KESKUSTELU

Jos tuo pitää paikkansa, niin vieppä joskus joutessas kynttelinpätkä Ollin haudalle, jos hauan tiiät. sano terveisiä multakin.

Vaikka olisi ollut kuin hankala mieheksi, niin tuolla se sen kynttelin tienaa. Pieni jallun lorauskin olisi paikallaan.

Kyllä tuo juttu minulle on muisteltu ihan nuin, ja luotettavalta taholta.

Ollin hautaa en tiijjä, ei ole sattunu silmhin .
Ko tietäski onko hauvattu uskovaisten kirkkomaahan, vai kirkosta eronheitten hautuumaahan ?
Son nelisenkymmentä kilometrijä nuilla hautuumailla välijä.
Muttajo se , että olen Ollista muistellu näinki paljon , osottaa , että kunnioitan Häntä, ja
tulen muistelemhan ainaki yhen jutun jossa Ollilla on melkein päärooli.

Noinhan se oli entisillä, että usein on hautakin kateissa, mutta ei se mitään. Voi sitä vaikka väittää, että sielu jatkaa niin kaun kuin muistetaan.

Olis kyllä sikäli huono juttu, että saattaisi joutua käristymään kauemmin (Ameriikan läskissä?), kun immeiset aina kertoilisivat, että siinnä sitä vasta oli paska äijä. Joka muistelusta lisättäisiin pari halkoa kattilan alle.

Kittilässä sattui 1930 luvun puolivälissä kumma tapaus !
Ja valitettavasti kaikki mitä nyt muistelen teille on ihan totta , totuuven voi tarkistaa vaikkapa sanomalehdistä !
Tuosta tapauksesta tehtiin lehtijuttukin joskus 1980-90 luvulla, jossa haastateltiin niitä ihmisiä jotka tuon henkilökohtaisesti kokeneena vielä olivat elossa.
Leonard Särestöniemi oli eräs heistä. Ja " >Leukku " niinko häntä kuttuthin onki tämän
minullekki muistellu, ja niin son monet muukki vanahemmat poromiehet.

Soli Korte -Heikkalta ( Heikki Korteniemi ) Alakylän palkisen porot syönhet , ja polkenhet pilalle lavollisen heiniä.
Heikka oli tietenki sulkenut lavonovet riu uilla niinkö soli kaikilla tapana.
Mutta porot olit kuitenki pääshet lathon, oliko joku pirruuksissan ottanu riu ut
ovelta ? Vai mitä oli tapahtunut ? Sitä tuskin kukhan tietää.

Mutta pientilalliselle kokonainen lavollinen heiniä oli iso isku.
Niimpä Heikka tuliki Alakylän paliskunnan kokoukshen , ja esitti palkiselle korvausvaatimuksen. Asiastahan synty tietenki kova riita, Ounasjoen itäpuolen poromiehet
olit vasthan korvauksia , vaikka kokonaisen palkisen talouvessa yks lavollinen heinijä
sinne tänne , oli merkityksetön asija, mutta se periaate !!
Sensijhan Ounasjoen länsipuolen poromiehet olis maksanhet Korte-Heikan vaatiman mitättömän summan.
Mutta asiasta äänestettäessä Korte-Heikkaa puoltavat jäivät vähemmisthön.
Silloin Heikalla kiehahti , hän hyppäs ylös ja kiros ja kailotti kovalla äänellä : Saatana miekö kuolen mie muutun sueksi ja tapan kaikki Alakylän palkisen porot.
Tuon valans vannotuaan Heikka lähti kokouspirtistä ovat paukkuen, niin että ikkunakki helisit.

No annappa ajan kulua, päivän mennä toisen tulla, se se Korte-Heikkaki jätti tämän maallisen taivalluksen.
Mutta jo samana syksynä Maunukairhan Alakylän palkisen aluvhelle ilmaintu susi.
Jo syksyllä linnunpyytäjät löysit sujen tappamia poroja, ja sitteko alethin kokoamhan
poroja erotukshin, löyty raatoja enemmänki.
Susi ei juurikhan syöny poroja tappo vain, repi kurkun auki juoen veren.
Se se "vejethin pyssyjä" nuille haaskoille,( viritethin naruilla ja siimoilla laukasuvalmhiksi
jos susi koskee haaskhan niin pyssy laukeaa) mitä sitä hulluja , eihän Korte-Heikka nuihin anshoin menny , oli ittekki viritelly karhujen haaskoille suustalaajattavia.
Niin että kylläse nuo konstit osas välttää.
Osa haaskoista myrkytethin ketunmyrkyillä ja ties millä, mutta ei niihin menny ko kahelit ketut
Heikka vanhana pyytömiehenä kiersi nuo kaukaa.
Niimpä kaikki mettissä kulkijat pijit pyssyä valmhina sujen varalta.

Lumen vahvuessa havannot sujesta vain lissäännyit , se asusteli Ounasjoen
itäpuolen kairoissa , tappaen ja raajellen poroja . Miehiä oli pyssyinens vahissa
vähä jokapuolella, mutta ei sattunu Korte-Heikka sihille.
Nyt kaikki muistethin Korte-Heikan valan " saatana miekö kuolen , niin mie muutun sujeksi ja tapan kaikki Alakylän palkisen porot ".

Sutta alethin siis kuttumhan Korte-Heikaksi , joka se oliki niin kummalliseltako se tuntuuki.
Siittä saathjin varmistus ko Korte -Heikan poika oli ollu hevosella heiniä hakemassa.
Siinä soli istunu heinähäkin päällä pyssyki sillä oli ollu, Ounasjoen jäätä soli ajanu.
Iso susi oli tullu vasthan , eikä hevonen ollu pölänny, eikä matkassa juossu koirakhan, eikä susi ollu tehny koirallekhan mithän, tietäähän sen Heikan oma koira.

Siihen sattu tietenki sitte kans poromiehet paikalle , ja näit jäljistä mitä oli tapahtunu, ja nostit metelin : Mikset ampunu , vaikka ihan vieressä susi oli tolvannu ?
Sunkhan mie issääni ammu, en mie niin hullu ole : Näin soli Korte-Heikan poika tuumannu.

Susi mellasti Alakylän palkisen aluvhella, mutta seki soli yks ihme , ei se menny Ounasjokea yli, ei tappanu yhthän poroa Ounasjoen länsipuolelta.

Korte-Heikka oli rehellisen ja oikeamielisen miehen mainhessa, ja sutenaki tolvatessa muisti , että Ounasjoen länsipuolen poromiehet olis maksanhet korvauksen porojen tekemästä vahingosta , yhthän tinkimättä Heikan vaatimuksesta.

Korte-Heikasta Alakylän paliskunta lupas maksaa huomattavan tapporahan , niin että porukka mettässä vain lisäity.
Mutta sitte lumiko vahvu talven myötä, niin vähemmän oli sujenpyytäjiä liikhellä.
Mutta Heikkahan ei tappamistans lopettanu ! Niimpä Alakylän palkinen pitiki uuven ylimääräsen kokouksen , joka soli melkosen riitanenki, Ounasjoen itäpuolen ja länsipuolen poromisten kesken. Länsipuolen poromiehjet muistuttelit Korte-Heikan mitättömästä vaatimuksesta, ja nyt oli kohta 200 poroa raatona, pitkin kairaa.

Kokouksessa kuitenki päätethin ottaa ammattimettästäjä sujen taphon,no eihän niitä muita ollu ko Olli !!
No Olhin otethin yhteyttä, ja luvathin maksaa Ollille reilu päiväpalkka, jos Olli hihtas sujen
perässä niin , että se ei kerkejäis tappaa poroja, ja ampus sujen jos sihille saapi.

No Olli suostu vaatimuksihin, kuitenki sillä eholla, että tievotettas kairassa kulkijoille
poromiehille , mettätyömiehille sun muille kulkijoille että kaikilla olis evästä Ollin varalle.
Muutamille mettäkämpille autioinaki oleville viethin Ollin varalta evästä.
No Olli alotti hihtamisen sieltä missä susi oli viimeksi vuoteltu.
Painu perhän ,hihto päivän ja yön kuunvalossa. Korte-Heikka meni eessä ja tappo kaikki porot mikkä satuit kohalle.
Viikon oli Olli ja Korte-Heikka menhet perävilkaa pitkin ja poikin Maunukairaa, ja käynhet mukan etelämpänäki, mutta aina oli Heikka kääntyny " kotikairallens", ja Olli perässä.
Korte -Heikka meni siis eesä ja tappo poron , ja Olli tuli perässä ja otti porolta kielen, sitte
joskus ko piti vähä henkeä vettää , teki Olli tulet ja paisto tulella poronkielijä.
Vähä levättyäns paino taas sujen perhän , siinä ihan kuulosalla soli Korte-Heikki
huokassu vähän, lumhen kaivasemassa kuopassa.
Olikhan se jo kolmas viikko Ollilla menossa sujen ajossa, ko Heikka suuntaski
häjissäns Ounasjoen jäälle , ja lähti pohjosta kohen.
No siinä ihan Heikan kotitalon seutuvilla se sitte oli Huilajan Valle kaverines vahissa.
Huilajan Valle oli sitte minunki muistin aikana pankinjohtajana Kittilässä. Mutta se siittä.

