KESKUSTELU

Eli Taaran/Thorin/Turun nimi saattoi tulla zibelthiurdosista, jossa sanan loppu thiurdos viittaa parhaiten jumalaan..
Eli näyttäisi siltä, että Taara vanheni just aikas paljon..
http://en.wikipedia.org/wiki/Zibelthiurdos

En ole vielä saanut vastausta, miksi sellaisesta paikan nimestä kuin lakienlaki (kahdella eri kielellä) tulisi jonkun etnisyyden peruste.

Tämä on kuin seinälle puhuisi, mutta muiden lukijoiden vuoksi jaksan:
1) varjagi ei mitenkään liity vartija-sanaan, joka sitä paitsi on germaaninen laina.

2) Tappara on lainattu venäjästä ja venäjään iranilaisesta kielestä, eikä sillä ole mitään tekemistä germaanisen/indoeurooppalaisen ’hukkaamista, kuolemista jne.’ merkitsevän sanan kanssa (ruotsin tappa, vastineet ainakin latinassa ja kreikassa).

Tuota tulisi testata siten, että pyytää skandinaavia lausumaan sanan "Kurikka": jos ulos tulee jotain sentyyppistä kuten Hrorekr tai Rurik, tuossa saattaa olla perää ...

Vuoden 947 Bysantin vartijasopimuksessa oli allekirjoittajaa.
Istr Amindov ( Istervo, Isto, Istru)
lähettiläs Utin Mutur (Utti)
kauppias Kutsi (karjalan Kutsi)
Vartijah Kary (Kari)
Vartijah Libi (Lipiäinen)
Vartijah Gomol (Komola)
Vartijah Ruar (Ruoranen)
Vartijah Sinko (Sinkko)
Vartijah Tuky (Tukia)
Vartijah Turd (Turtia)
Vartijah Tury (Turi, Tuuri)
Vartijah Tulb (Tulppa)
Vartijah Voist (Voistio)
ym joita ei ole mainittu.

Ei kun myöhemmin heidät työnnettiin pohjoisemmaksi..

Vau! Noista ainoastaan Ruar menee läpi skandinaavista (silloinkin vain mäkihyppääjästä). Kaikki muut on selvästi suomalaiskielisiä nimiä.

Tappara ja tappa on myös käsitelty. Valehtelit ra-johdoksesta. Vääristelet tappa-sanan alkuperää. Ruotsalaiset sanovat sen alkuperän olevan hämärä.

Vau! Noista ainoastaan Ruar menee läpi skandinaavista (silloinkin vain mäkihyppääjästä). Kaikki muut on selvästi suomalaiskielisiä nimiä. Eiköhän tuo originaalikin teksti jostain löydy, täytyy tonkia. Libi voisi olla myös Lippi.

Rurikista tuli vielä yksi muoto mieleen. Nimittäin sana Ruori (laivan ohjaus kapine). Suomessahan on tapahtunut oo -> uo(u) niinkuin sanoissa koulu ja puoli. Viroksi kool ja pool. Silloin viikinkipomon nimi olisi ollut Roorikka. Eka tippuu pois -kka, jää Roorik, josta sitten Rurik. Hyvä nimi viikinkipomolle tuokin.

Kannattaisi tutustua suomalaisten etu- ja sukunimien alkuperiin nimikirjoista – niistä yllättävän monella on laina-alkuperä. Muinaissuomalainen nimityyppi taas oli Ihalempi, Mielitty jne. Tuollaisia ei noista listoista löydy.

Kerran vielä, poijjaat:
1. -ra-johdos, jos se enää on produktiivinen, yhdistyy adjektiiveihin. Osa substantiiveistamme näyttää johdetun aikoinaan sillä, mitä en muistanut.
2. Silti tapparan alkuperä on iranissa, eikä sitä näin ollen ole voitu johtaa suomessa.
3. Ruotsalaiset pitävät epävarmana kontaminaatio-oletusta murteellisesta asusta "tapa", eivät itse sanaa "tappa".

Leikitäänkö vielä uudestaan, ettet ole koskaan kuullutkaan noita argumentteja?

ett blott nordiskt ord av dunkelt urspr., liksom även -pp- i formen tappa är oklart.

Suomeksi vain pohjoismainen sana, jonka alkuperä on hämärä, kuten myös -pp- muodossa tappa on epäselvä.

http://runeberg.org/display.pl?mode=fac%20...%20&page=1042

Et pysy totuudessa, josta seuraa, että olet epäluotettava.

Haluat oikeastaan sanoa että muinaissuomalaiset nimet on typistetty käsittämään vain nuo jotta loput voidaankin sitten selittää slaaviksi tai germaaniksi. tsk tsk.

En tietenkään. Kehotan vain sinua säästämään vaivaa ja tutustumaan nimien alkuperään. Tietysti Pelko on itämerensuomalainen nimi, koska se on itämerensuomalainen sana. Mutta sinun varjagilistassasi olleet nimet eivät ole itämerensuomalaisia sanoja eivätkä niistä johdettavissa, joten niillä voi olla aivan toinen alkuperä. Juuri siksi kehotin sinua etsimään nimien alkuperästä tietoa, koska sitä on olemassa.

