KESKUSTELU

Kandel on kyllä esittänyt myös helpottumisen mekanismin, joka edelleenkin on aivan eri asia kuin pidempikestoinen mekanismi.


Turhaan jauhat paskaasi tiedettä vastaan. Se on lähes yhtä avutonta kuin sinä ilman isäntääsi.


Linkatut tutkimukset olivat ihan täyttä tiedettä. Mistään ymmärtämätön orjamentaliteettisi nyt tietysti oksentaa mitä isäntä käskee, mutta eipä se toisen käden tyhmyys sen laimeampaa ole.


Nimenomaan jokaisessa esittämässäni tutkimuksessa oli tehty täysin objektiivista tutkimusta. Sinulle isännän sana luonnollisesti käy sellaisesta, mutta tällä planeetalla ne asiat ovat hieman toisin.


Yllä loistava osoitus ääliömäisestä tiedettä vastaan hyökkäämisestäsi.


Osasta en ole kuullutkaan, mutta todennäköisesti nämä - joukkoon muutenkin kuulumatonta Fieldsiä lukuun ottamatta - ovat kaikki tehneet työnsä vuosikymmeniä sitten NL:n enemmän ja vähemmän kyseenalaisen lipun alla. Pavlov näyttää myös olleen osittain selvästi väärässä, kuten Roitbakkin. Se, mitä nykytiedekin muistaa, voidaan säilyttää ja muu jättää minne se kuuluukin.


Sinä tässä olet tieteen kieltäjänä ymmärrystä vailla. Sanasikin tosin tulevat isännän siemenen mukana; omat rahkeet kun eivät riitä edes suukapulan poistamiseen.


Sinä väitit varmaan kymmenessä kohtaa Fieldsin sanoneen niiden olevan aivan turhia. Tai isäntähän se oli, joka näin sanoi; kunhan pärskit, mitä hän suuhusi lykkää.


Tieteen vastustaja olet edelleenkin sinä. Olet ainoa, joka systemaattisesti hyökkää tuhansien tutkimusten evidenssiä vastaan. Se, ettei kukaan muu ole moisesta pelleilystä moksiskaan, johtuu ihan piittaamattomuudesta. Asia ei yleisesti kiinnosta kovin monia niin syvällisesti, että viitsisi lähteä paskaasi perkaamaan. Isäntäsi kyllä sai huutia muiltakin vuosina, jotka palstalla sai rääkyä. Veikkaisinpa myös, että sikäli kun muilla palstoilla kahjonkelloasi kilkutat, on reaktio sielläkin täsmälleen sama: joko tyhmyyksiäsi ei kukaan edes noteeraa tai sitten niille aivan oikeutetusti ilkutaan.

Fieldsin kohdalla tilanne on toinen. Hänen työltään ei kiinnostuneita asiantuntijaseuraajia puutu eikä isäntäsi sinulle syöttämä denialistiroska taatusti jäisi vasta-aaltoa vaille, jos Fields sellaista todella väittäisi. Teoriasi taisi tosin ollakin, että Fieldsiä pitää lukea rivien välistä huomatakseen hänen suonissaan virtaavan neuvostosympatian. Ei liene edes tarpeen mainita, että Isäntäsi nylkytti ihan samaa jalkaa ja onnistui lopulta vain sotkemaan itsensä.


Ei ole mitään cajalilaista ehdollistumista. Cajalin työt kuuluvat alan lapsuusvuosiin eikä häntäkään kukaan ole erehtymättömänä pitänyt. Hän osasi piirrostensa perusteella sanoa, että neuronit eivät ole yhtä "kaapelia" kuten silloin luultiin. Nykyään hänen piirroksiaan ei juuri mihinkään tarvita kun parempiakin metodeja on saatavilla. Kandelin tutkimukset taas ovat kokonaan toinen juttu ja niitä toistetaan sekä modifioidaan jatkuvasti. Kumpikin yllä mainituista on kyllä nobelinsa ansainnut.


Ja taas tätä sontaa. Kyllä se synaptinen amplitudi Fieldsin sanojen mukaan on vähintään puolet välittäjäainemekanismien ansiota. Yksi pointti on tietysti sekin, että kyse on joka tapauksessa synaptisista muutoksista. Kysymys on vain siitä, mikä niihin milläkin intensiteetillä vaikuttaa.


Eipä tuossa jälkimmäisessä ainakaan ollut yhtään paskajankutukseesi liittyvää. Viittaminen jonkun vanhemman tutkijan artikkeleihin ei myöskään tee tästä oppi-isää.


Sinun vajaassa päässäsi sitä nyt on kaikki tiede.


Pidä jo se bändärin rällätystä jurnuttava turpasi kiinni! Et tosiaan itse ymmärtäisi tieteestä paskan vertaa, vaikka sitä kasvaisi isäntäsi munanjuuressa. En missään kohtaa väittänyt, että tiedettä tehtäisiin äänestämällä. Pointti on siinä, että yleensä asiantuntijoiden enemmistön mielipide on indikaattori oikeasta suunnasta; indikaattori, ei determinoija. Toiseksi on tuossa myös eräs ilmiselvä asia, jonka isännän rakkaudenmehulla sumennettu tajuntasi päästää pakenemaan: enemmistö evidenssistä on puoltavaa, suhteellisen hiljattain on saatu suoriakin todisteita. Jospa siis jälleen onnistuisit kasvattamaan pienen oman tahdon rippeen ja palaamaan metamorfoosisi toiseen vaiheeseen, jossa viaton kyselijä yrittää vaivaisilla hengenlahjoillaan lähestyä tulevaa isäntäänsä. Paljonhan siitä ei käteen jäänyt kun tahdonvoima loppui ja uusi herra täytti sekä mielen että ruumiin onkalot.

