Erkkimon kirjoitti:
Yleistäkää tää nyt koko kreationismin ydinajatukseksi. Näin kuriositeettina, maailmassa ei olisi tieteellisiä nimiä elukoille eikä nykyistä celsius-asteikkoa ilman kressuja. Maailmassa ei myöskään välttämättä tiedettäisi, että ensin oli alkumanner ja sitte tuli Nangijala ja Botswana - tämä kaikki kehitettiin Raamatun pohjalta.
Kyllä tuo alkumannerjuttu pääteltiin ihan havainnoista, ja Raamatulla arvellaan parhaimmillaankin olleen inspiroiva vaikutus Wegenerille.
Mitenkäs sen celsiusasteikon laita? Sekoitatko Kelvinin Anders Celsiukseen? Kelvinkään ei ollut ihan puhdasverinen kreationisti, vaan näki evoluution mahdollisena. Lisäksi Kelvinillä oli teoria elastisesta eetteristä.
Näin kuriositeettina, Linné nimesi simpanssin Homo troglodytesiksi ja oli varma, että ihminen ja simpanssi olivat sukua keskenään.
Lainaa:
Ja kannattaa myös rinnastaa mato ja ihminen. Niissä on kuitenkin molemmissa soluja. Ja vaikka ihminen onkin elukka, on se kuitenkin aika uniikki noin rakenteeltaan ja henkiseltä älyltään.
Jaa-a. Delfiinien älyn tutkiminen on vasta alkutekijöissä, mutta fyysiset viitteet niiden murskaavasta älystä ovat selvät. Delfiinillä on paljon poimuttuneemmat aivot kuin ihmisellä ja niiden gliasoluindeksi on 3 per yksi neuroni (gliasolut muodostavat yhteyksiä neuronien välille), kun taas ihmisellä indeksi on 2.
Delfiinien puhetta ei olla saatu vielä dekoodattua, mutta varsin monimutkaisesti ne keskustelevat, ja pystyvät mm. välittämään verbaalisesti tiedon lajikumppanilleen siitä, millä ilveellä jostain ihmisen järjestämästä systeemistä saa ruokaa.