KESKUSTELU

Isyysloma on se isälle suunnattu 'oma loma', jonka pituus on suht lyhyt ja tapahtuu samaan aikaan äidin kotonaolon kanssa. Sen sijaan hoitovapaa on se palkaton työstä poissaolo, jota voi jatkaa lapsen kolmevuotissynttäreihin saakka - ja jota vielä saa osittaisena, kun lapsi aloittaa koulun. Kumpi näistä olikaan se tavallinen veto työpaikassasi? Kuinka moni työpaikkasi miehistä on kolme vuotta koti-isänä?



No minä itse lapsena osallistuin näihin päätöksiin marssimalla nelivuotiaana omatoimisesti ilmoittautumaan läheiseen päiväkotiin. Vasta tämän jälkeen neuvottelut vanhempien kanssa tuottivat tulosta ja pääsin hoitoon puolipäiväisesti.

Koko asetelmasi siitä, että koska aikuiset eivät voi 'tasa-arvoisesti' neuvotella lapsen kanssa hoitojärjestelyistä, kyseessä täytyy oletusarvoisesti olla jotakin lapsen etuja polkevaa, on aika älytön. Kuinka moni kotiäiti on neuvotellut lapsensa kanssa ratkaisustaan jäädä kotiin? Onko lapsilla oikeastaan ollut mitään todellista mahdollisuutta ottaa asiaan kantaa? Miksi oletat, että jokainen lapsi aina valitsee kotonaolon, jos saa itse päättää? Miksi oletat, etteivät vanhemmat pysty mitenkään päättelemään oman lapsensa kannalta parasta ratkaisua hoitoasiassa? Miksi oletat, että vanhemmat näissä ratkaisuissa hakevat omaa etuaan eikä lapsen?



Niin siitähän ei tietenkään voi päätellä yhtään mitään, että lapsi lähtee tarhaan aina mielellään. Kehittyy hyvin ja vaikuttaa tyytyväiseltä ja iloiselta. Hoidosta haettaessa ei malttaisi keskeyttää leikkejään ja lähteä kotiin. Eiväthän vanhemmat MITENKÄÄN voi ymmärtää omaa lastaan, koska heillähän on lähtökohtaisesti täysin lapsen edulle vastakkaiset omat edut mielessään. Lapsia tulee aina suojella vanhemmiltaan, jotka aina haluavat vain lapsistaan eroon tekosyyllä millä tahansa.



Niin ja tämän jälkeen mielestäsi on hyvä määritellä esim. oman tapaukseni vähintään aina nuorimman kaksivuotiaaksi saakka kotona hoitaminen (muut lapset siinä ohessa tietenkin, vaikka olivatkin jo päiväkodissa aiemmin olleet) ja sen jälkeen työmäärän varsin rankka perheelle sopivaksi rajoittaminen RIITTÄMÄTTÖMÄKSI uhraukseksi. Kun kerran tämä 3 x 2 vuotta + usean vuoden osa-aikainen työnteko ei ollut riittävä uhraus, niin mikähän sitten sinun laskuissasi mahtaisi riittävä olla? Vieläköhän minun pitäisi olla 24/7 kotona näiden 20- ja 18-vuotiaiden poikieni takia? Vieläköhän heiltä pitäisi olla nenää pyyhkimässä tarvittaessa tai kuulustelemassa kotiläksyjä heti iltapäivästä pullatuoksuisessa keittiössä?



Voitko enää naurettavammin vetää tuulesta temmattuja johtopäätöksiä toisen elämästä? Itkua pidätellen ja hampaita kiristellenkös siellä kotona olisi pitänyt raataa? Mikäs herran mielestä on sopivaa sanankäyttöä tässä asiassa, jolla osoitetaan suurta uhrimieltä omien lasten hoidosta? Itse asiassa, eikös ole vähän epäilyttävää kutsua sitä ihanan palkitsevaa ja täyttä elämää olevaa omien lasten kasvun ja kehittymisen aitiopaikalla seuraamista uhraukseksi? Mieluummin kyllä itse tosiaankin harrastan lastenhoitoa ilolla ja nautinnolla kuin raadan sen eteen uhrautuen vastenmieliseen työhön.



Niin. Tästähän siis voimmekin päätellä, että kokemuksesi koko lastenhoidolle ja perheelle uhrautumisesta onkin puhdas nolla. Etukäteenkin olet sen määritellyt vain mahdollisen tulevan vaimosi tehtäväkenttään kuuluvaksi pikku askareeksi, jonka tämä mielellään voisi hoitaa ilman, että se häiritsee sinun hyvinvoinnistasi huolehtimista. Armollisesti suostut pitämään sen pienen pätkän isyyslomaa, jonka aikana on hyvää aikaa käydä harrastamassa poikien kanssa, kun vaimokin on sopivasti samaan aikaan kotona ja hoitovastuussa perheelisäyksestä.

