KESKUSTELU

Yle tarjoaa katsauksen psykiatrian historiaan. Ensimmäinen osa vaikutti mielenkiintoiselta ja paljastaa jo vähän syitä sille, miksi moni suomalainen pelkää leimaantuvansa, kun käyttää mielenterveyspalveluja. Suomessa on esim. aikanaan halveksuttu psykoanalyyttistä suuntausta ja on todennäköisesti jääty psykiatrian osalta takapajuisemmaksi maaksi, vaikka ollaankin seurattu, mitä esim. saksassa ja ruotissa on tällä alalla aikanaan tapahtunut. Jostakin syystä on pidetty järkevämpänä olla puhumatta ja käsittelemättä negatiivisia tuntemuksia, koska sen on ajateltu vain lisäävän ongelmia. Käsittääkseni tällainen näkemys pohjautuu mitä luultavammin vanhantyyppiseen behaviorismiin.

Julkisuudessa tällainen behavioristinen näkemys tuntuu pitävän edelleen pintansa, ja kenties juuri tästä syystä nykyinen valtion politiikkakaan ei jaksa nuorisoa kiinnostaa, koska siinä keskitytään välttelemään samalla tavalla negatiivisesti latautuneiden asioiden käsittelyä mm. syyllistämällä ihmisiä vihapuheiden pitäjäksi, jos joku yrittää alkaa käsittelemään yhteiskunnan ongelmakohtia.

Kun asioista ei voi puhua julkisesti saamatta vihapuhujan leimaa, hyvin moni hajoaa omiin ongelmiinsa ja joutuu hakemaan luottamusta ammattiauttajilta. Kenties Hilkka Ahde on uusin tällaisten denialistien uhreista. Toinen tehokas keino vaientaa esim. liian 'pessimistiset' facebook-puheet on uhkaaminen työpaikan menettämisellä, joka on usein hyvin monelle se tervejärkisyyden ja kunnollisuuden mitta.

http://www.yle.fi/radio1/tiede/historiasarjoja/hulluuden_historia_-_tarinoita_suomalaisesta_hulluudesta_33223.html
http://areena.yle.fi/audio/1323252468433

Itse luulen, että syy siihen miksi Suomessa mielenterveysongelmiin suhtaudutaan niin kielteisesti voi johtua meidän kulttuuristamme joka on aina suosinut "omillaan pärjäämistä". Suomessa on vähän tälläinen tee se itse-kulttuuri jossa on ylipäätään häpeällistä turvautua toisten apuun. Toista taitaa olla USA:ssa, jossa erilaiset kalliit terapiat ovat varakkaiden harrastus ja niistä on tullut jopa eräänlainen status-symboli. Kun on varaa maksaa kalliille terapeutille hurjia tuntipalkkioita, niin samalla tulee viestittäneeksi tavalliselle köyhälle rahvaalle varakkuutaan ja menestystään. Aika metkaa miten erilaisia ajattelutapoja saattaa eri kulttuureissa olla.

On se ajatusmalli aika vahvasti tännekin rantautunut, että kun on leikisti paha olo, mennään itkemään lääkärille, joka määrää nappulapurkin, jolla saadaan pää sekaisin ja sitten kerjätään sympatiaa muilta "kun mulla on kaikki niin vaikeaa ja masentaa enkä jaksa tai viitsi tehdä mitään ja blaablaah".

Suomalaisessa hulluudessa täytyy olla jokin voimakas yhteinen tekijä joka eroittaa meidät esim. ruotsalaisista. Itse katsoisin taustalla vaikuttavan monisatavuotisen tilanteen jossa Suomi on ollut rajaprovinssina jatkuvan uhan alaisena. Tämä puolestaan on tehnyt eliitin käyttäytymisen takia yhteiskunnastamme vähemmän avoimen, venäläistyyppisen kontrollijärjestelmän yhdenmukaistamispakkoineen. Syytän geopoliittista sijaintiamme. Pohjimmiltaan siis historiasta irvistävää "ryssää".

Tuoreissa kiusaamistapauksissa kyseessä on ilmiselvä kulttuurisen murroksen seuraus. Kiusaaja elää talvisodan kuvitellun "kovan jätkän" miesmallin mukaista elämää jossa "management by perkele" istuu sielun keskiössä antaen toimintaohjeita. Inhoittavat paksut sormet tutkivat asiapapereita, hallinnoivat ja asettavat kohteen, tässä tapauksessa naisen, kasarmin alokkaan asemaan. Kaiken yllä lepää "isien perintö" jonka mukaan kaikenlainen valittaminen on "akkamaista touhua". Näissä organisaatioissa kaikesta retoriikasta huolimatta ns. kyrpävalta on keskeinen osa toimintakulttuuria. Yllätyksenä ei tulisi ollenkaan se, että kiusaajalla itselleen olisi "musta koira" sisimmässään mutta koska "jätkä ei saa valittaa" niin näillä eväillä mennään vaikka läpi harmaan kiven - siis siihen asti kunnes paine käy sietämättömäksi ja jossain mahdollisesti kesämökin illanistujaisten jälkeisessä pöhnässä "tosimies" toimii opitun mallin mukaisesti ja niin pistoolin laukaus kajahtaa pitkin kaunista suomalaista järvimaisemaa ja taas on yksi suomalainen "sankaritarina" saanut "arvoisensa" päätöksen.

