynä, eikä omaa vaikutusta asioiden kulkuun tunnisteta. Hyvä tuki onkin nimenomaan omasta aktiivisuudesta palkitsevaa - ja tämän puutteestahan suomalaista sosiaaliturvaa usein myös moititaan. Kannustinloukkuilmiö on kyllä tunnistettu, mutta ei läheskään ratkaistu.

Oman vastuun kieltämistä tapahtuu myös muissa kuin taloudellisissa asioissa ja yhtä lailla se on ongelmallista vaikkapa alkoholismissa, väkivaltakäyttäytymisessä, kyvyttömyydessä ylläpitää sosiaalisia suhteita tai yleisessä elämänhallinassa. Näissäkin muutoksen mahdollistavan tuen antamisen ja tuella epätoivotun käyttäytymisen mahdollistamisen raja on aika herkkä. Ei tässä varmaan olekaan löydettävissä sellaista yleispätevää mallia, joka varmasti sopii täydellisesti jokaiseen yksittäistapaukseen, eikä mahdollista minkäälaisia väärinkäytöksiä tai väliinnputoamisia. Siksi aina löytynee jatkossakin esimerkkejä tukipolitiikan epäonnistumisista - molempiin suuntiin.