KESKUSTELU

Tämä on erittäin hyvä selitys ja noudattaa todennäköisesti pitkälle mallia jonka pohjalta Pohjois-Venäjä slaavilaistui. Saame oli aluksi, siis pronssikauden jälkeen tiivistyvän kauppaverkoston kieli ja saattaa siten hyvin liittyä esim. Pohjanmaan kukoistuskauteen. Jos ja kun leviäminen perustui kauppaan väliin saattoi jäädä isoja, asumattomia alueita. Lapin lohijoet tarjosivat paljon raaka-ainetta, toisin kuin jokin Keski-Suomen erämaalampi. Gootti l. vuojolainen -> saamelainen vuovjos voisi viitata siihen, että Gotlanti ja Veikselin suuseutu oli tärkeä kaupan suunta.

Etelämpänä, saamekauppiaiden lähtöalueilla kieli alkoi taas muuttua itämerensuomeksi, etelämpänä tapahtuvan kehityksen ja siihen liittyvän verkostoitumisen myötä.

Sivupolku:
Mikäli vuojolainen liittyy siihen viron Ojumaa-nimitykseen, sen samannäköisyys saamelaisten harvinaisen endonyymin kanssa on sattumaa: vuowjoš < *vakjalaŋći > ims. vatjalainen.


Tarkennus:
Kielentutkimuksessa on vakiintunut että käytetään sanaa ”muuttua” kun kyse on yhdestä ja samasta kielilinjasta, jossa kieli kehittyy sisäisistä ja ulkoisista vaikutteista (engl. language change); sanaa ”vaihtua” käytetään, kun kielilinja vaihtuu, esim. saame korvautuu itämerensuomella (engl. language shift).

Totta, tämä olisi pitänyt muistaa. Vatja on muuten aika mielenkiintoinen olio. Vatjan viidennes on kuten tunnettua yksi viidestä Novgorodin veropiiristä. Se oli samalla ilmeisesti myös sotilaallinen ns. suursatakunta, joka jakautui kahteen osaan. Länsiosa oli alkujaan mm. Ranta ja Lappee, jotka joutuivat ensin Ruotsille. Sitten Ruotsiin liitettiin vielä lännestä Savo, Jääski ja Äyräpää 1323. Loppu oli nimeltään seitsenkymmeninen "semdesjatnaja" tms. Karjala, kai. "Suursatakunta" oli siis oikeasti 1200-kunta, kun Jääski jne. olivat kymmenkuntia. Jääskestä on tietoa keskiaikaisesta rajamieslaitoksesta, jonka jäseniä kutsuttiin yksijaloiksi. Vastaavasta järjestelmästä on tietoa myös Virosta ja Venäjältä, joten se lienee peräisin Novgorodista. Ruotsi otti sen vain omaan käyttöönsä. Vatjan viidenneksen länsiraja kulki ilmeisesti aluksi Novgorodista Laukaan lahteen, jostain Porvoon joen liepeiltä Päijänteen seuduille ja edelleen pohjoiseen. Se siis sisälsi myös varsinaisen Vatjanmaan ja mm. Kaprion, jonka toisintonimi löytyy Hollolasta, Kaporia, samoin kuin Hatsina.

Saame-vuojolaiset olivat siis ilmeisesti tämän Vatjanmaan saamelaisia.

Tuo tosiaan selittäisi nimiyhteyden. Tosin kronologinen ongelma siinä on: yhteinen nimitys edustaa jo suomalais-saamelaisen kantakielen tasoa, eli se on noin 2000 vuotta varhaisempi kuin Vatjan viidennes. Tällöin *vakjalaiset (esisaamelaiset ja esi-itämerensuomalaiset?) tosin asustelivat jo tulevan Vatjan viidenneksen alueella, toisin sanoen Suomenlahden pohjukan ja Laatokan ympäristössä.

Sanotko siis että saamen muoto vuowjoš on voinut lainautua ainoastaan asusta *vakjalaŋći, josta on kehittynyt rinnakkaismuodon/välivaiheen *vakjalaiset kautta myös itämerensuomen vatjalainen? Muutenhan vuowjoš voi olla vain tietyn, vatjalaisyhteyksiä omaavan saamelaisryhmän myöhemmin itselleen omaksuma nimi.