Järkensä menettäneiden kohdalla eräs vanhoillisromanttinen klisee kuitenkin saattaisi toimia. Ehkä sinulla on jokin reliikki ajalta, jolloin isännätön tyhjyys asutti kumisevaa päätäsi. Ja ehkä viimeisen uudisraivauksesta selvinneen hongan juuressa yhä kasvaa kauniin sininen lilja, jonka tuoksu vie takaisin aikaan ennen Arkkis-herraa. Tiedän, olen aivan yltiöromanttinen ja kurkotan kantamaani pidemmälle; mutta niin surullista se on nähdä kuinka hengessään köyhää käytetään turskisti hyväksi.


Siinä niitä juuri on silmiesi edessä. Jos tuossa ollaan kankean kraniumisi mukaan väärässä, eksplikoi sitten tarkalleen miksi. Missä kohtaa tuossa tutkimuksessa toimittiin epäadekvaatisti. Olen tehnyt tämän yhdelle jos toisellekin linkkaamallesi muinaiselle tutkimukselle, väitteillesi "sialiinimutaation" paremmuudesta sekä muille suoraan neuroniin sähköttämisillesi - joista kaikki muuten ovat silkkaa isäntäsi sonnan regurgitaatiota, yllätys, yllätys.


Voisinpa laittaa itsekin kun hän kerran näyttää niihin vastailevan. Ymmärryskykysi on myös vaikea luottaa pystyvän edes kopiointiin. Silkka valehtelu ja sepittäminen eivät myöskään ole osoittautuneet olevan kohdallasi minkään kynnyksen takana.


En ole puhunut mistään geenitietoisuudesta kertaakaan ja kosminen fluidumi on herrasi höpöentiteeteille osuvasti nimitys. En tiedä kuka tämän yhteyden ensiksi löysi, mutta kaikki kunnia hänelle. Luonnollisesti olet imenyt isännältäsi tämänkin perseilyn ja saat siten kyseenalaisen kunnian toimia fluidumismin prinssinä myös ihan nimellisesti.


Merkitys on sittemmin tullut vähemmän epävarmaksi. Tuo sitaatti ei myöskään kerro mitään siitä, kuinka kauan LTP voi kestää. Linkissä sanotaan sen yltävän ehkä viikkojen mittaiseksi. Kuten esittämästäni aineistosta käy ilmi, on vuodesta 2000 päästy asiassa sen verran eteenpäin, että LTP:n on havaittu voivan kestää kuukausia ja pidempään.

Kritiikkisi heijastaa myös jälleen ajattelusi äärimmäisen vakavia puutteita. Käytät vuosia aiemmin kirjoitettua opetusmateriaalia kumoamaan asiasta myöhemmin tehtyä tutkimusta. Opetusmateriaali luonnollisesti perustuu juuri siihen asti kerättyyn tutkimusaineistoon, jolloin se ei luonnollisestikaan voi ottaa huomioon myöhäisempiä havaintoja. Mutta mitä muutakaan voisi odottaa henkilöltä, joka on antautunut totaalisesti kajahtaneen lysenkolaisen (vähintään) henkiseksi orjaksi?

Linkissä sanotaan myös klassisen ehdollistumisen ensimmäisen jäljen löytyneen 84:

Richard F. Thompsonin tutkimusryhmä (1984) on ensimmäisenä pystynyt paikallistamaan assosiatiivisen oppimisen (klassisen ehdollistuminen) aikana syntyvän muistijäljen.

Tämä muistijälki löydettiin kanien vilkkuluomiehdollistumistutkimuksissa pikkuaivojen lateraalisesta interpositus-tumakkeesta.

Tuo on juuri yksi niistä klassisista kanikoeasetelmista, joista aiemmin puhuin. Se osoittaa myös Pavlovin olleen väärässä väittäessään, että ehdollistumista ei voi kuin aivan erityisolosuhteissa tapahtua isoaivojen ulkopuolella.


Fluidumit ovat sinun puolellasi, arvon tyhjäpäinen tuhkaluukkuorja. Tietysti luulet, että isäntäsi pohjanmaan kautta sisään rynkyttämä fluidumihulabaloo on objektiivista tiedettä enkä kuvittelekaan voivani kuplaasi puhkaista. Käytät muuten mormonismia tuossa varsin epäadekvaatisti. Se ei ole geneerinen uskonnollisuuten tai muuhun vastaavaan viittaava termi, vaan tarkoittaa hyvin spesifiä uskomusjärjestelmää. Joskus alun alkaen erityiset termit kehittyvät yleisiksi haukkumasanoiksi - kuten vaikka "idiootti" - mutta mormonismi on edelleen ihan vain mormonismia eikä yleistä hörhöilyä. Koetapa siis kehottaa isäntääsi läpsimään piirun verran potrammin; ehkäpä erään onnekkaan vinkaisun saattelemana vielä saat yhden semanttisesti adekvaatin virkkeen aikaan.


Ei edelleenkään ole tuon nimistä teoriaa ja sinun höttösi - oikeastaan isäntäsi - mukaan suunnilleen kaikki alan tieteilijät valehtelevat.


Voi sentään kuinka sait taas vaippasi sotkettua. Pitäisi varmaan lisätä fonttia muutaman pykälän verran, jotta isäntä näkee tulla vaihtamaan. Hajusta ei hirveästi voi päätelmiä tehdä, se kun lienee perseennuolijalle jokseenkin ominainen. No, ehkä kuitenkin vain tyydyn hymähtämään ironialle, jota ainoastaan kaltaisesi toisen kertaluvun paskahousu voi ilmentää.


Nimenomaan niissä muodostuu ehdollisia refleksejä. Assosiatiivinen oppiminen ehdollistumisen muodossa on juuri se, mitä noissa tutkimuksissa demonstroidaan. Aplysian ehdollistumisen on myös havaittu jo Kandelista lähtien voivan kestää päiviä.


