Kathy kirjoitti:
Voip olla. Talleen hieman nokkavartta pitkin katselleena voisin sanoa, etta taalla Suomen sukurutsaisessa, pienessa geenipoolissa tarvittaisiin geenivariaatioita ihan joka suhteessa. Harvemmassa ja harvemmassa on huippuyksilot ihan minka ominaisuuden saralla tahansa...
Totta! Suomalaisten geeniperimän kapeus on herättänyt huolta jopa meidän ulkomaalaisten keskuudessa, tästä esimerkkinä Duttonin taannoinen kirjoitus Hesarissa. Kyllä tähän polttavaan ongelmaan on saatava korjaus ja pian, ettei maa ja kansa ihan rappiolle joudu. Vaan mitä voidaan tehdä, kun eugeniikka ei jostain syystä ole toisen maailmansodan jälkeen ollut oikein huudossa ja maahanmuuttokriittiset pysäyttävät geenipoolin parantajat jo rajalle?
Onneksi asia voidaan hoitaa modernin geeniteknologian avulla. Tuodaan siis maahan rotua parantavia geenejä ja sitten istutetaan ne suomalaisjulleihin uudenaikaisen geeniteknologian konstein. Tässä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei hyvä ajatus käänny itseään vastaan. Esimerkiksi Britanniasta hankittuun geeniliemeen voi pujahtaa väkivaltaisuutta, alkoholismia, liikalihavuutta tai skitsofreniaa aiheuttavia geenejä, mainitut ominaisuudet kun ovat siellä päin tilastojen mukaan ominaisuudesta riippuen joka vähintään yhtä yleisiä tai yleisempiä kuin Suomessa. Ja Suomessahan ne ovat ovat jo varsinaisia vitsauksia, kuten Dutton kertoi (unohtaen kuitenkin jostain syystä liikalihavuuden).
Ihan ensi vaiheessa suomalaisiin kannattaisi siirtää syvän meren kaloissa esiintyvä valogeeni. Suomessahan ihmiset juoksentelevat syyshämärissä pitkin teitä ilman heijastimia ja siten jäävät autojen alle vammautuen tai jopa menehtyen. Kun suomalaisista tulee itsevalaisevia, vältytään paitsi monilta inhimillisiltä tragedioilta myös yhä pahemmaksi äityvältä työvoimapulalta jos ja kun onnettomuuslukuja saadaan alaspäin esimerkiksi 20 tapauksella vuosittain. Työvoimapula onkin Suomessa jo nyt suorastaan ärjyvä, mistä osoituksena sekin että minut houkuteltiin tänne töihin muutamaksi kuukaudeksi päiväntasaajan paremmalta puolen 12 000 kilometrin päästä.
Tässä siis muutamia ajatuksia näin ulkomaalaisen näkökulmasta, kertokaa mitä mieltä olette.