KESKUSTELU

Echin kritiikki evoluutiopsykologiaa kohtaan, tuntui asettavan evoluutiopsykologian jonkinlaiseen ideologiseen tyhjiöön, jossa evoluutiopsykologit spekuloivat hurjia ajatusrakenteita. Näistä saduista, tästä "hardcoresta", ei annettu kuitenkaan yhtään tapausesimerkkejä, eikä nimetty yhtään tutkijaa, joten siihen on mahdoton vastata yksilöidysti.

Muutama huomionarvoinen seikka on, että evoluutiopsykologia ei ole kehittynyt suinkaan vain spekulatiivisesti, vaan sitä on mm. tukenut samanaikainen käyttäytymisgenetiikan nousu, käyttäytymisgenetiikan antama empiirinen tuki monille spekulaatioista sekä kokonaiskuvan täydentävä vaikutus.

Esimerkiksi ns. OCEAN-jako - five big personality traits -, joka tulee käsitteistä

Openness: 57%
Conscientiousness: 49%
Extraversion: 54%
Agreeableness: 42%
Neuroticism: 48%

Prosenttiluvut ovat wikipediasta lainattuja; kaksois- ja muista tutkimuksista johdettu todennäköisyysarvio piirteiden selittymiselle synnynnäisinä taipumuksina.
Myös suurempia lukuja on esitetty.
Käyttäymisgenetiikan kolme lakia on hyvin vahvasti empiiriseen näyttöön sementoituja.

Geenien suoraa vaikutusta mm. impulssikontrolliin on tutkittu lisäksi eläinkokein.

Miksi käyttäytymisgenetiikka tukee evoluutiopsykologiaa? Koska ne tutkivat pohjimmiltaan samaa laajempaa synnynnäisen ihmisyyden ("ihmisluonnon") ja sen variaatioiden kysymystä. Aggressiivisuuden perinnöllisen taipuvuuden todentaminen käyttäytymisgenetiikassa antaa evoluutiopsykologialle vahvemman "mandaatin" tutkia aggressiivisuuden evolutiivisia juuria, koska on vahvistettu, että tutkimuskohde on todellinen.

Samanlaisesti on myös moderni antropologia, erityisesti vielä jäljellä olevien luonnonkansojen tutkimus vaikuttanut suuresti evoluutiopsykologian teorioiden kehittymiseen ja painottumiseen.

Samoin muinaisten kansojen asuinpaikkojen arkeologinen tutkimus

jne.

Spekulaatiot ovat myös itsessään tärkeitä, kunhan niitä ei aseteta totuuksian asemaan (mikä voi olla usein asiantuntemattomien journalistien raflaavaa tulkintaa), sillä ne auttavat väittelyiden ja pohdintojen kautta kehittämään evoluutiopsykologian filosofista lujuutta. Tämä spekulaatio on sikäli dynaamista, debaattia synnyttävää ja itsekorjaavaa.

On osin evoluutiopsykologian väärinymmärtämistä irrottaa tällaisista erilaisten hypoteesien ansioita arvioivista väittelyistä ehdottomia totuusväitteitä "katsokaa miten tyhmä evoluutiopsykologi", mikä on ollut yleinen vastapuolen strawman-strategia akateemisessa debaatissa. Toki osansa on joidenkin evoluutiopsykologien omalla akateemisella ylpeydellä, joka saa omia ajatuksia ylenpalttisesti korostamaan. Mutta sama ilmiö koskee toki kaikkia tutkimuksenaloja, eikä ole mikään erityisesti evoluutiopsykologiaa koskeva ominaisuus.

Vasta muutaman vuosikymmenen vanhaksi, rajatuin resurssein toimineeksi ja valtavan ideologisen vastustuksen ja mitätöinnin yrityksen osakseen saaneeksi tutkimuksenalaksi, evoluutiopsykologian (ja evoluutiopsykologian alustaneen sosiobiologian) saavutukset ja vaikutus muihin tieteenaloihin ovat jo nyt olleet hyvin merkittäviä ja kauaskantoisia.