Siinä vahtipaikassa se paleli tietenki hyppysiä ja koparoita, ei sitä yhessäkohen saattanu olla. Mutta siinä pakkasessa värjötellessä hoksas ne , että nyt se susi jolkottaa
Ounasjoen jäätä suorhan kohen.
Valle ampu ....ja siihen loppu Korte-Heikan porontappo.
Samassako pyssy laukes , niin joenmutkan takkaa ilmaantu pitkä mies , vilkasi ja mithän puhumatta jatko matkaans kotia kohen.
Olli hoi !! Huuvethin sujenkaatajat .... ei Olli päätä kääntäny , hihto vain suoraa kotia kohen.

.........................
No susi viethin sitte eläinlääkärille tutkittavaksi, mie ennää muista sen eläinlääkärin nimeä.
Mutta se oli tarkhan tutkinu sutta , mittonu ja punninnu ja tullu siihen lopputulokshen, että susi oli Siperialainen arosusi ??
Seki jos tuo paikkans pittää on jo kummallinen juttu.
Yli 400 poroa se Korte-Heikka kerkes sutena ollessans tappaa, ja son suuri määrä yhen sujen osalle, on siinä tekemistä siinäki.
Kaikkea mitä Ollille sattu sujen perässä , ei Olli koskhan muistellu.
Samhan aikhan juuri siinä kairassa asusteli sitten kans erakko, joka pyyteli kettuja ja jota
ihmiset pijit noitana. Soli muutamia sen kämpälle sattunheita säikähytelly noitakonsteillans.
Piru ties mikä yhteys oli Korte-Heikalla , ja tuolla noijalla, ja miksi Olli ei sutta ampunu ?

Vaikka semmosena sivakkamiehenä varmasi oli ampumahollilla monestikki , sen kolmiviikkosen sujen hiihon aikana ??
No siellä niin Olli , ko Heikka ja Valleki setvivät välejän sen noijan kans ,( joka katos kairasta samana talvena) siellä jossaki.

Antti .
Antti oli isoisän äitin veli, tietenkhän en mie ole kerinny tuota ukkova nähhä.
Anttia pöläthin ja monet sanoit noijjaksi,
Tiijjä sitte mutta isoisä jotaki muisteli ukosta.

Soli semmonen laihan sitkejä äijjä, joka asu mejän sukutilalla, tai oli oikeasthan pääosin koko tilan raivannu ja rakentanu. Mutta sitte Antti halvaintu , ja sehän ties sitä , että Kaisa-Mari se
Antin akka lähti ja jätti äijjän yksin.

Halvaintunu ukko ei kuitenkhan antanu periksi , se alko talon töihin uskomattomalla sinnikkyyvellä ja sisulla.
Ja sen halvauksen matkassa sitte tuli Antille joitaki uskomattomia voimia, joista se ei kelhen pahemmin puhunu.

Siihen aikhan lehmät ajattiin "karjatietä" läheishen vaarhan laitumelle, ja sitten ne
itteksens tulit illalla sieltä kotia.
Samoin oli joskus lehmien matkassa talojen lampaita !
No sehän tietenki oli apaja mettän pevoille , niimpä karhut tapoit lamphaita ja revin lehmiä vähän joka talosta, mutta Antin karja sai olla rauhassa.
Koskhan yksikhän peto ei repiny Antin elukoita,vaikka samhan laihin nolit mettässä muittenki elukat
Olise muitaki konsteja Antilla ! Soli kerranki yhtenä päivänä Antti vieny hevosen taas pellolle
nykimhän äpäristöä , ei tietenkhän pannu sitä kiini , käveli vain renkhan pellolla , ja siinä renkhassa se Antin koni pysy.

Kerran sitte naapurin nuoretmiehet olit päättänhet tehhä vähä kiusaa Antille, noli
panhet Antin hevoselle päittet päähän ja lähtenhet taluttamhan hevosta pois Antin
kävelemästä ringistä. Mutta mitä sitä hulluja , olit yrittänhety kaikhen mahollishen suunthan
mutta ainako tuli Antin kävelemä jälki vasthan toppas koni siihen.
Ei sokerilla ei nisulla eikä milhän hevosta saatu tuosta renkhasta pois.
Antii oli nauranu tiirateshans hommaa verhon raosta.
Sitte oli muka muina miehinä astellu ulos , ja oli hoksannu miten naapurin pojat olit muka
piilossa penshaissa.
Antti oli vain sanonu porthailta hevoselle joka oli lähes viijenkymmenen metrin päässä, meneppä talhin. Juoksujalkaa koni oli köpöttäny talhin.

Tuon oli pojat muistelhet ihmisille kylillä, ja Anttia alethin pitämhän noitana.

Kerran oli olhet perunamaalla Antti ja Antin sisko Hilma ja isoisä oli pikkupoikana
pyöriny tiellä jaloissa, yhtä-äkkiä kesken perunain noston oli Antti oikassu selkäns, jaa sekö nyt lähti Junttilan emäntä, pittääpä mennä sanantuojalle keittämhän kahvit.

Tuskin oli kerinny kahvia keittää ko kylältäpäin oli sanantuoja ämmä vauhilla kaahottanu
uutisinens.
Hilmalle oli pellolla hiljasella äänellä kunnioittavasti selitytäny tapahtuman, ja Hilja oli jiesustellu siinä missä sanantuoja ämmäki.
Sanantuoja oli tormuuttanu pirthin Antille muistelemhan sanomia , no Junttilan emännän lähöstäkö se Kaisa nyt tuli muistelemhan ? Oleppa hööli ja ota kahvia, son sinuva varten keitetty. Antin maine tietäjänä ja noitana vain kasus, tuon tapauksen myötä.

Sitte se pruukathin hevoset viijjä kesällä methän laitumelle, niitä kukhan kesällä joitanu hoitamhan ja iso hevoslauma kunnolla kengitettyinä pani hanthin jopa karhuillekki.
Vain hyvin harva hevonen joutu karhun evhäksi. Sitte ko alko heinänteko hevoset haethin mettästä kotia . Niimpä muutamia kylän miehijä tuli Antinki tykö kysymhän , että lähteekö Antti hevosten hakhun ?
Mullako tuo kulku on hijasta niin en mie ruukaa hevosta hakea , se killa tullee kotija ko sitä tarvithan. Niimpä meni ja teki hevoselle kunnon aphen,. silppus silppurilla
parhaita heiniä, ja sekotti jauhoja sekhan , ja sekotti " apekepillä " aphen.
Sitte vain ape talhin , ja jätti tallinoven yöksi auki.

Aamulla oli hevonen tallissa, kovasti oli juossu ja kaukaa ko oli yltäpäältä vahessa, ja ihan märkänä. Siinä se Antti sitte kuivaili hevosens , ja puhuskeli sille , että alammapa huomenna heinäntekhon ko sieki vähä saat levätä pitkän matkan jälkhin.

Semmonen soli Antti-Äijjä,,,, pikkusen noita ja tietäjä , se näki ja kuuli enemmän ko muut.

Jo oli Antti melkoinen sälli! Noi etiäiset on kyllä todella mielenkiintoinen ilmiö. Onkohan niitä vielä kuinka paljon, vai oliko ihmiset ennen wanhaan jotenkin herkempiä?

Antin hevosesta tuli mieleen sellainen ajatus, että hevonenhan on paitsi laumaeläin, myös aika älykäs, joten kun muut hevoset haettiin pois, ehkä sille tuli orpo olo yksin metsässä ja se katsoi parhaaksi tulla kotiin. Että siis jos tuolle haluaa jonkun luonnollisen selityksen keksiä.

On niitä, on kokemusta.

Ja kun alat kuolla, alkaa tulla kävijöitä. Eivät ole varsinaisia etiäisiä. Kunhan käyvät tsekkaamassa, että joko lähdetään.

Ei se Antin hevosen kotiatulo johtunu siittä, että hevonen jäi yksin.
Se Antin talous saatto tarvita hevosta paljoki aikasemmin ko muut talot.
Pittää muistaa , että Antilta oli toinen puoli halvaintunu, ja vain jalan sai ukko kunnolla pellaamhan, niin että heinäntekhonki piti alkaa vähä aikasemmin , ko muut talolliset.
Lapionki käyttö oli sitä että nahkaremmillä sitasi lapion varren halvaantunheshen käthen kiinni
mutta siittä huolimatta lapioi samanko muukki.

