KESKUSTELU

Kyllä siihen kuolee yhteen, ainakin tekee ihmisten toimintakyvyttömän. 22lr kaliberi uppoaa puuhunkin 10 cm.


Päähän riittää yksi luoti yleensä.

En ota kantaa siihen, mistä pääsi on tehty, mutta aloitteleva ampuja, kuten P-E, ei saa helposti hengiltä päättäväistä vastarintaan asettunutta henkilöä. Tilanteestahan se toki riippuu.

Oge kirjoitti:

Suomen sodissa 17-18 vuotiaat tappoi vihollisia 1:10 suhteella tuosta noin
vaan, ilman karatekursseja, mitä taas moni Jokelalainen oli käynyt vuosikausia. Mustat vyöt kakkasivat siellä sitten housuunsa kun joku tulee 2.2mm pistoolin kanssa.

Jos Mies tietää että hänen naapuriluokassa oleva pikkusiskonsa on välittömässä hengenvaarassa, niin johan luulisi tapahtuvan. Varmaan siellä jotain vastarintaa olikin, en tiedä. Ensi kerralla takuulla lentää kirjat, kengät, tuolit ja Miehet ampujaa kohti välittömästi.[/quote]

No tuo aseen kaliiperi on .22 joka on n 5.6 mm ja kyllä yksi luoti päähän tappaa. On mukavaa ,että jotkut ovat näemmä valmiita menemään aseettomina kohti .22 kaliiberista ..
No onneksi Auvisella ei ollut tällaista vehjettä(=pienoiskonepistooli )parillakymmenellä lippaalla.
http://www.youtube.com/watch?v=uGsX_Z1K7pA

VIERASKYNÄ (HS 17.11.2007)

Hyytävä viha heikkoutta kohtaan kumpuaa kilpailuyhteiskunnasta
Putoamisen pelko, masennusoireet ja pinnanalainen aggressio ovat yhteisiä kokemuksia sekä koulunuorisolle että aikuisväestölle, kirjoittavat Veli-Matti Värri ja Olli-Jukka Jokisaari.

Viime elokuussa neljä nuorta tunkeutui Tampereen Nekalassa kahden avuttoman alkoholistin, invalidi-isän ja hänen poikansa, kerrostalokotiin ja teurasti heidät. Sen jälkeen nuoret yrittivät sytyttää varattomien kotina tunnetun puukerrostalon tuleen. Nekalan nuoria murhaajia on kuvattu syrjäytymiskierteessä oleviksi "luusereiksi".

Mikä yhdistää Tampereen petomaiset tappajat Tuusulan koulumurhiin, joiden säälimätöntä tekijää on kuvattu koulussa menestyneeksi? Vastaus on hyytävä viha heikkoutta kohtaan. Psykologiset selitykset eivät tavoita kuin osaksi pahuuden alkuperän näissä hirviömäisissä teoissa.

Jokelan surmaajan kaoottiset manifestit, esimerkiksi sekavat Nietzsche-sitaatit, ovat jo kirvoittaneet omalaatuisia tulkintoja siitä, että murhaaja oli lahjakas ja siksi väärinymmärretty. Koululaitos ei joidenkin mukaan kykene ymmärtämään lahjakkaita.

Nämä tulkinnat ovat irvokkaita, jopa eettisesti arveluttavia, koska niiden seurauksena pahuus saa yksinkertaisen sosiaalipsykologisen selityksen ja alamme vähitellen ymmärtää psykopaattimurhaajaa aiheuttamansa tragedian uhrina.

Yhteistä kapeille yksilö- tai sosiaalipsykologisille selityksille on pyrkimys eristää selitettävä ilmiö niistä yhteisöllisistä rakenteista, jotka luovat tunnekylmyyttä, täydellistä empatiakyvyn puutetta ja minän kaikkivoipaisuuden tunnetta. Yksilön toimintaa ei voi selittää analysoimatta yhteiskunnan tilaa.

Millainen yhteisö tuottaa narsistis-autoritaarisen persoonallisuustyypin, jolle on ominaista ylikorostunut egoismi ja viha itseään heikompia kohtaan? Sosiologi Richard Sennettin mukaan nyky-yhteiskunnan rakenteita jäytää pahiten vähäosaisiin kohdistuvan kunnioituksen ja arvostuksen puute.

Perussyynä on se, että koko yhteiskunta on muuttunut kylmäksi kilpailuyhteiskunnaksi. Kilpailuyhteiskunta tuottaa joillekin menestystä, joka perustuu perin juurin siihen, että on myös häviäjiä. Jotkut syrjäytyvät ja voivat pahoin. Menestymisen pakko luo yhteiskuntaan aggression ja tunnekylmyyden ilmapiirin.

Kuten filosofi Jyrki Hilpelä on todennut, ajan henki korostaa vitaalisuutta, nuoruutta, ruumiin terveyttä ja kauneutta. Joustavuus, laskelmoivuus, muutosalttius ja aggressiivisuus ovat markkinavoimien katsannossa hyödyllisempiä kuin moraaliset luonteenhyveet.

