KESKUSTELU

Olen kerännyt tiedonmurusia internetin nurkista näistä kyseisistä uskonnoista eikä minulle ole siltikään valjennut niiden keskinäistä suhdetta. Mielestäni se tapahtui kuitenkin näin: Jo hindulaisuudessa elänyt Siddartha Gautama keksi uuden oivalluksen ja näin hindulaisuuden puusta leikattiin oksa ja siitä kasvoi puu nimeltä buddhalaisuus. Tietenkin tämä perustuu vanhoihin kirjoituksiin ja
suusta suuhun tapahtuvaan oppimiseen, mutta uskoisin tässä olevan totuuden akana ellei peräti jyvänenkin. Buddhalaisuudessa ei ole jumalaa, vaan kaikki perustuu itsen oivaltamiseen ja tätä kautta päästään Nirvanaan.

No näin, hindulaisuus ei varsinaisesti ole oma uskontonsa vaan viittaa sanana indus -virtaan. Tämä alue urbanisoitui ensimmäisenä maailman alueista ja esimerkiksi monet meille tutut kotieläimet ja viljakasvit on kesytetty täällä ja tuotu sitten länteen. Hindulaisuus on aika tiukasti sidottu nimenomaan tähän alueelliseen kulttuuriin ja sen eri kirjoihin eikä se ole juuri levinnyt Intian ulkopuolelle. Hindulaisuuden sisällä on valtavia eroja, yläluokka voi harjoittaa jonkinlaista varsin monoteistista oppia jossa kaikki jumalat samaistetaan yhdeksi ja toisaalla olla varsin animistisia ja primitiivisiä uskomuksia rahvaan parissa. Molemmat ovat kuitenkin yhdä paljon hindulaisuutta.

Jos haluaa aika näpsäkäs ja tosi tiiviin paketin niin Intian kuin lähi-idän uskontojen historiasta niin kannattaa etsiä kirjastosta Ilkka Pyysiäisen Jumalan selitys, vaikka kirjan pääpaino on kognitiivisen uskontotieteen johdatuksessa on siinä myös varsin valaisevat katsaukset molempiin suuriin uskonnollisiin traditioihin. En ehkä ihan pätevä ole arvioimaan miten hyviä ne ovat, mutta itseäni ainakin helpottivat isolla otteellaan asian jäsentämisestä. Noin ulkomuistista jotain tälläistä, muut saavat korjata:

Intiassa kehittyi varsin aikaisin urbanisoitumisen myötä uskonnollinen yläluokka joka keskittyi uhrien ja pyhien tekstien vaalimiseen. Tämän uskonnollisen yläluokan sisällä oli vilkasta keskustelua ja oppisuuntia siitä mistä hitossa tässä inhimillisessä olemassaolossa on kysymys. Kyse ihmisen olemuksesta oli se kysymys joka vaivasi intialaisia. Tähän ei etsitty älyllistä, tradition antamaa vastausta vaan suoraa kokemusperäistä tietoa, tietoa joka muuttaisi ihmisen yhdeksi tuon totuuden kanssa.

Tuhat vuotta ennen buddhaa intiassa oli varsin samankaltainen kolmen kerroksen oppi kuin lähi-idässä paljon myöhemmin, eli ihmiset menevät joko taivaaseen tai helvettiin tekojensa perusteella. Jossain vaiheessa tämä vastaus kuitenkin menetti tyydyttävyytensä ja suositummaksi nousi ajatus että ihminen jatkaa kiertokulkuaan ikuisesti eri muodoissa. Kosmoksen ollessa ikuinen, jokainen ylhäisin ja alhaisin vaihtaisivat paikkaansa lukuisia kertoja maailmanjaksojen kuluessa. Tämä suljettu maailma alkoi pian ahdistamaan oppineita ja kehittyi ajatus että se joka ymmärtää tuon prosessin, itsensä yhteneväisyyden kaiken muun kanssa, ei-kaksinaisuuden inhimillisen ja jumalallisen välillä samalla myös vapautuu tuosta kärsimyksen pyörästä, astuu vapauteen ja tavallaan täydellistyy ihmisenä.

Siddhartha Gautama oli yksi tälläinen vapauden etsijä, hän ei ollut ensimmäinen jota kutsuttiin valaistuneeksi tai heränneeksi, hän vaan sai varsin nopeasti paljon seuraajia. Hänen oppinsa oli monin paikoin hindulaisuuden uudistusliike, se mm. kiisti kastiopin tai ihmisen ydinminän olemisen, sielunvaelluksen. Hänen oppinsa oli myös sävyltään elämän kärsimyksellisyyttä korostavaa hindulaisuutta valoisampi, Buddha tarjosi lääkkeen elämän kärsimyksestä vapautumiseen, kahdeksanosaisen tien. Hän hylkäsi monien etsijöiden harjoittaman itsekidutuksen, askeesin ja joogan, mutta omaksui heiltä meditaation menetelmän mielen muokkaamiseksi.

Toisin kuin hindulaisuus buddhan oppi ei oltu sidottu tiettyyn kulttuuriin ja sen jumaliin, Jumalat eivät vain olleet opin kannalta relevantteja, kyse oli yksilön vapautumisesta kärsimyksestä. Buddhalaisuus levisi hissukseen ympäri koko Aasiaa sille myötämielisten hallitsijoiden avustamana. Koskaan sitä ei levitetty miekoin ja voimakeinoin, vaan se levisi kulkevien munkkien opetuksien kautta yhä uusille alueille. Levitessään se osoitti mitä suurinta muovautuvuutta kulloisiin oloihin, omaksuen usein paikallisia sitä edeltäviä uskomuksia ja rituaaleja muodostaen synkretistisen kokonaisuuden. Noin puolet ihmiskunnasta elää alueilla joiden kulttuuriin buddhalaisuus on voimakkaasti vaikuttanut. Ytimeltään Buddhan Jalo oppi, kahdeksanosainen polku ja neljä Jaloa Totuutta, ovat kaikkialla samoja.

Eli buddhalaisuudessa toteutuu hindulaisten etsijöiden projekti, todellisuuden olemuksen oivaltamisesta muodossa jossa siitä tehdään perusta koko opille. Se omaksui myös hindulaisuudelle tyypilliset toistuvien syklien maailmanajan, jossa yksilö syntyy yhä uudelleen eri hahmoihin. Hyvä kuitenkin muistaa että hindulainen käsitys jälleensyntymästä on kuitenkin erilainen kuin buddhalainen.

Kulttuurihistorijoitsija Toynbee pitää buddhalaisuuden ja länsimaalaisen kulttuurin kohtaamista 21. vuosisadan merkittävämpänä kulttuuritapahtumana. Tällä hetkellä se onkin nopeinten kasvava uskonto USA:ssa. Kirjakaupassa voi käydä toteamassa kuinka hitosti aiheesta julkaistaan nykyään ihan suomenkin kielellä, joku niitä kirjoja ostaa. Buddhalaisuus tuntuisi vastaavan aika hyvin länsimaalaiseen henkiseen tyhjiöön, se on tieteen kanssa sopusoinnussa, siinä on vahva eettinen sisältö ja toisaalta se pyrkii parantamaan yksilön olemassaoloa. Myös tietty rationalismi ja skepsismi jotka ovat vieraita uskonnoille tekevät siitä houkuttelevan postkristillisessä lännessä.

Jotain tuollaista karkeasti, varmasti asiavirheitä ja molemmat uskonnot ovat siinä määrin monisyisiä että useamman kirjan ansaitsevat tullakseen merkittävyydessään kuvatuiksi.