Mutta aina tuli hevonen kotia ko sitä tarvithin , eikä Antti koskhan hakenu hevostans.

No sitte kerran taas oli karhu tappanu lehmän , juuri ihan kylän näkösille, ei se kuitenkhan ollu Antin lehmä.

Karhun tappaman lehmän raavolle panthin pyssy virheshen ! Soli lauennu, vishin kettu oli
osunu virityslankhan , piru ties.

Mutta sitte oli kylälle sattunu Savalampi niminen mies keskisuomesta, joku kulkujätkä
Ruijjan reissaaja mikä lie.
Soli kuullu asiasta ja sillä oli ollu sitte kans pyssy , ihan oikeja maasepän tekemä suustalaajattava. Soli luvannu tappaa sen karhun, ko vain joku opastas sen lehmänraavolle.

No miehiä löyty puolikymmentä, ja kahella oli ihan piilukkopyssyki , Vain Savalammella oli nallilukkonen pyssy , yks isäntä oli ottanu tuuran matkhan , ja kehuskeli että silläko sohasee niin suurempiki karhu siihen tokenee.
Miehet lähit kylältä ja tokka koirija lähti matkhan, vishin kymmenkunta hurttaa, niitähän ei siihen aikhan pietty kiini.

Karhun tappama lehmäko alko lähestymhän, niin puolet koirista katos jonnekki, Savalampi oli tuumannu porukalle, että koirien katoaminen on varma merkki siittä että karhu on lähellä.

Vielä oli muutama hurtta matkassa, ja lehmän raavollekko tulthin silloin alko raivokas koiranhaukku kuusikosta, kolme koiraa painu häntä koipien välissä täysillä kohti kyllää. mutta kaks jäi karhua haukkumhan. Savalampi lähti kiertämhän tuulen alle, ja alko naakimhan kohti haukkua, silloin kuulu karhun möyryäminen , sekö komenteli koirija .

Samassa " tuuramies " liukeni porukasta ja katos kuusikon kätkhöin.
Muut jatkoit kohti haukkua , Savalampi keulilla.

Viimein Savalampi näki kuusikossa vilahuksen hurtasta ja karhusta , jota toinen koira repi persekarvoista , suustalaajattava pamahti ja karhu päästi kauhen karjasun ,ja katos kuusikhon koirat perässä.

Savalampi latas pyssyn uuvesthan , ja vilkasi kavereita, vain kaks oli ennää jäljellä
muut olit menhet "tuuramiehen " matkhan kohti kyllää.

Koirat sai karhun pysehtymhän pikkusen matkan päähän, ja taas naaithin haukulle, viimein
näky karhuki kuusten lomassa. Se oli saanu hyvänkisekasen osuman , takapää oli halvaintunu, ja etutassuilla veti itteäns ethenpäin .

Savalampi tarjos jäljelle jäänheille miehille karhun ampumista , mutta eipä kukhan uskaltanu. karhuko piti koirainkans mellastaessa kauheaa ääntä.
Niimpä Savalampi käveli ihan vierhen ja ojensi pyssy karhun korvalliselle, ja hääteli koiria vähä eemmäs ja lasahutti karhua korvalle.

Siihen loppu sen karhun taival, mutta oli se useana vuonna kerinnykki tappaa kohta kymmenkunta lehmää, ja ties määräns lamphaita, ja Anttilasta ja Välitalosta molemmista hevosenki.

No eihän ne viljelijä isännät nyt mithän karhuntappajia olhekhan, ja monilla oli muistissa
yhen kyläläisen ulkonäkö , yhthenotosta karhun kans.
Niin että eise mikhän ihme ollu jos kukhan ei uskaltanu ees haavotettua karhua ampua.

Niin ja tuonaikhaset pyssyt, piilukot vain hyvin harvalla oli siihen aikhan nallilukkonen pyssy.

No mehän olimma jo poikasina ahkerija kalanpyytäjiä.
Hetikko veshin tuli pikkusenki railoa kevhällä , sese me tälläsimmä
katiskova pyythön siihen.
Soli niin että ko tuo joki on tuossa virrannu tuhansija vuosija, son törmät
noushet tulvantuomasta roskasta sun muusta roinasta niin, että ihan jokitörmän takana
maa sitte laskeeki rerilusti, ja tuonne son ihminen niittyns tehny.
Seku on ollu tulvan lannottama, ja ennenkaikkea tulvavesi on sieltä sulattanu rouvan aikasemmin
ja son heinä sun muu kasvillisuus päässy aikasin kasvamhan, muualla son maa saattanu olla jäässä
ko tuolla on jo ruoho vihertäny.

Ja hetikko se tulva on noussu , son kans hauvinsuku tukkinu nuille tulvan alle jäänheille niityille kutemhan.
No ihminen on sitäki helpottanu, son kaivanu ojia läpi korkeimman törmän, että aikasemmin pääsee
tulvavesi sulattamhan routaa, ja höystämhän maata , sekä tulvan laskiissa vesi pääsee hopummin pois
niityiltä. Ja nuita ojia myöjen se useasti ensmäiset hauit uit tuonne niityille kutemhan.

No mehän tietenki veimmä aina katiskat pyythön nuihin oijhin.

Mutta soli sitte kans se pirun Kärty- Eemeli joka kans pyysi samoilla apajilla.
Se rietas nosti mejän katiskan maalle , ja hyppeli päällä polkien sen ihan lythyn.

Meillekkö se kesti tuota tehhä, nakkasinna Kärty-Eemelin katiskan jäälautalle, sestomhan kohen Kemiä.
Niin se mejän poikasten sota Kärty -Eemeliä vasthan jatku vuosikausija , kunnes se Kärty katos sinne mistä ei takasin tulla.

Soli sitte kans yhtenä kevhänä Kärty-Eemelin piru särkeny mejän katiskan, ja me mietimmä miten sen sille kostasimma.
Sitte mulla välähti ,, seku oli sillä Eemelillä hyysikkä navetan takana , vain parin metrin päässä navetan seinästä. Jos että tiijä mikä son hyysikkä, niin son käymälä, tai ulkohuusi, tai niinko ulko WC ilman vesihuuhteluva ,paitti mitä itte sitte huhtellee kusellans.

Saakeli soikhon me Jussan kans mittasimma tarkoin sen hyysikän välin , navetan seinästä.
Sitte hajimma semmosen kakkos nelos lankun , ja sahasimma sen sopivan mittaseksi, että senko pannee navetan seinää vasten toisen pään , ja toisen pään vasten hyysikän ovea,,,,,,,,
Se sopiko nakutettu siihen, yöllä kävimmä kokkeilemassa sitä, varovasti naajimma ettei meitä nähty.
Kärty-Eemelillä oli lautoja ja lankunpätkijä siinä navetan seinällä, siihen sekhan panimma sen lankun valmhiksi.

Soli pyhäpäivä, ko menimmä jo aamulla Kärty-Eemelin lathon oottelemhan koska se Eemeli tulis aamupaskalle. Sillä oli sillä Kärty-Eemelillä hirsilato siinä pellolla , nuin suunnilhen saan metrin päässä , oliko ihan sitäkhän ?
Sieltä hirrenravosta tiirasimma, koskase Eemeli tulis paskalle ?
Ja tulihan se , ihan oli fiksut pyhäkamphet päällä , ja vihelteliko asteli navetan taka kohti hyysikkääns.
Sinne se meni , me ootimma pikkusen aikaa ,että sais housut jalastans, ja hiivimmä ihan
hyysikän seinälle, ja kuulimma Kärty-Eemelin ähkivän ja äkistävän paskans kanssa.

Silloin näppäsimmä lankun, ja nopeasti tälläsimmä sen oven ja navetan seinän välhin, siellä olis Eemeli ja pysyis. Hopusti ravahimma sinne lathon kurkkimhan hirrenraosta mitäse tulemhan piti ?

Kärty-Eemeli huusi ja kiros hyysikässäns, ja potki seinijä.
Lujaksi oli hyysikkäns tehny , ei hajonnu eikä ovi auennu ko soli lankulla pönkitty navetan seinää vasten. Apua se piru huusi, mutta ei kukhan kuullu , ja jos joku naapuri kuuliki niin
Eemelin tuntien kukhan ei menny auttamhan.