Helpottuminen on edelleen osoitettu vain yhdeksi oppimisen neurobiologiseksi mekanismiksi, jota aplysialla esiintyy. LTP on myös mahdollista. Tässä on erinomainen asiaa kuvaava artikkeli:

http://www.columbia.edu/~ina4/Publications/Neuron_2003.pdf


Analogiasi on yhtä avuton kuin aina. Ehdollistumista tapahtuu myös eläimillä, joilla ei ole myeliiniä nimeksikään ja muutenkin edellä kuvatut synaptiset mekanismit ovat oppimisessa erittäin olennaisia. Myeliini saatetaan jossain vaiheessa osoittaa olevan yhtä suuressa roolissa kuten Fields sanoo.


Ahaa, kerropa mitä ne "tietyt palkintokemikaalit" ovat ja miten ne välittyvät. Onko kyse vain välittäjäaineista vai kenties neuromodulaattoreista? Mikä ohjaa palkitsevuutta ja mikä appetitiivista käyttäytymistä?

En oletakaan, että ymmärrät asiasta harmaan haituvan vertaa, mutta todettakoon yleisesti kyseessä on erittäin monimutkainen systeemi, joka ei todellakaan toimi pelkästään aivokuorella, vaan palkitsemiseen vaikuttavat järjestelmät - kuten eponyyminen endogeeninen palkitsemisjärjestelmä - ovat subkortikaalisia rakenteita. Ehdollistuminen voi myös olla glutamatergistä, jolloin kyse ei ole "palkintokemikaaleista" ollenkaan, ja sitä luonnollisesti tapahtuu myös aivokuorella.

Et myöskään tuttuun tapaasi vastannut kysymykseen, vaan kiemurtelet löyhäpäisellä logiikallasi. Esitetään se siis uudelleen: Pavlovin väite oli, että ehdollistumista ei tapahdu "ekstreserebraalisesti" eli isoaivojen ulkopuolella kuin harvoin ja erikoistapauksissa. Näin ei kuitenkaan nykytietämyksen mukaan ole, vaan ilmiö on täysin arkipäiväinen. Kiistätkö siis, arvon debiili räkätti, tämän havainnon ja siitä seuraavan johtopäätöksen, että Pavlov oli väärässä?

Ei tuossa sanota, että ehdolliset refleksit muodostuvat valkeassa aineessa. Subkortikaaliset alueet ovat myös osittain harmaata ainetta eikä kirjoittaja yllä spesifioi, että juuri valkea aine on ehdollisten refleksien muodostumisen kannalta välttämätön. Niitä voi muodostua valkeassa aineessa, mutta teksti ei tähdennä onko se kontingentti vai välttämätön paikka. Tämä siis ottamatta kantaa muuhun hömpötykseen, jota se sisältää. Suunnilleen samaa lörpöttelyä löytyy pyhästä höpöpediastasikin.

http://encyclopedia2.thefreedictionary. ... S+ACTIVITY

Tässä siis samaa koskeva on artikkeli pyhästä kirjastasi ja se arvattavasti esittelee osittain vanhentunutta ja täysin väärääkin tietoa. Pääasia ei kuitenkaan ole siinä, kuinka paljon esitetystä tiedosta on adekvaattia, vaan siinä, kuinka kattavan esityksen asiasta artikkeli tarjoaa. Tuota melkoisen häpeilemättä propagandistista kuvausta ei tosiaankaan voi millään kriteereillä adekvaatiksi sanoa. Osittain tämä tietysti johtuu siitä ilmeisestä tosiasiasta, että se on kirjoitettu lähes puoli vuosisataa sitten ja käytetyistä lähteistä moni on sitäkin vielä runsaasti vanhempia. Käytetty terminologia ei sekään täsmällisyydellään maailmaa kaada. Otetaan nyt vaikkapa yksi esimerkki tästä:

Thus, by means of electrophysiological and neurochemical studies the important role of the reticular formation of the brain stem and the diencephalon in maintaining the “tension” and excitability of the cerebral cortex has been shown.

Mihinkähän ihmeen jännitykseen tuossa mahdetaan viitata? Kortikotalaamisten yhteyksien on havaittu olevan etenkin tietoisuuden tilan kannalta olennaisia (ja talamus siis sijaitsee diencephalonissa), ja aivorungossa sijaitseva retikulaarinen muodostelma osallistu modulatorisen vaikutuksen kautta vireystilan säätelyyn, mutta sen sanominen, että ne pitävät yllä ”jännitystä” ei paljon asiasta kerro. Tuolloin niiden tarkkaa vaikutusta ei tosin vielä tunnettukaan eikä täsmällisempää vastausta siten olisi ollut mahdollistakaan antaa, mutta tämä juuri puhuu sen puolesta, että kyseessä on vanhentunut tietolähde. Kattavampaa tietoa löytyy muualta – kuten vaikka aikalaisista sanakirjoista, mm. täältä:

http://www.springer.com/biomed/neuroscience/book/978-3-540-29678-2

Seuraavassakin on aivan samoin vanhentunutta tietoa (sikäli kun se on tarkoitus esittää nimenomaan faktana eikä vain Pavlovin mielipiteenä):

According to Pavlov, the basis of higher nervous activity in higher animals is conditioned reflexes formed in the higher centers of the central nervous system (in higher vertebrates and in man, predominantly in the cerebral cortex) in addition to complex unconditioned reflexes (instincts, emotions, and the like), that is, those forms of cerebral activity that arise mainly in the subcortical nuclei.

Tuo “korkeampi hermostollinen aktivaatio” ei tapahdu pelkästään aivokuorella. Elintärkeät prosessit esim. oppimisessa tapahtuvat subkortikaalisilla alueilla. Kuten olen useaan kertaan sanonut, oppimisen kannalta äärimmäisen olennainen rakenne on hippokampus – ja myös entorinaalinen korteksi sen ja nekorteksin välissä. Toistaiseksi ei ole täysin selvää, säilyykö hippokampuksen rooli muiston aktivoitumisessa, vai siirtyykö muisto ajan myötä kokonaan aivokuorelle. Monijälkimalli edustaa edellistä ja standardi konsolidaatiomalli jälkimmäistä näkemystä. Muistijälki ei siis muodostu suoraan korteksille minkään maagisen refleksihöpökaaren kautta, kuten olet toistuvasti hokenut, vaan muisti-informaatio siirtyy hippokampukselta aivokuorelle eri vaiheissa, erityisesti unen aikana.

