KESKUSTELU

Kunhan heittelen kysymyksiä, joihin voi kukin valikoiden vastata.

Onko onnellisuus/hyvä elämä on/off -tila vai onko se kontinuumi?

Mitkä ovat onnellisuuden/hyvän elämän minimiehdot?

Jos olen täyttänyt onnellisuuden/hyvän minimivaatimukset, voiko siitä nousta joidenkin lisäehtojen täyttämisellä onnellisemmaksi/parempaan elämään, vai ovatko minimivaatimusten täytyttyä parannukset materiaalisessa elämäntasossa, sosiaalisten suhteissa ym. triviaaleja? Jos näin, niin pidättekö itse kiinni joistain trivialiteeteista?

Onko johonkin tilaan tyytyminen alistumista, häviäjäksi julistautumista? Onko ihminen, joka "kulkee kylmässä, jalkapohjat lasinsiruja täynnä ja kehtaa silti hymyillä", huijattu vai vapaa, luuseri vai voittaja?

Miten onnellisuuteen tulisi elämässä ylipäätään suhtautua? Onko onnellisuus hyvän elämän kannalta olennaisin tekijä?

Ei tällaisiin voi vastata. Hyvä elämä siinä missä onnellisuuskin on niin puhtaasti makuasia. Omalla kohdalla koko homman ydin on aika. Maailmassa niin paljon kiintoisia kirjoja, elokuvia, musiikkia, ihmisiä...ja taidetta tykkäisi tehdä, käydä kalassa, pyöräilemässä, luontoretkeilemässä, matkailla kenties kauempanakin. Rahaakin tämä vähän toki tarvii, ja siksi töissä. Kunnei voi perintöjen tms. varassa letkuilla, hyvä elämä ja onnellisuus kokoajan sellaista tasapainoilua ajan ja rahan välimaastossa. Kenties joku päivä vielä sen optimin hyväpalkkaisen tarpeeksi osa-aikajobin.

Jotkut toiset höpöilevät terveydestä, autoista, ja omakotitaloista. Kuten sanottua, makuasia.

Kaippa se optimaalisimmillaan olisi pelkistetysti se, että on "terve mieli". Se generoituu sitten miljoonaan muuhun. Käsite on kieltämättä melko laaja.

Onnellisuutta on tarjolla vain pienissä hetkissä. Ei saatavissa jatkuvana virtana.

Hyvään elämään kuuluu onnellisia hetkiä. Mitä vähemmän niitä hakee, sitä paremmalta ne tuntuvat.

Tuossa on ihan pointtia sinääns, että onnen hetkiä kokee paradoksaalisesti silloin, kun ei tietoisesti onnellisuuteen pyri.

Vaan kyllä onnellisuudesta voisi puhua myös yleisenä mielialana, eikä vain hetkittäisinä tunteina ja isoina muutoksina happiness -mittarissa

Onnellisuuteen taipuvainen aivokemia on tärkein asia. Jos omaa sellaisen, voi olla onnellinen vaikka halvaantuneena taio keskitysleirivankina. Jos taas ei, ei ole onnellinen vaikka nousisi ryysyistä rikkauksiin ja saisi kaiken mitä koskaan keksii haluta.

"Hyvä elämä" on täysin subjektiivinen kokemus. Yhtä kattavaa määritelmää ei löydy mistään.

Keskimäärin onnellisuus voi olla sitä että on keskimäärin saavuttanut sen mitä keskimäärin ihmisten oletetaan haluavan saavuttaa. Syntyy tyydyttyneisyyden tila.

Yksilötasolla onnellisuus voi olla tilastoista irrallista ja syntyä edes hetkeksi ilman sen kummempia tukijalkoja. Poskenpehmoinen tunne että nyt on hyvä olla.

Itse samaistan onnellisuuden aika vahvasti energian määrään. Ihminen joka kokee olevansa energiaa täys on onnellinen ja päinvastoin. Se ilmenee herkästi herahtavana hymynä, kepeänä askeleena, aurinkoisen avoimena olemuksena niin että hartioita ei vedetä kyyryyn ja ihmisiä katselee ihan luontevasti silmiin/kasvoihin. On kuin omistaisi koko maailman, ilman että haluaa varsinaisesti omistaa yhtään mitään.

Onnellinen:

http://www.youtube.com/watch?v=yBX3TguW ... re=related

Periaatteessa tajuan tuonkin pointin, mutta mielestäni aivokemia on vähän turhan epätarkka termi, kun määritellään onnellisuuden syitä. Ehkä oikeanlaisen elämänasenteen, itsetunnon ja arvomaailman voi teoriassa palauttaa johonkin aivokemiaan, mutta määrittely jää aika hämäräksi.

