KESKUSTELU

Toiset yrittävät itsaria hullun lailla siinä kuitenkaan onnistumatta, ja toisilla lähtee henki käytännössä jo paaperoiässä


____________________________________________________________
Ekaluokkalainen poika kuoli kuormaajan alle

17.8.2006 07:03

Juuri koulun aloittanut poika kuoli jäätyään ohjaamansa pienoiskuormaajan alle eilen Posiolla.

Kuusivuotias poika oli lähtenyt kokeilemaan kotitalonsa navettatöissä käytettävää kuormaajaa omin päin, mutta kuormaaja oli kaatunut sen pyörän osuttua 2,5 metriä syvän ojan reunaan, joka antoi periksi. Kuormaaja kaatui kyljelleen ja poika jäi alle.

- Paikalle ensimmäisenä tullut poliisipartio antoi pojalle ensiapua, mutta ensivasteyksikön tullut paikalle noin kymmenen minuutin kuluttua poika oli menehtynyt, vanhempi konstaapeli Jukka Peuna Posion poliisista kertoo.

Dieselkäyttöinen pienoiskuormaaja seisoi talon pihalla, ja poika oli onnistunut saamaan sen käyntiin virta-avaimesta.

- Pojan vanhemmat olivat lopettaneet työnsä navetassa ja perheen äiti oli hakemassa tytärtä jostakin kotiin isän ollessa sisällä talossa. Pojan katoamista ihmeteltiin, ja pian hänet löydettiin pihapiiristä kaatuneen pienoiskuormaajan alta pahoin ruhjoutuneena.

- Pojan kotitalossa pienoiskuormaajaa käytetään muun muassa rehun jakeluun navetassa, ja kuormaaja painaa pienen henkilöauton verran. Pienikokoisen pojan saamat ruhjeet olivat hyvin vakavia, Peuna toteaa.

Poika olisi täyttänyt syyskuussa seitsemän vuotta, ja hän oli aloittanut ensimmäisen kouluvuotensa.

Milloinkas elämä olisi muka reilua.

Pikkuveljeni kuoli puolivuotiaana auton yliajamana, ollen tietysti lastenvaunuissa joita äitini työnsi. Autoilija väisti vastaantulevaa kuorma-autoa hieman liikaa ja tönäisi vaunut tiensivuun ja puuta vasten. Veljeni kuoli viikon kuluttua sairaalassa pahojen kallovammojen seurauksena.

Siihen aikaan lastenvaunut olivat varsin heppoisia, ja tuskin ne nytkään kovin suojattuja autoja vastaan ovat.

No, välillä kun elämä on rankkaa pohdin itsekin, olisiko se todella niin paha kohtalo?

Ei elämän ole tarkoitus ollakaan reilua. Oikeudenmukaisuuteen pyritään, mutta reiluus on katsojan silmissä.

Elämä/olemassaolomme on mieletäntä ja jotain sellaista mitä ei koskaan olisi pitänyt edes olla.

Maailmankaikkeus ei välitä pätkän vertaa yksittäisistä atomeista koostuvista ihmisentiteeteistä jotka ovat kehittyneet evoluution myötä sopeutumalla vallitseviin olosuhteisiin. Luonnonvoimat eivät luokittele ihmisiä. tsunami vainoaa köyhiä ja syyttömiä ihmisiä ja lähes miljardi ihmistä elää ruuan ja puhtaan veden puutteessa. Länsimaalaisten ainoana huolena on pohtia ostaako keittokinkkua vai parsakaalia päivällispöytään. Geenit eivät tunne myöskään oikeudenmukaisuuden käsitettä sellaisena kun me olemme sen kumulatiivisen kulttuurievoluution myötä ja yhteiskunnassa vallassa olevien ajatusrakennelmien kautta konstruoineet. Ne ihmiset jotka saavat syntyessään hyvät geenit porskuttavat elämässään muiden pureskellessa kynsiään, geenit vaikuttavat myös onnellisuuden tunteeseen erilaisen aivokemian kautta. Jotkut ihmiset voivat olla jatkuvasti pirteällä ja iloisella tuulella toisten ollessa luonnostaan maanisdebressiivisiä. Ne kusipäät jotka kiusasivat sinua ylä-asteella ja veivät kaikki naiset eivät suinkaan kaikki aikuisena syrjäydy vaan jotkut heistä kouluttautuvat johtajiksi ja jatkavat muiden ihmisten pompottelua naisten pyöriessä näiden testosteronihirmujen ympärillä. Edes romanttinen rakkaus ei säästy geenien ylivallalta. Hyvät geenit omaavaan ihmiseen rakastutaan enemmän kuin muihin, itsekkäät geenit jylläävät alati taustalla meidän toimiessa pelkkinä viettikoneina. Nallekarkkeja ei riitä kaikille jaettavaksi. Näiden asioiden tajuaminen tuottaa tiedostavalla ja tuntevalle ihmisellä hirvittäviä kärsimyksiä, se on hinta jonka joudumme maksaamaan pitkälle kehittyneistä aivoistamme. Tämän Weltschmertzin turruttamiseksi voimme käyttää joko huumausaineita tai vastaavasti siirrämme huolemme Jumalan käsiin.

