KESKUSTELU

rauhoittavien ainesten käyttäminen varmaa sit liia "kallista"

Sellainen näkemys että runsaan ihmisuhraamisen taustalla olisi ollut jonkinlainen kollektiivinen psykologinen trauma on mielestäni varsin kiinnostava. Mikäli Amerikkojen korkeakulttuurien esihistoriaan kuuluu jonkinlaisia merkittäviä luonnonmullistuksia joissa ihmishenki on ollut hyvin halpa, ei olisi mikään ihme jos ihmiset olisivat laskeneet yhteen yksi plus yksi ja saaneet päähänsä että jumalat (=luonnonvoimat) tarvitsevat läjäpäin ihmisuhreja ollakseen riehaantumatta niin että kokonaisia heimoja laitetaan hengiltä.

Muistaakseni Popol Vuh -eepoksessa kuvaillaan että aurinko tulee esiin pitkän pimeyden jälkeen? Jonkinlainen runsaan tulivuoritoiminnan aiheuttama "ydintalviko" takana? Mikäli taas luomismyyttiin (en nyt muista mikä kansa oli kyseessä) kuuluu ajatus siitä että esivanhempien ensimmäiset yksilöt kömpivät esiin luolasta, niin ovatko nämä olleet oikeita luoliin mullistuksia paenneita ihmisiä, kadonneen sivistyksen jälkeenjääneitä harvoja yksilöitä?

Tietenkään mikään ei oikeuta kiduttamista ja murhaamista, mutta olisi vain kiva tietää mikä se alkuperäinen syy on ollut moiseen. Tuskin mikään ihmisen luontainen pirullisuus, vaan jokin logiikka siinä on oltava takana.

Suurin osa ihmisuhreista oli sotarikollisia tai muita rikollisia mutta joukossa tietääkseni oli muitakin.

Kristityt todennäköisesti ovat kirjoittaneet historiaa siten että ihmisuhraukset olivat moninkertaisia jotta saisivat syyn ryöstää kultaa.

Ehkä ihmisuhrauksissa oli kyse siitä että oli kuivia kausia jolloin ruokaa ei riittäisi kaikille? Monet maataloutta edistävät keksinnöt jäivät näiltä keksimättä. (pyörä ja eläinten käyttäminen) (pyörä keksittiin kyllä vaikka osin toista väitettiinkin mutta sille ei keksitty tuollaisia käyttötarkoituksia.)

...ja sekin olisi selvinnyt jos aikoinaan olisit kuunnellut sen antamani J. Farrell audiolinkin... mutta kun henkinen laiskuus aina näköjään voittaa.....

.
Ihhmisuhreiksi "valittiin" voittavan "pallopelin" kapteeni ja kuolema oli kunnia asia.
Kyse oli uskonnollisesta rituaalista.
Varmaan mutakin tapettiin.
Ei kannata urheilla????

Käsittääkseni näin ei ollut, että kyseessä olisi ollut rikollisten teloitus.
Ihhmisuhreiksi "valittiin" voittavan "pallopelin" kapteeni ja kuolema oli kunnia asia.
Kyse oli uskonnollisesta rituaalista.
Varmaan mutakin tapettiin.
Ei kannata urheilla????

Että inkkarit olisivat pitäneet biisonit huumattuina käyttääkseen näitä juhtina yms...

Niillä oli tällainen pallopeli missä piti potkia palloa ilmassa mahdollisimman pitkään ja symboloi aurinkoa. Mikäli pallo tippui maahan niin päitä alkoi pudota pelaajilta. Mielikuvani mukaan pelaajia ei ollut joukkueelliista vaan yksi tai kaksi. Joka tapauksessa tästä saadaan vain murto osa ihmisuhreista mitä uhrattiin.

