
Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012. Haasta itsesi ja osallistu! Tsekkaa video ja kilpailuohjeet.
|
|
KESKUSTELU
Tiede.fi-foorumin päävalikko. Keskustelua kaikille tieteestä kiinnostuneille. Edellyttää rekisteröitymistä.
Näytä vastaamattomat viestit | Näytä aktiiviset viestiketjut
| Kirjoittaja |
Viesti |
|
konsta
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 12:45 pm |
|
Liittynyt: To Loka 19, 2006 8:57 pm Viestit: 3748
|
MarsMan kirjoitti: [ Taustasäteilyn taso Suomessa ei ole muuttunut mihinkään viimeisen 20 vuoden aikana. Tein säteilymittauksia eri paikkakunnilla 80-luvun puolen välin jälkeen ja tasot olivat silloin samaa luokkaa kuin tänäkin päivänä. Ja voin vakuuttaa että työnantaja ei ollut STUK, eikä mikään muukaan ydinvoimaan sidoksissa oleva yhteisö, joten et voi väittää minua painostettavan miltään taholta.
No en minä tätäkään niele ihan tuosta vaan. Kyllä taustasätely olisi pitänyt selvästi vähentyä vuodeta 1988. Esimerkiksi geologisen tutkimuslaitoksen vuonna 1987 valmistuneet mittaukset cesium137 osalta(metrin korkeudelta maan pinnasta) antoivat tulokseksi 10000Bq/neliömetri, siis keskimääräinen tulos Suomessa(maks 80 000Bq/m2). Cesimu137 puoliintumisaika on 30 vuotta. Jos sanot, ettei taustasäteily ole muuttunut 20 vuoteen, niin meillä on sitten syytä huoleen, eli taustasäteily on silloin lisääntynyt.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Tumppi L
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 12:55 pm |
|
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 4:32 pm Viestit: 319 Paikkakunta: Äänislinna
|
|
Olisivatko nuo säteilyn määrät kuitenkin sen verran pienet, että ydinvoimasta olisi silti vähemmän haittaa kuin esim. hiilen polttamisesta. Eipä taida olla parempaakaan vaihtoehtoa. Niin, se aurinkoenergia, mutta ei taida ainakaan vielä löytyä innostusta moiseen
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Advocatus Diaboli
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 1:16 pm |
|
Liittynyt: Ke Touko 18, 2005 2:53 pm Viestit: 1429 Paikkakunta: Toijala
|
|
Tiedän ratkaisun ongelmaan: korvataan ydinenergia sähköllä.
_________________ Luulin kerran erehtyneeni, mutta olinkin väärässä.
It is impossible to defeat an ignorant man in argument. William G. McAdoo (1863 - 1941)
AD on kieltämättä keskivertoevolutionistia älykkäämpi ja ovelampi.
TJT, 2009
|
|
| Ylös |
|
 |
|
MarsMan
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 1:50 pm |
|
Liittynyt: Ma Elo 28, 2006 5:17 pm Viestit: 1499
|
konsta kirjoitti: ...taustasäteily ole muuttunut 20 vuoteen, niin meillä on sitten syytä huoleen, eli taustasäteily on silloin lisääntynyt. Huoh....  Keskustele tässä nyt sitten järkevästi...