Viimen ne huuvot hiljenit , ja seurasimma tarkoin ko hyysikän takkaa paskareijästä konttas
Kärty-Eemeli ulos . Alkukesän paskatapuli oli tietenki sula, ja Eemelin naama ja pyhävaathet olit lahjakhasti paskassa.
Ynisten ja uikuttaen se köyryssä juossa kyhnytti saunhan , ja me nauroimma sitä näkyä
siellä lavossa , mie vilkasin Jussaa sillä valu jotaki märkää housunlahkesta, ja housukki kastuit.
Silläkö Jussalla oli poikasena semmonen vika, ettäkö sitä nauratti se se lorahti houshuin.

Mutta kaiken kaikkijhans soli pikkunen murhe, sen kokemuksen rinnalla, ko Kärty-Eemeli konttas
ulos hyysikästä paskareijjän kautta.

Soli kevättä ja aurinko paisto , niin että piti olla melkosen tummat klasit nokalla.
Joo vapun aikoja soli, ja sitä aikaako vielä sai karhuja pyytää kevhällä.
No me lähimmä Joukon kans ajelemhan Pomokairhan, seku vain kattomhan kevättä.

No siellä hoksasimmaki, että usseimmat mettäautotiet olit aurattu auki, vishin soli savotat tulossa , ja siksi aurattu , että vähä hopummin tiet kuivattas.
Kävimmä yhen vuoman laijassa vilkasemassa, joko hethelle on tullu kurjet tai hanhet ?
Jämerä oli vielä talvi, ei ollu kethän kotona hethellä.
Kurvailimma Kolmenkymmenen lehon aurattua tietä, yli Sattasjoen ja tienpäästä käännymmä takasin .
Sattasjoen sillalla riipasimma kahvit , ja kattoimma ko minkki oli hypähelly juuri auenhen sulan laijalla.
Vesi näytti olevan nousussa, no selvähän se ko oli kohta kolme astetta lämmintä ja illaksi liensi pilvejä lounhalta , ei tulis pakkasta ensi yöksikhän.
Lähimmä taas ajelemhan takasin omia jälkiämme, ko hoksasimma vaaran laijassa jäljet !
Pysähyimmä kattomhan , oliko se hirvi vai mikä, ko oli niin mahtavat jäljet ?
Ja silläaikaa menny, ko olimma kolmenkymmenen lehossa.

No karhuhan se oli ollu, 25 cm oli etutassulla leveyttä . Helkatin hopusti authon ja kotia niin , että muutamat jyrkimmät kurvit menthin kahva eellä. Nyt oli hoppu hakemhan sivakoita ja kiväärejä.
Ruottinaikaset ralliopettelut olit nyt tarphen. Tojota laulo ja hypähteli joskus ihan ilmaskeskhinki lentämhän , eikä kauvoakhan ko olthin kotona. Mie vein Joukon kotians , ja kiirehin kotoa hakemhan kiv'ääriä ja sivakoita. Joukolla ei ollu kunnollisia mettäsuksia, mutta päätimmä hakea Pentiltä lainhan sukset . Se kortto nukku akkans vieressä yläkerrassa, eikä tietenkhän heränny mejän kolistelhuin, ja varaston ovi oli lukossa. No päätimmä kysyä sivakoita Eskolta, sillä oliki puusukset ja se heräs .
Sivakat olit vasta tervattu ja voijeltu, ja näytit liukhailta.

Ja samanlaista rallifaartija taklasin , tunnoton rauta laulo ja veivirauta kiersi vihasta vauhtia.
140-150 klasissa mukkasella mettätiellä, mutta hoppu oli , että otso ei kerkejä kovin kauas.
Siihen jäljelle pysehytimmä , eikä kukhan muu ollu kerinny siihen liithon.
Sivakat jalkhoin , ja reppu olalle, ja "Remmakki" ( 7 mm Remington magnum) kaulalle roikkumhan, niin että soli mahollisimman hopusti valmis sylkäsemhän suustaan lyijjyä kuparivaipassa.

Otso oli menny vaaraa alamäkhen , ja hajottanu menneshäns jokhaisen muurhaispesän.

Se Nili oli selittäny sukulaisens Nili-Pekan sanonhen , että karhulla ei ala suolisto pellaamhan
ennenko se saapi riittävästi muurhaisija , ja muurhaisten kusta vathansa.
Nili-Pekkahan oli kuulusa karhumies joka oli kaatanu kymmeniä karhuja, ja nähny unessa missä ne karhut milloinki olit. Olise Niliki kerinny Nili-Pekan kans hihattaa useammanki karhun.

Joo karhu painu kohen kolmenkymmenen lehtoa, ja me perässä . Ilma oli pilvistyny, ja toukokuun alkupuolen yö oli melkosen pimeä, mutta ei se auttanu eiko kerhunperhän vain.

Karhu teki jos minkänäköstä silmukkaa , ja lenkkiä mettässä, eikä sitä kovinpaljoa upottanu, oli
liian jämerä talvi vielä , mutta ootimma aamua , ja auringon nousua jospa se lumi vielä pehmenis karhunhiihtokeliksi. No se oli mejän puolella , että alko hiljanen tihkusae, se pehmitti lunta.

No karhu oli menny ihan nälkhänkuolhen poron vierestä ohi, ja hajottanu taas muurhaispesän, ko tulimma siihen ja tutkimma paikkaa, se se Jouko hoksas karhun kynnenjäljen isossa hongassa semmosella korkeuvella , että ei siihen ylettyny vaikka seiso suksilla, ja karhu oli vähä uponnu lumhen.
Siinä soli seisonu kahella jalalla , ja ottanu hongasta tukea, vishin soli kuunnellu ko me hihoimma tulhen.

Painumma taas perhän , nyt mieli täynnä intoa, ja karhu suunnisti kohen Porkosta , mutta soli auramies käyny aukasemassa sen tien joka se meni Porkosen takapuolta, kohen Bitslomajärviä.
No karhu oli hypänny tielle ja lähteny painamhan alamäkhen , ja me perässä , mieki työnsin sauvvoilla
senku kerkesin. Sitte hoksasin ko karhu oli hypänny ummelle, ja sain sivakat pysehtymhän kovasta vauhista, ja Jouko oli ihan perässä. Selvästi kuulu ko karhu röhki ko sika menneshäns lumessa,
vaikka kumpiki tiirasimma kiväärin kiikarilla, ei sattunu näkymhän.
Se se vain näin jälestä ihmetytti se karhun röhkiminen, oliko sen hengitys tosishanki tuommosta ?
Vai yrittikö samalla vettää hajua meistä ? En tiijjä , miten lie ?
Nyt karhu suunnisti kohen Bitslomajärvien alinta järveä , ja me painoimma myötälhelle perhän.
Olimma jo 8 tuntija hihtanhet karhun perässä, vuoroin kumpiki keulilla , nyt oli minun vuoro olla eessä.
Laskin myötälhelle oikea sivakka eellä, ihan niinko täällä on ollu tapana satoja vuosija ennen ko kukhan tiesi mithän telemarkista. Mutta sitte oli pakko mennä kahen ison kuusen välistä ja siinä oli
semmonen vimba , pikkunen koivunrisu jonka lalva oli taipunu lumen alle. Jännitin jalkani, ja eiku yritin , jospa se antais periksi ?
Paskat se toppas ko seinhän ja mie silmälleni umpishen, mutta pystyin varjelemhan kiväärin lumelta.
Jouko nauraa hiritti siinä vieressä, piruako naurat painu perhän, ja menihän se.
Mie kömmin ylös ja lähin laskemhan myötälettä , ja hyvä oliki laskea ko oli laju eessä, niimpä tulimmaki yhtäaikaa järven jäällä, kiväärit valmhina.

Oli se kerinny mennä yli, ei vilahustakhan jäällä. Hihoimma sosheksi muuttunutta järvenjäätä yli järven, siinä soli karhu tehny mukan ja lähteny vuottelemhan järvestä laskevaa ojaa.

Paskat soli menny vain nuin 50 metriä ja hypänny ojan yli , ja nousahtanu törmän päälle .
Soli semmonen kohtaki 20 metriä korkea törmä , joka kohtalaisen jyrkästi vietti etelhän , siis kohti järveä , ja siinä oli iso tuulenkaato mänty.
Siinä soli maannu juurakon kalvhessa, ko me hihoimma Joukon kans vierestä ohi, olikhan nuin 15
metriä matkaa meistä karhun ? Siihenkö sen olis äkänny, mutta oli niin piilossako karhu vain saattaa olla, tai olispa ollu koira !!

