KESKUSTELU

Vuosia sitten lomallani Saksassa kuulin ravintolan pöydässä suomea, ja menin kysymään, mistä päin pariskunta oli. Rouva oli kotikaupungistani ja aloitimme jutella. Illan mittaan sitten selvisi, että olimme syntyneeet täsmälleen samana päivänä samalla synnytyslaitoksella vain n. 3 minuutin välein. Meillä oli jopa sama toinen etunimi. Elämä oli kuljettanut aika samalla tavalla, ja opiskelimme jopa toisiaan sivuavia aloja. Emme olleet tavanneet aikaisemmin, hän oli kokonaan eri laidalta kohtalaisen suurta kaupunkia. Minä en usko silti horoskooppeihin. Mutta oli se vain aika hauska ilta!

Täällä on ollut noita ihmeellisiä osumia, ja itsellänikin on hyvin muistissa yksi. Nuorukaisena olin kerran heittelemässä Mora-puukkoa ladon lautaseinään muutaman metrin etäisyydeltä. Harjoittelemattomana sain puukon vain harvoin tarttumaan seinään. Kun taas kerran heitin, niin seinästä ei kuulunut vähäisintäkään kolahdusta eikä puukkoakaan näkynyt missään. Ihmettelin kovasti, että mihin se voi hävitä niin äänettömästi. Kun tutkin seinää, niin huomasin siinä kohtalaisen kokoisen oksanreiän. Eihän sen puukon siitä olisi pitänyt voida mennä, mutta menin kuitenkin sisään latoon katsomaan. Ja siellähän se oli, heinäkasan päällä oksanreiän kohdalla. Kokeilin puukkoa reikään, eikä siihen kyllä mainittavaa rakoa jäänyt millekään reunalle, vaan puukon kahva täytti reiän soikion harvinaisen tarkkaan.

70-luvulla työtoveri kertoi minulle nähneensä unessa lottorivin. Hän ei kuitenkaan aviomiehen naureskelun takia lähettänyt riviä. Ennen arvontaa hän miehensä kanssa muisteli näkemäänsä riviä ja kirjoitti sen paperille. Yksi numero oli päässyt unohtumaan. Arvonnassa sitten ilmeni, että silloin käytössä olleesta kuudesta numerosta kaikki viisi muistettua olivat oikein. Kyllä siinä aviomiehenkin hymy hyytyi.

Hämmästyttävin muistiin merkitsemäni yhteensattuma oli seuraava:

Olin joulukuussa 1969 kävelemässä Otaniemen Dipoliin syömään lounasta. Aukiolla vastaani käveli pieni miesryhmä, josta tunnistin erään insinöörin, johon olin tutustunut asevelvollisuusaikana noin kuusi vuotta aikaisemmin enkä ollut tavannut häntä sen jälkeen. Pysähdyin ryhmän takana ja olin aivan kahden vaiheilla menisinkö tervehtimään vanhaa tuttavaa. En kuitenkaan lähtenyt miesten perään vaan jatkoin kävelemistäni Dipoliin.

Seuraavana päivänä menin taas lounaalle Dipoliin. Siellä tämä insinööri istuikin pöydässä. Menin tervehtimään ja kerroin arvelevani hänen olevan jatkokoulutuskurssilla Otaniemessä, ja niinhän tilanne olikin. Sanoin: "Minä näinkin sinut jo eilen kun kävelit pois Dipolista". Hän vastasi: "Mahdotonta, sillä minä tulin tänne vasta tänä aamuna".

Minulla on blogissani muutama yhteensattuma lisää, suhteutettuna maailmankuvan ihmettelyyn.

Aloittaessani seurustelua nykyisen puolisoni kanssa varasimme meille lomamatkan. Viikoksi mahdollisimman kauaksi. Emme tarkoituksella kertoneet matkastamme kenellekään. Ja kohteessa törmäsimme puolisoni vanhempiin. Olivat muuten varmasti vielä hämmentyneempiä kun me. Eivät minusta olleet kuulleetkaan siihen mennessä nimittäin, ja heidän rakas lapsensa ventovieraan kanssa tulee vastaan toisella puolen maailmaa. Olen kovasti miettinyt, että josko sittenkin puolisoni on vanhempiaan vihjannus matkastamme, mutta kohtaaminen siellä kyllä vakuutti minut aitoudellaan.