Hippokampus ei myöskään ole ainoa subkortikaalinen rakenne, joka muistin toimintaan osallistuu. Pelkoehdollistumisen kannalta amygdala on erityisen olennainen tumake. Itse asiassa vasta tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että hiirten amygdalaan ehdollistunut pelkoreaktio ei välttämättä tule poisopituksi ollenkaan.

Myös pikkuaivot ovat varsin olennaisia motoristen taitojen oppimisessa. Tunnetuimpia esimerkkejä tästä lienevät kaneilla tehdyt vilkkuluomen ehdollistamiskokeet. Kokeissa kanin silmään suunnattu ilmapuhallus toimi ehdottomana ja puhallusta edeltävä ääni ehdollisena ärsykkeenä. Kanin vilkkuluomen sulkeminen ehdollisen ärsykkeen voimasta riippui ensisijaisesti pikkuaivojen interpositus-tumakkeen toiminnasta.

Pavlovilaisen ehdollistumisenkaan primäärinen alue ei ”korkeammillakaan” eläimillä ole aivokuori, vaikka herra itse niin olettikin. Tosin edellistä sitaattia heti seuraavassa lauseessa Pavlovin näkemystä jo laimennetaan huomattavasti:

Moreover, the cortex and the subcortical nuclei of the cerebrum, each with their specific functions, are in continual communication and interaction and work together as an integral mechanism.

Mene nytkin sitten arvailemaan, miten jatkumona toimivat kortikaaliset ja subkortikaaliset alueet kuitenkin voivat sisällyttää sen mahdollisuuden, että ”korkeammat” aivotoiminnot ovat puhtaasti kortikaalisia. Ja sanomattakin lienee selvää, ettei erottelu ensimmäiseen ja toiseen signaalijärjestelmään ole vähääkään perusteltu. Pavlov ei itsekään juuri toista signaalijärjestelmäänsä työstänyt - mahdollisesti keksikin sen vain olosuhteiden painostamana – eikä sellaista ole aivoista havaittu sittemminkään.

Pavlovin oletus ei päde myöskään käänteisesti: osa ”primitiivisisiä” tunteita ja haluja käsittelevistä alueista on kortikaalisia. Ehkä tunnetuin esimerkki tästä on prefrontaalisen korteksin alueiden sisällyttäminen limbiseen järjestelmään. Samoin orbitofrontaalisen korteksin osuus päätöksenteossa on selkeästi osoitettu mm. Damasion tutkimuksissa.

Tässä alkaa tuntua hieman samalta kuin jos yrittäisi osoittaa uskovaiselle Raamatun olevan ihmisen eikä jumalan kirjoittama. No, eipä tuo analogia kovin kaukaa haettu olekaan. Eräs seikka tuosta artikkelista kuitenkin pistää melkoisesti silmään. Kuten tuosta yllä olevasta sitaatistakin voi päätellä, Pavlov näyttää selvästi ajattelevan, että aivoissa on tiettyihin toimintoihin erikoistuneita alueita. Vielä selvemmin se tulee esille tässä:

The conditioned-reflex activity of the brain—a qualitatively specific form of reflex activity—obeys the principles of determinism and structuration (each function is determined by a specific structure) and is in accordance with the above rules. In the final analysis, higher nervous activity ensures the most delicate analysis and synthesis of diverse stimuli acting on the organism and the organism’s perfect adaptation to the environment.

Tässä Pavlov aivan selvästi erottaa aivotoiminnan ensinnäkin deterministiseksi ja toiseksi modulaariseksi. Jokainen funktio siis hänen mukaansa määräytyy spesifin hermostollisen rakenteen perusteella. Voidaan siis tulkita, että Pavlov olisi puoltanut anatomis-funktionaalista erikoistumista ja siten myös esim. peilisoluja, jos vain olisi niistä ehtinyt kuulla.

Artikkelista on aivan pakko vielä nostaa esiin toiseksi viimeisen kappaleen kokonaan konstituoiva virke, joka viimeistään oikeuttaa kääntäjän ylle kirjoittaman varoituksen:

The study of higher nervous activity has great theoretical and practical significance. It broadens the biological basis of dialectical materialism, confirms the correctness of Lenin’s theory of reflection, and serves as a weapon in the ideological struggle against manifestations of idealism.

Tälle ei tosiaan voi kuin nauraa. Sellaista tiedettä ei ole keksittykään, joka kykenisi Leninin heijastuhöpötykset operationalisoimaan. Pavlovinkaan refleksiteoria ei taivu mitään materian heijastuskykyä tukevaksi esitykseksi. Neukkulassa tunnetusti vedettiin kotiin päin kaikki, mikä liikkeelle saatiin, mutta kyllä sinun tosiuskovaisuutesi tuon järjestelmän dogmien suhteen menee järjettömyydessään vielä sitä itseäänkin pidemmälle.


Sen tapahtumapaikka on myös pikkuaivoissa, jotka eivät kuulu kumpaankaan. Tämä taas nimenomaan osoittaa Pavlovin olleen väärässä. Laittaako isäntä vinkumaan oktaavin korkeammalta vai missä on se kognitiivinen blokki, joka estää ymmärtämästä asiaa?


En ole mitään uutta määritelmää keksinyt, vaan ihan Pavlovin itsensä mukaan tuossa menin. Hän väitti, ettei "ekstraserebraalista" ehdollistumista tapahdu kuin aivan poikkeuksellisesti. Tämän väitteen on myöhemmin osoitettu olevan täyttä kukkua. Luulisi, että kaltaisesi kaksvasenhemisfäärinen bändäri-idioottikin kykenee tämän hahmottamaan, mutta eipä vain ole siitä toivoa.


Eivät ne vahvistu sen mekanismin kautta, jonka hän esitti.