Ei, eikä kukaan ole luvannutkaan, että se olisi reilua.

Mitä vaan voi huominen tuoda tullessaan. Kukaan ei meistä tiedä milloin tiemme on loppu. Jokaisella on oma tie kuljettava. Toisilla se tie on hyvin pitkä, joillakin normaalin pituinen. Ja eräillä tie on hyvin lyhyt. Moni ei edes ehdi aloittaa vaellustaan tiellään.
Tämä on elämää.....eri pituiset tiet kuljettavana kaikilla.....

Yksilöllisten "mindsettien" olemassaoloa voidaan luetteloida, ihannoida ja oikeuttaa. Tämä kaikki on duaalista toimintaa ja riippuvaista kulttuurin arvotuksista. Yksi asenne kaataa toista, jne.

"Pärjäämismentaliteetti", eli fiilis että tässä maailmassa ollaan vain "pärjäämässä" on mielestäni apatiaa ruokkivaa. Ihminen kyllä voi päättää, miten elämäänsä asennoituu, mutta mistä mallit tulevat? Ei ihminen voi päättää pysyvästi oikein mistään mihin hänelle ei kulttuurin piirissä anneta avaimia.

Tämän tosiasian tiedostaminen on sitä vaikeampaa, mitä yksilöllisempinä haluamme koodata kokemuksiamme ja käsityksiämme.

Tästä aiheesta tulee mieleen yksi sarjakuvaeepos Sandmanin päähenkilöistä, Kuolema, joka on personoitunut hyvin ystävälliseksi mutta samalla epäsentimentaalisen käytännönläheiseksi nuoreksi naiseksi.

Kun eräs hänen noutamansa henkilö valittaa elämänsä lyhyyttä, kuolema vastaa: "You got what everybody gets. You got a lifetime."

Tässä vielä linkki alkuperäiseen artikkeliin

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1219671

Joku elää turhaan, mutta kukaan ei kuole turhaan.

Erittäin yksinkertainen vastaus. Elämä vain sattuu olemaan helvetin epäreilua.

Ei elämä ole epäreilua. Se vain on. Universumi ei ole mitään velkaa kenellekään. Kuolema ei koskaan tule "ennenaikaisesti", vaan ajallaan. Jokainen elää ja kokee mitä sattuu saamaan. Yksi kuolee ehdittyään nähdä yhden unen, toinen elää satavuotiaaksi kuninkaallisena. Ei ole mitään objektiivista syytä, miksi kenenkään pitäisi saada muuta kuin saa. Koko galaksi häviää jossain vaiheessa.

Ihmiset voivat noudattaa hyväksi kokemaansa moraalikoodistoa ja pyrkiä poistamaan "epäkohtia", mutta kysymys on subjektiivisista arvoista. Jos palkintoja tai rangaistuksia tulee, ne jaetaan jo tässä elämässä.

Niinpä. Ja se on tavallaan niin vapauttavaa.

Sama se on taloni mä join tai ei,
sama se jos tyttöni toinen vei.