KESKUSTELU

Ei se kustannus välttämättä ole se paha asia, jos nyt tuollaiseen näyttelyyn muutenkin lipun ostaa, mutta enemmän se ymmärryspuoli prakaa. Voisi edes se lipunmyyjä markkinoida, kun näkee tampion näköisiä asiakkaita.

Ensinnäkin: Aika pieni prosentti helsinkiläisistä edes mahtuu noiden valtavirtanäytösten katsomoihin. Mutta niissä näytöksissä, jotka vuosittain on, on myös aika hyvä täyttöaste. Muuten nimittäin koko tuotanto pistettäisiin naftaliiniin ja kehitettäisiin paremmin myyvä tilalle.

Koululaisille ei kyllä kaupunki tarjoa niitä musikaaleja, vaan ihan toisenlaisia esityksiä. Tosin kovin montaa teatterikäyntiä ei yhdelle oppilaalle kerry kouluaikanaan. Itse muistan yhden hyvin. Ehkä saattoi olla joku toinenkin. Omilla lapsillaninkin on jäänyt aika vähäiseksi - 1-2 esitystä. Päiväkodista vietiin teatteriin useammin, koska vanhemmat osallistuivat kustannuksiin.

Erilaiset yritykset ovat suuri teattereiden, konserttien ja vaikkapa jääkiekko-otteluiden asiakaskunta. Mutta aika harva sinne "joutuu" menemään ja luulisin tapahtumat valittavan siten, että sitä todellista kiinnostusta kutsutuilla myös on. Itse olen vuosittain Savonlinnan oopperajuhlilla, monissa rock-konserteissa sekä muutamaakin näytelmää katsomassa mieheni avecina, vaikka iltapainotteinen työni on varsin usein näiden reintojen esteenä. En ymmärrä, miksi tällaiset tilaisuudet pitäisi jotenkin vähentää taiteen kiinnostavuudesta pois? Vähennetäänkö autojen "kiinnostavuudesta" myös työsuhdeautot tai metsästysretkien tai golfin kiinnostavuudesta bisnesasiakkaille järjestetyt tilaisuudet?

Aivan varmasti on paljon ihmisiä, jotka eivät kuuna päivänä kuvittelisi vapaaehtoisesti teatteriin lähtevänsä. Mutta eivät teatterit oikein voi heidän varaansa ohjelmistoaan perustaa. On kuitenkin olemassa aivan merkittävä määrä ns. tavallisia ihmisiä, jotka mielellään käyvät niissä musikaaleissa tai vanhojen starojen näytelmissä (tyyliin Lasse Pöysti). Näiden varassa saadaan suurikin katsomo täyteen kohtuullisen tarkkaan jopa parin vuoden näytäntörupeaman verran. Välillä vähän kokeilevampikin teos saavuttaa suuren kiinnostuksen, kuten esim. Kansallisteatterin Tuntematon sotilas, joka myytiin loppuun kuukausiksi eteenpäin. Miksi tällaisten suosikkien kohdalla pitäisi itkeskellä sitä, ettei se teatteria sydämensä pohjasta inhoava taaskaan tullut katsojaksi? Miksei sitä teatteria voisi tehdä niille kiinnostuneille, kun niitäkin tuntuu riittävän?

Ei mulla tästä aiheesta paljoo sanottavaa ole, enkä ole viitsinyt lukeakaan mitään oikeastaan täältä aiheesta.
Mutta kiva muistella peruskoulun taideantia/kulttuurikierroksia.

En muista yhtään varsinaista teatterikäyntiä peruskoulusta, aikuisena niitä on muutama ollut.
Ainakin ala-asteella tehtiin modernitanssi esitys ja esitettiin sitä mutaman kerran, lyhytelokuva kans tehtiin, elokuvissa käytiin ainakin kerran, savikurssilla oltiin, lapissa kultaa huuhtomassa ja ahvenanmaalla käytiin ainakin jotain laivaa kattomassa(lähtöpaikkana helsinki näissä), pien karkkitehtaalla, ehkä limutehtaalla, museoissa käytiin kai aika paljon, ehkä jossain linnassa kans, niin ja kattomassa ammattimaista modernitanssi esitystä, finlandia talolla konsertti/spraymaalaus-tapahtumassa, ja sit varmaa paljon mitä ei muista, niinku jotai urheilua, aika paljon olin hammaslääkärissä ni missasin varmaa sit.

Ylä-asteella maustetehtaalla, itä-vallassa sound of musikin kuvauspaikoilla yms., koululla oli bändejä välillä ja joskus joku avoin esiintymiskilpailukin ja kyllä pilkkakuorolaulu tai joku mulle esitettiin kerran joidenkin oppilaiden toimesta, museoissa varmaa just käytii ehkä tai sit ei, mä nyt en ollu varmaa enimmäksee paikalla ni emmä tiiä.

Aikuisena on tullu sit käytyy välillä kohtalaisesti erilaisia taiteita tekemässä ja kattelemassa, nyt kyllä tyydyn enemmän internetin tarjoamaan taiteeseen, mutta tavallaa olis kiva ku jokainen valotolppa ja rapunaskelma olis taiteiltu, vaikka ei se kaaoskaa aina oo kivaa, et joku balanssi olis kiva varmaa.