Aikoinaan (n 25v sitten) harrastin karatea, meillä oli treenit entisen ala-asteeni liikuntasalissa. Saapuessani pukuhuoneeseen normaaliin tapaan viimetipassa, huomasin ettei taaskaan ole montakaan vapaata naulaa jäljellä, talvi ja ei lokeroita pukuhuoneessa.
Tuli siinä ovella vapaata naulakkoa tuijottaessa ihmeellinen, hieman epätodellinen, olo ja jostain syystä heitin piponi kohti naulaa ja kuinka ollakkaan se sujahti hienosti, kuin laitettuna siihen. Sen jälkeen heitin kummankin hanskani erikseen siististi pipon päälle. Matkaa n.3 metriä
Hyvät ilmeet tempun huomanneilla kavereilla..

Kerran taas samoihin aikoihin olin kaverini kanssa jonkun suuremman kaupungin (helsinki tai tampere) jonkun hotellin aulassa..Kaveri pelasi pajatsoa ja hävisi rahansa. Taas minulle tuli varmaankin hieman samanlainen fiilis kuin edelläkin ja sanoin kaverille että anna kun minä näytän miten sitä pelataan. Pelasin markan ja sain keskelle ja 12 alas.
Kaveri sanoi että joo joo tuuria..jolloin pelasin toisen ja taas samat 12 alas. Siihen lopetin ja pyysin häntä jatkamaan harjoittelua.

Kummassakin tapauksessa ihmeellisen niistä tekee se että kysymyksessä on käytännössä mahdoton suoritus tehdä tarkoituksella, mutta tiesin että ne onnistuvat jo ennenkuin aloitin.

Työelämässä sain kerran lentokentältä asiakkaan mankkaalle espooseen, rivarin pihalle. Lähdin siitä stadiin kun ajoin silloin stadin autoa. Seuraavaksi tuli kaksi liikemiestä palaverista, tai illalliselta..Toinen pyysi ajamaan mankkaalle, sanoi että kyyti voi jatkua vielä senkin jälkeen.
Mankkaalla pyysi ajamaan samalle pihalle josta olin juuri tullut. Hänellä oli vaikeuksia uskoa asiaa mutta kun kerroin mistä hänen naapurinsa palasi oli hänen uskottava, etten sitä voinut muuten tietää.
Toinen miehistä jatkoi Lahteen. Ainoa kerta kun kukaan menee niin pitkälle kertomatta sitä lähtiessä, harmitti sikäli että oli hirveä lumipyry ja todella huono näkyvyys ja moottoritiekin vasta rakenteilla.

Kerran olin Vietnamissa Hai Phongin keskustassa arkiyönä katukahvilassa keskusaukiolla, jossa ei ollut muita kuin meidän suomalais-vietnamilainen 6-8 hengen porukka.
Paikalle saapui musta MB S600L ja kaikki vietnamilaistaustaiset kaverini morjestivat saapujia..
Kun kysyin että ovatko mahdollisesti jotain paikallista mafiaa vai mitä, niin vastaus oli:
"Äh, persaukinen, asuu suomessa sillä on kaverin mersu lainassa." Jolloin joku totesi minun voineen nähdäkin hänet aiemmin, koska hänen poikansa työskentelee naapurissani sijaitsevassa baarissa.
Kävin siellä juuri ennen vietnamiin lähtöä ja juttelin tämän pojan kanssa...Pieni maailma..

Itselläni kävi samoin, kun lähdin ulkomaille töihin ja hommasin paikalliseen pankkitiliin automaattikortin. Vähän aikaa kesti PIN-koodia opetellessa tajuta että se on sama kuin vanhassa kotimaisessa.

Vastapainoksi lotossa on käynyt aina huono munkki.

Pari vuotta sitten Bangkokissa ollessani törmäsin kolmella eri reissulla(reilun vuoden sisään) erääseen norjalaiseen kaveriin aina jossakin. Kun sitten kysyin että asuuko hän siellä vai miten hän voi aina olla paikalla, niin hän sanoi miettineensä minusta samaa.. olimme kummatkin olleet aina parin viikon matkalla, mutta samaan aikaan. Usein olimme vieläpä samassa seurueessa vaikkakin eri kautta kutsuttuina..
Kun sitten menin neljännen kerran käymään niin pelkäsin jo historian toistuvan..Mennessäni ensimäisenä iltana baariin ja siellä suoraan tupakkapaikalle, niin siellä oli yksi ihminen..tämä norski. Hän oli saapunut samana päivänä. Silloin pääätimme vaihtaa email-osoitteita jottei enää tulisi yllätyksenä tapaamiset, koska kummastakin se alkoi olemaan jo hieman pelottavaa..