Itse asiassa vauvan hoitoon liittyy kolmenlaista vapaata:
- isyys/äitysvapaa, joka on muutama viikko synnytyksen jälkeen. tämä on naisella pidempi kun miehellä, ajatuksena lienee ollut että nainen myös toipuu sen aikana synnytyksestä. Isyysvapaan kesto taitaa olla nykyään kolme viikkoa, naisen vapaan pituutta en nyt muista (3 kk?). (esim. Belgiassa on tavanomaista, että 3 kk iässä vauvat menevät päivähoitoon ja molemmat vanhemmat toihin. 11 kk vanhempainvapaaseen tottuneelle suomalaiselle tämä tuntuu aika rajulta.)
- vanhempainvapaa, joka kestää kunnes vauva on n. 10 kk ikäinen. Tämän vapaan voi ottaa kumpi vanhempi tahansa ja työnantajan on se myönnettävä. Käytännössä tämän vapaan ottaa yleensä nainen, mutta mikään ei estä miestä jäämästä kotiin sen sijaan.
- hoitovapaa, joka sitten kestää kunnes lapsi on 3-vuotias. Tämänkin voi valita kumpi vanhemmista hyvänsä tai jättää kokonaan valitsematta, jolloin lapsi on päivähoidossa.

Tuttavapiirissäni on parikin tapausta, jossa isä on jäänyt hoitovapaalle äidin oltua vanhempainvapaalla. Aika pitkälle näitä käytäntöjä nykyään sanelee perheen talous, ts. se kumpi vanhemmista tienaa enemmän. Jos vaimon palkka on suurempi, kannattaa miehen jäädä kotiin ja päinvastoin. Toki muitakin perusteita on.

Kyllä varmaan ne tosimiehet eivät tykkää ja vikisevät, kun eivät saa palkkaa, aivan niin kuin sinäkin tykkäät kyttyrää, jos et saisi palkkaa. Mutta kyllähän tässäkin pätee se jo esille tullut sääntö, että kun ei pane kaikkia munia samaan koriin, niin ei tarvitse olla niin riippuvainen poliittisesta lainsäädännöstä.



Tämä asia ei yhtään yllätä.



Sinä yrität tässä epätoivoisesti ratkaista politiikalla yksilöpsykologisia ongelmia. Sillä tavalla et tule niitä vastauksia ikinä saamaan ja siksi myös kysymyksesi kuullostavat hölmöiltä.



Tämä sarkastinen yleistäminen ei johda mihinkään järkevään lopputulokseen. Matti Saarikin oli poliisisedän haastattelun perusteella varsin kiva tyyppi, mutta myöhemmin ei enää ollutkaan näin.



Tämä todistaa edelleen loistavasti kyvyistäsi asettua lapsen asemaan. Voin vain kuvitella sinun saamat raivarit, kun pinna on kireällä ja yrität takoa näitä faktoja lapsiesi kaaliin. Onhan se niin varma asia, että äiskä on aina oikeassa. Toivottavasti lapsien isukki on ollut kompensoimassa puutteitasi.



Jep. Sinä vaikutatkin sellaiselta ihmiseltä, jolla on aina naama viritetty hymyyn, vaikka olisi kuinka paskat oltavat.



Missä kohtaa keskustelua minä olen määritellyt mahdollisen vaimoni tehtäväkentän, ole hyvä ja osoita? Käsittääkseni sinä tässä olet aika reippaana paiskonut olkinukkea, jolla ei ole mitään muuta yhteistä minun kanssa kuin käytetty nimimerkki.

Eipäs, kun sinä taas vaihteeksi harrastat tuttuun tyyliisi aivan käsittämättömien päätelmien tekoa ihmisten elämästä ja perooonasta jonkun yksittäisen sanavalinnan perusteella. Ei sellaista sanamuotoa olekaan, mikä ei innoittaisi sinua päättelemään vaikka mitä kummallisuuksia minun tekemistäni elämänratkaisuista.