|
|
| Ylös |
|
 |
|
konsta
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 1:55 pm |
|
Liittynyt: To Loka 19, 2006 8:57 pm Viestit: 3748
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Tumppi L
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 1:58 pm |
|
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 4:32 pm Viestit: 319 Paikkakunta: Äänislinna
|
Advocatus Diaboli kirjoitti: Tiedän ratkaisun ongelmaan: korvataan ydinenergia sähköllä. Niin, eli mistä sä sen sähkö revit? Ei sitä puussakaan kasva 
|
|
| Ylös |
|
 |
|
MarsMan
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 3:12 pm |
|
Liittynyt: Ma Elo 28, 2006 5:17 pm Viestit: 1499
|
|
"Jos taustasäteily ei ole muuttunut 20 vuoteen, se on lisääntynyt." Tähän esimerkilliseen tyylin ydinhörhöillä on tapana venkuilla ja väännellä tosiasioita omia tarkoitusperiään vastaaviksi. MOS osaa tämän ja ketjun aloittaja opetuslapsenaan on samoilla linjoilla.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Lassi
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 3:18 pm |
|
|
|
Tumppi L kirjoitti: Advocatus Diaboli kirjoitti: Tiedän ratkaisun ongelmaan: korvataan ydinenergia sähköllä. Niin, eli mistä sä sen sähkö revit? Ei sitä puussakaan kasva  Sitä on pistorasiassa. Tiedän Kumma kun ketjun avaaja ei nyt puolusta väittämiään. Ei tästä muuten mitään tule, kun nuo asiat on mossahdusketjussa jo puitu melko tarkkaan.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Tumppi L
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 3:24 pm |
|
Liittynyt: Ti Loka 21, 2008 4:32 pm Viestit: 319 Paikkakunta: Äänislinna
|
Lassi kirjoitti: Tumppi L kirjoitti: Advocatus Diaboli kirjoitti: Tiedän ratkaisun ongelmaan: korvataan ydinenergia sähköllä. Niin, eli mistä sä sen sähkö revit? Ei sitä puussakaan kasva  Sitä on pistorasiassa. Tiedän Kumma kun ketjun avaaja ei nyt puolusta väittämiään. Ei tästä muuten mitään tule, kun nuo asiat on mossahdusketjussa jo puitu melko tarkkaan. Joo pistorasiassa hehe, tuon voisi pistää sinne huonoimmat vitsit tänne ketjuun 
|
|
| Ylös |
|
 |
|
konsta
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 3:58 pm |
|
Liittynyt: To Loka 19, 2006 8:57 pm Viestit: 3748
|
MarsMan kirjoitti: "Jos taustasäteily ei ole muuttunut 20 vuoteen, se on lisääntynyt." Tähän esimerkilliseen tyylin ydinhörhöillä on tapana venkuilla ja väännellä tosiasioita omia tarkoitusperiään vastaaviksi. MOS osaa tämän ja ketjun aloittaja opetuslapsenaan on samoilla linjoilla. Äläpäs nyt aloita heti vittuilua, kun minä sentään pysyin asiassa. Tsernobylin aiheuttama noin 0,4mSv lisäannos on noin 20 vuodessa lähes kokonaan kadonnut, mutta silti Sinä väität, ettei taustasäteily ole muuttunut miksikään. Tämä on siis ymmärettävä niin, että jostakin muualta on tullut tuo hävinneen 0,4mSv:n tilalle sama määrä taustasätelyä. Ja se on huolestuttavaa, jos mikä. Olet ehkä tehnyt mittauksia, mutta mitä olet mitannut? Käsittääkseni, etenkin jos tulkitset tuloksia, sinun pitäisi tietää niistä jotakin. No, voihan olla, että olet vain mitannut, ja muut käsittelevät tuloksia.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
sinnipirtti
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 4:44 pm |
|
Liittynyt: Su Heinä 01, 2007 5:25 pm Viestit: 4381
|
|
konsta nosti kyllä mielenkiintoisen pointin esille, tosin se ei vielä asian olevan kovin huolestuttava koska ollaan kuitenkin pysytty vielä vanhoissa lukemissa. mikäli vanhat lukemat olisi ylitetty niin silloin voitaisiin olla jo huolissaan.
_________________ Tietosanakirja uusiutuvasta energiasta
Tule keskustelemaan uusiutuvasta energiasta irkkiin IRCnet serverille ja kanava on #tuulivoima tai http://www.munirkki.com/ircnet.php lisää vain nimim. ja klikkaa irkkiin!.