Pienenä menin sarjakuvakurssille. Samalle piirustelukurssille oli jostain syystä ilmaantunut (muistaakseni) viisi Aleksi nimistä poikaa. Kurssilla suherrellut sarjakuvat koottiin sarjakuvakirjaksi jolle piti keksiä joku nimi. Kukin kirjoitti ehdotuksensa paperille, mutta yksi Aleksi erehtyi vielä laittamaan nimensä samalle paperille. Tilanne oli niin koominen, äänestyksessä Aleksi voitti. Tämän jälkeen kaikkien Aleksien naamat pistettiin kopiokoneeseen ja siitä saatiin psykedeelinen kansikuva Aleksi-kirjallemme.

Terveisiä kaikille Alekseille.

Tunnen vastaavan kaverin, mutta meillä ikäeroa on pari tuntia. Mun etunimi sillä toisena nimenä.

Ärsyttää, kun se on kaikessa mua parempi, parempituloisempi, viisaampi, menestyvämpi ja suositumpi. Ja sillä on oma sauna.

No, mulla on enemmän naisia.

Ensimmäisellä Bangkokin matkallani oli eräs hämmentävä sattuma myöskin.
Tunsin edeltäkäsin yhden ihmisen joka asui Bangkokissa, thaimaalaisen teekkarin joka oli opiskellut otaniemessä. Minulla ei ollut hänen numeroaan, ja kun lähtiessä lentokentällä muistin että se puuttuu, niin soitin yhteiselle tutullemme jolla numero on mutta hän ei vastannut.
Ajattelin että jos on löytyäkseen niin löytyy soittamattakin, minulla oli jotenkin sellainen tunne että tulen hänet vielä tapaamaan. Muutamana ensimmäisenä päivänä en häntä nähnyt, eikä kukaan keneltä kysyin häntä tietänyt (yllätys, kun muistaa ne n. 10milj. ihmistä jotka siellä asuvat, etteivät kaikki tunne toisiaan )
Kuitenkin eräänä iltana kävellessäni night market alueella tunsin kun joku tönäisi selästä, käännyin.. ja siinä kaveri hymyili yllättyneenä

Seuraavan kerran Bangkokissa käydessäni oli joku paikallinen pyhäpäivä ja baarit sulkeutuivat todella aikaisin. Kun en asiaa tiennyt, niin lähdin ulos myöhään kun olin nukahtanut saapumisen jälkeen muutamaksi tunniksi. Kun saavuin yöelämän alueelle, niin huomasin että yöeläjät olivat kaikki jo ulkona..Silloin yksi ilolintu, kaunis nuori nainen, tuli juttelemaan kanssani. Sanoin meneväni syömään kun ei muutakaan tekemistä ollut ja pyysin häntä seuraksi kun olin yksin kuitenkin.(en ollut muuten kiinnostunut hänen palveluksistaan)
Kun hän uteli kokemukseni määrää Bangkokista, niin piru meni minuun, ja sanoin että vaikka olenkin vasta toista kertaa niin minut tunnetaan jo hyvin täällä ja varmasti monet yllättyvät kun näkevät minut.
Hän katsoi minua kulmain alta ja sanoi; "Really?" Kun saavuimme nuudelikioskille, niin ensimmäisestä pöydästä nousi kaksi kaveria ylös ja tuijotti minua ja kysyi että "How com you are here?" Ilolintu hävisi saman tien sanomatta sanaakaan.

Joskus 90-luvun alkupuolella, kun sähköiset darts tikkataulut olivat tulleet, niin kävin pelaamassa silloin tällöin.
Kerran high scorea pelatessa sain tripla kakskymppisen. Kaverit sanoi että tuurilla sitä saa kuka vaan..Silloin sanoin, että voin kyllä heittää saman silmät kiinnikkin, kaverit nauroi kunnes heitin toisen silmät kiinni samaan. Kaverit sanoivat että tuo on mahdotonta enää koskaan toistaa, joten heitin kolmannenkin tikan silmät kiinni samaan.
Tämän jälkeen en ole tainnut saada kolmea triplaa enää mitenkään, en ainakaan muista.