Voisko jo hurrata.
Conclusion?
Ei ehkä kiistaton, mutta vakuuttava.
Tällainen auttaa jaksamaan.
Hyvä jätkät

Kirjoitan tämän auki, se minun olisi kannattanut tehdä heti aluksi. Vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi:

1.
Vuowjoš ei ole laina mistään, vaan kaikkien saamen äänteenmuutosten kautta säännöllisesti kehittynyt suomen vatjalainen-nimyeen vastine, tarkemmin sen rinnakkaismuodosta. Eli suomalais-saamelaisen kantakielen tasolla oli itämerensuomea ennakoivassa murteessa sana *vakjalaŋći, josta kehittyi myöhäiskantasuomen *vakjalainen ja siitä edelleen vatjan vad’d’alain(en), josta on lainattu suomen vatjalainen. (Itse *vakja-sana esiintyy suomessa asussa vaaja ’kiila jne.’, mutta nimitystä vaajalainen ei tietääkseni ole käytetty vatjalaisista.)

Suomalais-saamelaisessa kantakielessä oli puolestaan saamea ennakoivassa murteessa käytössä nimitys jotakuinkin asussa *vakjuŋći (joka olisi tuottanut myöhäiskantasuomeen **vakjuinen ja suomeen **vaajuinen), josta olisi kehittynyt myöhäiskantasaameen *vuowjoš.

2.
Kyseessä on käännöslaina jossa itämerensuomalaisesta *vakja-sanueesta nimensä saanut kauppajärjestö (”kiilalaiset”) olisi käännetty saamen vastaavalla ’kiilaa, vaatetilkkua’ merkitsevän sanan *vuowje (joka sattui etymologisestikin olemaan samaa alkuperää) johdoksella (johdinkin sattui olemaan etymologisesti samaa alkuperää kuin vastaava ims. johdin): *vuowjoš. Saamen sanaa ei kuitenkaan ole voitu lainata vatjasta, koska *wj periytyy *kj:stä – se on voitu lainata joko jo myöhäiskantasuomesta (~ muinaisvatjasta ennen sen erilliskehitystä) tai karjalasta missä k on säilynyt (esim. voakie ’vaaja’). Koska myöhäisessä lainassa *kj ei olisi ehkä enää muuttunut *wj:ksi, olisi laina todennäköisemmin jostain ensimmäisen vuosituhannen lopulta, pian myöhäiskantasuomen jälkeen omaksuttu (mikäli lainavaihtoehto pitää paikkansa).

On vaikea nähdä selityksillä juurikaan uskottavuuseroa. Käännöslaina-tilanne (2) edellyttäisi kaksikielistä verkostoa, eli vakjalaiset olisivat selittäneet nimityksensä merkityksen saamelaisille. Tavallinen laina olisi tuottanut myöhäiskantasaameen asun **váwjoš tai myöhäisenä ehkä jopa **vákjoš, joten käännöslaina on ainoa lainamahdollisuus.

HUOMIO!

Nyt saa ladata ilmaiseksi J.P. Malloryn klassikkoteoksen In Search of the Indo-Europeans! Kyseessä on siis arkeologi, joka jo 80-luvulla kyseenalaisti jatkuvuusperustelut. Tässä kirjassa hän mm. lyttää Colin Renfrew'n näkemyksen, jossa tämä jatkuvuuteen vedoten väitti indoeurooppalaisen kielen levinneen Eurooppaan Anatoliasta maanviljelyn mukana.

http://www.ebook3000.com/J--P--Mallory-_-In-Search-of-the-Indo-Europeans--Language--Archaeology--and-Myth_36083.html

Kiinnostava ehdokas vakjalaisten etnonyymille voisi olla vaaja l. kiila sotilasmuodostelmana ja miksei samalla myös sen tunnusmerkkinä. Kuten muistamme myös nimi Karjala voidaan liittää sotilasjoukkoon.

Ennen Moskovan valtausta Votskaja pjatina l. Vatjan viidennes oli siis lähinnä jonkinlainen osa liittovaltiota, votskaja zemlja, Vatjan maa. Mm. Julku on todennut että po. Vatjan alue muodosti todennäköisesti oman läntiseen ja itäiseen puoleen jaetun satakunta-organisaation osana vanhaa Novgorodia. Sen yksittäinen satakunta vastasi svealaisten vanhempaa hund-yksikköä ja käsitti 120 miestä. Kun Ruotsiin sittemmin liitettyjen osien ( Ranta, Lappee, Jääski, Äyräpää ja Savo, yht. 5 satakuntaa) jälkeen puhuttiin enää seitsemänsadan Karjalasta, se ilmeisesti tarkoittaisi sitä että Inkerinmaa l. Kaprion ympäristö oli se puuttuva läntinen satakunta. Itäinen puoli, 6 vanhaa satakuntaa oli vielä ehjä 1323.

