KESKUSTELU

Päätin nyt aloittaa meidän kaikkien palstalaisten iloksi
kirjoittamaan kirjaa.
Perinteisesti seuraava taas jatkaa tarinaa jne.jne.

Kijotusvihjeitä saattaa ainakin omasta puolestani tulla,
mutta näinä sananvapauden aikoina vetoan sananvapauteen.

Tiäremies kanssa mukaan, reenaillaan porukalla
ja katotaan mitä tästä tulee. Ja muistakaa ne Jörn Donnerin neuvot!





ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE

Oli houreinen, kalpea aamu.
Olin oksentanut verisiä paakkuja
jo kohta vuoden.
Lasittunein silmin katselin,
kun Mummi ja Mimma jahtasivat
pihalla olevaa postinkantajaa,
joka toi mieleeni englantilaiset näyttelijät.
Mummi ja Mimma olivat siskoksia,
tai ainakin parhaita kaveruksia.

Etsin kuumeisesti aatteitani, sillä tunsin
kuinka he irvistellen repivät katseillaan
rujoa vartaloani.
Tunsin kouristuksia sisuskaluissani,
enkä voinut olla röyhtäilemättä verta.

Korvani alkoivat soida, mistä arvasin
kohta meneväni tajuttomaksi.
Otsa märkänä kylmästä hiestä
konttasin rappuun,
josta Pirjo auttoi minut
ulos selviytymään.

Päänsärkyni paheni
puuroutuneessa räntäsateessa.
Kompuroiden taitoin matkaani
asbestisessa tuulessa.

Jalkani muuttuivat yhä lyijyisemmiksi
samalla kun ihmiset
tartuttivat minuun
sairasta lapsuuttaan.

He tönivät ja tuuppivat minua,
ja hetken aikaa tunnen olevani kuin karusellissä.

Olen kaikkien keskellä,
noidankehässä.

absoluuttisessa nollapisteessä.

Sitten mieleeni palutuivat koppakuoriaiset,
jotka postinkantaja oli minulle eilen antanut.

Sisuskalujani vihloi, joten
avasin Resilar-sixpackin.
Heitin naamaani kaksi koppakuoriaista
kulauttaen ne alas kolmella kunnon kulauksella.

Lyijy alkoi tuntumaan kevyemmältä.
Veri ja Resilar suussani velloen tiesin,
että diesel-moottorini oli lähdössä
taas käyntiin.