Neutroni kirjoitti:
Rousseau kirjoitti:
Vietän vaikkapa ajattelemalla itsaria koko päivän, kun se aihe kerta on niin vuodenaikaan sopiva.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ajatusmaailmassasi on jotain, joka ehkä karkoittaa niitä täyspäisiä miehiä? Tuon tuostakin mässäät ainakin tällä palstalla kuolemalla tai äärimmäisen kurjilla ihmiskohtaloilla. Kiehtooko niissä sinua joku?
Mietin vain, että vaikka epäilemättä yrität pitää kulissia pystyssä miesten kanssa, jotenkin oma ajatusmaailmasi aina vuotaa läpi (niin kuin kaikilla, paitsi paatuneimmilla ammattivalehtelijoilla). Ei ehkä suoraan ja selvästi, mutta se voi olla vielä pahempi, koska se tekee sellaisen epämääräisen ja epäselvän vaikutelman epätasapainoisesta ihmisestä, joka peittelee jotain muttaei oikein tiedä mitä. Ei sellaisen tunteen vallassa ainakaan huvita suhdetta alkaa rakentamaan.
Luuletko ihan tosiaan että kirjoittelen kaikkialla täsmälleen samalla tavalla ja samoista aiheista? Minkä ihmeen takia niin tekisin?
Rehellisesti sanottuna en ole kyllä yhdestäkään miehestä joiden kanssa olen pidempään sattunut keskustelemaan saanut sellaista vaikutelmaa että olisivat pitäneet minua "epämääräisenä ja epätasapainoisena". Eräs ihminen on kerran haukkunut minut pataluhaksi siitä hyvästä että toin esille muutamia mt-ongelmiani ja hänen mielestään olen valehtelija - ilmeisestikään en siis vaikuttanut niin ongelmaiselta hänen silmissään että olisin ollut ns. uskottava. Se oli kyllä aika loukkaava kokemus, enkä olisikaan erinäisistä asioista hänelle avautunut ellen olisi halunnut tarkemmin selittää elämääni ja itseäni, ja kuvitellut että hän ymmärtää valintojani kun tietää miten vaikeaa minulla on ollut. Tämä ihminen kuitenkin oli täysin väärä taho ymmärtämään yhtään mitään, ja sen kommin en sitten ihan kaikille olekaan masennuksista sun muista rynnännyt tarkemmin kertomaan.
On se jännä että jotkut epäilevät että yritän salailla sairaalloisuuttani ja täten olen verrattavissa patologisiin valehtelijoihin, ja samaan aikaan jotkut katsovat että liioittelen tai valehtelen sairaalloisuuksiani ja olen siis valehtelija. Pitäisikö tässä itkeä vai nauraa? Kaikkea en tietenkään kaikille kerro, enkä edes täälläkään, mutta voin kyllä vakuuttaa että en suinkaan hyökkää itkeskelemään elämääni kaikille
joiden kanssa harjoitan 1:1-tyyppistä kirjeenvaihtoa.
Tottakai jos toinen osapuoli vaikuttaa seksimaanikolta hänen on hyvä tietää etten sitä itse voi olla. Mitä järkeä olisi kutsua toinen kylään, paritella ja sitten ilmoittaa että enpäs tiedä onko tätä jatkossa tarjolla kun onni täällä vaihtelee ja varsinkin terveys. Ja jos taas toisellakin on masennusta jne. ja hän siitä avautuu, niin kai minulla on silloin oikeus kertoa vastaavia seikkoja? Tällaisen miehen taannoin kohtasinkin, ja tuli paha mieli kun hän yhtäkkiä vaikeni - osoittautui että hän oli eronnut assinaisesta ja mainittuani että saatan olla As-piirteinen hän koki että parempi että ei tutustuta. Onhan hänellä oikeus tähän. Itsekään en halua kohdata potentiaalisessa kumppanissa joitain tiettyjä piirteitä mitä eksissäni on ollut. Esim. täysin halvaannuttava ihmiskammo niin ettei voi liikkua kuin öisin, tai taipumus saada raivokohtauksia ei ole erityisen toivottavaa.
Pitäisi olla läjäpäin kiinnostavia miehiä että onnistuisin heidät karkottamaan "epämääräisellä käytöksellä", mutta suoraan sanottuna ei minulle nyt äkkiseltään tule mieleen miestä jonka perään olisin jäänyt kauheasti kaipailemaan. Tietty sitä miettii kun ei mitään järkevää tapausta ilmaannu mistään että olisiko pitänyt väkisin alkaa seurustelemaan alkuvuodesta sen yhden kanssa jonka kanssa pystyi puhumaan ihan mistä vaan, mutta tosiaan pelkäsin että jos hänen masennuksensa paranee, niin hän ei sitten itseään vanhempaa ja rumempaa naista kauaa katsele. Plus ehkäpä apeutta uhkuva mies ei sitten vaan saa sitä kemiallista reaktiota aikaiseksi, eli sikäli ymmärrän kyllä Neutroni epäilystäsi minun suhteeni, eli että karkotan miehiä omalla käyttäytymiselläni.
Itse kumminkin koen asian niin että jos joku olisi ihan oikeasti minua kiinnostava tapaus, niin tuskinpa häntä karkottaisin. Enhän aikoinani karkottanut tokaa eksäänikään, vaikka pääasiassa olin ihan samanlainen ihmisenä kuin nykyäänkin.
Jaa niin, haukkuihan yksi vajaa nelikymppinen minut katkeroituneeksi vanhaksipiiaksi kun hänelle selvisi että haluan kumppanin enkä seksiseuraa. Kai tämä on sitten sitä epämääräistä käytöstä.
Noin muuten kun olen muiden naisten juttuja lukenut netistä tässä parinhaussa, niin kovin samantapaisilta kaikkien kokemukset vaikuttavat. Jos ei onnistu parissa kuukaudessa sellainen onni potkaisemaan että löytyy se helmi joka on vapautunut markkinoille, niin kuukausi kuukaudelta me kaikki naiset vain tulemme katkerammiksi ja katkerammiksi, kunnes itsekukin meistä poistaa nöyrästi sen oman deitti-ilmonsa, toteaa netissä sen tehneensä ja saa muilta hurraahuutoja sen johdosta. Tämä maa ei ole kypsä siihen että jotkut haluavat löytää ihmisen muualta kuin viinanhuuruisista paikoista.
6
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
?