Vaaja l. kiila muodostelmana on peräisin skyyteiltä, josta se omaksuttiin paitsi Roomaan, myös mm. Skandinaviaan. Gesta danorum toteaa tanskalaisen kiilan muodostuvan 110 miehestä. "A complete description of an infantry wedge is given by Saxo Grammaticus in his Gesta Danorum. He depicts it as a formation 10 men deep with the first rank being composed of 2 men, each rank composed of 2 more. Thus, each Viking wedge was composed of 110 men, 10 deep, 2 men on its tip, and 20 on its base. According to the Vikings, the wedge formation, called by them svinfylking, cf. the Latin caput porcinum, was invented by Odin himself ". http://en.wikipedia.org/wiki/Flying_wedge

Pohjoiseen sotilasorganisaatio, muodostelma ja tunnus olisi voinut tulla vaikka long barrows-kompleksin mukana etelästä. Tämä meni nyt siis kärsäosastolle. Mosse tykkää.

Ihan mielenkiintoinen havainto tuo sotilaallisen järjestäytymisen mahdollisuus. Spekulatiivista tosin, mutta mahdollista, jos ”kiilojen” lukumäärät saadaan täsmäämään.

Mikä on "vakja/vatja" sanan suhde sanaan "väki"?

Evät kai nämä vain tule baltin sanasta "vagis" = rosvo?

Myös sana "väkä" joka tarkottaa kiilamaisen kärjen levän pään piikkiä takaviistoon, sopii tuohon vaaja-merkitykseen.

Pannaan nyt tähän vähän sanoja, vaikka en välttämättä tarkoitakaan, että nuo väistä tulisivat:

http://www.indoeuropean.nl/cgi-bin/resp ... &sort=word

Lithuanian: vãgis = koukku, haka (tarttumiseen), vaaja, väkä, hakun, ankkurin, hangon piikki

Etymology: 1. 'Haken = väkä, koukku, hakun, ankkurin piikki; Zapfen (am Gefäss) = tynnyrintappi, Keil = vaaja, kiila, suude, telki, Pflock = (sulku)tappi; Gabelnagel am Pflug = haarukanpiikki aurassa' (vgl. Szyrwid Dict. s.v.v. klin; knytel; košek do zawieszania; R., R.-M., Nesselmann 45, Kurschat [ ], DabLKŽ), Demin. vagẽlis (Nesselmann 46, Otrębski NTwer.1, 134, DabLKŽ).

Lett. vadzis 'Keil (zum Spalten) = halkaisukiila, Pflock = sulkutappi', vadžuot 'Pflöcke (vadži) eintreiben',

preuss. wagnis 'Sech = auranveitsi (kuva, osa 4.), Pflugeisen = auranterä, das senkrecht im Pflugbaum befestigt ist und das Erdreich senkrecht zerschneidet' Voc. 244. (> [quote=red]suom. ”vannas”[/color])

http://de.wikipedia.org/wiki/Datei:Aratro_g1.jpg

Urverw. mit ahd. weggi, wekki 'Keil',
griech. Ñen…j. Ûnnij, ¥rotron Hes., lat. v¡mis, v¡mer 'Pflugschar' (s. W.-H. 2, 835),
anord. vangsni 'Pflugeisen, -schar',
ahd. waganso, ne. (dial.) wang (vgl. Holthausen AwNWb. 331).

Liter. : Bugge BB 3, 121, Fick ibd. 12, 162. 168, Johansson ibd. 18, 37f., Meringer IF 17, 132, W.-P.1, 315f., Būga KS 297 = Raṥtai 2, 322, Trautmann Wb. 337, Specht KZ 66, 42ff.