Juuri heräsin sekuntia ennen herätyskellon sointia ja ehdin suurinpiirtein ajatella ennen kellon pirahdusta, että vieläkö kannattaa tarttua unen päästä kiinni.

Nyt kun tässä valveilla ajattelin, niin näin käy jopa yllättävän usein - pari kolme kertaa vuodessa, vaikka unirytmini ei ole mitenkään säännöllinen. Jotain juttuakin olen tästä lukenut joskus.

Nuorempana opiskeluaikoina muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja tietysti tutustuin uusiin tyyppeihin. Ilmeni, että kaveripiiriini kuului kaksi tyyppiä joilla on samat etunimet ja samassa järjestyksessä kuin itselläni. Omituista.

Ei ehkä hämmästyttävin, mutta viime ajoilta ihmeellisin tapaus on niinkin triviaali kuin sellainen, että löysin kaapin perukoilta paidan, jota en ollut käyttänyt kuukausiin. Sitä päälle vetäessäni ihmettelin, mikä taskussa kahisi, ja viiden kympin setelihän se siellä.

Sitten on näitä tapauksia, jotka pistävät herkemmän uskomaan suojelusenkeleihin. Noin 14-vuotiaana olin pimeänä talviaamuna pyörällä matkalla kouluun, ja ylitin kadun, jossa oli kaksi kaistaa samaan suuntaan. Lähempää kaistaa kulkenut auto hidasti kohteliaasti ja antoi minulle tietä, ja minähän menin... suoraan toista kaistaa tulleen auton eteen.

Seuraavaksi kuulin hätäjarrutuksen kirskunan, tunsin tönäisyn, tajusin lentäväni ilmassa kuin räsynukke ja mätkähdin selälleni kadulle. Takaraivo kopahti jäiseen katuun ja kovaa, mutta päässä oli tukeva pyöräilykypärä ja sen alla paksu pipo ja selässä toppauksena koulureppu.

Välittömästi maahan pudottuani kierähdin sivuttain jaloilleni ja totesin, että jokseenkin ehjänä tässä säilyttiin. Oikeaan sisäreiteen tosin koski altani lennähtäneen pyörän tangon iskettyä siihen, mutta siihen ei sittemmin jostakin syystä tullut edes mustelmaa. Auton puolella olleen vasemman jalkaterän ulkosyrjään taas tuli mustelma, koska auton puskuri oli kopahtanut suoraan polkimeen, jonka varsi iskun voimasta vääntyi pari senttiä, mutta jolla jälkeenpäin pystyi yhä polkemaan. Tässäkin taas kiintoisasti poljin oli ollut yläasennossa. Jos se olisi ollut ala-asennossa, auto olisi osunut suoraan keskelle säärtäni.

Autokin pysähtyi, ennen kuin olisi osunut minuun uudelleen. Kuski pelästyi enemmän kuin minä ja syöksyi autostaan ulos huutaen "voi hyvä jumala!" Siinä vaiheessa olin jaloillani ja siirsin pyöräni tien väliselle nurmikaistaleelle. Nähtyään että olin kunnossa, kuski halusi kuitenkin auttaa ja tarjoutui kuskaamaan minut koululle. Totesin pyöräni vanteen vääntyneen, joten jätin sen siihen lukittuna ja hyväksyin tarjouksen. Takapenkillä olleesta vauvanistuimesta päätellen kyseessä oli itsekin pienen lapsen isä. Hän halusi vielä puhelinnumeroni, ja jätettyään minut koulun ovelle hän soitti sekä vanhemmilleni että koulun terveydenhoitajalle, kävi korjaamassa pois vahingoittuneen pyöräni, vaihdatti siihen uuden vanteen ja toi sen iltapäivällä kotiovelleni. Koska koin olleeni itsekin osasyyllinen tapaukseen (hätäinen tienylitys), en vaatinut häntä maksamaan korvauksia kivusta ja särystä tai muuta sellaista. Omaatuntoaan keventääkseen hän kuitenkin tyrkytti minulle väkisin 300 markkaa.

Eli koko episodista selvittiin mustelmalla, vääntyneellä vanteella ja parilla muulla naarmulla polkypyörässä. En kuitenkaan voi liikaa korostaa, että ilman kypärää tapaus olisi voinut päättyä aivan toisella tavalla. Kyseessä oli kunnollinen, koko takaraivon peittävä kypärä, joka säilyi ehjänä - muovipintaan jäi törmäyskohtaan vaalea jälki - ja käytössä, kunnes jäi auttamatta pieneksi. Uudempi kypäräni on sitä typerää virtaviivaista mallia, eikä suojaa ollenkaan juuri sitä kohtaa, joka katuun kopsahti. Mutta muutakaan ei ollut tarjolla.

