KESKUSTELU

Niinpä näyttää olevan. Minä käytänkin vain sitä luomuversiota, on jo maussakin iso ero. On kummaa, ettei ruista saa suomessa puhtaana. Samoin kuin puhdasta ohrarieskaa ei saa kuin taloista, joissa sitä tehdään.

Näin on, olin hämmästynyt kun kiinnostuttuani GI:stä aloin tutkimaan tuoteselosteita esim. silloin suosimassani Reissumiehessä: 55 % vehnää. Kyse on ilmeisesti siitä että sekaleipä on miedomman makuista, ja jos se voidaan myydä terveellisen ruisleivän brandin alla niin se menee paremmin kaupaksi.

http://www.fazer.fi/templates/Fazer_Inf ... anguage=FI

acedian laittama linkki on hyvä, mutta se on vain yhden puljun

Tässä on toinen linkki:
http://www.violetlight.fi/Ravinto%20ja% ... leipa.html

Lopussa on hupaisa esimerkki tästä uustuotekielestä:
Vaasan Tosi Rukiinen: 31 % ruista! Mitähän nimitystä Vaasa tosiaan voisi käyttää 100 % ruisleivästä, kun sanavarasto on tyhjennetty jo kolmasosan kohdalla?

Huomatkaa, että vehnä-sanaa ei mielellään haluta käyttää näissä, tuoteselosteessa puhutaan kaunistellen "hiivaleipäjauhosta", joka siis on tummempi vehnäjauho.

Eikö noihin valmistajien kuluttajiin kohdistuneisiin petkutuksiin voisi kuluttaja-asiamiehet puuttua.
Tehtäisiin ryhmäkanne

Jaa? En tiedä onko sen tärkeysluokan asia, mutta kyllähän kuluttajasiamiehen tulisi puuttua tuohon nimeämiseen, tyyppiä TosiRukiinen. Pitäisi olla jokin raja jolloin tuotetta saa sanoa ruisleiväksi. Saako nyt siis sanoa esim. TosiVehnänen tuotteesta jossa on 70 % ohraa? Eihän tässä ole mieltä. Lähetä postia virkamiehille, itse en jaksa kyllä. Mussutan Uotilan 100 % r-limppua konformistisesti.

En nyt varmuudella enää muista kuinka ruislimppu lapsuuteni kotona leivottiin.

Muistelen, että siihen laitettiin vehnäjauhoja joukkoon. Venhäjauhoissa on hyvä sitko, muissa jauhoissa ei juuri sitkoa taida olla, joten kaikkeen lisättiin osaksi vehnäjauhoja leivontaominaisuuksien parantamiseksi.

Muistaakseno ohrarieskaankin laitettiin mukaan vehnäjauhoja. Nykyisin Ruotsista saa valmista rieskajauhoa ja se on ohran ja vehnäjauhon sekoitus. En muista suhdelukua.

Ohvitopikkina: Maitoon tehty rieska on parasta. Taikinaan laitetaan hiivaa, mutta ei anneta nousta. Kun taikina on tehty, laitetaan se jääkaappiin ja annetaan viilentyä. Sitten otetaan pieni osa kerralla, josta rieska kaulitaan ja samantien paistetaan.

Voi nam nam...pitääköhän mennä tästä rieskan paistoon?

Alakarppaajilta tämän lukeminen on kielletty. K AK

Kotona paljon leipää tehnyt ja aina pistettiin ruisleipään vehnäjauhoja osa, oliko kolmannes vai neljännes, en muista tarkkaan.
ruis taikinaa ei kait pysty tekemään 100% ruisjauhoista.
Vehnä antaa sitkoa ja pitää ruis taikinan kasassa.
Mutta että jossakin ruis leivässä on yli puolet muuta jauhoa kuin ruista niin enpä kutsuisi sitä ruis leiväksi.

Kuis nyt noi? Miten ne ennen on leipiä tehneet, kun ei ole aina ollut ruistakaan riittävästi, puhumattakaan vehnästä?

Eivätkö markkinoilla olevat tällaiset tuotteet riitä osoittamaan tämän väitteen epätodeksi?

Ruisleivän teko-ohje on tässä: Tuon taikinajuuren käsittääkseni saa alkuun vaikka valmiista hapanleivästä tai hapankorpuista.

Tässä yksi juuren teko-ohje:

Oman juureni tein hapanleivän palasta... pilkoin ja liotin sen veteen, lisäilin pikku hiljaa usean päivän ajan ruisjauhoja... kun se kupli ja kävi niin tein ensimmäisen taikinan ja siitä sitten otin juuren seuraavaa kertaa varten.

Suosittelen muuten paistokiven hankkimista sähköuuniin. Minulla se on koko ajan uunissa, kaikessa paistamisessa ja kypsennyksessä, haudutuksessa.

Uuniritilälle asetettava noin sentin paksuinen kivilevy, jonka päällä voi paistaa. Myydään isoissa rautakaupoissa. Ideana on se, että kiveä lämmitetään jonkun aikaa etukäteen ja paistaessa lämpö tulee kivestä paistettavaan.Tarkoituksena matkia leivinuunin periaatetta.