Itse elät jonkilaisessa olkinukkegalleriassa, jossa ei normaaleja ihmisiä olekaan. Taas kerran tulit määritelleeksi sen, kuinka MIKÄÄN ratkaisu lastenhoidossa minun tekemänäni ei voi olla oikein, koska olen lähtökohtaisesti huono äiti. Kotona ollessani vaarannan lasteni mielenterveyden kiukuttelemalla. Siitä on tietenkin pätevä todiste se, etten ole kanssasi samaa mieltä asioista ja kehtaan sen jopa sanoa. Töihin mennessäni vaarannan lapseni mielenterveyden, koska en mitenkään pysty arvioimaan sitä, kuinka kovasti tämä kaipaakaan läsnäoloani, vaikka siitä ei mitään merkkejä tietenkään ulospäin ole havaittavissa. Antamani kasvatuksen onnistumista ei voida koskaan todentaa - paitsi lasteni kuoleman jälkeen- koska milloin tahansa voivat nämä normaaleilta ja tyytyväisiltä vaikuttavat nuoret intoutua koulumurhaajiksi.

Olen mielestäsi lähtökohtaisesti itsekäs paskiainen, joka ei pysty ajattelemaan ketään muuta kuin itseään. Tästä johtuen kaikki, mitä ikinä sanon pitää tulkita negatiivisesti. Inhoan tietenkin sekä omia lapsiani, että kaikkia niitä, joita ohjaan työssäni. Kärsivällisyyttä minulla ei tietenkään voi olla, koska sinä et saa kiitosta omista kirjoituksistasi minulta. Sinulla ei ole perhettä, eikä omien sanojesi mukaan edes parisuhdetta, mutta silti katsot olevasi niissä asiantuntija, joka voi mestaroida muiden ihan oikeita elämänkokemuksia aiheesta mennen tullen ja ohjeistaa 'uhraamaan omat toiveensa perheen hyväksi', mutta itse et ole kovin valmis määrittelemään niitä tekoja, mitä itseltäsi asian tiimoilta edellyttäisit. Edes teoriassa.

Kyllä siitä voi päätellä varsin paljon, kun joku aukoo päätänsä, jonka jälkeen sanoutuu sanomisistaan irti, kun huomaa, että sanomiset alkavat näyttää itseään huonossa valossa. Tuollainen paskanpuhuminen ja sanomisistaan vastuutaottamaton käytös on politiikasta innostuneille ihmiselle hyvin tavallista. Koita tajuta edes tämä yksilöpsykologinen fakta, että henkilökohtaiset asiat eivät noudata mitään perkeleen politiikan lakeja, tajuatko? Jos sinun lasten hoitaminen on ainoastaan jokin perkeleen poliittinen ongelma, olet niin pihalla lasten hoitamisesta kuin olla ja voi. Tämän lisäksi, minä voin aivan yhtä mielivaltaisesti tehdä mitä päätelmiä haluan, jos itse koet voivasi vetää sanomisesi takaisin milloin huvittaa. Niin kauan, kun ei muusta sovita, olen aivan yhtä oikeutettu kuin sinäkin, ymmärrätkö?



Missä kohtaa minä sanoin sinun olevan huono äiti? Puhuin kyllä ihmisistä, jotka kategorisoivat itsensä uraohjuksiksi. Jos kategorisoit, niin siinä tapauksessa et ole kyllä sanonut toistaiseksi mitään sellaista, joka antaisi minulle syyn muuttaa käsityksiäni uraohjusnaisista.



Onko sinulla hilloviikot menossa?

Mistä sanomastani olen sanoutunut irti?



Missä kohtaa muka määrittelin lastenhoidon ainoastaan poliittiseksi ongelmaksi? Siinäkö, kun sanoin perheen sisällä olevan monenlaisia mahdollisuuksia etsiä paras ratkaisu, jolla lastenhoito järjestetään? Kun suurimmalla osalla se työ- / opiskelupaikka nyt ainakin ennen perheen perustamista on, niin tokihan sitä kautta asia liippaa mm. erilaisia hoitovapaita tai työaikajoustoja koskevaa lainsäädäntöäkin, mutta pääosassa näissä hyvien ratkaisujen etsimisessä ovat aivan varmasti ne isät ja äidit itse. Kyse on perheen sisäisistä järjestelyistä ennen kaikkea. Onhan sekin mahdollista, että jopa työpaikka valikoituu sen tarjoamien joustomahdollisuuksien mukaan. Vanhemmat voivat tehdä näitä kuuluttamiasi 'uhrauksia'.



Esimerkiksi siinä kohtaa, kun säälittelit lapsiani, joille kiukuttelen ja joiden tarpeita en tunnista enkä huomioi. Myös siinä kohtaa, kun toivoit lasteni isän olevan kykenevä paikkaamaan näitä puutteitani. Ja taas tämän viimeisen viestisi alussa, jossa viittasit siihen, kuinka pihalla lasten hoitamisesta olen.

