KESKUSTELU

Arkikokemuksen mukaan ihmiset kohdatessaan puhuvat mielellään ja paljon omista sairauksistaan. Vaivoja valitetaan, ja siitä tulee paremmalle mielelle. Pohditaan myös sitä, miten sairauksista parhaiten parantuisi.

Mutta eikö ole epäinhimillistä kuunnella vain toisen puhetta sairaudesta ja olla vastaamatta mitään? Tai vastata: "Voi voi, onpa kurjaa. Huono onni kuin noin sairastuit". Myötätuntoinen ihminen koettaa auttaa toista, ja löytää vaikka jonkun neuvon miten toinen parantuisi.

Tässä tuleekin se vaikeus.

Jotta pystyisi toiselle neuvomaan oikean tavan parantua, niin pitäisi olla lääkäri. Mieluummin erikoislääkäri, muta kyllä usein yleislääkärin riittäisi. Mutta kuitenkin harva meistä on lääkäri. Ja lääkäritkään eivät saa hoitaa ystäviään.

Oikeiden lääketieteellisten neuvojen antaminen on tosiasiassa maallikolle mahdoton tehtävä. Siksi hän ei oikeasti voi neuvoa sairauksistaan kertovaa ystäväänsä muuten kuin kehottamalla kääntymään lääkärin puoleen.

Mutta jos hän ei rajoitu koululääketieteen näkemyksiin, niin hän voi antaa hyvinkin paljon neuvoja. Hän voi neuvoa luontaiskaupan tuotteista sopivia tuotteita, tai kertoa kansan keinoja parantua sairauksista, tai puhua kokonaisvaltaisesta hoidosta, asenteesta, vitamiineista, homeopaattisista lääkkeistä, ym. Näistä puhuminen on täysin mahdollista maallikollekin, jonka tärkein lääketieteellisen tiedon lähde on 7 päivää lehti.

Yksi tuntemani tapaus oli sellainen, jossa eräs nainen alkoi ohjaamaan ihmisiä käyttämään oikein homeopaattisia lääkkeitä. Perustaitonaan hänellä oli se, että hänen siskonsa opiskeli homeopatiaa. Ystävät ja tutut saivat homepaattista neuvontaa vaivoihinsa siskon opintojen kautta. Ajatelkaa nyt mitä tapahtuisi, jos joku alkaisi hoitamaan sairauksia ja jakamaan oikeita lääkkeitä sillä perusteella, että hänen siskonsa on valmistumassa lääkäriksi.

Vaihtoehtohoidot, luontaistuotteet ja väriterapiat, aromaterapiat ym. ovat hoidon muotoja, joissa maallikot voivat hoitaa toisia maallikoita aiheuttamatta kuitenkaan suurempia vahinkoja kanssaihmisilleen. Vaikka näillä hoidoilla ei lopulta ole biologista vaikutusta, niin niiden hyvä puoli on siinä, että sairastavat kokevat saavansa huolenpitoa ja välittämistä ystäviltään. Ihmiset voivat jakaa sairauden huolen ja tuskan, ja tämä jakamisen kokemus voi olla ihmisille tärkeämpää ja arvokkaampaa kuin parantuminen.

Täysin uutta tietoa minulle.

Niin tuo homeopaatti-opiskelijan siskon liemet ovat varmasti ihan yhtä tehokkaita sairauksien hoidossa, kuin tuon opiskelijan itsensä tai vaikka täysinoppineen homeopaatin valmistamat,jos potilas niihin uskoo.


Kyllähän sitä neuvoja saa antaa, voihan siskon lääkäriopintojenkin kautta voinut saada tietoa jota tuolla autettavalla ei ole. Tuo lääkkeiden jakelu vaatisi varmaan ensiksi jotain apteekkimurron tapaista, eli ei kuulosta kovin realistiselta huolenaiheelta.

Kovin vakavasta tai kivuliaasta sairaudesta on tuossa tapauksessa tuskin kysymys, jos ei sitten huomionkipeyttä tms.lasketa vakavaksi.Kyllähän se paraneminen kait kuitenkin aina tärkeämpää on, väheksymättä yhtään noita esittämiäsikään asioita.

Vaikka biologista vaikutusta ei olisikaan, saattaa tuossa käydä kuitenkin niin että potilas menettää rahansa huuhaa-hoitoihin, harvemmin nekään kai ilmaisia ovat.

Lopetin lukemisen tässä.

Ei pidä paikkaansa.

Jos mä olisin lääkäri, hoitelisin melkein kaikki ystäväni.

"Juoruamis"taipumusta ihmiseläimestä ei saada koskaan poisjuurituksi. Eli jos joku vain on tietävinään hyvän hoidon josta serkun kummin kaiman lehtolapsen vävypuoli kertoi saaneensa apua, niin kyllähän se tieto leviää kulovalkean tavoin.

Ja tavalliset ihmiset, potilaat, jakelevat omia reseptilääkkeitään kavereilleen. En nyt puhu edes mistään lääkkeiden väärinkäyttäjistä ja nisteistä, vaan tavallisista ihmisistä jotka kuullessaan että kaverilla on jotain vähän samantapaista vaivaa, antavat omasta pilleripurkistaan omia lääkkeitään että kokeilepa sinäkin jos tuo vaikka auttaisi, kun se auttaa minuakin. Tässä touhussa unohtuu se että joskus samantapaisten oireiden taustalla on aivan eri sairaus.