No siittä soli hypänny ja lähteny painamhan kohen Järämäaapaa, ja sattasjokea.
Joukon puusuksista loppu keli , no tietää sen ko joutu hihtamhan yli järven, se jää kuitenki leikkas pois voithet ja tervat. Siihen se teki tulet ja alko paahtamhan suksians, mie sanoin , että mie menen perässä vielä muutaman tunnin , jos saapi sivakhoin keliä tulis perässä, jos ei niin menis Bitslomajärven rannalla olevalle pikkuselle kämpälle oottelemhan. No se aiko mennä sinne.
Mie painoin karhun perhän, se mennä lopotteli kohen Sattasjokea.
Soli sitte menny semmoshen kuusikarhakisthon jossa kasus useampi kuusi ihan yhessä kiini toisissans. Siinä se piru kyttää perässätulijaa, minulla käväsi mielessä. Laitoin kiväärin hollille, ja lähin kiertämhän kuusiryhmää, ei se siinä ollu , oli menny läpi ja jatkanu kohen jokea.
Tulin jokivarthen ka pysehyin kuuntelemhen , minkä haklkaavalta pumpulta ja huohottavilta palkheitä saatoin,,, Mitä mikäse on ? Ihan niinko joku mosuais veessä ?
Kivääri vamhina lähestyin jokea, mutta se oli semmonen alava paikka , jänkää piru ja soli vesillä.
Vesi aaltoili jokivarren pensikossa , sielläs se piru kahlaa, mutta vaikka kiväärin kiikarilla kiikaroin jokasen risukon ja vähäki tummemman kohan , ei vilahustakhan karhusta näkyny.
Kuuntelin että alavirthan se kahlaa , sinne se pittää lähteä, mutta vetinen jänkkä on pakko kiertää.
Kokkeilin suksisauvalla , oli ainaki sauvanmitta vettä lumen alla, jos sinne humpsahtas solis kylmä kylpy, ja täällä kaukana korvessa.

Kiersin jänkänmutkan , ja tulin kovan maan laithan , suunnilhens niille seuvulle mihin kesällä
tuli Bitslomasta jonkusorttinen maastoautolla ajettava tie. Siittä karhu oli noussu kuivalle maalle
ja kortto suunnannu kohen Bitslomajärveä, ja mie perässä. Nyt haiskahti Joukon tervastulen savuki nokhan , oottelin koska pamahtaa ? Ei pamahtanu ja karhu lähti omia jälkiäns takasin Sattasjokivarthen.

Sitte se oliki kurvannu vasemmalle, ja käntyny takasin, siinä oli semmosia parin metrin mittasia kuusenkarhakoita ihan sen jäljen vieressä , ja mie onneton hihoin ohi taas siittä , ja alle 20 metrin päästä. Soli tullu takasin jälkijäns, ja hajottanu ohittamans kusiaispesän.
Kirosin mielessäni ommaa tyhmyyttäni , olsin jääny siihen hollille oottamhan. Mutta eikö perhän taas, ja samasta kuusiryphästä läpi, ja kohen jokivartta, Mutta nyppä oliki käännähtäny pohjashen, kohen järämäaapaa.
Nyt mullaki nousi uutta toivoa , siellä mettä oli harvempaa ,olis vishin mahollisuus paassä näkemhän.
Tehin sen virhhen että saustotin sen vuoman laithan , ja siellä kahlaski hirvi lumessa, eikö olise rietas karhu ja tavattoman iso oliki. Olin tyhmyyttäni hihtanu liian luijjaa, ja syvän hakkas ja palkhet pihisit.
Sauvat löin pysthön lumhen , ja niiten käensijat risthin , ja siihen kivääri . Meni ylävirthan jokivartta ,
tuon kuusenkarhakan takkaako tulet silloin pamahtaa. Ja se tuliki mutta oli käännähtäny ja koivukarhakka oli eesä , ei auta on pakko ampua muuten katoaa taas pensikhon !

Ja remmakki jyrähti , karhu hyppäs kokonhan ilmhan ja lähti laukalla painumhan taas kohen
Bitslomajärveä, en kerinny toistakertaa ampua , sinne meni. ei karvasuttia , ei veripisaraa lumella. Rippasko rishun , vai ammuinko muuten ohi ?Pirkkeele olin ampunu kilpailussaki, ja pijin itteä keskitason pyssymiestä parempana ampujana, hirvenkokosesta karhusta ohi ! tuntu uskomattomalta, täyty kuulan ripata johonki rishun, ei minusta minulla ollu heeperiäkhän , ko laukasin, pumppu vain hakkas liian lujan hihin seurauksena. Olimmahan jo olhet 11 tuntija karhun perässä, emmäkä olhet joutanhet ees kahvia riipasemhan, oliko energiat niin lopussa,,, perkkeele jälkiviisaus on aina jälkiviisautta.
Kaameat oli sillä laukkajäljet , sammalta oli jäljistä noussu lumelle. hihtelin apeana kohen Bitslomaa !
Karhu oli tullu järven jäälle , ja lähteny laukkomhan samhan suunthan minne Joukon laju meni, siis kohen Bitsloman kämppää. Taas hytkähti uutta toivoa rinthan, oottelin pamahusta !
Savu nousi kämpän piipusta , ja karhun jäljet olit kämpän porthaitten eestä, ja jatkuit kohen Porkosta.
ei ollu Jouko kämpällä, oli lähteny hihtamhan kohen tietä, ja sieltä jalkasin kohti autoa.

Ja vielä kerran oli karhu ollu lähellä, Jouko oli nähny jonku tumman raiviolla , ja luullu sitä juurakoksi.
Mutta sittekö menimmä apeina takasin autolla ja kattoimma tarkemmin, niin siittä soli karhu menny tien yli , ja se juurakko oliki ollu karhu.

Emmä seuraavanakhan päivänä saanhet kerhua, vaikka nyt oli enemmän porukkaa, sinne se
Käkikuusikhon katos, tai siihen Jänesvaaran alle vuomalle, sekö oli sulana, ja täynnä isoja katajapenshaita.
Perkkeele se veti mieltä apeaksi, ja ne Joukon onnettomat sivakat ! Kävimmä Pentille muistelemassa tuon karhunpyyvön , ja kävimmä jopa autolla uuvesthan kattomassa ne jäljet, ihan kuvasimmaki.

Pentti vain tuumas , Olsitta lyönhet tiiliskiven lasista läpi ja herättänhet , että karhu on irti.
Olis sivakat löytynhet heti.

Soli kevättä ja aurinko paisto , niin että piti olla melkosen tummat klasit nokalla.
Joo vapun aikoja soli, ja sitä aikaako vielä sai karhuja pyytää kevhällä.
No me lähimmä Joukon kans ajelemhan Pomokairhan, seku vain kattomhan kevättä.

No siellä hoksasimmaki, että usseimmat mettäautotiet olit aurattu auki, vishin soli savotat tulossa , ja siksi aurattu , että vähä hopummin tiet kuivattas.
Kävimmä yhen vuoman laijassa vilkasemassa, joko hethelle on tullu kurjet tai hanhet ?
Jämerä oli vielä talvi, ei ollu kethän kotona hethellä.
Kurvailimma Kolmenkymmenen lehon aurattua tietä, yli Sattasjoen ja tienpäästä käännymmä takasin .
Sattasjoen sillalla riipasimma kahvit , ja kattoimma ko minkki oli hypähelly juuri auenhen sulan laijalla.
Vesi näytti olevan nousussa, no selvähän se ko oli kohta kolme astetta lämmintä ja illaksi liensi pilvejä lounhalta , ei tulis pakkasta ensi yöksikhän.
Lähimmä taas ajelemhan takasin omia jälkiämme, ko hoksasimma vaaran laijassa jäljet !
Pysähyimmä kattomhan , oliko se hirvi vai mikä, ko oli niin mahtavat jäljet ?
Ja silläaikaa menny, ko olimma kolmenkymmenen lehossa.

No karhuhan se oli ollu, 25 cm oli etutassulla leveyttä . Helkatin hopusti authon ja kotia niin , että muutamat jyrkimmät kurvit menthin kahva eellä. Nyt oli hoppu hakemhan sivakoita ja kiväärejä.
Ruottinaikaset ralliopettelut olit nyt tarphen. Tojota laulo ja hypähteli joskus ihan ilmaskeskhinki lentämhän , eikä kauvoakhan ko olthin kotona. Mie vein Joukon kotians , ja kiirehin kotoa hakemhan kiv'ääriä ja sivakoita. Joukolla ei ollu kunnollisia mettäsuksia, mutta päätimmä hakea Pentiltä lainhan sukset . Se kortto nukku akkans vieressä yläkerrassa, eikä tietenkhän heränny mejän kolistelhuin, ja varaston ovi oli lukossa. No päätimmä kysyä sivakoita Eskolta, sillä oliki puusukset ja se heräs .
Sivakat olit vasta tervattu ja voijeltu, ja näytit liukhailta.