Huvittavaahan tämä kyllä hieman on, kun itselläsi ei taida lapsista juuri omakohtaista kokemusta olla. Mutta ainahan se niin menee, että kärkkäimmät toisten huonoiksi kasvattajiksi luokittelijat ovat itse täysin kokemattomia. Kun on itsellä edes vähän tuntumaa lasten kasvattamisen todellisuuteen, ei enää olekaan niin suurta varmuutta siitä, miten se 'oikeasti' pitäisi toteuttaa.

Usko esim. tähän, kuinka kaikki lapset sydämestään inhoavat päiväkoteja ja toivoisivat voivansa aina olla äidin kanssa kotona, karisee yleensä siinä vaiheessa, kun ainoa joka itkee ensimmäisinä tarhapäivinä, on se äiti piilossa nurkan takana. Hän tuntee suurta luopumisen tuskaa lapsestaan ja ikävöi tätä koko päivän. Lapsi itse kiljahtelee riemusta saadessaan kasan uusia leikkikavereita, eikä haluaisi hakiessa kotiin edes lähteä.



Mutta keitä nämä uraohjukset ovat? Mitkä ovat uraohjukseksi luokittelun kriteerisi? Ovatko kaikki työssäkäyvät äidit uraohjuksia? Entäs ne isät? Miksi tämä epämääräisesti kohdistettu syytös uran lasten edelle asettamisesta aina kaadetaan suomalaisnaisten niskaan, vaikka juuri he pääsääntöisesti ovat tiiviisti kotona varhaisimman vauvavaiheen ja innolla käyttävät oikeuttaan hoitovapaisiin. Ainakin toistaiseksi paljon innokkaammin kuin ne isät, joille se yhtä lailla on tarjolla.

Sinullekaan tämä kotiin jääminen ei riittänyt todisteeksi lasten edun huomioimisesta, vaan katsoit asialliseksi silti epäillä, että siellä sitten kiukutellaan katkerana, kun kotonaolo ei tunnukaan palkitsevalta. Että kuitenkin sen kotiin jääneen äidin mieli on muualla, eivätkä lapsen tarpeet sittenkään tule kuulluksi.



Ei, mutta mitenkäs itselläsi? Painaako epäonnistuneet naissuhteet mieltä? Onko 'paineita', joita et ole päässyt 'purkamaan'? Ovatkohan testosteronitasosi kunnossa?

Jos et ole tämän enempää tietoinen itsestäsi, niin on vaikea kuvitella sinun olevan tietoinen kenenkään muidenkaan tarpeista.



Jatkuvasti annat perusteluja, jotka tuskin ovat lapsen kokemusmaailmassa ymmärrettävissä. Samoin teet myös ihmissuhteiden kohdalla, joiden kohdalla kuvittelet, että ne ovat ratkaistavissa poliittisilla toimenpiteillä. Sinulla ei ole joko olemassa mitään henkilökohtaista tasoa tai et oikeasti ymmärrä sellaisen merkitystä lastenhoidossa.

Yleistät myös kokoajan omien lastesi tarpeita ja kuvittelet, että olet erittäin hyvin niistä perillä, vaikka et aivan varmana ole. Olet lähinnä perillä niistä poliittisista ongelmista, jotka tekevät oman elämäsi vaikeaksi ja kitisten niistä, luulet, että näiden ongelmien ratkominen on yhtä kuin paras mahdollinen kasvuympäristö lapsillesi. Ehkä tilanne on juuri näin, ehkä ei. Jos se on totta, se on ajatuksena aivan hirveä ja ensisijainen syy, miksi en kuuna päivänä perustaisi perhettä tällä tavalla ajattelevan naisen kanssa. En vaikka ihmiskunnan tulevaisuus olisi siitä kiinni.



Koskee sinua ainoastaan siinä tapauksessa, jos sinä samaistat itsesi uraohjusnaisiin. Koita yrittää lukea ne aiemmat perustelut, että ei tarvitse alkaa jankuttamaan samaa virttä sivutolkulla. Kuten sanoin, on aivan toivotonta väitellä kanssasi, jos sanoudut jatkuvasti irti aiemmista lähtökohdista tai älykkyytesi ei kykene huomiomaan niitä keskustelun edetessä.



Niinhän sinä luulet.



Rouva on nyt hyvä vain ja miettii vähän niitä asioita välillä, ennen kuin aloittaa urputtamisen.