Lithuanian: vagìs = varas

Etymology: 2. (-iẽs) 'Dieb' (vgl. Szyrwid Dict. s. v. zšodziey, Daukṥa bei Skardžius Daukṥ. akc. 118, Juṥkevič Wb.1,4.97.459.474),
vagỹstė 'Dieberei, Diebstahl' (s. Szyrwid Dict. s.v. kradziez und zšodzieystwo, PS 1, 47, Daukṥa bei Skardžius a.a.O. 113, ŽD 370, Juṥkevič Wb.1, 302, DabLKŽ),
ṥventovagỹstė 'Kirchenraub' (Wb 1041),
vagystà (Bretkun, Daukṥa s. Skardžius ŽD 369, Kurschat),
vagìṥius 'ein diebischer Mensch' (Skardžius ŽD 317),
vagìṥnas 'diebisch' (Qu., Kurschat, Skardžius ŽD 292),
vagiṥiáuti '(von Zeit zu Zeit) stehlen' (Slapelis LLKŽ, Sereiskis, DabLKŽ), vãgiṥkas 'diebisch, diebesmässig' (Szyrwid Dict. s.v. zšodzieyski, R., R.-M., Nesselmann 45, Kurschat, Sereiskis),
vãginti 'jmd. zum Dieb machen, eines Diebstahls zeihen, beschuldigen; jmd. Dieb nennen', Frequ. vaginė'ti 'oft ein wenig stehlen',
vagingas 'diebisch' (Szyrwid Dict. s.v. kradnący, Skardžius ŽD 113), vaginystė 'Neigung zum Stehlen' (SzyrwidDict. s.v. kradziezność),
vagìlis 'Dieb, einer, der kleine Diebstähle begeht' (Ṥlapelis, Sereiskis),
vagil(i)áuti '(von Zeit zu Zeit) stehlen',
vagius 'Dieb' (Szyrwid Dict. s.v. kradnący),
vagiuṥas dass., vagiulka (die beiden letzten bei Žemaitė, s. Skardžius ŽD 161. 318),
vagių vagis 'ein sehr grosser Dieb, Erzdieb' (zur Bildung s. R. 3, 138, R.-M. 3, 175, Skardžius ŽD 402).

Gebildet von vagiù, Inf. võgti (s.d.).

Vgl. ferner preuss. ON Wagipelki (im 2. Gl. zu pelky 'Bruch, Sumpfboden', s. dazu s.v.v. ìlgas, Wb. 183b, lokỹs, Wb. 384, besonders s.v. pélkė, Wb. 567 und Gerullis ON 191, Endzelin SV 269).

Lithuanian: võgti...vãgia...võgė = varastaa (alunp. ”koukuttaa”, ”ottaa koukkuun(sa)”)
Etymology: (vagiù, vogiaũ) 'stehlen', vogìmas 'Stehlen', dial. (in Pãgramantis), uõkti (< *vuokti, s. Otrębski Gram.1, 385) = võgti, Iter. voginė´ti 'von Zeit zu Zeit stehlen, Kaus. võginti und võgdinti (vgl. Ṥlapelis LLKŽ) 'zum Stehlen anleiten; eines Diebstahls bezichtigen, jmd. Dieb nennen',
voginỹs 'gestohlene Sache' (Sereiskis, Ṥlapelis),
vogtas dass. (Szyrwid Dict. s.v.v. kradziez, rzecz kradziona; kradziony),
vogtė 'heimlich, verstohlen' (Szyrwid Dict. s.v. ukradkiem),
vogčià dass. (beides Nesselmann 45; zum letzten s. Sereiskis, Ṥlapelis, DabLKŽ),
vogtuvas 'Platz für gestohlene Sachen; grosse Tasche' (Juṥkevič Svotb. 707, 39),
vagìs 'Dieb' (s.s.v. vagìs 2. und vgl. Leskien Abl. 374).

Zu idg. *u¸ag- 'biegen' (v. Wijk, s. IJ VIII, 256),
vgl. ai. vágati 'hinkt, geht',
lat. vagus 'umherschweifend; unstet, ungebunden' (vgl. W.-P.1, 218, W.-H. 2, 726).

Jotvinki:

http://www.suduva.com/virdainas/

”vaga = channel = oja, kanava, furrow = vako
vagis = thief = varas
vagnas = plowblade = auransiipi
vogt = to steal (Inf) = varstaa, vohkia. ”

Preussi:

” WAG Ā <46> [Waghine ON JG] = vaga (upëje) = joen uoma (”vako”), oja
WAGGIS <40> [Wagnis VM] = pleiṥtas = kiila, suudin
WAGNIS <40> [wagnis E 244] = plûgo peilis = auran veitsi
WAGS m <57> [Wagipelki ON GN] = vagis = varas ”

Onnittelut, Arkkis!
Osuit kerrankin oikeaan - juuri tätä pidetään *vakja-sanan balttilaisena originaalina:

Lithuanian: vãgis = koukku, haka (tarttumiseen), vaaja, väkä, hakun, ankkurin, hangon piikki

Satuitko huomaamaan, että oli kaksi sanaa: "vãgis" = vaaja ym. ja "vagìs" = varas ym,