Ja samanlaista rallifaartija taklasin , tunnoton rauta laulo ja veivirauta kiersi vihasta vauhtia.
140-150 klasissa mukkasella mettätiellä, mutta hoppu oli , että otso ei kerkejä kovin kauas.
Siihen jäljelle pysehytimmä , eikä kukhan muu ollu kerinny siihen liithon.
Sivakat jalkhoin , ja reppu olalle, ja "Remmakki" ( 7 mm Remington magnum) kaulalle roikkumhan, niin että soli mahollisimman hopusti valmis sylkäsemhän suustaan lyijjyä kuparivaipassa.

Otso oli menny vaaraa alamäkhen , ja hajottanu menneshäns jokhaisen muurhaispesän.

Se Nili oli selittäny sukulaisens Nili-Pekan sanonhen , että karhulla ei ala suolisto pellaamhan
ennenko se saapi riittävästi muurhaisija , ja muurhaisten kusta vathansa.
Nili-Pekkahan oli kuulusa karhumies joka oli kaatanu kymmeniä karhuja, ja nähny unessa missä ne karhut milloinki olit. Olise Niliki kerinny Nili-Pekan kans hihattaa useammanki karhun.

Joo karhu painu kohen kolmenkymmenen lehtoa, ja me perässä . Ilma oli pilvistyny, ja toukokuun alkupuolen yö oli melkosen pimeä, mutta ei se auttanu eiko kerhunperhän vain.

Karhu teki jos minkänäköstä silmukkaa , ja lenkkiä mettässä, eikä sitä kovinpaljoa upottanu, oli
liian jämerä talvi vielä , mutta ootimma aamua , ja auringon nousua jospa se lumi vielä pehmenis karhunhiihtokeliksi. No se oli mejän puolella , että alko hiljanen tihkusae, se pehmitti lunta.

No karhu oli menny ihan nälkhänkuolhen poron vierestä ohi, ja hajottanu taas muurhaispesän, ko tulimma siihen ja tutkimma paikkaa, se se Jouko hoksas karhun kynnenjäljen isossa hongassa semmosella korkeuvella , että ei siihen ylettyny vaikka seiso suksilla, ja karhu oli vähä uponnu lumhen.
Siinä soli seisonu kahella jalalla , ja ottanu hongasta tukea, vishin soli kuunnellu ko me hihoimma tulhen.

Painumma taas perhän , nyt mieli täynnä intoa, ja karhu suunnisti kohen Porkosta , mutta soli auramies käyny aukasemassa sen tien joka se meni Porkosen takapuolta, kohen Bitslomajärviä.
No karhu oli hypänny tielle ja lähteny painamhan alamäkhen , ja me perässä , mieki työnsin sauvvoilla
senku kerkesin. Sitte hoksasin ko karhu oli hypänny ummelle, ja sain sivakat pysehtymhän kovasta vauhista, ja Jouko oli ihan perässä. Selvästi kuulu ko karhu röhki ko sika menneshäns lumessa,
vaikka kumpiki tiirasimma kiväärin kiikarilla, ei sattunu näkymhän.
Se se vain näin jälestä ihmetytti se karhun röhkiminen, oliko sen hengitys tosishanki tuommosta ?
Vai yrittikö samalla vettää hajua meistä ? En tiijjä , miten lie ?
Nyt karhu suunnisti kohen Bitslomajärvien alinta järveä , ja me painoimma myötälhelle perhän.
Olimma jo 8 tuntija hihtanhet karhun perässä, vuoroin kumpiki keulilla , nyt oli minun vuoro olla eessä.
Laskin myötälhelle oikea sivakka eellä, ihan niinko täällä on ollu tapana satoja vuosija ennen ko kukhan tiesi mithän telemarkista. Mutta sitte oli pakko mennä kahen ison kuusen välistä ja siinä oli
semmonen vimba , pikkunen koivunrisu jonka lalva oli taipunu lumen alle. Jännitin jalkani, ja eiku yritin , jospa se antais periksi ?
Paskat se toppas ko seinhän ja mie silmälleni umpishen, mutta pystyin varjelemhan kiväärin lumelta.
Jouko nauraa hiritti siinä vieressä, piruako naurat painu perhän, ja menihän se.
Mie kömmin ylös ja lähin laskemhan myötälettä , ja hyvä oliki laskea ko oli laju eessä, niimpä tulimmaki yhtäaikaa järven jäällä, kiväärit valmhina.

Oli se kerinny mennä yli, ei vilahustakhan jäällä. Hihoimma sosheksi muuttunutta järvenjäätä yli järven, siinä soli karhu tehny mukan ja lähteny vuottelemhan järvestä laskevaa ojaa.

Paskat soli menny vain nuin 50 metriä ja hypänny ojan yli , ja nousahtanu törmän päälle .
Soli semmonen kohtaki 20 metriä korkea törmä , joka kohtalaisen jyrkästi vietti etelhän , siis kohti järveä , ja siinä oli iso tuulenkaato mänty.
Siinä soli maannu juurakon kalvhessa, ko me hihoimma Joukon kans vierestä ohi, olikhan nuin 15
metriä matkaa meistä karhun ? Siihenkö sen olis äkänny, mutta oli niin piilossako karhu vain saattaa olla, tai olispa ollu koira !!

No siittä soli hypänny ja lähteny painamhan kohen Järämäaapaa, ja sattasjokea.
Joukon puusuksista loppu keli , no tietää sen ko joutu hihtamhan yli järven, se jää kuitenki leikkas pois voithet ja tervat. Siihen se teki tulet ja alko paahtamhan suksians, mie sanoin , että mie menen perässä vielä muutaman tunnin , jos saapi sivakhoin keliä tulis perässä, jos ei niin menis Bitslomajärven rannalla olevalle pikkuselle kämpälle oottelemhan. No se aiko mennä sinne.
Mie painoin karhun perhän, se mennä lopotteli kohen Sattasjokea.
Soli sitte menny semmoshen kuusikarhakisthon jossa kasus useampi kuusi ihan yhessä kiini toisissans. Siinä se piru kyttää perässätulijaa, minulla käväsi mielessä. Laitoin kiväärin hollille, ja lähin kiertämhän kuusiryhmää, ei se siinä ollu , oli menny läpi ja jatkanu kohen jokea.
Tulin jokivarthen ka pysehyin kuuntelemhen , minkä haklkaavalta pumpulta ja huohottavilta palkheitä saatoin,,, Mitä mikäse on ? Ihan niinko joku mosuais veessä ?
Kivääri vamhina lähestyin jokea, mutta se oli semmonen alava paikka , jänkää piru ja soli vesillä.
Vesi aaltoili jokivarren pensikossa , sielläs se piru kahlaa, mutta vaikka kiväärin kiikarilla kiikaroin jokasen risukon ja vähäki tummemman kohan , ei vilahustakhan karhusta näkyny.
Kuuntelin että alavirthan se kahlaa , sinne se pittää lähteä, mutta vetinen jänkkä on pakko kiertää.
Kokkeilin suksisauvalla , oli ainaki sauvanmitta vettä lumen alla, jos sinne humpsahtas solis kylmä kylpy, ja täällä kaukana korvessa.

Kiersin jänkänmutkan , ja tulin kovan maan laithan , suunnilhens niille seuvulle mihin kesällä
tuli Bitslomasta jonkusorttinen maastoautolla ajettava tie. Siittä karhu oli noussu kuivalle maalle
ja kortto suunnannu kohen Bitslomajärveä, ja mie perässä. Nyt haiskahti Joukon tervastulen savuki nokhan , oottelin koska pamahtaa ? Ei pamahtanu ja karhu lähti omia jälkiäns takasin Sattasjokivarthen.

Sitte se oliki kurvannu vasemmalle, ja käntyny takasin, siinä oli semmosia parin metrin mittasia kuusenkarhakoita ihan sen jäljen vieressä , ja mie onneton hihoin ohi taas siittä , ja alle 20 metrin päästä. Soli tullu takasin jälkijäns, ja hajottanu ohittamans kusiaispesän.
Kirosin mielessäni ommaa tyhmyyttäni , olsin jääny siihen hollille oottamhan. Mutta eikö perhän taas, ja samasta kuusiryphästä läpi, ja kohen jokivartta, Mutta nyppä oliki käännähtäny pohjashen, kohen järämäaapaa.
Nyt mullaki nousi uutta toivoa , siellä mettä oli harvempaa ,olis vishin mahollisuus paassä näkemhän.
Tehin sen virhhen että saustotin sen vuoman laithan , ja siellä kahlaski hirvi lumessa, eikö olise rietas karhu ja tavattoman iso oliki. Olin tyhmyyttäni hihtanu liian luijjaa, ja syvän hakkas ja palkhet pihisit.
Sauvat löin pysthön lumhen , ja niiten käensijat risthin , ja siihen kivääri . Meni ylävirthan jokivartta ,
tuon kuusenkarhakan takkaako tulet silloin pamahtaa. Ja se tuliki mutta oli käännähtäny ja koivukarhakka oli eesä , ei auta on pakko ampua muuten katoaa taas pensikhon !