No sinun tapaukessa on varmasti kyse tuosta. Minähän jo mainitsin siitä, että kun teet asioista poliittisia ongelmia, niin ne koskettavat lähinnä sinua, eikä millään tavalla lapsiasi. Jätät lapset totaaliseen paitsioon omilla ongelmanratkaisutaidoillasi. En tietenkään oleta, että alat kertomaan kaikkia henkilökohtaisia asioita tällä forumilla, mutta voisit ainakin tehdä viittauksia sinne, niin voisin ehkä alkaakin ajatella, että sinulla on ehkä sydän olemassa.



En usko, että sinua kiinnostaa erityisemmin tietää, mikä on minun käsitykseni uraohjusnaisista. Jos taas kiinnostaa, niin kokeile yksityisviestejä.



No ei varmasti se tuollaisena erillisenä ja poliittisena ratkaisuna kiinnostakaan. Sillä ei vain ole mitään todistusarvoa sellaisenaan, kun jokainen tapaus on arvioitava erikseen. Esimerkki 1. Luuletko, että esim. kodinhoidontukea myönnetään jonkun yhden kriteerin perusteella? Jokainen tapaus on käsiteltävä erikseen, koska muuttujia on perkeleesti.

Itselläni henkilökohtaisella tasolla tapahtuva asioiden käsittely on aina oletuksena tapauskohtaista. Sinä et ole perusteluinesi sellaista osoittanut ja se on minusta hyvin pöyristyttävää, ja kaikkea muuta kuin omien lastesi tarpeiden asettaminen ensisijaiseksi.

Joo, kotihoidontukea saa lapsesta, joka on oikeutettu kunnalliseen päivähoitoon eikä ole hoitopaikassa eikä saa muuta tukea (esim. yksityisen hoidon tuki). Ei siinä ole muuttujia kuin lapsi, jolla ei ole hoitopaikkaa. Sitä, kuka lasta kotona hoitaa ei kysytä, ei myöskään lapsen muu perhe vaikuta tuen saantiin. Yksinkertaisimpia tukia mitä voi saada. Tiedätköhän nyt, mistä puhut?

Tasa-arvo lisääntyy myös "alamaailmassa".

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... 02/1052568

No, kevensin...

En tiedä. Mutta pointtini oli siinä, että kun muuttujia on useampi kuin yksi, on toimittava tapauskohtaisesti tilannetta arvioiden. Opintotukikaan ei ole vakio. Asia ei siis mene niin, että sinulla on jokin ongelma, jonka jälkeen ruvetaan märehtimään ja vaatimaan yhteiskuntaa apuun. Jos henkilöllä sattuisi olemaan näin huono ongelmanhahmottamiskyky tai älyttömän surkea taito joustaa, niin siinäkin tapauksessa olisi huomiotava, miten muut hahmottavat tuon saman ongelman.

Jos asiat menisivät enemmän sillä painolla kuin Feminine usein esittää, niin kukaan tuskin olisi valittanut siitäkään, kuinka tämä eräs maahanmuuttaja sai useimpien mielestä kohtuuttomasti starttirahaa tullessaan maahan. Siksi suurinosa olisi halukas näkemään tapauksen yksityiskohdat, että nähtäisiin, mitkä ovat ne kriteerit, joiden perusteella tukirahat ovat pompanneet pilviin.

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/monikultturismi-voiko-se-toimia-t14256-5505.html

Tästä syystä minä en vakuutu ko. henkilön lastenhoitotaidoista, kun epäsuorasti osoitetaan, että hallitaan lähinnä oman kasvatusvastuun delegoimista perheen ulkopuolisille tahoille.

Kotihoidontukihan kehitettiin sen kunnallisen päivähoidon halvemmaksi vaihtoehdoksi. Sen idea on pelastaa kunnat liian suurilta päivähoitokustannuksilta antamalla ihmisille rahaa, jotta he järjestäisivät tämän asian itse. Juuri siksi kotihoidontuelle ei ole edellytyksenä, että lasta hoitaa toinen vanhemmista. Ja se muuten on kotihoidon eikä kodinhoidon tuki.



Millä tavalla tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi se, että isä jää hoitovapaalle eikä äiti?



Niinpä ohitat täysin sen, että nimenomaan kerroin hoitaneeni kaikkia lapsiani vähintään kahden vuoden ikäisiksi kotona ja siinä aina nuorimmaisen ohessa myös ne kaksi vanhempaakin, vaikka olivatkin yli kaksivuotiaita. Tästä johtuen esikoisen päiväkotikokemukset ovat suhteellisen vähäisiä. Vielä en olekaan ehtinyt sitä mainita, että silloinkin, kun lapseni olivat päiväkodissa, pidin aina vähintään kolmen kuukauden kesäloman. Siis sen lisäksi, että hoitopäivän pituus ei ollut mikään maksimi, lasteni hoitovuoden pituus oli normaalia lyhyempi.