..........
Apocalyptoa puolustavassa tekstissään Delval tulkitsee elokuvaa ranskalais-yhdysvaltalaisen kulttuurintutkijaRené Girardinteorioiden valossa. (Näihin viittaa myös elokuvaa parjannut kulttuurintutkija Robert A. Yelle.) Girardin mukaan kaikki kulttuurit perustuvat alunperin ihmisuhreille. Uhrit toimivat syntipukkeina riidoille, jotka ilman tätä ”varaventtiiliä” levittäisivät hallitsematonta väkivaltaa koko yhteisöön. Girardin mukaan se mitä kutsutaan myytiksi on kertomus, joka vahvistaa ja todistaa uhraamisen tärkeyden yhteisölle tekemällä uhrista jumalhahmon, esimerkiksi toteemin. Myytti selittää alkumurhan alkuperän uhraajien näkökulmasta ja esittää sen jumalallisena ja oikeutettuna.

Vaikka monet uskontotieteilijät pitävät kristinuskoa yhtenä ”pakanallisena” uskontona muiden joukossa, on Girard kuitenkin eri mieltä. Hänestä evankeliumit paljastavat sen, minkä myytit pyrkivät peittämään, nimittäin uhrin, Kristuksen, viattomuuden ja lepytysuhrien turhuuden (Girard 1987, 142–158). Tämä paljastus ajaa vanhat uhriuskonnot kriisiin, ja rauhan sijaan kristillistä aikaa leimaakin ennennäkemätön – mittasuhteiltaan apokalyptinen – väkivalta. Syy on se, että syntipukin viattomuuden tiedostaminen on vienyt väkivallan kanavoinnilta tehon (Girard 2010, xiii–xiv). Uhraamiseen ei yksinkertaisesti enää uskota.

Tutkijoiden närkästys Gibsonin elokuvaa kohtaan on ymmärrettävää, sillä yliopistoilla, toisin kuin Hollywoodilla, ei ole varaa epätarkkuuksiin. Paikoitellen poliittisen korrektiuden vaatimus tuntuu kuitenkin ylittävän tieteellisen: kolonialismisyytöksiä suustaan sylkevät kriitikot eivät kiihkossaan osanneet päättää, alentaako Gibson mayoja ja yleensä esikolumbiaanisia sivilisaatioita vai käyttääkö hän näitä allegoriana nykylännen ahdingolle, missä tapauksessa ”ne” olisivatkin ”me”, ja Apocalyptossa olisikin kyse meidän aikamme uhrikriisin paljastamisesta (ks. myös Schickel 2006). Vastaus lienee sekä että. Gibsonin ote ei ole relativistinen vaan universaalinen, ja Apocalypton mayat eivät edusta tätä tai tuota kulttuuria, vaan Kulttuuria isolla K:lla, yleisinhimillistä pyrkimystä kesyttää vihamielinen erämaa ja pitää yhteisö kurissa vaikka sitten syntipukkeja uhraamalla. Ja sitten väkivalta karkaa käsistä.

Girardin mielestä apokalypsis tuo mukanaan tuhon lisäksi toivoa, sillä väkivallan tiedostaminen mahdollistaa myös väkivallan hylkäämisen. Kun Apocalypton kiisteltyä loppukohtausta tulkitaan Girardin apokalyptisen antropologian valossa (kuten katolinen pappi, isä Robert Barron, on tehnyt Word on Fire -sivustollaan), alkaa se näyttää vähemmän eurosentriseltä ja oudon järkeenkäyvältä: Maya-kulttuuri on (toistaiseksi ilman kristinuskon apua) menettänyt luottamuksensa uhri-instituutioon ja tarvitsee yhä enemmän väkivaltaa kompensoidakseen tätä luottamuspulaa (vrt. Girard 2005, 44; 51–52). Apokalyptisen paljastuksen jälkeen elämänsä uudelleen aloittava Jaguaarinkäpälä hylkää sekä mayojen uhriuskonnon että kristillisten lähetyssaarnaajien vanavedessä saapuneen globaalin imperialismin.

Eurooppalaiset valloittajat taas salakuljettavat uuteen maailmaan oman kulttuurinsa sisällä evankeliumin ylikulttuurisen totuuden. Kristinuskon perinnön kanssa kamppaileva nykykulttuuri on kaksiteräinen miekka: toisaalta evankeliumit tarjoavat enemmän myötätuntoa uhreille, toisaalta uhri-instituution menettäminen lisää hallitsematonta väkivaltaa. Lisää tietoa, lisää tuskaa. Mutta ehkä myös lisää toivoa?