Tämä nyt kuitenkin asettaan ns. "OUTOON VALOON" Koivulehden "ikivanhojen kermaanilainojen" jokoon kuuluvan "väkä"-"etymologian":

http://av.rds.yahoo.com/_ylt=A0geul6kMp ... 76_247.pdf

J(orma)K(oivulehto): ” 6. Väkä

Sm. väkä (vain suomessa? — vrt. kuitenkin vir. oda vägi, õnge v., piigi v. 'Widerhaken ['väkä'] an der Harpune, an dem Angelhaken, an der Lanze', Wiedemann s.v. vägi 'Kraft')

< vkgerm. *wǣγā (fem.) > kgerm. [/b]*wǣγō[/b] > länsigerm., kskand. *wāγō > mnorj. vág (fem.) 'vipu, nostokanki, vaaka; tietty paino' (Fritzner), nnorj. vaag = våg 'vipu ('løftestang'); vaaka' (Torp), nruots. våg 'vaaka'; (murt.) 'vinttikaivon viputanko' jne., kys. wāge 'vaaka; ”

A.: Viron ”vägi, väe” = voima, sotaväki, suomen ”väki” EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA OLE KERMAANINEN SANA; koska se tapiuu kaavlla, JOLLA YKSIKÄÄN TODELLINEN KERMAANILAINA SUOMESSA TAI VIROSSA EI TAIVU MUUALLA KUIN KOIVULEHDON VÄÄRENNÖKSISSÄ.

Sen sijaa sellainen etymologia, että yhden kielen ”sotaväki” tulisi toisen kielen sanasta ”rosvo(t)” (vagìs, pl. vagỹs), ei olelainkaan kaukaa haettu. Se pelaa molemmin päin, jos tarkkoja ollaan. Liettuan etymologinen pitää kuitenkin ”vagis”-sanaa indoeurooppalaisena, mutta uudemmat sanakirjat eivät sitä tunne. Englannin vastaava sana, joka tarkoittaa sekä liikkuvaa elämäntapaa harjoittavaa ihmistä ja väkeä, että laitteden liikuteltavia osia ovat englannin etymologisen mukaan tuntematonta alkuperää;

http://www.etymonline.com/index.php?sea ... hmode=none

” vague

1540s, from M.Fr. vague, from L. vagus "wandering, rambling, vacillating, vague," of unknown origin.

vagary

1570s, "a wandering, a roaming journey," probably from L. vagari "to wander, roam, be unsettled, spread abroad" from vagus "roving, wandering" (see vague). Current meaning of "eccentric notion or conduct" (1620s) is from notion of mental wandering.

vagabond (adj.)

early 15c. (earlier vacabond, c.1400), from M.Fr. vagabonde, from L.L. vagabundus "wandering, strolling about," from L. vagari "wander" (from vagus "wandering, undecided;" see vague) + gerundive suffix -bundus. The noun is first recorded late 15c. ”

Toinen juttu on sitten, onko noilla millään mitään tekemistä sanan ”väkä” kanssa, josta varsinaisesti on kyse.

JK: ” jalkajousen jännittämislaite = sm. vekara' (Lexer) jne.

Kyseessä oleva germ. sana on ikivanha vipulaitteen nimitys: se on jo varhain (esigerm. aikana) epäproduktiiviksi tullutta johdostyyppiä, kantana on verbivartalo germ. *weγa-, goot. ga-wiga-n 'liikuttaa', mnorj. vega 'liikuttaa, nostaa, punnita' jne. Myös nykysaksassa on vielä murteittain 'vipu'-sävy näkyvissä: Sveitsissä sana merkitsee mm. vipumaista forellinpyydystä (Dwb). [/i]

A. Helvetin sössö ja sekoittaja (tuo Koivis)!

”Vekara”/”väkkärä” ovat KUURIA ja tarkoitvat ”väkäinen”, ”väkäsillä varustettu”! Sanasta ”*vag(j)as”/”*vadjas”/*vedzas” = kiila, vaaja, väkä, piikki, (vesa?).

”Väkkärä” tarkoittaa vain yhteen suuntaan pyörivää hammastettua pyörää, liikkuvan kiilan vaikutuksesta, jollainen on olennainen osa TAMP(E)RIS-vetolaitetta, jota on käytetty niin laivoissa kuin koskissakin.

historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/lalli-ja-erik-t20237.html?hilit=jousivakio*&start=18944

JK: ” 'Vaaka'-merkityksen kehittyminen selittyy siitä, että vaakakin on vipulaite; vanhoja 'vivun' ja 'punnitsemisen' suhteita tässä ieur. pesyeessä valaisee myös se, että lat. vectis 'vipu, kanki, sorkkarauta' on etym. = mnorj. vett 'punnus, paino' (Hellquist).

