Mun usko jumaluuden olemassaoloon ajoi karille kolmesta syystä. En havainnut ainuttakaan ihmettä tapahtuneeksi omalla kohdallani tärkeissä kipupisteissä, tietääkseni sellaista ei ole todennettu muillekaan tapahtuneeksi.
A) Odotin kohdallani apua jumaluuden & sitä palvovan seurakunna taholta nukkumisvaikeuksiin.Mutta kappas, pimeän pelko lukioikäiseksi asti hellitti sinä yönä kun sanoin mielessäni itselleni: "En usko jumaluuksiin"
B) Toiseksi armeijassa pääsin julkisella paikalla syömisenpelosta. En pelännyt enään tukehtumista. Tein vain sitä mitä primitiivireaktion omaisesti eläin tekee helvetin nälkäisenä. Syö kohtalaisen tehokkaasti. Tuntuu niin vaan vatun pahalta sellainen logiikka uskovaisilta jota olen saanut havaita helluntailaisten netmission.fi keskustelupalstalta että jumala paransi minut viiveellä koetellaakseen minua. Siiis mitä kettua? Ja etten ollut oikeasti uskossa vaan ulkonaisten tapojen noudattaja. En usko että ulkonaisten tapakulttuurin noudattaja on valmis kärsimään lukiotovereiden purevaa pilkkaa osakseen vain sen tapakulttuurin noudattamisen ilosta vailla uskoa tuonpuoleiseen tilien tasaamiseen.
C) Ainut ihme minkä olen havainnut oli se ettei kukaan äärikarismaattisen parantumiskokouksen kävijä ääneen suostunut ihmettelelmään sitä ettei joku nigerialainen saarnamies kyennyt parantamaan osittain halvaantunutta pyörätuolipotilasta vaan avustajan piti ehkäistä verisen onnettomuuden estävä kaatuminen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4617393