KESKUSTELU

Yleisesti ottaen pidin 3/2011 numeron otatko riskin juttua aika asiallisena. Ihmisen tosiaan toimivat usein niin, että tuttuja asioita pidetään turvallisina vaikka näin ei olisikaan, kun taas uusia asioita pelätään turhaakin.

Silti tässä jutussa harmitti se miten monimutkaisia asioita liikaa yksinkertaistettiin. Etenkin suuri into puolustella ydinvoimaa ja geenimanipulaatiota häiritsi.

Etenkin ydinvoiman kohdalla häiritsi se, että ydinvoiman ainoaksi riskiksi määriteltiin ydinvoimalaonnettomuus jonka todennäköisyys arvioitiin lähes mitättömäksi. Ydinjätteistä ei puhuttu laisinkaan ja siitä miten todella voidaan taata niiden turvallinen loppusijoittaminen jopa tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Lisäksi olisin kyllä hyvin kiinnostunut tietämään, miten ydinvoimalaonnettomuuden mitätön riski oli arvioitu. Itse kyllä uumoilen, että on aika mahdotonta laskea todennäköisyyttä ihmisen omasta toiminnasta johtuville riskeille, esim. sota, terroriteko jne. Nekin ovat kiistatta riskejä, vai eikö niitä tarvitsekaan huomioida?

Mahdollisen onnettomuuden katasrofaalisilla seurauksilla on kyllä merkitystä, vaikka lentoturvallisuuden osalta yhden onnettomuuden lukuisat uhrit saavatkin lentämisen näyttämään liian vaaralliselta. Mutta jos laajat maa-alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi pitkiksi ajoiksi, niin sillä kyllä on merkitystä.

Geenimanipulaation kohdalla taas häiritsi se tapa, jolla yritetään väittää että geenimanipulointi on ihan samanlaista jalostamista kuin perinteinenkin jalostus, ei muka mitään eroa. Kyllä sillä tavalla jolla lajeja jalostetaan on merkitystä, vanhanaikaisessa jalostuksessa luonto itse estää sellaisten lajien risteytyksen jotka eivät keskenään voi lisääntyä. Geenimanipulaatiossa mitään tälläistä rajaa ei ole.

Tämä vanha juttu: uutta tekniikkaa pelätään aina ensin ja sitten se kuitenkin väistämättä hyväksytään on jokseenkin korni väite. Jos minä nyt jo tiedän, että uusi tekniikka aina lopulta hyväksytään, niin miksi sitten en determistisesti aina hyväksyisi kaikkea uutta jonka tiedän jonain päivänä olevan hyväksyttävää. Usko siis johonkin determistiseen tekniseen kehitykseen, joka pitää kehityksen väistämättömänä - siis pitääkö aina kaikki uusi hyväksyä väistämättömänä kehityksenä? Tällöin en oikeastaan tekisi ratkaisuja todellisen tiedon pohjalta, vaan determistisen kehitysuskoon (siis uskontoon) nojautuen.

Tosiaan, noita riskejä ei aina osaa arvioida realistisesti ja omia pelkojaan ( ja toimintamallejaan ylipäätänsä) on ihan hyvä välillä kyseenalaistaan. Mutta tuo ydinlobbaus itseäkin häiritsi. Ja nyt ei sitten mennyt kuin pari päivää lehden ilmestymisestä ja Japanissa on ydinreaktori räjähtänyt (? Vielä hieman epäselvä miten vakava tilanne, mutta varmasti ydinonnettomuus on kyseessä), että se siitä mahdottomuudesta...

Joo olo on nyt vähän kuin Jurassic Park-elokuvan mustiin pukeutuneella kaaos-tutkijalla: "inhottaa olla aina oikeassa". Todellisuudessa riskien arviointi on aina vähän kuin kahvinporoista katsoisi.

Tässä lainaus tiede-lehden jutusta: "Merkittäviä säteilypäästöjä aiheuttavan onnettomuuden todennäköisyys on kuitenkin nykyisin rakennetavissa kolmannen sukupolven reaktoreissa pienempi kuin kerran kahdessa miljoonassa vuodessa".

No tämä Japanin ydinvoimala toki ei ollut kolmatta sukupolvea, mutta silti jos vakavissaan väitetään että vakavan onnettomuuden riski on vain 1/2 000 000 vuodessa, niin ainakin minun "hölynpöly"-suodatin alkaa toimia. Miten riski on muka arvioitu? Miten on otettu huomioon sodat, kapinat, terrorismi, luonnononnettomuudet kuten (maanjäristys, tsunami, tulivuorenpurkaus, asteroidin törmäys maahan jne.) Ajatellaan vaikka tätä meille rakenteilla olevaa 3. sukupolven Olkiluoto 3 reaktoria. Tämä riski tarkoittaisi oikeastaan sitä että jos maailmassa olisi yksi tälläinen reaktori, niin se periaatteessa voisi toimia 2 miljoonaa vuotta lähes ilman ongelmia. No ainakin meillä Suomessa jo seuraava jääkausi ja itseasiassa useampikin jääkausi ehtisi tulla sotkemaan teoreetikkojen hienot laskelmat.