Olen monasti kysellyt sen isän hoitovastuun perään ja ihmetellyt, miksi sitä ei edes isiltä odoteta samassa määrin kuin äideiltä. Onko siis isä käsitettävä tällaiseksi perheen ulkopuoliseksi kasvattajatahoksi?

Asiantuntemattomana voidaakin ohittaa väitteesi, että olisin sysännyt KASVATUSvastuun kodin ulkopuolisille tahoille. Se olisikin aika outoa, kun ammatiltani olen taidekasvattaja, joten olisin siis päästäkseni kasvattamasta paennut työelämään kasvattamaan - usein paljon hankalampia tapauksia kuin omat lapseni.

Nämä sinun havaitsemasi epäsuorat osoittamiset ovat niin olkinukkekamaa, ettei niitä voi kuin ihmetellä.

Niin, ja minä jo kuittasin tämän asian nimimerkki Wiisakselle sillä, että se oli huono esimerkki, eikä selventänyt kantaani ollenkaan. Koska en tiedä tarpeeksi kodinhoitontuesta. Sitten vaihdoin esimerkin opintotukeen, joka on minulle tutumpi tapaus ja ajaa paremmin asiansa. Tajuatko?



Voi elämä sentään.

Missä minä olen väittänyt, että yhteiskunnalle tulee kalliimmaksi se, että isä jää hoitovapaalle, eikä äiti? Pystytkö sinä seuraamaan käytyä keskustelua vai et?



Plaa plaa plaa, ja edelleen jatkat tätä poliittista jargonia.



Kyllä. Olet selvästi osoittanut ihmetteleväsi lähinnä toisen osapuolen vastuuta, mutta omasta vastuusta et suostu käymään keskustelua, koska se vaikuttaa olevan sinulle asia, jota ei saisi millään tavalla arvioida. Hemmetin supernanny!



Aivan. Älä ota vastuuta sanomisistasi, vaan jatka tuota kuningatarkuvitelmaasi, että olet paras äiti tällä maapallolla.

Missä minä olen vaatinut / ehdottanut sellaisia järjestelmiä / etuuksia / toimintatapoja, jotka johtavat hallitsemattomaan menojen lisäykseen yhteiskunnassa? Pystytkö itse seuraamaan keskustelua vai et?



Itse kyselit niiden omien henkilökohtaisten ratkaisujen valottamisen perään. Kun sitten niitä kerron, olet sitä mieltä, että teen niillä politiikkaa. Selitäpäs nyt vaikka vähän rautalangasta vääntäen, miten minun aikanaan tekemieni lastenhoidollisten ratkaisujen voidaan katsoa olevan poliittisia? Sinä olet väittänyt, että minulla ei ole halua / kykyä hoitaa lapsiani itse, vaan haluan sysätä kasvatusvastuun heistä yhteiskunnalle. Kerro nyt sitten, miten nämä perheessämme aikanaan toteutuneet hoitojärjestelyt tätä ilmentävät?



Olen juuri esitellyt sinulle niitä valintoja, joita olen asian tiimoilta tehnyt. Voisit hieman yksilöidä vastaehdotuksesi: Miten siis se ajattelemasi vastuullinen toimintatapa olisi tästä poikennut? Missä kohtaa sinun mielestäsi menin metsään? Sinä kyllä olet kärkäs arvostelemaan yleisellä tasolla tyyliin 'pieleen meni', mutta et kuitenkaan esittele, mikä olisi ollut parempi tapa tai määrittele, kuinka pitkä kotihoito lapselle mielestäsi olisi hyväksi. Et edes kerro sitä', miten itse omalla kohdallasi menettelisit. Voisit hieman konkretisoida tätä toivomaasi lapsen kokemusmaailman huomioivaa tapaa järjestää lastenhoito. Miten se pitäisi tehdä ja miten siitä lasta kuullen pitäisi päättää?