Yleisesti ottaen minulla on käynyt vuosien varrella kohtalaisen hyvä tuuri. Olen ollut monissa kommelluksissa ja aina selvinnyt mustelmilla. Yhtään luuta ei ole murtunut eikä edes hampaissa ole ollut reikiä.

Tuossa eräänä päivänä lähdin jälleen pyörällä asioille. Laiskuuttani en ollut kuitenkaan vielä vaihtanut nastarenkaita, ja tiellä oli mustaa jäätä, joten... kääntyessäni pyörä jatkoi matkaansa tangentin suuntaisesti. Minä taas osuin maahan ensin kankku edellä, mistä jotenkin päädyin tekemään täydellisen kuperkeikan taaksepäin (jonka suorittamista edesauttoi täysin tyhjä reppu) ja pari muuta akrobaattista taidonnäytettä (jotka varta vasten yritettyinä eivät ikinä onnistuisi), joiden päätteeksi pysähdyin selälleni raajat levällään. Parin metrin päässä minua tuijotti koiraansa ulkoiluttamassa ollut vanha ukko, jolle totesin maasta "vähän liukasta tänään!", kömmin jaloilleni ja jatkoin matkaani.

LOL.
Jäyhä meininki. Vaikea kuvitella, että muualla kuin Suomessa toimisi tuo. Muina miehinä sitä vaan letkautetaan, että: "vähän liukasta tänään".

Tämän ketjun johdosta oli ihan pakko luoda omat tunnukset. Itselleni on tapahtunut vähän kaikenlaisia huvittavia sattumia, joskaan en juuri nyt saa harmittavasti päähäni kuin yhden. Täytyy palata asiaan, jos saan polkaistua jumissa olevat ajatukset käyntiin.

Täällä aikaisemmin mainittu lottonumeroista uneksiminen on osunut myös omalle kohdalle. Aamulla en harmikseni muistanut kuin 4 numeroa, jotka tietysti sitten laitoin riviin (ei uskaltanut jättää pelaamattakaan). Hämmennys oli suuri, kun juuri nuo 4 numeroa oikeasta rivistä löytyi. Vaan kyllä muuten harmitti, etten muistanut loppuja. En kuitenkaan saanut niitä millään kaivettua muististani, joten en tiedä olisivatko loputkin olleet oikein. Uskottelen ainakin itselleni, että eivät. Tapaus kuitenkin pisti miettimään, vaikka 4 numeron kohdalle osuminen ei sinänsä todennäköisyyksiä ajatellen mikään vallan tavaton suorite olekaan. Vaikkakin epätodennäköinen.

Katsoin serkkuni kanssa kauhuelokuvaa. Kello oli joku 23-02, en muista. Elokuvassa tuli semmonen jännä kohtaus (hiipii hiljaa pimeässä talossa pelkäen millon hirviö hyökkää). En muista tarkalleen, mutta tiedätte mitä meinaan. Sit ku se säikähdyskohtaus tuli, niin täysin samaan aikaan keittiössä astiat romahti lujasti kuivaustelineessä.


Nyt tulee paha
Kerran näin unta missä tapahtui näin:
Ajoin yksin hitaasti autolla hiekkatietä pitkin loivaa kaartuvaa alamäkeä alas. Oli yö, mutta tähdet ja kuu loisti kirkkaasti. Lopulta päädyin järven rantaan, mihin tie loppui. Yhtäkkiä näin kaverini seisovan noin 30 metrin päässä järven päällä vain kalsarit päällä katsoen minua. Hän oli erittäin kalpea. Yhtäkkiä hän rupesi laskeutumaan veden alle hitaasti minua vielä katsoen. Lopulta hän katosi veden alle. Heräsin. Oli vähä omituinen olo. Parin päivän päästä äitini sanoi että hänet on löydetty kotoaan kuolleena.

En tiedä hänen kuolinsyytä tänäpäivänäkään, mutta voin vakuuttaa ja vannoa että tää on totta. Olen muuten sen jälkeen usein nähnyt unissa että hän on elossa vielä.