toisen polven pilkkuvirhe
|
|
| Ylös |
|
 |
|
Styrge
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 6:42 pm |
|
Liittynyt: Ma Marras 10, 2008 6:42 pm Viestit: 358
|
YDINASEVAARA!!! Taistelu on ottanut aivan hillittömiä kierroksia: http://www.thejerusalemgiftshop.com/isr ... ours-.htmlhttp://www.urbansurvival.com/week.htmMietin kovin, että tähän täytyy olla hyvä syy. Ei kai ydinasemilitia pelkästään paniikin takia uhkailisi, se ei saa ketään tykkäämään ydinvoimasta. Eiväthän he voi mitään taivaan värin muuttumiselle vaaleanpunaiseksi, ja ilmiön lisääntyessä se on yksinkertaisesti vain ydinteollisuuden loppu. Mutta sitten tajusin. Koska he eivät voi mitään taivaan muuttumiselle vaaleanpunaiseksi, heidän täytyy keksiä sille jokin hyvä selitys! "Ydinasehyökkäys tekisi WTC-iskun merkityksettömäksi", sekin vielä! Nyt foorumilla kävijät, myös irvailijat ja poliisit, miettikää tämän ketjun varsinaista aihetta vihdoinkin! Fysiikka taivaan värityksen ja säteilyn kulkeutumisen osalta ei ole sen vaikeampaa tai hämärämpää kuin ne lait, joilla myös ydinvoiman erinomaisuutta puolustellaan. Kun ne tajuaa, voi auttaa herättämään kansan tietoisuuden tästä ilmiöstä niin, ettei ydinpommilatauksesta olisi enää mitään hyötyä!
_________________ "Pommittamalla termisillä neutroneilla voitiin käytännöllisesti katsoen kaikki aineet muuttaa keinotekoisesti radioaktiivisiksi."
-Atomit, E.Hylleraas 1953
|
|
| Ylös |
|
 |
|
sinnipirtti
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 6:52 pm |
|
Liittynyt: Su Heinä 01, 2007 5:25 pm Viestit: 4381
|
|
styrge vastaa kysymyksiin älä kitise turhaan.
ydinvoimaa ja ydinaseita ei tulisi sotkea toisiinsa.
niceman styrge ei ole mos vaan hänen opetuslapsensa.
_________________ Tietosanakirja uusiutuvasta energiasta
Tule keskustelemaan uusiutuvasta energiasta irkkiin IRCnet serverille ja kanava on #tuulivoima tai http://www.munirkki.com/ircnet.php lisää vain nimim. ja klikkaa irkkiin!.
toisen polven pilkkuvirhe
Viimeksi muokannut sinnipirtti päivämäärä Ke Marras 12, 2008 6:55 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
|
|
| Ylös |
|
 |
|
asdf
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 6:53 pm |
|
Liittynyt: Ke Maalis 16, 2005 11:21 am Viestit: 6210
|
|
Jos jonkun noista ketjun avausviestin youtubeista katsoo, tietää heti, kuinka vakavasta vaarasta on kyse.
Ps. Niistä selviää myös, että Styrge ei ole Arto.
Edit: typo.
_________________ Everyone Should Own A Gun For Protection And Possibly For Suicide.
|
|
| Ylös |
|
 |
|
ovolo
|
Viestin otsikko: Re: Ydinvoima kaatuu tähän Lähetetty: Ke Marras 12, 2008 8:46 pm |
|
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 10:12 am Viestit: 2351
|
Tyrge: Lainaa: Eiväthän he voi mitään taivaan värin muuttumiselle vaaleanpunaiseksi, ja ilmiön lisääntyessä se on yksinkertaisesti vain ydinteollisuuden loppu.
Taitaa tuo punainen auringonlasku olla vanha ilmiö. Muistan 60-luvulla, jolloin ydinvoimaloita ei kovin paljon ollut, vanhat ihmiset sanoivat ainakin talvella, että jos auringonlasku on punainen, tulee lumipyry. Kesälläkin tais merkitä huonoa ilmaa tuo punainen auringonlasku. Mutta nyt nämä ydinmossahtajahihhulit ovat keksineet ilmiölle aivan uuden merkityksen. 
|
|
| Ylös |
|
 |
Paikallaolijat |
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot], Majestic-12 [Bot] ja 7 vierailijaa |
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia viestejäsi
|
|
|