Pitänee konsultoida lapsuudenystävätärtä, hän osaa tehdä kaikkea. Karjalan piirakat, tsupukat, sultsinat ym. Meidän on pitänytkin pitää leivontapäivä ja tehdä perinneleipiä ja kirjoittaa ohjeet ylös tuleville sukupolville. Nyt ne ovat hänen päässään.


Tarvikkeet
-3-4 kg ruisjauhoja
-vettä
-vaaleaa leivinpaperia
-juuri
-suolaa

Valmistelut
-jäinen juuri sulatetaan yön yli vedessä taikinakulhossa
-jauhot huoneenlämpöisiksi


Taikinan valmistus

Klo 0000
Taikinakulho, jossa siis sulanut juuri, täytetään puoleenväliin kädenlämpöisellä vedellä. Lisätään vähitellen jauhoja vispilällä sekoittaen kunnes taikina vellimäistä.Seos peitetään pyyhkeellä ja jätetään hapantumaan vedottomaan paikkaan noin 12 tunniksi.

Klo 1200
Lisätään jauhoja puulastalla sekoittaen kunnes taikina on puuromaista-ei kuitenkaan liian tiivistä. Samalla lisätään suolaa noin ruokalusikallinen.Taikina peitetään pyyhkeellä ja jätetään nousemaan noin 8 tunniksi.

Klo 2000
Taikinan pitäisi olla nyt paisunut lähes kaksinkertaiseksi. Lisätään taas jauhoja kädellä sekoitttaen kunnes taikina tuntuu leivottavalta. Ei kuitenkaan liian kovalta. Jaetaan taikina neljäksi leiväksi jauhotetuille leivinpapereille. Muotoillaan veitsen avulla pyöreiksi, mahdollisimman korkeiksi keoiksi. Jauhotetaan ja peitetään pyyhkeillä. Jätetään noin neljäksi tunniksi pyyhkeen alle nousemaan.

Klo 2400
Kohonneet leivät litistetään kämmenellä varovasti ja veteen kastetulla ohutreunaisella lasilla tehdään reikä keskelle. Veteenkastetulla haarukalla pistellään leivät. Reistä jääneet taikinanpalat kerätään ja niistä saadaan juuri seuraavaa kertaa varten. Leivät litistetään ja reitetään yksi kerrallaan kuitenkin vasta juuri ennen paistamista. Paistetaan leivinpaperin kanssa noin tunti 200 asteisessa uunissa. Sen jälkeen leivät voi kääriä pyyhkeeseen jos haluaa kuoren pehmentyvän. Leipää pystyy leikkaamaan vasta muutaman tunnin päästä ja pakastaminenkin kannattaa tehdä vasta kun leivät ovat kunnolla jäähtyneet.

Tein erään muutaman vuoden kauden itse ruisleipäni.
Proseduuri oli vain tehdä se juuri antamalla jauhoista ja vedestä tehdyn vellin hapata, joka ilmenee sen kuplimisena ja happamana tuoksuna. Se vie ehkä pari vrk. Kestää pari paistoerää ennenkuin tulos on oikeantuntuinen. Jotkut ovat jouduttaneet sitä piimällä.
Paistamisesta kehittyy pian rutiini, jossa ei juuri ongelmia muodostu. Tosin ruistaikina on tahnamaisempaa ja siten hankalampaa käsitellä kuin vehnäperusteiset taikinat.
Tekemistä jouduttaa kun ottaa käyttöön yhden kohotuksen metodin, eli tekee taikinan vahvaan hapanjuureen. Muotoilee siitä leivän uunipellille ja laittaa sen kädenlämpöiseen uuniin kohoamaan. Kohottuaan se paistetaan ottamatta sitä välillä uunista.
Jauhotkin kannattaa lämmittää ennalta jotenkin niin että lämpötila on nopeammin sopiva.

Tunnen Leipätiinumytologian. Sille annettiin muinoin hyvin suuri painoarvo, jolle ei ollut senkummempia tutkittuja perusteita. Leivän maittavuuteen vaikutti ehkä enemmän leipojan luonteenlaatu ja suhde kanssaihmiseen.
Eräs taikinatiinun erehdyksessä pessyt noviisi sai asiasta elinikäisen leiman tiinun omistajan taholta.

Mistä ilmestyy uusia makuja ruisleipään kun sitä kuivattaa?
Kun ostan kaupasta ruisleipää, aukaisen usein paketin ja levitän leivätkuivumaan. A vot, niitä on mukava mutustella
kylmän maidon kanssa

Josko se vain maku tiivistyy, kun vesi on poissa? Tyyppiä hapankorppu/väinämäisen palttoonnapit

markent kirjoitti:
Mistä ilmestyy uusia makuja ruisleipään kun sitä kuivattaa?

acedia kirjoitti:
"Josko se vain maku tiivistyy, kun vesi on poissa?..."

Kyllä kuivassa ruisleivässä on aivan erilainen maku kun juuri pussista otetussa.
Samanlainen tilanne on porkkanassa.
Mutustelen mielelläni kokonaista porkkanaa, mutta en pidä raastetun porkkanan mausta. Niiden maulla on selvä ero.

Kyllä makuasioista kannattaa kiistellä, sanoi eräs vatsanpalvoja näillä foorumeilla. (Olikohan hän Voltains tai jotain sinnepäin)