KESKUSTELU

Hei,

Minulla on äärimmäisen tärkeää asiaa, mutta en osaa pukea sitä sanoiksi.

Kaikki muodostettavissa olevat käsitteet ovat differentiaalisen pieni osa kaikesta siitä, mistä käsitteitä pystytään muodostamaan. Käytössä olevat käsitteet ovat murto-osa siitä, mitä käsitteitä pystyisimme käyttämään. Käsitteet ovat ainoa tapa kuvata sekä konkreettisia että abstrakteja asioita. Ainoa. Sitähän se kuvaaminenkin tarkoittaa; muodostetaan kuva alkuperäisestä asiasta, mutta se ei ole sama kuin alkuperäinen.

Miten voidaan mitata viestinnän tehokkuus, eli tavallaan viestinnän kaistanleveys? Onko se verrannollinen käsitteiden määrään? Mitä tuntomerkkejä köyhällä viestinnällä on? Pystyisikö huippuälykäs olio kuvaamaan monimutkaisia asioita köyhällä kielellä? Entä tekisikö entistä rikkaamman kielen opettelu jostain oliosta ajattelevamman ja kykenevämmän?

Olen huomannut käyttäväni paljon vertauksia selittäessäni asiaa. Totesin itselleni, että se on merkki siitä, ettei asiaa kykene selittämään oman aktiivisen sanavarastonsa avulla. Se on helpolla pääsemistä, eikä haasta minua pukemaan ajatustani sanoiksi. Siksi pyrin tietoisesti vähentämään vertauksien tekoa, jotta kykyni käyttää kieltä harjoittuu. Kielihän on teoriassa todella köyhä tapa viestiä mutta se on yksi parhaista saatavilla olevista tavoista. Kieltä käytetään sekä kommunikointiin että ajattelemiseen, koska niiden yhdistäminen on mielekästä helppoutensa takia. Pystyisikö ilman sosiaalisia kontakteja oleva ihminen muodostamaan käsitteitä tehokkaammin, koska ympäristössä ei käytetän hitaasti mukautuvaa kieltä, ja tätä kautta pystyisi ajattelemaan abstraktimmin?

Entäpä, jos orwellimaisesti kielemme köyhtyy ja pian tunnemme niin vähän käsitteitä, ettei meille edes muodostu käsitystä niistä asioista, joita rikkaalla kielellä ajattelemalla olisimme pystyneet muodostamaan?

Me pystymme ajattelemaan ilman selkeitä ilmaisukelpoisia käsitteitä tiettyyn rajaan asti mutta lyhyen ajattelun jälkeen joudumme konkretisoimaan ajattelumme selkeäksi kokonaisuudeksi käsittein, jotta pystymme nousemaan vielä korkeammalle ajattelun tasolle, käyttäen pohjana niitä käsitteitä. Se ei ole mahdollista ilman hankalaa ja monimuotoista kieltä - käsitteistöä- jolle ajatuksensa kääntää. Mitä kaikkea sitä pystyisi ajattelemaan, jos osaisi muodostaa uusia käsitteitä ja omaksua niitä aina vain lisää?

Kuinka kehittää omaa käsitteistöään ja sitä kautta ajatteluaan?

Et ainakaan saa viestiäsi perille jos käytät vaikeampia käsitteitä kuin vastaanottaja voi ymmärtää.

Osa käsitteistä voi perustua laajempiin kansankertomuksiin tai jopa tutkimuksiin. Esimerkiksi uskonnossa on hyviä ohjeita hyvään elämään, mutta silti uskontoa leimataan saduksi tms. Toisaalta henkistä kasvua ateistikin voi pitää hyvänä, mutta ottaako ateisti henkisen kasvun sitten huomioon, on toinen asia.

Ihmiset käsittävät maailmanrauhan, mutta siihen pääsyä pidetään mahdottomana. Miksi? Puuttuuko jotain käsitteitä? Ehkä joku avaruusolentorotu saattaa pitää ihmisen arkipäiväisiä kamppailuita lapsen tasoisina ongelmina. Esimerkiksi jos aviopari riitelee, niin riidan syy saattaa olla täysin toissijainen verrattuna siihen, että on ihmeellistä että elämää ylipäätään on. Avaruusolento ehkä käsittäisi asiat syvällisemmältä näkökulmalta eikä riitelisi niin helposti - ja näkisi ihmiset Maan lapsina jotka syntyvät, elävät elämänsä, kamppailevat arjen parissa, riitelevätkin, yms...

Toisaalta ihmiskunnan tulisi kasvaa kollektiivisesti henkisyydessä, jotta kulttuuriin liittyisi läheisesti syvällisemmät ajatukset. Mikäli lapsi kasvaa lähinnä pelejä pelaillen, käy koulua, menee sitten töihin, ostelee kaikkea, ja taas seuraava sukupolvi vuorossa, niin onhan se henkinen kasvu vähän maton alla silloin.