Ja remmakki jyrähti , karhu hyppäs kokonhan ilmhan ja lähti laukalla painumhan taas kohen
Bitslomajärveä, en kerinny toistakertaa ampua , sinne meni. ei karvasuttia , ei veripisaraa lumella. Rippasko rishun , vai ammuinko muuten ohi ?Pirkkeele olin ampunu kilpailussaki, ja pijin itteä keskitason pyssymiestä parempana ampujana, hirvenkokosesta karhusta ohi ! tuntu uskomattomalta, täyty kuulan ripata johonki rishun, ei minusta minulla ollu heeperiäkhän , ko laukasin, pumppu vain hakkas liian lujan hihin seurauksena. Olimmahan jo olhet 11 tuntija karhun perässä, emmäkä olhet joutanhet ees kahvia riipasemhan, oliko energiat niin lopussa,,, perkkeele jälkiviisaus on aina jälkiviisautta.
Kaameat oli sillä laukkajäljet , sammalta oli jäljistä noussu lumelle. hihtelin apeana kohen Bitslomaa !
Karhu oli tullu järven jäälle , ja lähteny laukkomhan samhan suunthan minne Joukon laju meni, siis kohen Bitsloman kämppää. Taas hytkähti uutta toivoa rinthan, oottelin pamahusta !
Savu nousi kämpän piipusta , ja karhun jäljet olit kämpän porthaitten eestä, ja jatkuit kohen Porkosta.
ei ollu Jouko kämpällä, oli lähteny hihtamhan kohen tietä, ja sieltä jalkasin kohti autoa.

Ja vielä kerran oli karhu ollu lähellä, Jouko oli nähny jonku tumman raiviolla , ja luullu sitä juurakoksi.
Mutta sittekö menimmä apeina takasin autolla ja kattoimma tarkemmin, niin siittä soli karhu menny tien yli , ja se juurakko oliki ollu karhu.

Emmä seuraavanakhan päivänä saanhet kerhua, vaikka nyt oli enemmän porukkaa, sinne se
Käkikuusikhon katos, tai siihen Jänesvaaran alle vuomalle, sekö oli sulana, ja täynnä isoja katajapenshaita.
Perkkeele se veti mieltä apeaksi, ja ne Joukon onnettomat sivakat ! Kävimmä Pentille muistelemassa tuon karhunpyyvön , ja kävimmä jopa autolla uuvesthan kattomassa ne jäljet, ihan kuvasimmaki.

Pentti vain tuumas , Olsitta lyönhet tiiliskiven lasista läpi ja herättänhet , että karhu on irti.
Olis sivakat löytynhet heti.

Soli kevättä ja aurinko paisto , niin että piti olla melkosen tummat klasit nokalla.
Joo vapun aikoja soli, ja sitä aikaako vielä sai karhuja pyytää kevhällä.
No me lähimmä Joukon kans ajelemhan Pomokairhan, seku vain kattomhan kevättä.

No siellä hoksasimmaki, että usseimmat mettäautotiet olit aurattu auki, vishin soli savotat tulossa , ja siksi aurattu , että vähä hopummin tiet kuivattas.
Kävimmä yhen vuoman laijassa vilkasemassa, joko hethelle on tullu kurjet tai hanhet ?
Jämerä oli vielä talvi, ei ollu kethän kotona hethellä.
Kurvailimma Kolmenkymmenen lehon aurattua tietä, yli Sattasjoen ja tienpäästä käännymmä takasin .
Sattasjoen sillalla riipasimma kahvit , ja kattoimma ko minkki oli hypähelly juuri auenhen sulan laijalla.
Vesi näytti olevan nousussa, no selvähän se ko oli kohta kolme astetta lämmintä ja illaksi liensi pilvejä lounhalta , ei tulis pakkasta ensi yöksikhän.
Lähimmä taas ajelemhan takasin omia jälkiämme, ko hoksasimma vaaran laijassa jäljet !
Pysähyimmä kattomhan , oliko se hirvi vai mikä, ko oli niin mahtavat jäljet ?
Ja silläaikaa menny, ko olimma kolmenkymmenen lehossa.

No karhuhan se oli ollu, 25 cm oli etutassulla leveyttä . Helkatin hopusti authon ja kotia niin , että muutamat jyrkimmät kurvit menthin kahva eellä. Nyt oli hoppu hakemhan sivakoita ja kiväärejä.
Ruottinaikaset ralliopettelut olit nyt tarphen. Tojota laulo ja hypähteli joskus ihan ilmaskeskhinki lentämhän , eikä kauvoakhan ko olthin kotona. Mie vein Joukon kotians , ja kiirehin kotoa hakemhan kiv'ääriä ja sivakoita. Joukolla ei ollu kunnollisia mettäsuksia, mutta päätimmä hakea Pentiltä lainhan sukset . Se kortto nukku akkans vieressä yläkerrassa, eikä tietenkhän heränny mejän kolistelhuin, ja varaston ovi oli lukossa. No päätimmä kysyä sivakoita Eskolta, sillä oliki puusukset ja se heräs .
Sivakat olit vasta tervattu ja voijeltu, ja näytit liukhailta.

Ja samanlaista rallifaartija taklasin , tunnoton rauta laulo ja veivirauta kiersi vihasta vauhtia.
140-150 klasissa mukkasella mettätiellä, mutta hoppu oli , että otso ei kerkejä kovin kauas.
Siihen jäljelle pysehytimmä , eikä kukhan muu ollu kerinny siihen liithon.
Sivakat jalkhoin , ja reppu olalle, ja "Remmakki" ( 7 mm Remington magnum) kaulalle roikkumhan, niin että soli mahollisimman hopusti valmis sylkäsemhän suustaan lyijjyä kuparivaipassa.

Otso oli menny vaaraa alamäkhen , ja hajottanu menneshäns jokhaisen muurhaispesän.

Se Nili oli selittäny sukulaisens Nili-Pekan sanonhen , että karhulla ei ala suolisto pellaamhan
ennenko se saapi riittävästi muurhaisija , ja muurhaisten kusta vathansa.
Nili-Pekkahan oli kuulusa karhumies joka oli kaatanu kymmeniä karhuja, ja nähny unessa missä ne karhut milloinki olit. Olise Niliki kerinny Nili-Pekan kans hihattaa useammanki karhun.

Joo karhu painu kohen kolmenkymmenen lehtoa, ja me perässä . Ilma oli pilvistyny, ja toukokuun alkupuolen yö oli melkosen pimeä, mutta ei se auttanu eiko kerhunperhän vain.

Karhu teki jos minkänäköstä silmukkaa , ja lenkkiä mettässä, eikä sitä kovinpaljoa upottanu, oli
liian jämerä talvi vielä , mutta ootimma aamua , ja auringon nousua jospa se lumi vielä pehmenis karhunhiihtokeliksi. No se oli mejän puolella , että alko hiljanen tihkusae, se pehmitti lunta.

No karhu oli menny ihan nälkhänkuolhen poron vierestä ohi, ja hajottanu taas muurhaispesän, ko tulimma siihen ja tutkimma paikkaa, se se Jouko hoksas karhun kynnenjäljen isossa hongassa semmosella korkeuvella , että ei siihen ylettyny vaikka seiso suksilla, ja karhu oli vähä uponnu lumhen.
Siinä soli seisonu kahella jalalla , ja ottanu hongasta tukea, vishin soli kuunnellu ko me hihoimma tulhen.

