KESKUSTELU

Katsopa kartalta missä Venäjä on ja missä Amerikka on. Noksun omistajia ei kiinnosta miten ja millä kielellä rahat tehdään - ja jenkit eivät tule tänne pomoiksi vaikka rahalla lahjoisi. Pietarilais-Helsinkiläisessä firmassa voit olla varma, että jopa siltä vessapaperirullan vaihtajalta vaaditaan sujuvaa Venäjän kielen taitoa. Suomella ei niin väliä.

Kielilait koskee vain valtion ja kunnan virkamiehiä, ja se ei tule muuttumaan miksikään. Ja sossun asiakkaitahan ne umpisuomalaiset ja -ruotsalaiset lähinnä tulevat tulevaisuudessa olemaan.

Tuskin noista salkkuydinaseista enää yksikään on toiminta kunnossa, sillä ne tarvitsevat huoltoa lyhyellä aikavälillä ja huoltoa on vaikea suorittaa ilman oikeanlaista ydinmateriaalia. Venäjällä on tosiaankin omat pitkän aikavälin ongelmansa, kuten väestön nopea väheneminen, infrastuktuurin puutteet, luonnonvarojen myyntiin perustuva luonnonvaratalous on yksi puolinen ja haavoittuvainen, kilpailukyky on alhainen, oikeusvaltio kehitys takkuilee ja korruptio kukoistaa. Silti on hyvä muistaa, että Venäjä on suurvalta, eikä se ole enää sosialistinen Neuvostoliitto, vaan valtio, joka vahvistuu nopeasti, mutta kehittyy hitaasti.

Joka tapauksessa Venäjä on ainoa maa, joka millään tavalla uhkaa Suomea sotilaallisesti.
Uhka voi tällä hetkellä olla pienehkö, mutta se ei ole kadonnut minnekkään. Tämä ei hyssyttelemällä muutu.

--

// lainaus Jukka Tarkan blogista (miksi Suomen tulisi liittyä Natoon):
" Teoreettisesti ottaen Suomi voi joskus tarvita Naton turvaa Venäjää vastaan, vaikka on lähes mahdoton kuvitella, miten sellainen tilanne voisi syntyä. Siihen varautuminen voi kuitenkin tapahtua vain silloin kun tuollaista uhkaa ei ole, kuten nyt."

--.

Suomen kansallinen puolustus on perustunut pakolliseen asepalvelukseen, ei niinkään järeään ja monilukuiseen aseistukseen. Nyt monen maan luopuessa asevelvollisuudesta tämä kysymys noussee esille meilläkin. Aselvelsollisuudesta luopuminen edellyttää vähintäinkin taktisen tason aseistuksen uusimista uskottavalle tasolle laadullisesti ja määrällisesti. Kuitenkin on syytä epäillä etteivät asevelvollisuuden poistoa ajavat tahot ymmärrä tätä. Esimerkiksi Saksan tilanne on aivan erilainen kuin Suomen, koska maalla on resursseja pistää taktiseen aseistukseen rahaa ja sillä on mös Naton strateginen pelote takanaan.

Venäjä ei muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa. Suomella on kuitenkin kaikki syyt tarkkaan seurata ja arvioida Venäjän kehitystä. Suomen ja Venäjän välisiä ristiriitoja olisi hyvä ehkäistä sitomalla Venäjää yhteistyöhön ja keskinäiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusvalinta on EU- jäsenyys ja vahva kansallinen puolustus.

Затем наш только нужно выучить несколько слова по-русски.. (Meniköhän ihan kieliopillisesti oikein tuokaan?)

Nam nuzno...

Näistä voisi päätellä, että suhteellisen pienimuotoinen, mutta tiukasti yhteistyöhön verkottunut rakenne on menestynyt parhaiten.

Kekkosen perintöä ei kannata unohtaa

7.9.2010 3:00

Presidentti Urho Kekkosen syntymän 110-vuotisjuhlan äärellä on pohdittu Suomen pitkäaikaisimman valtionpäämiehen perintöä eri näkökulmista.

Kekkosen nimimerkin Pekka Peitsen julkaisijana toiminut Suomen Kuvalehti arvioi tylysti, että Kekkonen on "unohdettu" ja hänestä on tullut "harmiton retrohahmo".

Lehti perustelee Kekkosen varjon haalistumista muun muassa sillä, että tämän syntymäkodissa, Lepikon torpassa Pielavedellä Ylä-Savossa, käy vuosittain enää vain muutama tuhat kävijää.

Enemmän Kekkos-kriittisenä pidettyyn Sanomaan kuuluva Ilta-Sanomat taas julkaisi näyttävän UKK-erikoislehden, jossa kerrotaan entisestä presidentistä 110 tarinaa.