Ihan vain voisit pitää sen jälkeenjääneen räpättimesi tukossa ennen kuin isäntä joutuu taas vaipanvaihtoon. Vanhalla äijällä on varmasti omaakin kuolattavaa.


Ei edelleenkään siinä mielessä kuin Roitbak sen esitti.


Ei kuvaa temporaalista tai spatiaalista summautumista, vaan postsynaptiselta kalvolta vapautuvan välittäjäaineen määrän lisääntymistä. Katsopa vaikka sitä niitä vesikkeleitä siinä kuvassa.


Fields puhuu nimenomaan synkronisaatiosta ja signaalien summauttamisesta joka kohdassa.


Tässä se on varsin selvää.


Tässäkään ei ole mitään mainintaa sähkönjohtavuuden paranemisesta - siis paranemisesta coulombia per sekunti merkityksessä, jossa Roitbak siitä puhui. Fields puhuu muutoksista signaalin nopeuksissa. Conduction velocity on aivan eri asia kuin conductance. Ionien sisäänvirtauksen säätely kanavien sijoittelulla taas on juuri se asia, jota yritin aiemminkin pehmeään päähäsi takoa. Aktiivisten natriumkanavien sijoittaminen vain Ranvierin kuroumiin parantaa signaalinkulun nopeutta huomattavasti, ja tämä on juuri se mekanismi, jolla myeliini niin tekee. Olet luonnollisesti aivan kuutamolla koko asiasta, koska peruskonseptitkin ovat totaalisen hukassa. Ihmekö tuo tosin onkaan kun vähän aikaa sitten vielä myönsit avoimesti olevasi ulkona asiasta ja sen jälkeen on kaikki tieto tullut isännältä nöyrästi kyselemällä. Jos et olisi muutenkin alistunut kuin nartturotta kiima-aikaan, oltaisiin oppia varmasti tehostettu ehdollistumisparadigmalla, jossa keppiä tulee joka tapauksessa, mutta sen karheus riippuu vastauksesta.


Ja taas vain synkroniaa ja nopeuksia, ei Roitbakin konduktanssilisäystä - saati sitten sinun ääliömäisiä kaapeliyhteyksiäsi, joissa jännite-erotkin tuntuvat neuronien välillä.


Temporaalisesta summautumisesta vain ei ole hirveästi hyötyä enää sen jälkeen kuin yksikin signaali riittää laukaisemaan postsynaptisen neuronin - niissä harvoissa tapauksissa siis, joissa sinne muutenkaan ehtisi useampi signaali ennen kuin "tyhjennysikkuna" sulkeutuu.


Tämäkään ei ole se signaalia varsinaisesti nopeuttava tekijä. Kyse on siitä, että kerrallaan depolarisoituva segmentti on myelinisoituneessa aksonissa huomattavasti suurempi kuin myelinisoitumattomassa. Signaalia kuljettavat natriumionit, jotka ovat positiivisesti varautuneita. Selitin tämän jo yllä niin simppelisti kuin kykenin. Jos sekään ei kelpaa, katso jostain perusteoksesta tai videolta. Mutta jos isäntä on kieltänyt koskemasta niihinkin, ei asialle sitten enää ole mitään tehtävissä.


Jep, toisin kuin Roitbak väittää.


Onnistut jälleen purskauttamaan huvittavasti inkoherentin ryöpsäytyksen kuraista logiikkaasi. Ensin ihmettelet miksi ihmeessä aksonien pitäisikään olla myelinisoituneita ja sitten penäät selitystä sille, miksi ne ovat. Tämän typeryyden riemun keskeltä tarkennettakoon, että se väite optimaalisuudesta ei ollut minun käsialaani, vaan sinä väitit kaiken maailman jänniteanalogioilla, että sähkönjohtavuuden ja ylimagian lisääminen on myeliinin funktio. Jos on olemassa "sähkönjohtavuuden" kannalta optimaalinen tila, ja tämä tila palvelee myeliinin funktiota, täytyy myelinisoitumisen myös olla tähän tilaan pyrkimistä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan myeliinitupet vaihtelevat suuresti eri aksonien välillä - ja yhdessäkin aksonissa ajan funktiona. Tällä optimaalisella tilalla ei siten voi olla paljon merkitystä.


Purpata pulsulle. Ei hän ollut kuin oikealla pallonpuoliskolla korkeintaan - kuvainnollisesti siis.


Se on, parahin Arkkisbändäri, sama ilmiö. LTP aivokuorella on sama ilmiö kuin LTP hippokampuksessa. Tiettyä ilmiötä tutkittaessa on luonnollisesti parasta etsiä sieltä, missä sitä esiintyy eniten. Palassa hippokampusta sitä voi havaita huomattavasti helpommin kuin palassa aivokuorta. Alat jo harhailla melkoisen pahasti. Ei taida polla enää pystyä pitämään kirjaa siitä, mistä milloikin on kyse. Välillä tulee Arkkis-herran keppiä kitusiin ja sitten post-ekstaattinen hallusinaatio Fieldsistä ja todellisuus kyllä voikin vähän ajan kuluttua hämärtyä.


Et ole edelleenkään missään eksplikoinut mitä vikaa siinä oli. Tuolle väkisin vääntämiselle tässä tässä kyllä voi muutaman vaivautuneen naurahduksen osoittaa. Ja tietysti jälleen sille ihmeelle, kuinka plastinen ihmismieli voi olla. Metamorfoosi kyvyttömästä kyselijästä spämmirobotin kengännuolijaksi on muiden lajien saavuttamattomissa - ihmiset mukaan lukien.


Itse sinä olet tuon kieltänyt, helvetin imbesilli. Julistat myelinisoitumista uudesti löydetyksi ehdollistumisen mekanismiksi, mikä jo sinällään on aivan muuta kuin sanoa, että se ei ole vaikutukseltaan siitä kuin korkeintaan puolet. Arkkis-isännän turski lemmiskely taitaa taas painaa niin pahasti, että tulee poloisen lirputtimen vaippa täyteen. Nikkiesi kontrasti myös kuvaa hyvin sitä muutosta, joka tyhjäpäisen "mitäs Arkkis ajattelee tästä" -kyselijän ja totaalisen alistuvan ruskeakielen välillä on. Kyrpä-Petestä lirputtimeksi on suunnilleen juuri niin pitkä matka kuin lännestä itään.