Semanttinen suhde 'vipu' ~ 'väkä' voidaan selittää ottamalla huomioon, että vipumaisissa nostolaitteissa on usein tartturnaosana koukku, väkä. ”

A.: Yllä oleva on täysin tyhjää pulputusta: ”väkä” ja ”vaaka” ovat tyystin eri asioita: ei sormestakaan tule ”kynsi”, vaikka niissä sellaiset onkin, ei vaikka saattaisi kätevä yhteinen sana sormille ja varpaille. eikä 'kaupasta' tule 'vaakaa' sillä, että siellä on sellainen olennaisena varusteena. vanat voivat olla yhteistä perua, mutta tosistaan ne eivät tule.

Suomen ”vaaka” ei ole laina skanndinaavista, sillä laina sieltä olisi ”**vaaki” (kuten verbissa ”vaaita”). Suomen ”vakaa”, viron ”vaga”, liivin ”vagā”, voivat olla omaperäisikin sanoja.

Mielteiden läheisyyttä havainnollistaa esim. Renvallin selitys sm. (k)raakku 'keittoastian pidin' -sanalle, jossa hän käyttää lat. vectis ja saksan Hebel 'vipu'-sanoja: »stipes 1. vectis cum unco ['koukullinen »vipu»'], ollis igni suspendendis serviens, G. Kesselhebel 1. Träger». Vrt. myös, että keskiaikaisen jalkajousen jännitin, vekara (kys. wāge) oli koukkuvipu; sm. vekara merkitseekin 'starkt krokigt ting; stor fiskkrok; pii, bäge, spjutspets; väldig klo' (Lönnrot).

Germaanisen 'vivun' muuttuminen suomalaiseksi 'koukuksi, vääksi' ei ole tämän yleisluonteisen selityksen varassa. Voidaan näet esittää paralleelitapaus, jossa näkyy sama kehitys nuoremmassa (keskiaikaisessa) lainasanassa. Sm. murt. häävi 'koukku, väkä' (palo-, parruhaassa, atraimessa, ongenkoukussa, lankkusahan »kynsi» yms., läh. länsi-, mutta osittain myös itämurt.) on näet selvästi lainaa skand. (ruots.) häv-kannasta; vrt. »Sanalla tarkoitetaan yleensä kaikkea raudasta tehtyä sellaista rautakoukkua, jolla sopii jotain vetää — tai sillä kiinni tarttua» (Pyhämaa); »Ongenterässä ja ahraimen piikeissä olevat väkäset» (Lappi) ~ nruots. hävstång 'vipu', nnorj. hev(e)-stang id., (murt.) hev, hæv 'kädensija ('hank') astian sivussa tai kannessa' (Aasen), hevel 'kädensija; ripustin, koukku, johon voi jotain ripustaa' ('Hængsel, Krog at hænge paa», Aasen), viimeksi mainitussa sanassa 'koukku' siis esiintyy skandinaavisellakin puolella); vrt. saksan Hebel 'vipu'. ”[/i]

A. : Ei tekemistä ”vään” kanssa tuolla ”vivulla”. Sitä paitsi Nykysuomen sanakirja ei tunne tuollaista ”häävi” sanaa lainkaan. SSA:ssa se on viitauksin vain Koivulehtoon. Se on pejoratiivinen adjektiivi, joka esiintyy vain kielteisissä lauseissa ja taipuu germaani- tai slaavilainen sanan tavoin. Tunnen sana hyvin, ja se liittyy sanoihin hevin, hevillä, hääppöinen, heivata (hoittää pois), mahdollisesti ”heveli” (höveli) = lipevän kohtelias. Se voi liittyä myös sanaan hävetä. Toinen samalainen kummallisesti taipuva sana on ”jäävi”, ”jäävin”. Nuo olisivat kovasti kuurilaisen sorttisia sanoja, elleivät taipuisi väärin,ja ne voisivat olla samaa juurta, joka voisi olla latviassa ”*ṥḳevs”. Sellaista sanaa ei ole, mutta on kyllä ”šķēps”, joka on ”keppi”, ”heittokeihäs”. Tämä sana tulee nuolen tai keihää kivikärkeä tarkoittavasta sanasta (kantabaltin *skemba”, latvian ”ṥḳemba”), eli samalta sunnalta kuin ”vaaja” ja ”väkäkin”... Liettuan ”ietis” (mt.) ja jotvingin (ja suomen) ”aisa” tulevat nekin tuosta monipuolisesta juuresta...

