http://en.wikipedia.org/wiki/File:Anti-capitalism_color.jpgAasinsiltana erääseen vuoden 2010-luvun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytyyn keskusteluun viitateen:Raamatun mytologian mukaan kunginas Saul joutui Jahven epäsuosioon olemalla uppiniskainen Häntä vastaan. tarina jatkuu siten että:
Lainaa:
Saul hävisi taistelussa filistealaisa vastaan, ja surmasi itsensä, ja myös kolme hänen poikaansa kuolivat taistelukentällä. :
*, minkä jälkeen silloinen Israel jakautui sisällissodassa kahtia.
Katsoin varsin laadukaan keskusteluohjelman Ylen areenasta nimeltä Voimala**. Pääasiassa äänessä ovat vasemmalle kallellaan oleva toimittaja H. Nikkanen***, oikeistolaishenkinen professori P. Lillrank sekä akatemiatutkija A-B. Pessi. Tämän lisäksi mussuttaa yrittää yläluokkaisten kultalusikkasuussa kasvaneiden kotirouvien taloudenohejistaja, varallisuusvalmentaja T. Majasalmi. Teemana oli hyvinvointiyhteiskunta ja mielipiteet olivat nähdäkseni varsin jakautuneet. Vastakkain olivat mm. rohvessoorin näkökanta yksilön laiskuuden aiheuttamista ongelmista suhteessa tämän heikkoon kognitiiviseen kompetenssiin sekä toimittaja Nikkasen pointti siitä ettei kaikilla ole välttämättä ahkeruuden puutteesta johtuen köyhyyttä elämässään johon otti kantaa tutkija Pessi toteamalla että syrjäytymisenmääritelmään kuuluu myös vaikuttamismahdollisuuksien sekä sosiaalisten verkostojen ja ilmeisesti sosiaalisen sekä taloudellisentuen puute.
Noin ½-tunnin kohdalla otetaan kantaa eri suunvuoroilla siihen että hyvinvointivaltio alkaa olla kohta suuressa muutoksessa ja mahdollisesti tiensä päässä.
Tohtorismiehen mielestä porvarilliset arvot + teollistuminen aikoinaan loivat perustan hyvinvointiyhteiskunnna synnylle. Hänen mukaansa valtaosa USA:n 1% on rikastunut omalla ansio- tai pääomatulollaan. Hän painottaa älykkäiden ihmisten palkitsemisen aiheuttaneet rikastumisen markkinataloudessa. Kuten Steve Jobs, joka on saanut hänen mukaansa ansionsa mukaan. Paul antaa ymmärtää että monet syrjäytyneet ovat jossain määrin sellaisia joilla on matalat ÄO. Nikkanen puolestaan viittaa kohdassa suurinpiirteen kohdassa 33minuuttia siihen että köyhyys on enenevissä määrin periytyvää. Mikä tarkoittaa nähdäkseni sitä ettei älykkyyden ja luovuuden puute aina aiheuta sitä ettei ole mahdollisuus pyrkiä ja päästä yliopistoihin vaan sosiaalinen tausta ohjaa kouluttautumista ja ammatin valintaa. Kohdassa 35:30 tietämillä A-B Pessi tuo esiin hyvän pointin siitä että kannustavuutta suhteessa opiskelutuloksiin tulisi funtsia taloudellisesta näkökulmasta uudestaan suhteessa hyvinvointi- tai liberatistiseen yhteiskuntaan. Ohjelman loppupuolella P.Lillrank vahvistaa juontajan karrikoidun toteamuksen että IT-Nörtit ovat nykyään Aatelistoa, myöhemmin hän hihkuu riemusta älytessään että matalan ÄO:n omaava paskakasa voi nauttia ympäristönsä ja kaltaistensa apinoiden kunnialllista hyväksyntää elellen onnellista elämää nälässä ja vilussa.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saul**
http://areena.yle.fi/video/1331068126391Lainaa:
YLE TV1
Tiistai 6.3. klo 21.50
Kesto 00:48:13
Esitysaikaa 26 päivää jäljellä
***
http://www.laitos.fi/author/hanna-nikkanen...Näin niin lyhykäisyydessään mun mielestä, vaikka modet sen ilmaisutavasta tai sisällöstä taida tykätä, hyvinvointiyhteiskunta on säilyttämisen arvoinen. ( Tahi en osannut liittää viestä alunperin mielekkääseen olemassaolevaan viestiketjuun)
Tänään on Su Maalis 11, 2012 11:49 pm, vastauksia 693/ luettu 15830