KESKUSTELU

Vähänkös oot kova jätkä!

Miten niin?

Tai ruotsi 1300-luvulta aina vuoteen 1809 asti..

"Minä maksan teidänkin veronne, joten luontaisetuihini kuuluu teidän paikkanne osoittaminen."

Tuo koskee oikeastaan kaikkea leuhkimista, eli "lesottamista" niinkuin koulussa sanottiin Kaunis ei saa olla ylpeä jne. Pitää ymmärtää olla vaatimaton ihan oletuksena. Itsensä vähättelemistä pidetään hyveenä ja jos joku ei vähättele itseään, niin hän on jotenkin outo ja väärässä. Tällainen itsensä vähättelemättömyys herättää voimakkaita tunteita. Rikkaan pitää keksiä varallisuutensa vastapainoksi jotain todella tehokasta itsensä vähättelemistä, jotta hän voisi olla kunnon ihminen.

Mutta liikaa ei saa itseään vähätellä ja omalla mitättömyydellään ja kurjuudellaan elämöidä, koska sitten sitä onkin jo liian tyrkky kun kokoajan tuputtaa sitä omaa persoonaansa ja elämäänsä...

Toisaalta on myös näitä emppissymppiksiä jotka vähättelevät toisten ihmisten vähättelyjä. Eli jos sanoo että olen huono piirtämään, niin tämä emppissymppis mitätöi sen heti että et voi olla, vaikka ei edes tietäisi onko vaiko eikö. Kyllä ihmisten pitäisi saada itse arvioida itsensä vaikka se arviointi olisi negatiivinenkin. Jos se nyt ihan päin halvattua menee niin sittenpä menee. Mitäs sen väliä.

Onkohan liian huonoksi itsensä luuleminen oikeastaan sen haitallisempaa kuin liian hyväksi uskominen? Kumpi on pahempaa? Penn & Teller -sarjassa oli joskus joku jakso jossa käsiteltiin liiallista itsetuntoa. Amerikkalaisilla vaikutti olevan tarve paisutella lastensa itsetunto niin että se oli tyhjää täys, kaikki kakarat jossain koulussa aivopestiin ajattelemaan että ovat tärkeitä ja merkittäviä ihmisiä vain koska ovat olemassa (jos oikein muistan).

On varmaan taitolaji oppia tiedostamaan että milloin se liika on liikaa. Voi toki ajatella olevansa ihan ok ihmisenä (jos ei ole mikään mielipuolimurhaaja) ja voi kokea iloa ja nautintoa siitä että on olemassa nimenomaan omana itsenään, mutta onhan se tietysti höhlän hommaa jos kuvittelee että on maailman mielenkiintoisin tai etevin ihminen.

Eiköhän me Suomessa olla aika hyviä tiedostamaan se että ei me olla.

Jokainen on maailman mielenkiintoisin, täydellisin ja etevin ihminen itselleen. Kunhan sitä tuo esille muille sitä mukaa kun osoittaa yhteisillä mittapuilla ja meriiteillä sen olevan perusteltua, niin se on tervettä. Pidänhän minäkin itseäni kaikkien alojen asiantuntijana, mutta en todellakaan mölyä siitä muille.

Minustapa tulee maailman kuningas, kunhan vain viitsin alkaa. Sitten kuulkaa muuttuu moni asia justiinsa semmoiseksi, kuin minä haluan. Olen testannut pätevyyteni Civilizationilla monta kertaa

edit. Olen myös opiskellut ahkerasti maailman kuninkuutta.

http://www.youtube.com/watch?v=UgCdS2vW ... re=related

Suomalaisten mollausketju. Suomalaisilla on muka tarve vähätellä itseään,vaikka siitä ei ole mitään faktoja.

Joillakin tuntuu olevan tarve kehua itseään ja leveillä. Johtuu varmaan huonosta itsetunnosta. Hyvällä itsetunnolla varustettu suomalainen ei välitä siitä mitä muut meistä ajattelevat, eikä hänellä ole tarve sen enempää vähätellä kuin korostaa itseään eikä suomalaisuutta.

Mutta ainoastaan naiset voivat olla läpeensä tyytyväisiä!

Tuosta ilmiöstä oli muistaakseni joku tutkimuskin jossa lapsena ns. hyvän itsetunnon omaksuneet ihmiset joutuivat usein aikuisiällä kuseen saatuaan kolhuja vain tuon epärealistisen hyvän itsetunnon takia kun taas vastaavasti lapsena realistisemman minäkuvan omaksuneet osasivatkin luovia paremmin tiensä läpi elämän karikoiden.

Eiköhän se olennainen olekin hyvä itsetuntemus - eli realistinen kuva itsestä.

Kunpa vain useammin kohtaisi näitä realistisen minäkuvan omaksuneita eli siihen kasvatettuja tai kasvaneita. Kun on tuon tuostakin tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät löydä itsestään mitään muuta kuin vihattavaa, inhottavaa, vikoja ja vaivoja (eivätkä täten pysty näkemään mitään arvokasta yhdessäkään toisessakaan ihmisessä, sillä itsensä inhoaminen johtaa 99,99 % varmuudella AINA myös koko ihmiskunnan inhoamiseen) niin alkaa jo oikein ärsyttää.

Onhan se nimittäin aika itsekeskeistä että koko elämän ajan pitää miettiä vain sitä huonouttaan. Aivan kuten yli-itsevarma ihminen kuvittelee itsestään katteettomia asioita voi alemmuudentunteissa piehtaroivakin tehdä lähimmäistensä elämästä helvettiä perustamalla oikein oman itsensä vihaamiseen ja siitä toitottamiseen keskittyneen "uskonnon". Uskoohan sen vähemmälläkin että tyyppi ei pidä mistään omassa itsessään. Ehkä sen itseinhon esiintuominen koetaan tarpeellisena sen takia että pitää kokoajan osoittaa muille että en todellakaan kuvittele liikoja itsestäni. Tavallaan tuollainen "minäpä tiedän että olen paska" -tyyppinen rummutus on oikeastaan aika leuhkaa koska omaa paskuuttaan toitottava ihminen haluaa esitellä olevansa niin hyvä kriitikko että on kykenevä tekemään absoluuttisia johtopäätöksiä siitä mitä kukin on, ainakin siitä mitä itse on.

Sellainen realistinen tyyppi on varmaan tunnistettavissa siitä ettei kokoajan tunne loputonta tarvetta arvioida plus miinus -asteikolla itseään, tai muita. Antaa asioiden ja ihmisten olla sellaisenaan mitä ovat. Rento ja lupsakka.

Kade moiselle...