KESKUSTELU

Ehkä tää menee fysiikan ja tekniikan puolelle mutta olisko mitenkään mahdollista kehittää jokin rikkoutumaton elinympäristö ihmiselle. Eli vaikka semmonen 100m levee pallo minkä sisällä sitä asuis. Siellä pallon sisällä sitä sitä sitten asutaan ja ulos ei ole menemistä. Eli sen pallon olis kestettävä supermassiivisia mustia aukkoja ja supernovia esim.

Mistä materiaalista tuon olis koostuttava? Jostain kimpoilevasta materiaalista?
Ehkäpä tuo 100m leveä pallo on joo vähän liian pieni mutta. Kierrätys pitää pelaa vissiinkin siellä.

Tarkoituksena olis selvitä kaikki maailmanloput.

Odotatko sä maailmanloppua? Ja jos kyllä, niin kuinka pian?

Ja sitten asiaan. Epäilen hyvin vahvasti, että vaikka olisi millaiset materiaalit käytössä ei sellaista ympäristöä jossa ihminen selviäisi omavaraisesti kovinkaan pitkiä aikoja, voida tehdä. Onhan noita kaiken maailman biosfäärikokeita ollut, jossa suljeudutaan ihan omaan "ekosysteemiin" pitkiksi ajoiksi, mutta eivät ne oikein ole toimineet millään kerralla.

Aiheeseen sopii Ben Eltonin kirja Eedenistä vikaan.

Ei taida nykymateriaalit soveltua kyseisen pallon tekemiseen. Mikään matsku ei kestä...

Taitaa olla niin, että mikään tunnettu aine ei kestä supernovaa. Tosin supernovaan joutuakseen pitäisi matkustaa ensin kymmeniä tuhansia valovuosia, jotta löytyisi riittävän iso tähti ja sitten odotella aika pitkään.

Kai ne nyt kestää ihan hyvin. Räjähdyksen etäisyydestähän se vain on kiinni.

Suhteellisen hyvä huomio.

Saatan olla väärässäkin mutta semmoinen muistikuva että kulta syntyy ainoastaan supernovan ytimessä? Eli supoernovan räjähdejäänteitä on sitä mitä lemmenjoellakin kaivetaan ja jotkut kantaa nimettomässään rinkulana..

Me kaikki tullaan kuolemaan, en vaan tiedä milloin...

No voi pyhä helv****! Muutaman vuoden on poissa Tiede.fi -palstalta ja tulee takaisin niin mitä idiootteja ja imbesillejä oikein onkin ottanut foorumin valtaansa? Parempi vaan pysyä poissa. Toivottavasti keskustelun aloittaja on trolli ja kaikki vastaajat trolleja koska muuten menetän uskoni ihmiskunnan tulevaisuuteen!

Tuo on muuten aika mielenkiintoinen ajatus, että kuinka kestävä rakennelma ylipäätään on mahdollista rakentaa millään tunnetulla tekniikalla? Tai sanotaan toisin. Kuinka lähelle Auringon pintaa voisi ihmisen rakentama laite mennä tuhoutumatta, jos käytetään kaikki mahdollinen tieto, mitä meillä on saatavilla?

Tuo tehtävä vaatii lisämäärittelyjä. Ainakin sen, kuinka kauan oleskelu kestää ja sen, mitä laitteen on tarkoitus tehdä, tai miten laite muuten määritellään. Joku wolframista tehty sarana lienee aika lähellä optimia, jos edellytetään pitkäaikaista olemista ja laitteeksi riittää mikä tahansa jossa on liikkuvia osia. Lyhytaikaisissa käynneissä, esimerkiksi elliptisellä kiertoradalla, voidaan käyttää höyrystyviä kämpökilpiä ja muita kertakäyttösuojuksia.

Ihan totta. No jos ajatellaan vaikka laitetta, joka voisi tehdä Auringon lähiohituksen pintaa hipoen ja kykenisi sen jälkeen palaamaan takaisin Maahan omatoimisesti suunnistuslaitteiden ja moottoriensa avulla. Vaikeahan tuollaista on näin yhtäkkiä heittää, että kauanko kestää ja kuin lähellä pintaa, mutta olisiko minkäänlainen "pintakosketus" missään tilanteessa mahdollinen? Epäilen että elektroniikan tuhoaa säteily, ennenkuin koko hökötys haihtuu kuumuudessa.

edit. Mielipuoli ja äärettömän rikas äijä haluaa rakentaa koneen, jolla käy koskettamassa Auringon pintaa. Koneessa on koetinvarsi, jolla äijä hiplaa Aurinkoa. Kosketuksen jälkeen koetin vedetään nopeasti sisään turvaan ja kotona äijä lesottaa koko maailmalle, että "mullapa on tämmönen hähähää."

Pinnan hipominen ei varmasti ole mahdollista. John Hopkins Universityssä suunnitellaan luotainta, joka kävisi 6,6 miljoonan kilometrin päässä 6 tuumaa paksuun hiilikuitulämpösuojaan turvautuen. Tuolla etäisyydellä säteilyn intensiteetti on vain reilu sadasosa siitä mitä näkyvällä pinnalla.

Tämä voi olla tyhmä kysymys, mutta onko hiilikuitu mustaa? Voisiko peilipinnan avulla saada muutaman tuhat kilometriä nipistettyä pois?