post1247810.html?hilit=%E1%B9%A5%E1%B8%B3emba#p1247810

JK: ” Lexikon för nordisk medeltid (osa 7: Jakt p. 539) mainitsee vipuansan nimenä upphävla (upphävel). Sanaa lainattaessa on siis ilmeisesti omaksuttu hävstång (tms.) -sanasta vain ensiosa, kuten esim. tapauksessa sm. murt. ryykit, tryykit 'hevosen mäkivyöt' ~ nruots. stryk-rem 'mäkivyö' tai jo vanhemmassa lainassa ruotsi (< mr. röþ(r)s-karl 'soutumies', SKES). On tosin mahdollista, että myös pelkkä hävJK: ” tms. on keskiajalla esiintynyt: vrt. juuri mainittu nnorj. murt. hev. Samaa lainakantaa täytyy olla myös lähinnä itämurteissa esiintyvien asujen häivi ja häivä 'iso hauki- t. madekoukku, koko onkilaite (vinosti pohjaan tai rantaan lyöty vapa), jossa tällainen koukku', joskus myös '(sahan) häävi'. Oudon -ä'i-asun selitykseksi voin vain todeta, että sama asu esiintyy — samoilla alueilla — myös tunnetusta adjektiivilainasta häävi (»ei se häävi ole»): häivi
(Sanakirjasäätiö) < nruots. häv 'kelpo, oiva' (SKES). Loppuvokaalin kahtalaisuutta, -z, -ä, esiintyy myös nuorella lainalla murt. tiikki, tiikka 'kaivettu oja' jne. < nruots. dike (SKES).

Lisäksi: esineellinen kansatiede tarjoaa taustaa semanttiselle suhteelle 'vipu' ~ 'koukku'. Vivut ovat olleet vanhoista ajoista asti metsästys- (ja kalastus)välineitä. Vipuja on käytetty nimenomaan myös koukkupyynnissä: »Luisia j a puisia, molemmista päistään teräviä, keskeltä siimaan kiinnitettyjä syöttipuikkoja eli launeja käyttävät monet luonnonkansat niin vesilintujen ja krokotiilien kuin maaeläintenkin pyyntiin. Etelä-Ameriikan Cayennessa esimerkiksi viritetään tällaisia puikkoja, joihin syötiksi pannaan suolia, kaimaneille siten, että launi kiinnitetään lujan nuoran välityksellä vahvaan vipuun, joka lauetessaan nostaa eläimen ilmaan.» (V.T. Sirelius 1919 s. 132: Koukuilla pyynti.) Myös Suomessa on ollut käytössä vipukoukkuja (mts. 133). Suomalaisessa kansatieteellisessä kuvastossa (Schwindt 1905) on kuva ketun vivusta vireessä ja lauenneena. Vivussa oli »syötin peittämiä rautakoukkuja, jotka, kun kettu syöttiin purasi, kimmosivat levälleen sen suussa» (mp.: 1 Metsänkäynti, kuva 49—50, selostus s. . Lexikon för nordisk medeltid kertoo vastaavasti, että keskiajan vipupyydyksissä (vippgalge: taivutettu puu) saattoi olla ansan sijasta syöttikoukku (osa 7: Jaktp. 539). Tällaisina koukkuina käytettiin (ainakin myöhempinä aikoina) samoja suuria koukkuja kuin haukien pyynnissä, siis häiviä (»Gäddkrokar: Gabriel Bonsdorff,
Afhandling om de allmännaste djurfängen i Tavastland, Abo 1782, väitöskirja, s. 7: kerrotaan suden pyynnistä haukikoukuilla, tässä ei vivuista ole mainintaa).

Sanat häävi ja väkä lienee siis lainattu lähinnä pyydystermeinä. 'Vipu' on tullut merkitsemään 'koukkua', koska vivun keskeinen, pyytävä osa oli koukku. ”

A: Paapati...