Ilta-Sanomien mainiota UKK-lehteä on myyty kymmeniätuhansia, ja siitä on otettu toinen painos. Niin ei kävisi, jos Kekkosella ei olisi sijaa suomalaisten sydämissä.

Kekkosen kauden jälkeen on ymmärrettävästi käyty kriittistä keskustelua hänen vallan vuosistaan. Kritiikki on ollut paikallaan.

Kovin harva on tosissaan sitä mieltä, ettei Kekkonen olisi mennyt monessa asiassa liian pitkälle. Ennen muuta hänen olisi pitänyt luopua virastaan aiemmin ja saada elää arvokas vanhuus ilman viranhoidon valtavia paineita.

Poliittisesti Kekkosen perintö kuitenkin näkyy edelleen, esimerkiksi siinä, miten Suomi on etsinyt paikkaansa lännessä, suhtautunut itänaapuriinsa ja hakenut roolia rauhantyön näyttämöiltä.

Kekkosen suuri linja oli sitoa Suomea länteen niin syvällisesti kuin se suuren Neuvostoliiton varjossa oli mahdollista. Kun idän varjo hieman siirtyi ja liekanaru hellitti, Kekkonen oli valmis ottamaan uusia askelia kohti länttä ja läntistä arvoyhteisöä. Toki voi sanoa, että Kekkosen tulkinta liekanarun mitasta oli välillä kovin pessimistinen.

"Vaikka koko muu Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi jää perinteisen pohjoismaisen kansanvallan pohjalle", Kekkonen sanoi vuonna 1960.

Siksi esimerkiksi Suomen jäsenyyttä läntisessä puolustusliitossa Natossa voi ihan kelpo perustein pitää kekkoslaisena ajatteluna.

Kekkonen kunnioitti – ja pelkäsikin – itäistä naapuria ja sen arvaamattomuutta. Sitä ei ole syytä ihmetellä, kun katsoo hänen aikaansa sen historiallisissa kehyksissä.

Neuvostoliitosta tahdottiin tietää totuus, jotta sen kanssa osattaisiin olla ja elää, mutta totuutta ei haluttu kertoa ääneen. Totuus sai joustaa, jos poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja liikkumatila sitä vaativat.

Kekkosen ajan perintö näkyy myös siinä, miten Suomessa on käsitelty pohdintoja Venäjän suurvalta-asemasta. Tällainen julkinen pohdinta ei taida olla kovin kekkoslaista, koska se voi ärsyttää naapuria.

"Meidän asiamme ei ole mestaroida naapuriamme eikä opettaa sille, mitä yhteiskunta- tai talouspolitiikkaa sen tulisi harjoittaa", Kekkonen opetti.

Kansainvälisen rauhantyön Kekkonen näki alueena, jossa Suomi pystyisi vahvistamaan kansainvälistä asemaansa. Siinä Suomi sai toimia Kekkosen kaipaamana kansainvälisen politiikan lääkärinä. Hän halusi Suomelle roolia Yhdistyneissä kansakunnissa ja sen rauhanturvatehtävissä.

Samaan teemaan liittyi menestyksekäs aloite Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksesta, joka toi Suomelle arvostusta. Ety-prosessilla oli oma vaikutuksensa myös rautaesiripun murtumiseen ja Itä-Euroopan kansojen vapautumiseen.

Presidentti Martti Ahtisaaren vahva henkilökohtainen rooli ja osaaminen eri rauhanprojekteissa nostivat Suomen kansainvälisen rauhantyön näyttämöillä aivan uudelle tasolle.

Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) viikonvaihteessa lanseeraama rauhantyöaloite kuuluu samaan kekkoslaiseen perinteeseen.

Pitäisikö siellä Lepikon torpassa sitten yhä käydä?

Kyllä se hyvä olisi, muttei niinkään Kekkosen kuin Suomen takia. Lepikon torppa on oivallinen muistutus siitä, miksi Suomi oli Newsweek-lehden maavertailun ykkönen. Se kertoo, että pienen savolaisen tilan pojasta voi tulla Suomen tasavallan presidentti.

Suomessa voi nousta tasavallan huipulle, vaikka olisi syntynyt talossa, jossa ei nähty kultalusikoita.

Se oli aikoinaan mahdollista Kekkoselle, ja se on ollut mahdollista hänen seuraajilleen Mauno Koivistolle, Martti Ahtisaarelle ja Tarja Haloselle.

Lepikon torppa puhuu omalla vaiteliaalla tavallaan suomalaisesta yhteiskunnasta, sen kansanvallan luonteesta ja tasavallan olemuksesta. Niitä ei kannata unohtaa.