Kristinusko on tuonut henkistä kasvua, mutta se ei ole kaikkialla kovasti muodissa. Toisaalta yhteiskuntaoppi vaikuttaa aika rajoittuneelta mukaanlukien keskimääräinen elämä yleensä mitä tulee henkisyyteen. Pinnalla ovat uutisissakin lähinnä eurokriisi tms. sen sijaan että tulisi paljon henkistä tms. kehittävää asiaa. Pääotsikot ovat aika arkipäiväisiä ihmisten asioita, sen sijaan että tulisi oikein olan takaa jotain valistusta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Tractatus_ ... losophicus

Siitä, ei taida olla ihan kevyimpiä luettavia.

http://www.youtube.com/watch?v=57PWqFowq-4

No itse en ainakaan haluaisi "oppia" näkemään elämää tuon avaruusolennon tavoin. Kuulostaa lähinnä tylsältä, tunteettomalta ja miltään tuntumattomalta elämältä. Kyllä ihan tärkeintä elämässä on juuri tuo tavallinen ja arkinenkin taso, joss riidellään ja rakastetaan. Maailmanrauhataso ja kuvaamasi syvällisyys eivät liikuta - paitsi silloin, kun maailmanrauhan järkkyminen koskettaa sitä tavallista arkitasoa. Vain se kosketus tuo abstraktille maailmanrauhalle merkityksen. Sellainen syvällisyys, joka vain leijuu jossain omissa sfääreissään on pseudosyvällistä. Jos luulee, että lapset ovat jotenkin vajaita lapsellisuudessaan, on itse kasvussaan aika keskeneräinen. Päinvastoin lapset ovat syvästi juuri ihmisyyden keskiössä. Me aikuisethan siitä olemme vähän etääntyneet usein ja sotkeutuneet lillukanvarsiin.

Tätä ironian määrää.

Kuinka huomata käsitevaje?

Opettaja : "Mukulat hyppivät senillä ja huutavat"

"Mukula on versokasvien turpeiden ja maltoisten, vararavintoa sisältävien osien yleisnimi. Tällainen kasvinosa toimii talvehtimis- ja lisääntymiselimenä. Mukulajuuri (juurimukula) on muodostunut juuresta ja mukulavarsi (varsimukula) varresta." - Wikipedia

Vanhempi : "Nättekö useinkin hyppiviä ja huutavia mukuloita seinillä?"

Pohjalainen: "Menen itikoita lypsämään" (lehmiä)
Karjalainen: " Kuinkas niitä itikoita lypsetään?" (hyttysiä)
Tai K: "Ei niiltä itikoilta tahtonut saada lypsettyä"

Vastustatko maailmanrauhaa?

Sitäpaitsi ei suurempi ymmärrys henkisistä asiosta tarkoita vähempää määrää tunteita. Tietohan lisää tuskaa. Eli kun ymmärtää missä mennään oikeasti, niin tunteetkin nousevat pintaan voimakkaammin, joskin pystyy myös käsittelemään tunteitaan kuten avaruusolento konsanaan menettämättä itsehillintäänsä.

Katso tätä valokuvaa.

Näetkö taustalla olevan tytön paljaan pepun?

Todellisuudessa se ei näy tuossa valokuvassa.

Vstustan vain maailmanrauha-käsitteen yksinkertaistavaa ja ajatuksetonta käyttöä. Maailmanrauhaa ei edistä yhtään se, että missiehdokkaat innolla sitä kehuvat haluavansa. Maailmanrauhan merkittävyys on vain siinä hyvässä, mitä se merkitsee yksittäisten ihmisen tavanomaisessa arkielämässä - ja sen puutteen ongelmallisuus on siinä, miten tuo tavanomainen arkielämä siitä häiriintyy.



Avaruusolennolla tuskin on aavistustakaan siitä, millaista on olla ihminen. Miltä se tuntuu, miten se koetaan, mikä siinä on ihmisille yhteistä. Itsehillinnän menettäminenkin on osa ihmisyyttä - ihan tärkeä osa. Mutta toki sitä on hyvä pystyä jossakin määrin kontrolloimaan, ettei karkaa homma lapasesta. En oikeastaan usko tuohon ymmärrykseen, missä mennään oikeasti. Ei sellaista ole. Maailman meno on monitasoista, eikä siitä voida määrittää, mikä on "oikeaa meno" ja mikä jotain muuta. Henkiset asiat ovat lopulta yllättävän konkreettisia. Konkreettiset asiat ovat yllättävän henkisiä. Ruumis-mieli-dualismi on jo aika päiviä sitten todettu aika puutteelliseksi näkemykseksi. Ruumillinen on henkistä ja henkinen ruumiillista - samaan aikaan molempia. Tunteet ovat varsin ruumiillisia tapahtumia.

Moni yritys tarjoaa nykyään vikapalvelua, mie en vikaa halua.

Termit ja käsitteet ovat todella köyhä tapa kommunikoida. Sama koskee mieltä, on äärimmäisen kömpelöä ajatella termein ellei se ole välttämätöntä. Ajatus ja tunnetasolla tiedät asian juuri sellaisena kuin se on sinun perspektiivistäsi, mutta kun käännät sitä sanoihin niin välittömästi kuulijalle sen alkuperäisestä merkityksestä katoaa valtavasti informaatiota. Termit ovat aivan liian musta-valkoinen tapa kuvata asiaa. Telepatia, jossa tunteet, kuvat, äänet ja hajut välittyisivät olisi ainoa tehokas tapa kommunikoida.

Pysytään vaan käsitteissä. En halua haistella muita kirjoittajia.

Kasvattaminen on ensisijaisesti ravinnon antaminen jollekkin elämän muodolle 'että se kasvaa'. Koskien lapsia, ravinnon antamisen lisäksi asiayhteyteen kuulluu kotona ruokailuun yhdistetty käyttäytyminen, perustiedot ravinnosta ja ruoan valmistamisesta = opettamista. Koulussa puolestaan syvennytään tarkemmin e m asioihin kotitaloustunnilla, mutta myös eri luonnontieteellisissä oppiaineissa = opettamista. Koulussa ravinnon antaminen lapsille on kasvattamista. Yksinkertaisesti kuvailtuna.


"Puhumalla ei mummon pelargonia kasva."