Nopean menestyksen simulointi, empatiakyvyttömyys ja sosiaalisen välittämisen puuttuminen ovat vaarallinen yhdistelmä. Kun kaikkea toimintaa on alettu arvottaa liiketoimintana, elämäntapamaterialismista on tullut vallitseva todellisuus, jossa kansalaisuuden merkitys on rappeutunut pelkäksi työmarkkinakansalaisuudeksi ja kuluttajaksi.

Kovan markkinatalouden materialistinen aika miltei huomaamatta suhteellistaa persoonan arvon itsessämme ja toisissa: kuka tahansa tuloskuntonsa tai -uskottavuutensa menettänyt voi pudota vähäosaisten joukkoon, siis arvostuksen ja kunnioituksen ulkopuolelle. Putoamisen pelko, masennusoireet ja pinnanalainen aggressio ovat yhteisiä kokemuksia sekä koulunuorisolle että aikuisväestölle.

Se yhteisyys, jonka yksilöt jakavat nykyisessä yhteiskunnassa, on paradoksaalisesti yksilöiden vastakkainasettelua: yksilöt joutuvat asettamaan tehokkuus- ja kyvykkyyskilpailuun oman psyykensä. Voittajat ovat vahvoja, ja pudonneet ovat ansainneet kohtalonsa. Toisen ja toiseuden tunnustaminen, joka on yksi keskeisistä yhteiskuntaa ylläpitävistä tekijöistä, kuihtuu äärimmäisen tehokkuuden ja kyvykkyyden tavoittelussa.

Samalla, kuten Theodor Adorno on yhteiskunta-analyysissään esittänyt, yksilön arkaaiset impulssit eivät tule käsitellyiksi vaan kohdistuvat joko itseen tai toisiin. Tuloksena on nihilismiä, joka tuottaa puhetta lahjakkuuksista, sankareista ja putoajista, joiden osa on heistä itsestään kiinni.

Kun talouselämä on korotettu uskonnon, isänmaan ja moraalisen auktoriteetin rooliin, myös kasvatus on mukautumassa pelkäksi hyödyn välineeksi. Kilpailukyky ja tehokkuus ovat lastenkasvatuksenkin välineellistäviä moraalinormeja.

Kun lapsia koulutetaan tuleviksi superosaajiksi, kasvuympäristö on vailla etiikan perinteisiä hyveitä, joiden tavoittelu on ollut kasvatusajattelun ehkä kestävintä perustaa. Perushyveitä ovat ennen kaikkea kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, lempeys ja toisen kunnioittaminen.

Mutta juuri nämä luonteenhyveet ovat kriisissä. Lapset ja nuoret joutuvat työstämään kehitystehtäviään ja rakentamaan keskeneräistä minuuttaan menestyksen aikakaudella, vailla eettistä perustaa.

Teknistaloudellinen edistys on armoton ehdollistaessaan yksilön hakemaan tunnustusta jatkuvalla todistelulla tehokkuudestaan ja kyvykkyydestään.

Minuus joutuu luomaan itsestään selviytymistarinaa jokaisen taistellessa toistaan vastaan. Tuossa taistelussa viha, pettymys ja katkeruus ylittävät sen Nietzschen hellimän johtoajatuksen, että elämälle on sanottava kyllä. Hirviömäiseen nihilismiin vajonnut yksilö oikeuttaa oman olemassaolonsa riistämällä elämän muilta. Tuo nihilismi on elimellinen osa nykyistä yhteiskuntaa.

VELI-MATTI VÄRRI
OLLI-JUKKA JOKISAARI

Värri on kasvatusfilosofian professori ja Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja. Jokisaari on psykologian ja filosofian lehtori ja kasvatusfilosofian tutkija.

Nyky-yhteiskunnan asenneilmasto poikkeaa mielestäni aiemmista juuri siten että heikkojen keskinäinen solidaarisuus on häviämässä. Nyt myös heikossa asemassa oleva saattaa tuntea vihaa vielä heikommassa asemassa olevaa kohtaan, tämä mahdollistaa oman suhteellisen position narsistisen kohoamisen. Tässä ollaan oikeistopopulismin nousun selityksen ytimessä.

EDIT:
Professori Juha Sihvola näköjään jatkaa pohdintaa tänään Hesarissa C1-sivulla. Hänen näkemyksensä mukaan Auvisen maailmankuvassa korostuu eliitin väärin ymmärrys, Auvinen näkee harvojen hallussa olevan tiedon kapeasti älykkyytenä, vaikka viittaamansa Platon korosti nimenomaan hyvän elämän sisältöä ja moraalia. Täällä foorumilla on aivan paralleeleja kirjoittajia tällekin ajatustavalle: viisauden kapea ymmärtäminen IQ:ksi näyttääkin olevan eräs tähän eriarvoistamisen ideologiaan liittyvä rakennusväline, jopa keskeinen sellainen. Se on eräs tapa pitää humanismia yliarvostettuna, eettinen pohdinta jää neutraaliksi koetun vallan mekaanisen moraalin alle. Tässä kehäpäätelmässä voima tulee sinällään osoitukseksi oikeudesta.

on oikein hyvä kirjoitus tuo hesarin vieraskynä.