Painumma taas perhän , nyt mieli täynnä intoa, ja karhu suunnisti kohen Porkosta , mutta soli auramies käyny aukasemassa sen tien joka se meni Porkosen takapuolta, kohen Bitslomajärviä.
No karhu oli hypänny tielle ja lähteny painamhan alamäkhen , ja me perässä , mieki työnsin sauvvoilla
senku kerkesin. Sitte hoksasin ko karhu oli hypänny ummelle, ja sain sivakat pysehtymhän kovasta vauhista, ja Jouko oli ihan perässä. Selvästi kuulu ko karhu röhki ko sika menneshäns lumessa,
vaikka kumpiki tiirasimma kiväärin kiikarilla, ei sattunu näkymhän.
Se se vain näin jälestä ihmetytti se karhun röhkiminen, oliko sen hengitys tosishanki tuommosta ?
Vai yrittikö samalla vettää hajua meistä ? En tiijjä , miten lie ?
Nyt karhu suunnisti kohen Bitslomajärvien alinta järveä , ja me painoimma myötälhelle perhän.
Olimma jo 8 tuntija hihtanhet karhun perässä, vuoroin kumpiki keulilla , nyt oli minun vuoro olla eessä.
Laskin myötälhelle oikea sivakka eellä, ihan niinko täällä on ollu tapana satoja vuosija ennen ko kukhan tiesi mithän telemarkista. Mutta sitte oli pakko mennä kahen ison kuusen välistä ja siinä oli
semmonen vimba , pikkunen koivunrisu jonka lalva oli taipunu lumen alle. Jännitin jalkani, ja eiku yritin , jospa se antais periksi ?
Paskat se toppas ko seinhän ja mie silmälleni umpishen, mutta pystyin varjelemhan kiväärin lumelta.
Jouko nauraa hiritti siinä vieressä, piruako naurat painu perhän, ja menihän se.
Mie kömmin ylös ja lähin laskemhan myötälettä , ja hyvä oliki laskea ko oli laju eessä, niimpä tulimmaki yhtäaikaa järven jäällä, kiväärit valmhina.

Oli se kerinny mennä yli, ei vilahustakhan jäällä. Hihoimma sosheksi muuttunutta järvenjäätä yli järven, siinä soli karhu tehny mukan ja lähteny vuottelemhan järvestä laskevaa ojaa.

Paskat soli menny vain nuin 50 metriä ja hypänny ojan yli , ja nousahtanu törmän päälle .
Soli semmonen kohtaki 20 metriä korkea törmä , joka kohtalaisen jyrkästi vietti etelhän , siis kohti järveä , ja siinä oli iso tuulenkaato mänty.
Siinä soli maannu juurakon kalvhessa, ko me hihoimma Joukon kans vierestä ohi, olikhan nuin 15
metriä matkaa meistä karhun ? Siihenkö sen olis äkänny, mutta oli niin piilossako karhu vain saattaa olla, tai olispa ollu koira !!

No siittä soli hypänny ja lähteny painamhan kohen Järämäaapaa, ja sattasjokea.
Joukon puusuksista loppu keli , no tietää sen ko joutu hihtamhan yli järven, se jää kuitenki leikkas pois voithet ja tervat. Siihen se teki tulet ja alko paahtamhan suksians, mie sanoin , että mie menen perässä vielä muutaman tunnin , jos saapi sivakhoin keliä tulis perässä, jos ei niin menis Bitslomajärven rannalla olevalle pikkuselle kämpälle oottelemhan. No se aiko mennä sinne.
Mie painoin karhun perhän, se mennä lopotteli kohen Sattasjokea.
Soli sitte menny semmoshen kuusikarhakisthon jossa kasus useampi kuusi ihan yhessä kiini toisissans. Siinä se piru kyttää perässätulijaa, minulla käväsi mielessä. Laitoin kiväärin hollille, ja lähin kiertämhän kuusiryhmää, ei se siinä ollu , oli menny läpi ja jatkanu kohen jokea.
Tulin jokivarthen ka pysehyin kuuntelemhen , minkä haklkaavalta pumpulta ja huohottavilta palkheitä saatoin,,, Mitä mikäse on ? Ihan niinko joku mosuais veessä ?
Kivääri vamhina lähestyin jokea, mutta se oli semmonen alava paikka , jänkää piru ja soli vesillä.
Vesi aaltoili jokivarren pensikossa , sielläs se piru kahlaa, mutta vaikka kiväärin kiikarilla kiikaroin jokasen risukon ja vähäki tummemman kohan , ei vilahustakhan karhusta näkyny.
Kuuntelin että alavirthan se kahlaa , sinne se pittää lähteä, mutta vetinen jänkkä on pakko kiertää.
Kokkeilin suksisauvalla , oli ainaki sauvanmitta vettä lumen alla, jos sinne humpsahtas solis kylmä kylpy, ja täällä kaukana korvessa.

Kiersin jänkänmutkan , ja tulin kovan maan laithan , suunnilhens niille seuvulle mihin kesällä
tuli Bitslomasta jonkusorttinen maastoautolla ajettava tie. Siittä karhu oli noussu kuivalle maalle
ja kortto suunnannu kohen Bitslomajärveä, ja mie perässä. Nyt haiskahti Joukon tervastulen savuki nokhan , oottelin koska pamahtaa ? Ei pamahtanu ja karhu lähti omia jälkiäns takasin Sattasjokivarthen.

Sitte se oliki kurvannu vasemmalle, ja käntyny takasin, siinä oli semmosia parin metrin mittasia kuusenkarhakoita ihan sen jäljen vieressä , ja mie onneton hihoin ohi taas siittä , ja alle 20 metrin päästä. Soli tullu takasin jälkijäns, ja hajottanu ohittamans kusiaispesän.
Kirosin mielessäni ommaa tyhmyyttäni , olsin jääny siihen hollille oottamhan. Mutta eikö perhän taas, ja samasta kuusiryphästä läpi, ja kohen jokivartta, Mutta nyppä oliki käännähtäny pohjashen, kohen järämäaapaa.
Nyt mullaki nousi uutta toivoa , siellä mettä oli harvempaa ,olis vishin mahollisuus paassä näkemhän.
Tehin sen virhhen että saustotin sen vuoman laithan , ja siellä kahlaski hirvi lumessa, eikö olise rietas karhu ja tavattoman iso oliki. Olin tyhmyyttäni hihtanu liian luijjaa, ja syvän hakkas ja palkhet pihisit.
Sauvat löin pysthön lumhen , ja niiten käensijat risthin , ja siihen kivääri . Meni ylävirthan jokivartta ,
tuon kuusenkarhakan takkaako tulet silloin pamahtaa. Ja se tuliki mutta oli käännähtäny ja koivukarhakka oli eesä , ei auta on pakko ampua muuten katoaa taas pensikhon !

Ja remmakki jyrähti , karhu hyppäs kokonhan ilmhan ja lähti laukalla painumhan taas kohen
Bitslomajärveä, en kerinny toistakertaa ampua , sinne meni. ei karvasuttia , ei veripisaraa lumella. Rippasko rishun , vai ammuinko muuten ohi ?Pirkkeele olin ampunu kilpailussaki, ja pijin itteä keskitason pyssymiestä parempana ampujana, hirvenkokosesta karhusta ohi ! tuntu uskomattomalta, täyty kuulan ripata johonki rishun, ei minusta minulla ollu heeperiäkhän , ko laukasin, pumppu vain hakkas liian lujan hihin seurauksena. Olimmahan jo olhet 11 tuntija karhun perässä, emmäkä olhet joutanhet ees kahvia riipasemhan, oliko energiat niin lopussa,,, perkkeele jälkiviisaus on aina jälkiviisautta.
Kaameat oli sillä laukkajäljet , sammalta oli jäljistä noussu lumelle. hihtelin apeana kohen Bitslomaa !
Karhu oli tullu järven jäälle , ja lähteny laukkomhan samhan suunthan minne Joukon laju meni, siis kohen Bitsloman kämppää. Taas hytkähti uutta toivoa rinthan, oottelin pamahusta !
Savu nousi kämpän piipusta , ja karhun jäljet olit kämpän porthaitten eestä, ja jatkuit kohen Porkosta.
ei ollu Jouko kämpällä, oli lähteny hihtamhan kohen tietä, ja sieltä jalkasin kohti autoa.

Ja vielä kerran oli karhu ollu lähellä, Jouko oli nähny jonku tumman raiviolla , ja luullu sitä juurakoksi.
Mutta sittekö menimmä apeina takasin autolla ja kattoimma tarkemmin, niin siittä soli karhu menny tien yli , ja se juurakko oliki ollu karhu.

Emmä seuraavanakhan päivänä saanhet kerhua, vaikka nyt oli enemmän porukkaa, sinne se
Käkikuusikhon katos, tai siihen Jänesvaaran alle vuomalle, sekö oli sulana, ja täynnä isoja katajapenshaita.
Perkkeele se veti mieltä apeaksi, ja ne Joukon onnettomat sivakat ! Kävimmä Pentille muistelemassa tuon karhunpyyvön , ja kävimmä jopa autolla uuvesthan kattomassa ne jäljet, ihan kuvasimmaki.

Pentti vain tuumas , Olsitta lyönhet tiiliskiven lasista läpi ja herättänhet , että karhu on irti.
Olis sivakat löytynhet heti.

No voi pirkele, ei ollu tarkotus kirjottaa teille kaikille ommaa juttua .
mutta tämä uusi Wintoosa 7 ouvostaa vanahaa.

Poista phony ylimääräset, minulla ei onnistunu niitten poisto.

Luulen mä, että meitä lukijoita on täällä enemmän kuin kolme, että laita vaan muutamaan kertaan vielä.