KESKUSTELU

armeijassa ollessani jouduin (pääsin!) tilkkaan ympärileikkaukseen.
Esilääkityksestä tuli kyllä mukavan lepposa olo.. olis ollu ihan sama vaikka olisivat sahanneet mut vannesahalla keskeltä poikki, niin hyvä ja raukee olo oli päällä. 4:n epiduraali -yrityskerran jälkeen lääkäri ilmoitti ettei selkäydinpuudutus onnistu (tyräpojalla rakenteellinen vika ala-selkänikamissa) ja minut joudutaan nukuttamaan. Muutaman kerran maskista imaistuani olin tipahtanut, ja seuraavan kerran heräsin onnellisena ilman esinahkaa.

Mahtava, avartava kokemus!

-Suosittelen kaikille!

Mut nukutettiin lapsena kitarisaleikkaukseen koppanukutuksella, ku oli kauhea piikkikammo. Se ei ollut kyllä lainkaan miellyttävää. Kun se maski laitettiin naamalle, alkoi tuntua siltä, että tukehtuu. Sitten kaikki alkoi näkyä sahalaitaisena enemmän ja enemmän, iski hirveä paniikki ja kuolemanpelko, ja sitten heräsi herättämöstä. Joku trauma jäi, koska vieläkin muistan tuon.

Maskinukutus ei välttämättä ole "lapsiystävällinen" juurikin kuvailemistasi tuntemuksista johtuen. Aikuisenkin on tämä helppo ymmärtää, kun laittaa maskin kasvoilleen. Se ahdistaa..
Eräät nukutuslääkärit suosivat kyseistä tapaa. Onneksi useimmissa paikoissa irrallista maskia saa lapsi kokeilla, ja jos tämä jo tuottaa ongelmia päädytään kanyylin kautta tehtävään nukutukseen - joka siis piikkikammosta huolimatta on "kevyempi" vaihtoehto.

Nukutus itsessään saattaa jo pelottaa lasta sen verran, että tehdään se sitten miten päin vain, ei tunnu kivalta. Kanyylin kautta tehtäessä lapsi sentään voi huutaa.

Esilääkitys auttaa lastakin.

Nukahtaminen on OK, kun osaset ovat kohdallaan. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että olen i h a n pihalla, kun nukahtaminen tapahtuu eli hyvinkin dropattuna leppeästi lekotellen.

Mulle tehtiin polven tähystys joitakin vuosia sitten. Tämä oli tarkoitus tehdä selkäydinpuudutuksessa, koska kyseessä oli niin yksinkertainen operaatio. Tämän totesi hoitajakin ennen tähystystä, ja sanoi vielä, että voisin vielä mainita piilareistani leikkauksen suorittavalle henkilökunnalle. Esilääkitystä en saanut, eikä mua yhtään jännittänyt - päinvastoin, odotin leikkausta innolla, olisi ollut hienoa päästä sitä seuraamaan. Leikkurissa mua odotti ählämi-nukkumatti, joka päätti sitten selkäydinpuudutuksen sijaan nukuttaa mut (ilmeisesti siksi, että olin itse liian kiinnostunut operaatiosta, eikä hän olisi jaksanut vastailla kysymyksiini). Käskivät sitten laskea kympistä alaspäin, ja samassa muistin kysyä piilareistani - viimeinen muistikuvani onkin, kun Kaikki huoneessa olijat kääntyivät kattomaan mua kysymykseni jälkeen