Paradoksaalistahan on että elämme maailmassa jossa lasta kasvatetaan hyvin tavoitteellisesti empaattiseksi ja muutenkin yhteiskuntakelvolliseksi, sellaista kehitystä tuetaan ainakin "paperilla" ehkä enemmän kuin koskaan.

Perhepäivähoitajalta saamaani vihkosta selaillessani kohottelin oikein kulmiani kun kaikki toiminta on lasta eri tavoin kehittävää, myönteisesti sosiaalistavaa; siellä ei papereiden mukaan todellakaan vaan oleskella.

Hienoja asioita tietenkin, mutta pitääkö sen empatiankin olla jonkin onnistuneen valmennuksen tulos

Jonkinmoinen jatkuva paremmaksi tulemisen paine ulottuu kaikille elämänalueille?

"On oikein hyvä kirjoitus tuo hesarin vieraskynä."

Nietzche ja Platon siinä - aivan oikein - mainittiin, mutta mihin unohtui oma kansallinen filosofimme Linkola? Liippasiko liian läheltä?

Ei kai Linkolan opit kuulu koulun opetusohjelmaan?

Jos empatia otettaisiin mukaan, todistus voisi näyttää niiltä osin vaikka tältä:

Käyttäytyminen 8
Huolellisuus 9
Empatia 8

"Ei kai Linkolan opit kuulu koulun opetusohjelmaan?"

Ovatkos Platon tai Nietzche aikaisemmin joutuneet joukkomurhakeskustelujen keskipisteiksi?

Nietzsche itsekin sairastui mielenterveydeltään, joten hänen tekstejään lukiessaan kannattaa olla ainakin realismi hyvin hallussa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nietzsche

VIERASKYNÄ (HS 17.11.2007) Tuo oli mainio kirjoitus. Asian ytimessä.

Onko Suomessa aikaisemmin ollut vastaavanlaista joukkomurhaa, jota tekijä olisi samalla tavoin julkisesti perustellut?

Toisaalta, kenen tahansa ajatuksista saa mitä tahansa tarpeeksi isoilla oman pään tulkinnoilla (samahan pätee kaikkeen, josta teemme arvostelmia Kant oli pahoin väärässä väittäessään, että arvostelmat ovat "vain" järjen ja ymmärryksen välissä).

Jossakin mallissa esim. kuvat pyöreästä maapallosta voivat todistaa juuri maapallon litteyden puolesta, jos em. mallissa kuvat näyttelevät sellaista osaa, mikä vaikuttaa positiivisesti argumenttiin maan litteyden puolesta. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että maan litteys olisi yleisesti hyväksytty tulkinta, vaikkakin maa olisi litteä em. argumentin logiikan sisällä. Laajemmassa keskustelussa argumentti litteästä maasta kuitenkin falsifioituisi tai vähintään problematisoituisi pahan kerran.

Tähän Adornoon täytyy vielä puuttua, kyseessä on minun kirjoissani eräs maailman viisaimpia miehiä. Adorno omisti elämänsä sille että Hitlerin Saksan tapahtumat eivät toistuisi. Syitä analysoidessaan Adorno kuvaili syntynyttä autoritaarista ihmistyyppiä, ihmistä jonka tietoisuus on esineellistynyt. Vihaa puretaan ulospäin reflektoimatta itseä. Adornon ja itseasiassa koko Frankfurtin koulukunnan keskeisiä ajatuksia on vapauden vaarallisuus. Ei niin että vapaus sinällään olisi negatiivinen, vaan että vapauteen liittyy vastuu, jos tähän vastuuseen ei ole kypsä – niin kun Adornon mukaan Weimarin jälkeinen Saksa ei ollut – se saattaa ottaa sairaita muotoja, vapaudesta paettiin autoritaarisuuden kylmään kainaloon. A. ei ehtinyt nähdä www:tä, mutta on varmaa että jotakin sanottavaa vapaudesta, vastuusta ja kypsyydestä olisi myös tässä yhteydessä. Samalla tavalla voidaan ajatella nykyisen oikeistopopulismin järjestyksen, kurin ja yhdenmukaisuuden vaatimukset olevan pakoa lisääntyneestä vapaudesta ja diversiteetistä.

Kannattaa lukea Adornon Kasvatus Auswitchin jälkeen. Sivulta 223 tästä PDF:stä:
http://suoranta.files.wordpress.com/200 ... listus.pdf

Itseasiassa ei kannata tyytyä siihen. Koko settiä suositellaan. Demokratian itsesuojelun aapiskukot: Adorno, Fromm, Marcuse ja Horkheimer. Frankfurtilaiset eivät tarjonneet puhtaan psykologisia, vaan myös yhteiskunnallisia selityksiä, oikeastaan kyse sosiaalipsykologian klassikoista.