KESKUSTELU

Itse en osaa sanoa kun en ole kovinkaan kulinaristinen enkä osaa ruokaa tehdä mutta mielelläni kuulisin muilta. Ketju voisi inspiroida toisia kirjoittajia myös.

Itse kyllä tahtoisin tehdä tutkimusmatkoja ruokamaailmaan.

Ahneena menen tähän.

Kotona tehty ruoka "rakkaalle" tai ystäville ei tarvi olla kalliista raaka-aineista valmistettu.
Esim. Pasta-ateria hieman tavallisuudesta poikkeava, hyvällä punkulla tarjottuna.

Pestoa, tomattia, kinkkua, oliiveja, jne.
Ei liian lihapitoinen.

Parhaita aterioita joita hyvin muistan ovat "Isot ravut", joita Suomessa ei ole tuoreena.
Kevyttä ja maukasta.
Valkkaria.

Etnisyys ruuissa on hienoa.

Varmaan jossain ulkomailla ravintolassa nautittu härän pihvi lisukkeilla. En osaa sanoa tarkkaan. Olikohan se Virossa kun tuli tosi hyvä lihapala. Ainakin jäänyt sellainen muistikuva.

Kalastatorpalla syöty marmoripihvi alku- ja jälkiruokineen koulusta valmistumisen kunniaksi silloin joskus... En kyllä muista mitä nämä alku- ja jälkiruoat oli, alkuruoassa tais olla joitain grillattua hedelmää ja leipäjuustoa yms

Tänä vuonna paras safka on ollut Pankin sijoittajatilaisuudessa. Viime vuonna sukulaisvierailulla. Edellisvuonna hotelliravintolassa ja sitten ei muista enää etemmäs.

Nälkä on paras mauste. B-makkara, einesmakaronilaatikko ja pulloketsuppi, kera maidon, ovat hyvin paljon suurempi kulinaarinen nautinto nälkäiselle, kuin hienoin 7 lajin ateria parhaassa viiden tähden kuppilassa, jos ei ole oikein nälkä.

Mökillä nautittu kuhakeitto!

Paras ateria, jonka olen syönyt... hmm. Paras alkupala oli Prahassa syömäni broilerinmaksasalaatti. Pääruokana oli muistaakseni lammasta, ja se oli oikein hyvää, mutta ei varmaankaan parasta. Toinen mieleenjäänyt alkupala oli Tallinnassa syömäni lammas-carbaccio... raakaa lammasta, oliiviöljyä ja parmesaania. Lontoossa syöty sushi-kokonaisuus on jäänyt mieleen erityisenä elämyksenä. Silti... pienessä Meksikolaisessa hurrikaanin runtelemassa kylässä syödyt chevizet taitavat hakata senkin... ravintolan omistaja, joka halusi maistattaa minulla koko tequila-varastonsa ruoan ohessa, lopulta ilmaiseksi, uskomattoman hienoja vuosikymmenen valmistuneita tequiloita... Mutta Turussa ravintola Bossan lampaankyljykset vuohenjuustoperunoilla oli kyllä joskus todella hyvä, varmaankin parhaita koskaan syömiäni sapuskoita.. alkupalaksi vartaassa paistettuja broilerinsydämiä... alkudrinkeiksi parit caipirinhat... jälkiruoaksi lisää broilerinsydämiä... ok, vastaan sen. Tai jonkin noista. Tai nuo kaikki. Hitto kun tuli nälkä.

Tuli äkkiseltään kaksi mieleen. Ylivoimaisena ykkösenä on Crab House ravintolassa syömäni kokonainen, valkosipulikastikkeessa paistettu, taskurapu. Syöminen oli sottaista ja ateria oli melko hintava, mutta maku oli taivaallinen.

Toinen on Ranskassa syömäni confit de canard; ankanrasvassa hiljalleen kypsytelty ankankoipi. Lisäkkeenä oli todella runsas salaatti ja pieniä pottuja.

Kotona kokkaillessa burgundin pata on aina hyvää.

Ei sen tartte välttämättä olla gurmeeta tai ravintolasafkaa.
Aamulla kun on lähtenyt vaikka jäälle päiväksi pilkille tai metsään aseen tai moottorisahan kanssa ja palaa iltapäivällä nälissään. Ihan tavallinen hyvin hautunut lihasoppa ruisvoileivän ja kylmän maidon kanssa.
Tai maitoon keitetty matikkasoppa.
Neljä senttiä kylmää kossua alle ja maha täynnä unosille päälle.
Nämä on minusta olleet niitä ihan parhaita.

Jekun kanssa samoilla linjoilla. Paras ateria on se joka sammuttaa nälän tunteen ja jonka jälkeen on onnellinen olo.

Isoäiten tekemä lihasoppa. Parasta. Sitä ei saa enää. Pitää odotella pääsyä tuonpuoleiseen.

Kaipa jokainen ateria on aina jollain tapaa elämys. Äskeinenkin mättö oli aika hyvää, vaikka pihvit oli pikkasen liian kauan grillissä. Seura tekee sen aterian hyväksi. Vaikka toisaalta yksin syöminenki on kivaa. Ota tästäki nyt selvää...

Niin, kyllä tuollaisetkin ruoat ovat parhaita, ja elämyksiä. Se on ihanaa, että elämässä on tuollaista. Kerran sanoin kersalle tuollaisessa tilanteessa - kun puhuttiin syvällisiä - että kuolemassa on paskamaisinta se, että pitää lopettaa syöminen.

Muistan niin hyvin ne tammukkasopat, joita isän kanssa keiteltiin kemijokivarressa. Eihän siinä ollut kuin tammukoita, pottuja, sipulia, vettä, suolaa ja nokare voita. Ja aivan saastaisen hyvää, kun monta tuntia oltiin nosteltu verkkoja, mitattu ja punnittu kaloja, putsattu verkkoja, laskettu verkkoja, soudettu, syötetty itikoita... Tai suoraan purosta vedetty harjus, äkkiä puukolla fileiksi, ruisleivän päälle, pari ripausta suolaa, NAM!

Mutta silti, kyllä ne kaikkein parhaat ateriat, sellaiset joissa kokin taituruutta joutuu ihailemaan, ja tajuaa ettei ihan helposti itse kykenisi samaan, tai ettei mitenkään kykenisi samaan, tajunnanräjäyttävät ruokakokemukset, kyllä ne ainakin minulla löytyvät ravintoloista ympäri maailmaa. Osin siksikin, kun uusien makujen löytäminen on aina tapaus.

Ja siitä tuli mieleen paras koskaan syömäni pasta. Pastaa, mustapippuria, juustoa, ei muuta. Roomalainen henkeäsalpaava kokemus. Anthony Bourdain söi vastaavaa annosta voihkien viime jaksossa niin ikään Roomassa. Osaisko joku tuon reseptin? Miten tuo taivainen herkku tehdään? Jotenkin siinä keitettiin pastaa mustapippurilla maustetussa vedessä, sitten lisättiin mustapippuria ja juustoa, mitä juustoa? Pecorinoa? Kertokaa!

Kerran vaimon kanssa tehtiin intialaista taskurapusapuskaa. Kokonainen taskurapu paloiteltuna kastikkeeseen, jossa oli n. 100 grammaa huhmaroituja, kuivattuja chilejä, eli paljon. Syötiin sitä kaksi tuntia. Ruoka piti aina välillä lämmittää uudelleen. Todella sottaista syötävää, todella hidasta, todella tulista, todella hyvää...

Siis miksi se oli sottaista ja hidasta? Oliko se rapu siinä kuorineen että piti kuoria?