Ja jälleen tässä on ammottava ristiriita edellisen korkeintaan puolet -politiikan kanssa. Kyllä se typerä turpasi ansaitseekin tulla kommaritorakan tahmasta täyteen, ei voi muuta sanoa.


Helpottuminen on yhä aivan toinen juttu. Yllä linkkasin jo sitä selittävän artikkelin. En usko, että isäntäsi sallii sinun edes sitä lukea, mutta täysjärkisille se kyllä selittää asian.


Ei ole eikä tarvita. Ehdollistumiseen liittyy aina synapsimekanismeja ja eläimestä riippuen myös muut tekijät vaikuttavat.


Sekoitit nyt lainaukset. Tuo viimeinen on minun sanomaani odottelen yhä vastauksia.


No niin, kiemurtele nyt sitten. Penäsin analogiallesi selityksiä, jotka arvattavasti jäivät uupumaan kun jossain takaraivossa heräsi pienoinen tietoisuus siitä kuinka järeää mädätettä on taas tullut virtuaalipaperille. Tietenkin Maxwellin-Lorentzin sähködynamiikka pätee aivoissa, vaikkei niitä juuri sillä mallinetakaan. Jos muodista voi tässä yhteydessä puhua, niin sellainen on koneoppimisalgoritmien sekä vielä uudempana counterfaktuaalien, erityisesti SEM:n (structural equation modeling) soveltaminen kognitioon. Se on enemmänkin kognitiivisen tieteen kuin neurobiologian alaa, mutta ne menevät hyvin pitkälti päällekäin.

En oikein usko, että tällä keskustelulla lukijoita on, mutta jos onkin, ei syvää ymmärtämättömyyttä todistavien analogioiden suoltaminen taatusti valaise ketään, ei mittasuhteiden sen paremmin kuin minkään muunkaan osalta.

Yllä luuhun asti kynitty R. Douglas Fields on näköjään ottanut vielä yhden askeleen kuolaavasta kommarikongregaatista poispäin:

http://www.psychologytoday.com/blog/the-new-brain/201109/eat-your-guts-out-why-envy-hurts-and-why-its-good-your-brain

Fields ottaa tuossa hyvin evoluutiopsykologisen näkökulman kateuden syntyyn ja kehitykseen. Kuvatessaan, miksi tämä kuolemansynti voikin vastoin oletettua olla hyväksi aivoille, hän toteaa:

To understand why this might be so, you must take an evolutionary view. Because it hurts, envy might command our attention and in the long run this hijacking of cognitive function could be a good way of improving an individual's success in society. By fixating on the perceived advantage of another person, one might better learn and remember how to achieve the same outcome. The researchers decided to test the possibility that envy could actually improve one's memory.

”Envy is a peculiarly unpleasant emotion.

Why should someone else's success trigger mixed feelings of inferiority, injustice, resentment, and sometimes hostility toward a fortunate person who has achieved some advantage we don't have? “

Neurofysiologi Fields on joutunut vääränlaisen psykologianlähteen hämäämäksi: kateus on myöskin selvääkin selvempi sosiaalisen kohteen omaava ja myös yksinomaan sosiaalisissa pelitilanteissa ilmenevä (emotionaalisesti ”mixed”) tunne kuin nuo muutkin Fieldsin mainitsemat. Tiedä sitten oliko tuo viittausvirhe mustakukkaisuuden kautta jokin vahinko vai jotakin muuta, sillä kateus on paljon selvemmin tyylipuhdas sosiaalinen tunne kuin mustasukkaisuus, jonka kohde voi olla täysin epämääräinen, sillä se ei ole esimerkiksi se rakkauden tunteen kohde, johon liittyen se ilmenee.

“ As Bible stories and volumes of literature attest, sometimes envy corrupts to the point where a green-eyed person will sacrifice their own outcome if this will diminish a competitor's relative advantage. It is easy to understand why so many other unpleasant sensations should be distasteful, but why is our brain wired to evoke this painful emotion in response to someone else's success? “

Jonkun itseä parempi menestys ei herätä automaattisesti kateutta. Eivätkä esimerkiksi koululaiset tai pelijoukkuekumppanit kadehdi toistensa taitoja, koska se olisi helvetin tyhmää, vaan esimerkiksi heidän parempia numerojaan tai saamaansa laajempaa ja myönteisempää julkisuutta, jotka koetaan kateellisen omasta esityksestään saamaa palautetta ”himmentävänä”.

Henkilö voi olla, tai olla olematta, ”kade luonteeltaan” olematta kummassakaan tapauksessa mitenkään ”vammainen” tai ”poikkeava” toisin kuin vaikkapa henkilö, jolta puuttuu täydellisesti kaikenlainen aggressivisuus (ja pelko).

“Ylimääräisten” odotusten kaasamista muita taitavammalle joukkuetoverille (jolloin häntä siis vaaditaan olemaan entistäkin taitavampi!) ei pidetä kateutena. Kateutena pidetään ainoastaan hänen toimintamahdollisuuksiensa suhteellista tai absoluuttista huonontamista.

“ If envy is so bad, why does it persist in human behavior? According to a recent paper by psychologist Sara Hill and colleagues, published in the Journal of Personality and Social Psychology, envy may hurt, but is good for you – it boosts your brain power.

To understand why this might be so, you must take an evolutionary view. “

Tässä on nyt useita virheitä väärästä emootiotulkinnasta johtuen: ensinnäkin kateus emootioiden kompleksina ei suinkaan ole kadehtijalle (eli sille joka tuollaisesta ”suhteesta” päättää) automaattisesti aina ”epämukavaa”, vaan se voi olla hyvinkin ”mukavaa” ja ”palkitsevaa” silloin, kun hän todella saa aikaan pahaa kateuden kohteelle.