Jos taas meinaat ihmistä, joka jotenkin poikkeavan aivokemian avulla pystyy hiihtämään jossain endorfiinihönössä läpi koko elämän niin ok. Vaan siitä päästäänkin onnellisuus vs. hyvä elämä kysymykseen: onko se hyvä elämä, jos esim. löhöilee koko ikänsä oopiumiluolassa? Voihan se olla ihan jees, mutta sopii varmaan kysyä, olisko tuonkin ajan voinut muulla tavoin käyttää?

Ehkä kattava määritelmä on liikaa pyydetty, mutta voitaisiinko jotain välttämättömiä komponentteja silti etsiä, kuten... hmm...

Kun itse alan pohtia, mitä onnellisuuteni vaatii, niin väistämättä alkaa spekuloida esiin nousseista vaateista, että "vai tarviinko sittenkään?". Se on tietysti spekulaatiota, oikeastihan meikää pistää vituttamaan vaikka mitkä pikkumaiset seikat. Silti tuntuu hyvältä välillä kyseenalaistaa niitä ehtoja, joita onnelleen asettelee

Siis, oliko tässä nyt kyse hyvän elämän ehdoista vaiko onnellisuuden ehdoista ja ovatko ne sama asia? Mielestäni aloitus oli hyvä juuri siksi, että siinä ei heti otettu onnellisuuskäsitettä esiin, joka on suhteellisen inflaation kokenut ja muutenkin kulunut määritelmä.

Alkuviestissä vetäisin onnellisuus-käsitteen heti esiin, mutta sen viereen pöydälle läimäytin heti hyvän elämän ja laitoin kenoviivan väliin. Että molemmista, molempien ehdoista ja toistensa välisestä suhteesta saapi puhua. Mutta olen kyllä samaa mieltä, että tuo hyvä elämä olis tarkastelun aiheena vähän mielenkiintoisempi.

Hyvä elämä on paljon epämääräisempi käsite. Onnellisuus ja mielihyvä ovat kuitenkin edes jossain määrin selviä tiloja aivoissa, mutta "hyvä elämä" on aivan puhdas mielipideasia. Jollekin ääriuskonnolliselle hyvä elämä voi olla täynnä kärsimystä ja vähä mielihyvä tulee lähinnä siitä, että on onnistunut rääkkäämään itseä kuvitellun jumalan tahdon mukaisesti. Ja jollekin toiselle se hyvä elämä on sitä, että synnytään ökyrikkaana ja maataan oopiumiluolassa miellyttävättä pöllyssä koko ikä tekemättä mitään. Joku mittaa "hyvän elämän" sillä, paljonko omaisuutta ehtii kerätä. Ja kukin tyylillään, eikä noihin voi väittää millän järkisyyllä mitään. Useimmille hyvä elämä on kuitenkin mielihyvän maksimointia ja mielipahan minimointia, jossa huomioidaan asiat vähän pitemmällä aikaskaalalla ja pyritään ottamaan huomioon monimutkaisemmatkin kehityskulut (esim. tuottamalla mielipahaa jollekin tänään saadakseen itse mielihyvää altistaa itsensä sille, että hän (tai yhteisö, jossa elää ja jonka tietoon teko tulee) tuottaa enemmän mielipahaa itselle myöhemmin).

Karkeasti ajatellen voisin kuvitella että onnellisuus olisi hieman hedonistisempi käsite kuin hyvä elämä joka mielestäni vuorovaikuttaa enemmän ympäristönsä kanssa ja kuvastaa jossain määrin sitä, että olet tehnyt tai saanut aikaiseksi hyvää. Siis muidenkin kuin itsesi suhteen. Onnellisuus voi käsittää elämästä hyvin lyhyenkin hetken, kun taas hyvä elämä käsite on tarkasteltava liki elämän mittaisena aikajaksona.

Kannattaisiko muuttaa hieman näkokulmaa, kysymysasettelua, miksi tähän "miljoona kertaa kysyttyyn" ei näytä loytyvän millään "selvää vastausta". ehkäpä se vastaus saattaakin loytyä juuri sieltä/siitä havainnosta "miksi sitä vastausta ei näytä loytyvän"...?

Jos lopettaa tykkänään onnellisuuden tavoittelun ja onnellisuuden ehdollistamisen..?
onko silloin "onnellinen"?

Itse taidan "olla hieman onnellinen" kun tämmoisiä kirjoittelen

Leikitään "yhtä symbolia saa vain käyttää vastauksessa" leikkiä...
Minun valitsema symboli on "tasapaino".."Se loytyy joka paikasta mihin katsoo"..eli se on se mitä olen/pyrkimys olla perustaltaan?