Isien vastuuseen lastenhoidosta olen lähinnä puuttunut siksi, että PELKÄSTÄÄN naisten syyttäminen uraan keskittymisestä on mielestäni outoa, kun kuitenkin suurimman osan vanhempainlomista ja hoitovapaista pitävät naiset. Ennen tälllaisten järjestelmien olemassaoloa jäivät monet naiset kotiin silti ilman lupausta työpaikan säilymisestä - ja jäävät edelleen, jos ei ole vakityötä, josta olla hoitovapaalla. Nykyään tätä tekevät jonkin verran isätkin, mutta edelleen ne äidit ovat enemmistönä. Siksi juuri äitien syyttäminen uraohjuskäyttäytymisestä ei ole mielestäni kovin reilua. Varsinkin, kun tätä arvostelua esittää henkilö,joka ei suostu edes kertomaan, mikä sitten olisi hyvä tapa ne lapset hoitaa ja millainen määrä työntekoa kussakin lapsen ikävaiheessa on määriteltävä liialliseksi.



En todellakaan kuvittele olevani paras äiti maailmassa. Kovasti toivon, että olen edes kelvollinen. En myöskään kovin montaa vanhempaa tunne, jotka kykenisivät kirkkain silmin väittämään, että ovat vanhemmuudessaan täydellisiä. Yleisempiä ovat riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteet. Mutta toisaalta sanoisin, että sellainen oman toimintamallin jatkuva kyseenalaistaminen ja pohtiminen on yksi merkki pyrkimisestä hyvään vanhemmuuteen. Kovin suuri varmuus siitä, että on tismalleen oikeassa, ei yleensä ole kovin lupaava lähtökohta minkään asian oppimiselle.

Olen nyt jo yrittänyt sinulta tivata, että missä asiassa katsot minun vaihtaneen näkemystäni tai väistäneen vastuutani sanomisistani. Voisitko yksilöidä jotenkin? Kun jatkuvasti ymmärrät sanomani väärin tai keksit lauseistani outoja piilomerkityksiä, en todellakaan pysy kärryillä, mihin tässä nyt viittaat. Anteeksi kyvyttömyyteni ymmärtää ajatuksenjuoksuasi.

Millä tavalla tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi se, että isä jää hoitovapaalle eikä äiti?

- Lähetetty: Ti Helmi 09, 2010 2:39 pm

Miksi esität näin idioottimaisia kysymyksiä, jos ne ei sinua askarruttaisi?



Mitä minun hyödyttää kommentoida, kun olet jo osoittanut taipuvaisuutesi siihen, että muutat tarinaa heti, kun se näyttää sinut epämielyttävässä valossa? Sinun uskottavuutesi lisääminen on kokonaan psykologinen ongelma, eikä sitä tulisi käsitellä tässä ketjussa.



Sinä olet kova täti vetämään herneet nenään noista yleisistä ja random ihmisen arvioista, ikään kuin et tekisi koskaan virheitä ja olisit rouva täydellinen.



Ai en vai?



En minä usko viisastustavani henkilön kanssa, joka muuttaa tarinaa miellyttävämpään suuntaan, kun alkaa näyttelemään siinä itse epämiellyttävää osaa. Smaa taitoa sinä sovellat aivan varmasti lastenkasvatuksessakin, mistä taas kertoo tuo viittauksien puuttuminen henkilökohtaiselle tasolle tai lapsen ajatusmaailmaan. Siinä missä sinä yrität rakentaa kaikille lapsille toimivaa julkista ja ulkoistettua lastenhoitopolitiikkaa, minä käsittelen tätä asiaa kasvatuksellisena ja tapauskohtaisena ongelmana. Ongelma on kuitenkin siinä, että minä en alennu kohtelemaan yhtä lailla paskasti sinun jälkikasvuasi kuin sinä itse teet, koska tiedän, että kaikkia täysin tyydyttävää politiikkaa ei ole olemassakaan.



Minä painotan naista siitä syystä, että en itse voi koskaan tarjota lapselle muuta kuin äidin korviketta, vaikka olisin kuinka empaattinen mies tahansa. Reilumielisyys ja tasa-arvo eivät ole sama asia. Kannattaa yrittää pitää se mielessä.



Ylhäällä vaivauduin hetkeksi, mutta en viitsi alkaa kaivamaan seikkaperäisesti joka asiaa uudestaan esille. Riittäisi, jos sinä yrittäisit keskustelijana hoitaa ensin sen oman tonttisi kunnialla.

Siksihän sinulta tätä kysyn, kun sinä väität, että ehdottelen sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat taloudellisesti kestämättömiä. Yritin kysyä, oliko tämä mielestäsi sellainen. Jos se ei ollut tämä, niin mikä se oli?