JK: ” Itse vivun täytyy muuten myös olla ikivanha germ. laina: vrt. alas. Wippe 'vipu, keinu', alun perin 'vivuksi taivutettu latva' (vrt. yläs. Wipfel 'latva' ); germ. *wāγā oli ilmeisesti teknisempi laite kuin tämä latvavipu. Tähän vipuun ei kuitenkaan tässä ole tilaa tarttua. 21

Väkä sopii havainnollistamaan lainakerrostumia: sama germ. sana on myöhemmin lainautunut (esi)goottilaisessa asussa lappiin: germ.-esigoot. *weγō > lp. viekko 'vanha painomitta: 18 kg' (vastaa sm. *vieko-asua); sm. vaaka taas on nuorehko skandinaavinen (keskiaikainen) laina. Kantagermaanin tietyn vaiheen avointa ǣ:tä (väkä) vastaa siis gootin suppea ē (lp. viekko) ja (kanta)skandinaavinen ā (vaaka). ”

A. :Tuo ”painaminen” voi olla kautaa samaa lähtöä. Englannin etymologisessa on kahdenlaista tietoa:

http://www.etymonline.com/index.php?term=weigh

” weigh

O.E. wegan "find the weight of, have weight, lift, carry," from P.Gmc. *weganan (cf. O.S. wegan, O.Fris. wega, Du. wegen "to weigh," O.N. vega, O.H.G. wegan "to move, carry, weigh," Ger. wiegen "to weigh"),
from PIE *wegh- "to move"
(cf. Skt. vahati "carries, conveys," vahitram "vessel, ship;" Avestan vazaiti "he leads, draws;" Gk. okhos "carriage;" L. vehere "to carry, convey;" O.C.S. vesti "to carry, convey;" Lith. vezu "to carry, convey;" O.Ir. fecht "campaign, journey"). The original sense was of motion, which led to that of lifting, then to that of "measure the weight of." The older sense of "lift, carry" survives in the nautical phrase weigh anchor. Figurative sense of "to consider, ponder" (in reference to words, etc.) is recorded from mid-14c. ”
weight

O.E. gewiht, from P.Gmc. *(ga)wekhtiz, *(ga)wekhtjan (cf. O.N. vætt, O.Fris. wicht, M.Du. gewicht, Ger. Gewicht), from *weg- (see weigh). The verb meaning "to load with weight" is attested from 1747; sense in statistics is recorded from 1901. To lose weight "get thinner" is recorded from 1961. Weight Watcher as a trademark name dates from 1960. To pull one's weight (1921) is from rowing. Weighty "important, serious, grave" is from 1489. ”

http://www.etymonline.com/index.php?sea ... hmode=none

” way

O.E. weg "road, path, course of travel," from P.Gmc. *wegaz (cf. O.S., Du. weg, O.N. vegr, O.Fris. wei, O.H.G. weg, Ger. Weg, Goth. wigs "way"),

from PIE *wegh- "to move" (see weigh).

Most of the extended senses developed in M.E. Adverbial meaning "very, extremely" is early 1980s, perhaps from phrase all the way. Wayfaring is O.E. wegfarende; Ways and means "resources at a person's disposal" is attested from early 15c. Way-out (adj.) "original, bold," is jazz slang, first recorded 1940s. ”

****************
JK: ” 21

Sm. huippu 'topp', murt. myös 'gunga' on näköjään keskiaikainen laina hw:llä. alkavasta skandinaavisesta rinnakkaisasusta (ks. Hellquist s.v. 1. vippa: ruots. (murt.) vippa 'lätt och hastigt fara upp och ned säsom ändarne af en vippgunga' (Rietz s. 812 b); suhde siis kuten sm. huisku ~ ruots. (h)viskla (murt. -u). Tarkempi käsittely on jätettävä toiseen yhteyteen. ”

PS: sana "vesa", "varkain nouseva verso", jota puutarhanhoidossa mm. tomaateilla ja muilla vastaavilla kasveilla, mm ruusuilla ja jopa omenapuilla, nimitetään "varkaaksikin",koska sellainen kasvu vie hedelmien kasvun aikaan osan voimaa sadosta, ellei sellaisia karsita, saattaa tulla myös tästä samasta latvian ja kuurin muodosta "vadzis", "*vadzas", tarkoittaa sekä "piikkiä" että "varasta" sekin...

En sekaannu kielitieteilijöiden keskusteluun enempää, mutta muistaakseni long barrow-kumpuhaudan esikuvaksi on myös ajateltu balttilaista ( liettualaista) kumpuhautaa. Pohjoinen versio vain yhdisti aiemman uralilaisen kuolleiden talo perinteen puurakenteineen maan päällä näkyvään kumpuun. Jos muuttajat olivat esim. etnisesti heterogeenisiä gootteja ( thiudos in aunxis ) , mukana saattoi hyvin tulla balttilaista ammattisanastoa, mm. vaaja ja karja.