Siis ne nimet on poimuttu kreikaksi kirjoitetusta sopimuksesta rusien ja kreikkalaisten (bysantti) välillä. Sopimusta ei siis ole kirjoitettu ims kielellä ja kirjurinakin on varmaan toiminut kreikkalainen. Noita nimiä pitää tulkita siltä pohjalta.

The Kylfings (Old Norse Kylfingar; Old East Slavic Колбяги, "Kolbiagi"; Byzantine Greek Κουλπίγγων, "Koulpiggon") were a people of uncertain origin who lived in Scandinavia during the Viking Age. They were mentioned on Old Norse runestone inscriptions, sagas (most notably in Egil's Saga), and poetry, as well as Byzantine records and Rus' law-codes, in which they were afforded economic and social privileges. They opposed the consolidation of Norway under Harald Fairhair and probably participated in the pivotal Battle of Hafrsfjord. Scholars differ on whether the Kylfings were of Finnic or Norse origin, whether they originated in Denmark, Sweden or the Eastern Baltic, or whether the name denotes a particular tribal, socio-political, or economic grouping.

Byzantine sources refer to Kylfings (Κουλπίγγων or "Koulpiggon") as being among the foreigners serving as mercenaries in Constantinople, but appear to distinguish between them and the Varangians.[12] The Kylfings were active in the eastern Baltic and northern Russia. Kylfingaland may have been used to refer to Karelia; on some runestones it has been interpreted as a synonymn for Garðariki, the Old Norse name for Russia.[13][14] The Ruskaya Pravda, the law code of the Kievan Rus', grants certain privileges to Kylfings (Колбяги or "Kolbiagi") in addition to Varangians.[15]

The Varangians had enforced certain priviledges in Kievan Rus' and for their allies, the Kylfings. Varangians and Kylfings were entitled to press charges with an oath without relying on any witnesses. In addition, in order to swear innocence, they needed only two witnesses, whereas a native Slav needed as many as seven. Moreover, the Varangians and the Kylfings were entitled to give shelter to a fugitive for as many as three days, whereas Slavs and others had to hand him over directly.[16]

According to Egil's Saga, the Kylfings were trading and plundering in Finnmark around the year 900. Thorolf Kveldulfsson, King Harald's tax agent in northern Norway, engaged Saami scouts to monitor the Kylfings' movements and report back to him. Countering their raids, he is reported to have killed over a hundred Kylfing marauders.[18]

Some scholars see them as Scandinavians while others consider them to have been a Finnic tribe, and assert a connection between the word Kylfing and the Finnish, Saami, and Karelian myths of Kaleva.[19] Elsewhere they are described as a mixture of Norse and Finnish people who were employed as mercenaries and tax-agents by Scandinavian rulers; in this context Ravndal interpreted the kylfa element to refer to an "club" in the sense of organization.[20] Arbman argues that the Kolbiagi were a separate fur-trading guild.[21]

Holm (1992) considers Egil's saga to equate the Kylfings with the Baltic Finnic ethnicities, i.e. Kvens and Karelians.[29] In the 14th century, when the Swedish kings began to direct their attention northwards and encourage Swedish colonization in Norrbotten, there were regulations that the Finnish Birkarls and the Sami peoples were not to be interrupted in their traditional activities. In addition, there are many medieval sources that present Lapland as being dominated by Finns.[30] A large part of the Karelians were under Novgorod which was included in what Icelandic sources called Kylfingaland, and thus the Kylfings could have been Baltic Finnish tribes under Novgorod.[10]

Both East slavs and Byzantines consistently made a clear distinction between Varangians and Kylfings, and Byzantines distinguished between them in the same manner a they separated Franks from Saracens. According to Holm such separations are indicative of clear ethnic differences between the two groups. Additionally, both East Slavs and Byzantines sources explicity associate the Varangians with Scandinavia, which they called Varangia, and in Arab, the Baltic Sea was called Bahr Varank, i.e. the "Varangian Sea". However, there are no comparable connections when they mention the Kylfings. Another difference is the fact that the Byzantines sources several times combine varangoi with rhōs in order to make it clear that the rhōs-varangoi and the varangoi originate in Scandinavia just like the rhōs, but apparently not the koulpingoi.[31]

Carl Christian Rafn, B. Briem and Sigurður Nordal have proposed Kylfings to have been the Norse name for the Votes. The reason is that the ethnonym Vadja(laiset) can be associated to the appellative vadja (modern Estonian vai') which means "stake", "wedge" or "staff", which corresponds to Old Norse kolfr. Vadjalaiset would consequently be translated into Old East Norse as kolfingar, which in Old West Norse (Old Icelandic) would be umlauted as kylfingar. Whereas some native names were Scandinavized, as Rostov into Ráðstofa, the Norse learnt of the meaning of other names and translated them, which they did at Volkhov, and in the case of some of the Dniepr rapids. The theory that the Kylfings were votes has, however, been opposed by Max Vasmer and Stender-Petersen,[32] whereas Holm finds it likely. Holm considers it apparent that the Varangians and the Baltic Finnic tribes were able to cooperate well, and he points to the relative ease and stability with which Finland was later integrated as a part of the Swedish kingdom.[16]