Olisi hyvä että ihmiset rohkaistuisivat menemään ihan sinne oikealle lääkärille jo varhaisessa vaiheessa, ettei sitten kuolla kupsahdeta kesken päivän. Mikäköhän siinä lääkärille menossa sitten niin vastenmielistä on. En minäkään sinne mielelläni mene, ehkä sen takia että muutaman kerran olen kokenut että sen saanut sieltä mitään apua. Pitäisi vaan jaksaa ajatella että "muutama" on vaan muutama. Mutta eihän herkkä ihminen siten ajattele, eikä varsinkaan jos on kipeä ja tuskainen. Onneksi lääkärin ammattiin valmistuu jo sellaisiakin yksilöitä joita ei vaivaa Suomen "herraluokalle" ominainen piirre eli ylimielisyys. Jos lääkäri osaa kohdata potilaan vertaisenaan eli lajikumppanina, niin sekin on jo voitto kotiin vaikkei sairautta noin vain parannettaisikaan.

Pitää. Syy on siinä, että lääkärit ystävien kohdalla alidiagnosoivat vakavat sairaudet. Tuntemattoman ihmisen kohdalla on helpompi tulla siihen johtopäätökseen, että kyseessä on todennäköisesti tappava syöpä. Tutun kohdalla tehdään helposti tunteiden vaikutuksesta johtopäätös vaarattomammasta oireen aiheuttajasta. Tästä syystä tuttujen ja läheisten hoito on määritelty lääkärin etiikan vastaiseksi.

Vastuullinen lääkärin työ on tunteista riippumatonta ja objektiivista.

Lasten syöpäosastolla lääkäriä vaihdetaan aina välillä, koska lääkärit kiintyvät lapsipotilaisiinsa. Tämän kiintymyksen on todettu vaikuttavan siten, että prognooseista tulee liian optimistisia.

Mitenkähän sitten kaikki nämä omalääkärikokeilut,tms. Tutuiksihan siinä ajan mittaan tullaan, ihan tarkoituksella, kait?
Jos näin on niinkuin sanot, on kuitenkin ilmeisesti ihan lääkärin omassa päätösvallassa hoitaako vai ei, eihän sitä tuttuutta/ läheisyyttä kukaan muu kai voi määritellä?
Vielä jos jonkun lähteen löytäisit tuolle väitteellesi, olisi helpompi uskoa.
Itse tiedän sen verran että jos sairaanhoitaja on tuttu, enkä halua hänen hoitavan minua, voin pyytää toisen hoitajan,ainakin tuttu hoitaja minulle näin kertoi, mutta tämähän nyt ei liity varsinaisesti tuohon sinun väitteeseesi.

Eiköhän lääkärinvalassa ole velvollinen hoitamaan kaikkia. Luultavasti varmaan suositus on, että mieluiten joku tuntematon lääkäri olisi vastaanotolla. Jos on joku läheinen ihminen, niin ei siitä koko vastaanotosta ole mitää hyötyä, kun muutenkin näkee usein. Muutenkin varmaan ikävää mennä lääkäri-kaverille selittämään jotain peräsuolen haavaumia, kun vaimo sattui olemaan hieman kovakourainen. Ei kai sitä nyt mitään hoitokieltoa kuitenkaan läheisiäkään kohtaan ole, vaitiolovelvollisuus on sitten asia erikseen. Virkamiehet voivat toki olla jääviä, miksei lääkärikin jossain tilanteessa, mutta ne taitavat olla poikkeuksia.

Vai niin? Yleensähän ihmiset käy moneen kertaan lääkärillä, ja kun JOS eivät apua saa, niin (pettyneenä) sitten kysellään muualta.

Olisikin tosi noloa parantua ihan väärällä tavalla.

Suurin osa sairauksista ja vaivoista, joita lääkäreille valitetaan, eivät koskaan parane. Sellaiset vaivat, kuin haavat ja luunmurtumat, ja tulehdukset paranevat, mutta muut vaivat jäävät useimmiten loppuelämän vaivoiksi. Lääkkeillä ja hoidolla voikaan kyllä oireita lievittää.

Taitaa olla samasta hihasta vedetty kuin tuo väite että lääkäri ei saa tuttaviaan hoitaa, eikä lähdettä varmaan taaskaan saa edes pyytämällä.

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/ ... 720529?s=n

Missä suhteessa oletat näiden noin 70 % reseptilääkkeitä nauttineet ovat sairauksistaan lääkkeillä parantuneet? Hoidetaan kyllä, mutta parantuuko noilla resptilääkkeillä mikä prosentti jotta voidaan lopettaa reseptilääkkeiden nauttimien hoidon loputtua?

Vai onko nämä hoidot suunniteltu jatkuviksi ns loppuelämän ja miksi?

Tuleeko tuo % reseptilääkkeitä nauttivia mielestäsi kasvamaan vai vähentymään tulevina vuosina ja miksi?

Miksi sydän ja verisuonitautilääkkeillä ei paranneta sydän ja verisuonitaudeista?

Miten oletat esimerkiksi diabetes epidemian kehittyvän Suomessa lähivuosien aikana ja miksi Suomessa on diabetesepidemia? Parantaako diabeteslääkitys diabeteksestä jotta se lääkitys voidaan hoidon päätyttyä lopettaa?

Parantaminen on huonoa businesta, hoitamisessa taasen sataa laariin hilloo ja fyffee. Tätä kai ei käy kieltäminen ?

Eiko ole busineksen kannalta erittäin oleellista vahvistaa tätä uskomusta ja taivuttaa potilaan mieli antautumaan vaivojen edessä ja hyväksymään loppuelämän hoito joka ei paranna taudista?

Jos joku haluaa tehdä rahaa hoidoilla juurin näin pitäis toimia ja opastaa lääkäreitä vahvistamaan tätä miielikuvaa, eiko vaan?