KESKUSTELU

Pseudotieteen tunnistaminen

Miten maallikko voi erottaa tieteelliset väitteet epätieteellisistä? Voiko hän ylipäätään tehdä sen vai onko luotettava sokeasti asiantuntijoihin?

Selvien maallikon sovellettavissa olevien käyttökelpoisten ja yksiselitteisten kriteerin puutteessa esittelen joitakin seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tieteellisinä esiintyviä väitteitä arvioitaessa – samoin kuin vakuuttavilta vaikuttavia seikkoja, joihin ei kannata luottaa.

Ainakin seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos epäilee tieteellisenä esitetyn väitteen paikkaansa pitävyyttä:
Onko tekstissä viittausta siihen, missä ja kuka on asiaa tutkinut tai missä tutkimus on julkaistu. Epämääräisiin viittauksiin ”vuosituhansien kokemus”, ”valtavan suuri havaintoaineisto”, ”tutkimukset osoittavat kiistatta”, ”professori se ja se on osoittanut vakuuttavasti” ja niin edelleen ei kannata aina luottaa. On kuitenkin huomattava, että lehdistössä ei ole tapana merkitä lähteitä, joten niissä olevista jutuista on jokseenkin mahdotonta erottaa väitteen tieteellisyyttä! Lisäksi lähteidenkin luotettavuuden erottaminen vaatii asiantuntemusta. Paremman puutteessa on siis turvauduttava lehden luotettavuuteen: Suomen Kuvalehti on hieman eri asia kuin 7-päivää tai Ultra. Suomen Kuvalehteenkin on silti hyvä suhtautua kriittisesti.
Fysikaalisten termien (energiakentät jne.) löyhä käyttö ei-fysikaalisissa yhteyksissä on usein oire teorian pseudotieteellisestä luonteesta.
Pseudotieteelle ovat myös ominaista suuret lupaukset ja ehdottoman varmuuden esille tuominen: sataprosenttisen varmat menetelmät ja niin edelleen. Tieteelliselle tekstille puolestaan ovat ominaista epävarmuuden ilmaukset, tyyliin ”tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aine X vähentää syöpäriskiä ainakin osalla väestöä. Asian varmistaminen vaatii lisäselvityksiä”. Väitteiden esittäjän epävarmuus onkin usein käänteisessä suhteessa väitteiden totuudenmukaisuuden ja luotettavuuden kanssa. Jos joku teoria selittää kaiken radioaalloista tieteelliseen joogaan ja telepatiaan, on siihen siis aihetta suhtautua varauksellisesti. Samoin jos lääkkeen väitetään parantavan kihdin, päänsäryn, syövän, epilepsian ja närästyksen.
Pseudotieteellisessä tekstissä mielikuvien luomiseen tähtäävät ilmaisut korvaavat rationaaliset perustelut. Epämääräisillä viittauksilla kokonaisvaltaisuuteen, luonnonmukaisuuteen ja vastaavaan kivalta kuulostavaan pyritään luomaan positiivisia mielikuvia. Vaihtoehtolääketiede väittää usein hoitavansa ”koko ihmistä”: tosiasiassa myös niin sanottu koululääketiede tekee tätä, vaikkei se pidä siitä vastaavaa meteliä.
”Luonnonmukaisen” käsite puolestaan on myös sangen ongelmallinen: ”luonnonmukaiset” tuotteet eivät ole tulleet luontaistuotekaupan purkkeihin ja kaupan hyllylle luonnostaan. Tieteen puolustamisessa ei onneksi ole pakko turvautua pelkästään mielikuvien luomiseen: käytettävissä ovat myös asialliset perustelut.
Pseudotieteen puolustajien tekstit sisältävät valituksia ”materialistisesta tieteestä”, joka ei hyväksy pseudotieteellisiä teorioita niiden vallankumouksellisuuden vuoksi. Tosiasiassa tieteen kytkennät materialismiin ovat sangen löyhiä. Materialismi on syntynyt modernia tiedettä ennen ja moderni tiede pyrkii yleensä välttämään metafysiikkaa: fyysikon ei tarvitse ammattia harjoittaakseen olla materialisti, eikä sitä aina olekaan. Toiseksi on syytä muistuttaa myös siitä, että oudotkin tulokset pääsevät arvostettuihin tieteellisiin julkaisuihin, jos ne on hyvin tehty (esimerkiksi Bemin ja Honortonin telepatiakokeet).

Edellisiin kriteereihin voisi vielä lisätä seikkoja, joihin ei aina kannata luottaa:
Vaihtoehtolääkinnästä kertovissa jutuissa siteeratuilla yksittäisillä paranemisilla ei ole merkittävää arvoa todistusaineistona hoitomenetelmien tehosta. Nämä eivät sisällä vertailua hoidettujen ja hoitamattomien potilaiden välillä: osa potilaista parantuu yleensä joka tapauksessa.
Rautaesiripun takana tehtyyn salaiseen tutkimukseen saati CIA:n pimittämiin tieteellisiin kokeisiin on syytä suhtautua epäilevästi. Yleensä tällaiset salaliittoteoriat ovat vain yrityksiä muuttaa todistusaineiston puute todisteiksi.
Kannattaa varoa myös tieteellistä artikkelia jäljitteleviä ilmoituksia luontaistuotteesta tai viikkolehteä jäljittelevää lehteä, jossa raja toimituksellisen aineksen ja mainosten välillä on tuskin havaittavissa.
Akateemisiin titteleihin ei myöskään kannata luottaa sokeasti, etenkin kun asiantuntijat puhuvat oman alansa ulkopuolisista asioista: fyysikko ei filosofoidessaan välttämättä aina tunne käyttämiensä käsitteiden merkityksiä, aivofysiologin ajatuksilla lastenkasvatuksesta ei ole sen enempää painoarvoa kuin kenen tahansa pulliaisen terveellä järjellä ja psykoanalyytikko voi haksahtaa pahasti puhuessaan rekursiivisista funktioista.

Kannattaa varoa myös tieteellistä artikkelia jäljitteleviä ilmoituksia luontaistuotteesta tai viikkolehteä jäljittelevää lehteä, jossa raja toimituksellisen aineksen ja mainosten välillä on tuskin havaittavissa.