Amiksessa oli sit vapaa-ajankerhoja/tapahtumia, joissa sai tehdä tai nähdä taidetta tai jotai muuta, kattoo teatterii, ajaa karttinkii, pelaa shakkii, tehdä lyhytelokuvaa jne..

Aikuislukiossa käytiin kerran tai kaks jossain taidenäyttelyssä, nii ja kerran sai käydä kirjoittamassa runon lähipuistossa ja sitten takas luokkaan lukemaan sitä.

Päivän Hesarissa oli sivun kokoinen juttu siitä, millaista uskomatonta soopaa taiteilijat nykyään suoltavat teoksiensa oheen. Ns. töiden selitykset vaativat ammattiselittäjän tekemän suomennoksen, ennen kuin niihin hahmottuu jokin järki. Jutussa oli pari aika uskomatonta esimerkkiä. Taitaisi ehkä sittenkin olla parempi, että jättäisivät työnsä selittämättä...

Idea noissa selityksissä näytti olevan se, että taiteilija haluaa vaikuttaa niin älykkäältä ja fiksulta, että kukaan tavis ei vahingossakaan saa ymmärtää tekstistä mitään, ettei syntyisi sellaista vaikutelmaa, että oltaisiin jotenkin samalla aallonpituudella...

Voi olla, että tuollainen oman älyn korostaminen on kyseessä. Mutta usein myös taitaa olla niinkin, että taiteilijat saattavat olla oikeastaan jokseenkin vastahakoisia selittämään teoksiaan. Sikäli ymmärrettävää, että jos taiteilija kokisi voivansa sanoa sanottavansa jollakin muulla tavalla kuin valitsemallaan taiteella, hän varmaankin käyttäisi sitten sitä toista keinoa. Miksi maalata taulu, jos sanallinen versio olisi ilmaisuvoimaisempi?

Ehkä taiteilija ei ole paras tyyppi selittelemään töitään? Tai sitten selitys jo onkin osa teosta, jolloin siihen pitää suhtautuakin taiteena eikä selityksenä. (En väitä, että HS:n esimerkkitapaus olisi tässäkään tapauksessa "hyvää taidetta".)

Ehkä paras olisi, että selitykset laatisi joku muu asiantuntija. Silloinkin informatiivisinta saattaisi olla teoksen ilmaisukeinojen linkittäminen laajepiin taideilmiöihin ja taidehistorialliseen kehykseen. Varsinainen teoksen selittäminen jää kuitenkin aina vain yhdeksi mahdolliseksi näkökulmaksi, joka helposti sulkee pois muut mahdolliset tulkinnat. Tärkeintähän taiteen katsojalle kuitenkin on se oma tulkinta ja kokemus teoksesta. Sitä saattaa avartaa ja sille luo pohjaa taiteen eri suuntausten tuntemus ja aiemmat kokemukset, mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ole se tärkein aspekti. Joskus kieltämättä nykytaide on niin käsitteellistä, että sen pointtia on lähes mahdotonta tavoittaa "tietämättömänä". Minusta kuitenkin myös kylmäksi jääminen on validi ja arvokas kokemus taideteoksesta. Ei kaiken tarvitse olla juuri minulle itselleni merkittävää.

Ymmärsin, että tuon HS:n taiteilijan yksi selitys hämärille lauseilleen oli juuri tuo halu olla selittämättä teoksia liian kapeiksi. Mutta senkin toki olisi voinut tehdä paremmalla sanallisella osaamisella. Tai nähdä omien kirjallisten kykyjensä rajat ja kieltäytyä tekemästä selityksiä.

Käsittääkseni se kaveri teki väitöskirjaa. Ehkä siitä on syntynyt harhaluulo, että asiat täytyy sanoa mahdollisimman "viisaasti" ja vaikeasti, että kuulostetaan tohtorilta.

Se Hesarin selitys, että tehdään pesäero käsityöläisiin korostamalla asian filosofista puolta yli äyräiden pitää varmaan myös paikkansa.

Toki varmaankin. Ainahan löytyy ihmisiä, joille on kovin tärkeää "tehdä pesäeroa" - eli nostaa omaa häntää tavalla tai toisella. Tuollaisten pesäeroteosselitysten anti ymmärrystään lisääviä tekstejä kaipaavalle taiteenkatsojalle on aika mitätön. Noinkohan ne oikeasti purevat edes niihin, joiden edessä sitä häntää halutaan nostaa?

PS. Niin mielenkiintoista kuin filosofia saattaakin olla, en oikein koskaan ole ymmärtänyt, miksi se on niin itsestäänselvässä asemassa näissä taiteellispainotteisissa tohtoritutkinnoissa? Miksi taide tarvitsee tuollaisen ulkotaiteellisen aputieteen puhuakseen itsestään? Tuoko se todellisuudessa lisää ymmärrystä vai ajaudutaanko itse asiasta entistä kauemmas?