Toisekseen: se, että jokin ilmiö aiheuttaa yhteiskunnassa keskimäärin enemmän pahaa kuin hyvää, mieltä ja muuta eikä silti häviä, ei millään muotoa tarkoita, että se ilmiö olisi ”evolutionaarinen”: kateuden kohteen järkevä reaktio on esimerkiksi vaihtaa toiseen porukkaan, jossa hän on ”keskitasoa” tai sen alapuolella, ”mielummin viimeinen Roomassa kuin ensimmäinen Pierungalla”! (Roomassa tappiolle jääneiden patriisien normaalireaktio oli lähteä kyläpäälliköksi Pierungalle perustaen sinne jonkinlaisen linnoituksen. Molemmat kehityssuunnat olivat eduksi valtakunnalle niin kauan, kun se oli nousuputkessa.) Joissakin muissa yhteisöissä tuhoavan kilpailun vaikutusta minimoitiin karsimalla ”turhia” sosiaalisia suhteita, ja keskittämällä sellaiset esimerkiksi joihinkin rituaaleihin.

“ Because it hurts, envy might command our attention and in the long run this hijacking of cognitive function could be a good way of improving an individual's success in society.

By fixating on the perceived advantage of another person, one might better learn and remember how to achieve the same outcome.

The researchers decided to test the possibility that envy could actually improve one's memory. “

Tässä pitäisi kysyä, että kateusko vai liittolaisuus tai ”fanitus” auttaa paremmin omaksumaan itsekin etevämmän kaverin taidot. Veikkaisin jälkimmäistä.

Jos se kaveri kuitenkin osoittaa inhoa eli torjuntaa eikä yhteistyöhalua, voi kateellinen ”apinoiminen” olla ainoa, mutta tehoton vaihtoehto oppia niitä.

Tutkimuksen kysymyksenasettelu kateuden vaikutuksesta muistiin sen kohdetta koskien on sikäli mielenkiintoinen, että koostuuko kateuden (ja mustasukkaisuuden) negatiivinen evoluutioperusta aggressioryhmän eli adrenaliiniryhmän emootioista (pelko, viha), jotka negatiivisuudestaan huolimatta parantavat muistia (pelkoehdollistuminen), vai koostuuko negatiivinen emootioperusta inhosta, joka ilmenee kaikinpuolisena torjuntana, myös tietoa koskevana, jopa jo olevaakin tietoa kohteesta.

“ The researchers designed a test to see if people paid more attention to other people, and were better able to recall information about them, if the observers were experiencing the emotion of envy. The researchers simply asked two groups of people to examine interviews by fictitious job candidates. But before doing this, they whipped up the emotion of envy in half of the evaluators. They achieved this simply by asking half of the individuals to write about four occasions when they felt envious of someone, while the control group was asked to write about routine daily activities that they perform.

The result was that the envious evaluators spent significantly more time examining the interviewees. A scored test of recall proved that envious evaluators remembered more about the interview than the controls who where were not envious. Even when the effect of the increased time spent examining the candidates was taken into consideration, the data showed that envious people were far better able to accurately recall facts from the interview.

So possibly by hurting, the emotion of envy forces us to focus our thoughts on the source of our agitation. That's a reasonable interpretation from the data, but the fact is that envy does change our cognitive function - it boosts mental persistence and memory. “

Tässä on vanha totuus, jonka kaikki mainostajat ja saarnamiehet ja muut vastaavat tietävät, että jos halutaan jokin tieto muistettavan, on parempi herättää negatiivinen tunne/emootio, kuin olla herättämättä minkäänlaista sellaista, sillä kaikkeen muistettavaan sisältyy muistamisen hetkellä jokin ”tunnevaraus”. Negatiivinen emootio (pelko, viha) ei kuitenkaan voita tuossa suhteessa positiivista emootiota.

Outo käsitys ”kateuden hyödyllisyydestä” kuuluu ilmeisesti amerikkalaiseen valtakulttuuriin, ja sitä yritetään aina välillä ympätä suomalaiseenkin.

http://psycnet.apa.org/journals/psp/101/4/653

” Abstract

1. In a series of 4 experiments, we provide evidence that—in addition to having an affective component—envy may also have important consequences for cognitive processing. Our first experiment (N = 69) demonstrated that individuals primed with envy better attended to and more accurately recalled information about fictitious peers than did a control group. Studies 2 (N = 187) and 3 (N = 65) conceptually replicated these results, demonstrating that envy elicited by targets predicts attention and later memory for information about them. We demonstrate that these effects cannot be accounted for by admiration or changes in negative affect or arousal elicited by the targets. Study 4 (N = 152) provides evidence that greater memory for envied—but not neutral—targets leads to diminished perseverance on a difficult anagram task. Findings demonstrate that envy may play an important role in attention and memory systems and deplete limited self-regulatory resources available for acts of volition. (PsycINFO Database Record (c) 2011 APA, all rights reserved)

Japetus, älä nyt vaan stana mene sanomaan, että väittelet taas Arkkiksen kanssa?

Arkkis yritti comebackia ehkä kuukausi pari sitten, mutta bannattiin taas jo muutaman ylläolevan sävyisen viestin jälkeen.

Pistetäänkö veto pystyyn kuinka kauan Arkkis a.k.a tyynikki tällä kertaa pysyy palstalla?

Onpas tosi jännää, ettei suorastaan eri vänkää!

Saisko linkkiä niihin ylläolevan sävyisiin viesteihin?

Mikä tässä minun viestini sävyssä muuten on vikana? Tai asiassa?

Kappas vain, äijä näyttää taas vaihteeksi ryhtyneen uuteen tuulimyllyhyökkäykseen. En tosin ole aivan vakuuttunut, että kyseessä on nettihäiriköiden vaahtosuinen valtias itse. Viimeisen vajaan parin vuoden aikana hänen kun onnistui hankkia itselleen niin vannoutunut bändäri, ettei heitä aina kykene erottamaan toisistaan - etenkään silloin, kun he epätoivoisesti yrittävät naamioitua täysjärkisiksi. Yllä käymäni väittelyn toinen osapuoli on juuri tuo kieroutuneen kisälliyden kultanugetti eikä "isäntä" itse. Toinen heistä tässä aivan varmasti taas fluidumejaan heiluttelee, mutta sen tarkempaa arviota en tällä erää uskalla tehdä.

Tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla aivoaallot voidaan muuttaa puheeksi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020115151325_ul.shtml

Tällä laitteella todennäköisesti päästäisiin askel lähemmäksi totuutta.

Älä helkkari, onko joku lähtenyt beesaamaan Arkkista ihan tosissaan? Jo on aikoihin eletty.

Ei Fields ole tuossa minkään lähteen jujuttamaksi tullut. Kateus on luonteeltaan sosiaalinen tunne, mutta sen ei tarvitse ilmetä sosiaalisessa tilanteessa. Pelkkä kohteen ajattelukin voi varsin hyvin nostaa kateuden pintaan. On myös mahdollista kadehtia fiktiivisiä hahmoja tai vaikkapa tietokoneita. Ei tarvitse olla kummoisestikaan pekuliaari nörtti voidakseen nähdä koneensa sen verran ihmismäisenä. Elokuvien tai kirjallisuuden hahmot ovat luontevammin kadehdittavia kuin elottomat objektit, mutta yhtä kaikki epätodellisia. Voimme tuntea näin, koska kognitiomme ja emootiomme eivät toimi täysin yksi yhteen. Limbinen järjestelmä uskoo mitä näkee riippumatta siitä, millaisessa kontekstissa kohde näyttäytyy.


Mustasukkaisuuteen ei tarvita rakkautta. Ihan pelkkä kiintymyskin voi aiheuttaa sen. Kohde kuitenkin on täysin selvästi se henkilö, joka on seurustellut tai muuten viettänyt aikaa jonkun muun kanssa. Hänelle siinä vihaisiksi tullaan.


Ei pidä paikkaansa. Kadehtia voi varsin hyvin pelkkien ominaisuuksienkin takia. Voi, vaikka kukaan ei saisi koskaan tietää niistä. Moniko kadehtii lottovoittajaa tämän saavan julkisuuden vuoksi? Toisen onnekkaasti saama jättipotti ei myöskään ole itseltä pois millään tavoin, muttei se estä kateutta hiipimästä puseroon. Tyhmyydellä taas ei ole koskaan asian kanssa mitään tekemistä. Tunteet eivät herää tai sammu järkevyyden perusteella ollenkaan.


Oma emootiotulkintasi tuossa vain ontuu. Vahingonilo maistuu paremmalta, jos se on kateuden pohjustamaa, mutta se ei ole sama tunne kuin kateus. Samoin voisi väittää, että raskaan liikunnan aiheuttama kipu on miellyttävää, koska sen jälkeen tuntuu entistäkin paremmalta. Jäljessä tuleva mielihyvä ei ole sama asia kuin kipu itse samoin kuin kateuden pohjaama vahingonilokaan ei ole yhtä kuin itse kateus.


Tuo sanonta kuuluu: "Mieluummin ensimmäinen [pienessä hispanialaisessa kylässä] kuin toinen Roomassa." Pierunka-nimistä paikkaa ei tunne sen paremmin historia kuin maantiedekään. Sinun taipumuksesi huomioon ottaen en tosin ihmettele, että mielikuvituksesi moisen nimen sylkäisi. Evolutionaarinen ilmiö on ihan riippumatta siitä, millaisia vaikutuksia se aiheuttaa yhteiskunnassa. Kukaan ei esitä, että jonkin piirteen suotuisuus siirtäisi sen evoluution ulkopuolelle. Taipuvuus kateellisuuteen riippuu myös osittain geeneistä, jolloin sen säilyminen tarkoittaa tällaisten henkilöiden menestyneen aikanaan. Kas siinä se evolutionaarisuus.


Kyllä se on mieluummin edellinen. Fanit harvemmin edes haluavat oppia saman taidon; henkilö on heille paljon kiinnostavampi. Kateus sen sijaan motivoi nimenomaan pyrkimään paremmaksi - tai vähintään keksimään juonia paremman päänmenoksi.


Tässä nyt ei ole mitään tolkkua. Fanit ne ennemminkin ovat niitä, jotka apinoivat. Katso nyt vaikka Schlirkkua edellä.


Tuossa menee kielioppikin niin pahasti solmuun, että luettavuus kärsii melkoisesti. Pelkoon, stressiin ja vihaan assosioidut hormonit eivät itse asiassa paranna muistia kuin lyhyellä tähtäimellä. Pidemmällä aikavälillä ne - erityisesti glukokortikoidit - vahingoittavat hermosoluja. Tätä on havaittu etenkin hippokampuksessa, joka on muistin kannalta äärimmäisen olennainen rakenne.


Kaikkeen ei tietenkään sisälly, mutta se kyllä auttaa muistamista hyvinkin paljon. Negatiivinen tunne myös on paljon leimallisempi kuin positiivinen. Rottakokeissa pelkoehdollistumat ovat säilyneet pitkänkin poisoppimisen jälkeen. Nykyään myös tiedetään, että tunne ja muu sisältö koodautuvat erikseen. Näin on periaatteessa mahdollista poistaa muistoon liittyvä tunnekokemus, mutta säilyttää sen muu sisältö.


Ei se ole mitenkään outo käsitys. Kateudesta voi varsin hyvin olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Hän on valitettavasti enemmänkin kuin vain seuraaja. Yritti tässä ketjussa - ilmeisesti enemmän pilkan pelossa - hieman pitää luontoaan kurissa, mutta mm. täällä ammuttiin ihan koko arsenaalilla. Kaiken kaikkiaan jopa varsin kiintoisa tapaus.

Mahdollista kyllä. Ensin sitä tosin pitäisi testata kuuroilla. Apinat kun voivat kommunikoida vain viittomakielellä.