Missä olen kertonut poikkeavasti perheemme lastenhoitojärjestelyistä? Olen lähinnä yrittänyt sanoa, että a) on monia erilaisia syitä, miksi perhe haluaa lapsensa päiväkotiin b) perheet tietävät nämä syyt itse parhaiten. Siksi päivähoitojärjestelyjen pitäisi ensisijaisesti perustua perheiden itsensä määrittelemiin tarpeisiin, eikä tätä tarvetta kovin yksityiskohtaisesti pitäisi ulkopuolisten määritellä. Näinhän tällä hetkellä pitkälti onkin, koska alle kouluikäisillä on subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Välillä kuitenkin esitetään tämän oikeuden kaventamista joltakin osin. Usein nämä kavennusehdotukset tunnistavat perheiden yksilölliset tarpeet huonosti, joten silloin saattaa syntyä väliinputoajia.

Se, että yleisellä tasolla esitän, että on monia erilaisia täysin lasten edunkin mukaisia tapoja järjestää päivähoito ei tietenkään tarkoita, että itse aikanaan olisin jokaista niistä käytännössä toteuttanut. Minun versioni ei ole kaikille perheille se sopivin tai toteuttamiskelpoisin. Kaikille lapsillekaan ei tismalleen sama systeemi ole optimaalinen.



Miten olen muuttanut tarinaani? Yksilöi, ole hyvä.



Minähän juuri kerroin, miten olen itse toiminut. Miten tästä nyt vielä saadaan henkilökohtaisempaa? Pitäisikö siteerata sanasta sanaan keskustelua, jossa perheessämme tähän ratkaisuun päädyttiin vai mitä oikein odotat?



Joiltakin osin tätä kysymystä kyllä kannattaa ratkoa ihan julkisen puolen systeemeilläkin. En tosiaankaan toivoisi paluuta aikaan, jolloin hoitolapsia kaupattiin lähikaupan ilmoitustaululla ja hoidon taso oli täysin sattumanvaraista. Kyllä näissä koulutetun henkilökunnan ja julkisen valvonnan alaisissa päivähoitopaikoissa on puolensa. Mutta järjestelmän pitää sallia perheen valitsevan sellaisen järjestelyn, joka heille itselleen sopii. Siksi on hyvä, että myös kotihoidon tai muuten yksityisesti järjestettävän hoidon mahdollistavia säännöksiä ja käytäntöjä on olemassa kunnallisen päivähoidon rinnalla. Näitä ovat mm. kotihoidon tuki ja hoitovapaaoikeus.



Onko teesisi siis se, että lapset preferoivat äidin antamaa hoitoa? Tai että äitien hoitamat lapset ovat onnellisempia tai äitien olevan lapsilleen parempia hoitajia kuin isät? Onko sinulla muuta perustetta esittää tällaista kuin oma mielipiteesi?

Itse en näe muuta eroa äidin ja isän hoivassa kuin lähinnä sen, että vain äidit voivat imettää. Tällähän ei kuitenkaan ole merkitystä enää ensimmäisen ikävuoden jälkeen, sillä sitkeimmätkin imettäjät yleensä kyllä vierottavat lapsensa viimeistään siinä vaiheessa. Sen jälkeen eroa isän tai äidin antamassa hoidossa ei käsittääkseni ole. Paitsi tietenkin kunkin yksilöllisessä tyylissä, mutta sehän on erilainen myös jokaisella äidillä. Minä en ainakaan tiedä tutkimuksista, joissa olisi osoitettu nimenomaan äidin hoivan olevan välttämätöntä lapselle. Onko sinulla sellaisia lähteenäsi?



Mielestäni en ole missään väittänyt, että olisin vienyt omat lapseni päiväkotiin aiemmin kuin kahden vuoden iässä. En myöskään ole väittänyt, että perheessämme olisi päädytty siihen, että isä olisi pitänyt hoitovapaata ja minä olisin mennyt sen aikana töihin.

Olen kyllä sanonut, että NYKYÄÄN minulla ei ole estettä olla täysipainoisesti työelämässä, koska lapset ovat jo sen verran vanhoja. Katsos kun lapsilla on tapana jopa aikanaan aikuistua. Seuraavan kerran saan olla 'lastenvahtina' varmaan lapsenlapselle, jos sellaisia siunaantuu. Lastenhoitokysymys ei ole perheessä ikuinen, vaan vain hetken aikaa akuutti. Siksi en pidä järkevänä, että nainen äidiksi tultuaan katkaisee kaikki siteet työelämään ja tekee äitiydestä elämäntehtävän.

Ehkä sinulla on vaikeuksia hahmottaa, että kun puhun meidän perheemme lastenhoitojärjestelyistä, puhun n. kymmenen vuoden takaisista asioista, en nykyhetkestä.