No höh.

Aika tylsää tässä maailmassa olisi ilman taidetta.Taiteilijat ja graafikot on aika paljon mukana päivittäisessä elämässä. Joku on nuo hymiötkin suunnitellu hymyilemään joita voidaan keskusteluissa käyttää, joku ottaa lehtiin valokuvat kertomaan enemmän ja elävöittämään, joku piristää harmaata kahvilanseinää seinämaalauksella, joku maalaa muotokuvan rakkaasta lapsesta, joku piirtää pelihahmon ja toinen sitten animoi sen, aika monen teidän avataristakin joku on taiteillut, firmojen logot on tehny joku, kirjankannet kuvitetaan, lapsille satukirjat ja aikuisillekkin kuvitusta, piristystä päivään taidenäyttelystä, sisustustaulu askosta, patsas historiallisesta tapahtumasta muistoksi, kuvallinen postikortti lienee ilahduttavampi kuin valkoinen, mieleenpainuvat CD levyjen kannet, erilaiset typografiat, alttaritaulut, taideterapia, jääkaappimagneetit, maisemataulut jne jne jne.. Maailma on tynnä kuvia ja kuvallista ilmaisua ja taidetta todellakin tarvitaan. Kun taidetta ei enään ole niin tuskin on enään maailmaakaan.

Aika loukkaavaa lukea mitä silmäilin tätä keskustelua että yleinen luulo on että taidetta luodaan tosta vaan ja ettei sen tekeminen tarvitsisi aikaa. Etteikö tuollaisesta harrastusmaisesta puuhasta voisi olla ammatiksi? Kliseisiä lauseita että: joku ny kusee lakanoiden päälle ja vähän rypistelee ja iskee kiasman seinään taiteeksi.. Hohhoijaa. No ihmisillä on eri makuja taiteen suhteen ja taiteilijoita löytyy montaa eri sorttia. varmasti kaikkilla on se mieleisensä taidemaku.
Ei taiteilijana elä ei ainakaan suomessa. Paljoa ei saa hintaa esimerkiksi kirjojen kuvittamisesta tai esimerkiksi taulusta. Ainakaan jos miettii mitä tuntipalkkaa kertyy.
Itselläni on ollut no kutsumus taiteeseen mukulasta asti. Ja harjoitellut olen pienestä pitäen kuvia tekemään ja luomaan silmälle iloa ympäristöön. Nyt opiskelen ja valmistun tulevaisuudessa melko varmasti työttömäksi taidealan "luuseriksi" niin kai sitten? En minä ainakaan jaksaisi tehdä jonkin vakityön lisäksi taidetta koska pelkällä "mä nyt vähän harrastan" asenteella ei hyvää lopputulosta saa. Taiteen tekemiseen pitää panostaa kuin mihinkä tahansa muuhunkin työhön täysillä jos haluaa hyvää tulosta ja olla alan ammattilainen. Ei yhtä taidenäyttelyäkään nyt tuosta vaan tempaista pystyyn. Ensin suunnitellaan pitkään, luonnostellaan, suunnitellaan lisää, päädytään ehkä toiseen ratkaisuun, aletaan tekemään itse tuotosta jota sitten hiotaan loppuun asti. Kun miettii koko prosessia niin ehkä toisen silmään yksinkertaiseenkin teokseen saattaa kulua tuhottomasti työtunteja. Ja tarvikkeet ei ole mitään ilmaisia eikä mikään muukaan. Harvaampa paikkaan saat näyttelyä ilmaiseksi pystyyn. Tai jos saakin niin niihin paikkoihin on vuosien jonot. Hitonmoisen työn jälkeen käteesi jää verraten aika pieni summa rahaa jos jollekulle tuotoksesi kelpaa.

Että eipä se nyt niin helppo tie ole haluta taiteella elää edes osittain. Itse unelmoin että pääsen joskus edes opettamaan taidetta ja samalla tehdä myös itse. Ja olisihan se mukava saada joskus tulevaisuudessa arvostustakin siitä mitä pakertaa.

Mut kirjottelin tätä juttua ihan silmät ristissä. Pahoittelen jos teksti on ihan omituista.

Uskoisin paljon enemmän väitteeseen taiteen turhuudesta, jos lapset lopettaisivat esim. piirtämisen, laulamisen ja tanssimisen tykkänään. Ja leikkimisen, joka on erittäin lähellä taidetta monessa suhteessa. Jostain syystä tästä ei ole mitään viitteitä - paitsi silloin, jos nuo toiminnot erityisesti kielletään tai estetään. Taide on kautta aikain ollut eräs ihmiselle tyypillinen tapa käsitellä ympäröivää todellisuutta, maailmaa ja olemassaoloa. Edelleenkään tiede ei ole pystynyt ottamaan sen tehtäviä kokonaan, sillä ihminen on liian tuntemuksiin, elämyksiin ja kokemuksellisuuteen pohjautuva "kone", jotta pelkkä älyllinen tieto riittäisi. Emme edes opi kunnolla ilman prosessiin liittyvää kokemuksellista elementtiä.