Tämä ralffi taitaa olla vähän samanlainen kuin se "sutsi satsi" schatz, jonka mielestä miehet ovat syypäitä kaikkeen ja naiset ovat ratkaisu kaikkeen.

Naisten lukumäärä on noin 50% koko ihmiskunnan väestöstä. Jos he olisivat historiallisesti olleet kykeneviä hoitamaan asioita, niin he olisivat ottaneet hallinnollisen aseman tehtävissä, jotka nyt kuuluvat miehille.

Minä en edes usko mihinkään yhtenäiseen kansaan. Olemme ruotsalaisia ja venäläisiä. Valtapuolueesta riippuen, jomman kumman kulttuurin ajatteluperinnettä kantavia ihmisiä vainotaan tai leimataan. Useat puolueet eduskunnassa kertovat enemmän pirstaloituneisuudesta kuin yhtenäisyydestä. Aikanaan fennomaniakin sai aikaiseksi ruotsalaisen vastarintaliikkeen, joka kertoo ristiriitaisesta perinteestä. Puhumattakaan siitä, että kusetettiin jatkosodassa saksalaisia, jotta saimme pitää kulttuurillisesti köyhän itsenäisyytemme. Nykyisten puolueiden sisällä ihmisillä on vaikeuksia omaksua puolueensa linjaa, sikäli kun mitään linjaa on oikeasti olemassa tai että joku puolueen johtaja vetäisi sellaista. Periaatteilla heitetään vesilintua ja kaikki vain pyritään puhumaan parhaiksi päin. Se näyttää olevan se ainoa merkityksellinen asia ja asia, joka on yhteistä jokaiselle puolueelle. Mitään erillisiä puolueita ei edes tarvittaisi, sillä ihan yhtä hajalla porukka näyttää olevan kannetusta lipusta riippumatta.

Nykyiset psykoterapiatkin pitäisi kai jakaa sen mukaan, mitä ajatteluperinnettä psykoterapeutti kantaa: pavlovilaista behaviorismia vai eriksonilaista kehityspsykologiaa?

Mainostan samaa ohjelmasarjaa kuin Shriek. Melko kylmäävää tarinaa..

En minäkään usko erityiseen "Suomen kansaan", kulttuurihistoria se meihin kaikkiin vaikuttaa enemmän kuin syntyperä. Muuten, Ruotsissa eugeniikka vaikutti psykiatriaan ja sosiaalipolitiikkaan vielä vahvemmin ja kammottavammin kuin Suomessa. Tästä enemmän sarjan seuraavissa jaksoissa.

Oli isäntämies, joka oli muuten tolkku, mutta ei ymmärtänyt pukeutua siististi. Kerran hän oli lähdössä työhommista kokoukseen. Siihen vaimo sanoi: Noinko aiot mennä ? Pane edes toinen lakki päähäsi.

Kokouspaikalla ihmeteltiin, miksi hänellä oli kaksi lakkia päässä. Isäntä vastasi: En minä tiedä, se on niitä akkain kotkotuksia.

No mutta niinhän siinä leimautuukin, sitten muitakin sairauksia saatetaan pitää mielisairauden oireina.
Mielenterveysongelmaisen fyysinen sairaus jää usein hoitamatta

Täytyypä pistää ohjelma kuunteluun.

Juu ja jepulis. Mielenterveysongelmainen ei ole sen paremmassa turvassa fyysisiltä sairauksilta kuin ns. tervekään. Meidän puhtaasti somaattiset sairaudet jäävät huomaamatta ihan suomalaisilta lääkäreiltäkin.

Kaikkien meidän kannattaa kuunnella tuota YLEN sarjaa. Saamme oppia itsestämme.

Sarjan toisessa osassa erään vanhan naisen mielenkiintoinen huomautus oli, että ennen mielisairaalan hoitaja ja potilas ovat saattaneet myöhemmin pariutua. Nykyään ja ainakin psykodynaamisessa psykoterapiassa on käsittääkseni kiellettyä viedä hoitosuhde parisuhteen tasolle.

Tämänkertaisessa jaksossa puhuttiin lobotomiasta. Suomessa on tehty pari lobotomiaa jopa lapsille! He olivat kaksi kehitysvammaista tyttöä, jotka oli laitettu mielisairaalaan ja leikkaukset oli tehty " levottomuuden" vuoksi.
Lobotomioita tehnyt neurokirurgi sanoi, ettei leikkaaja koskaan itse nähnyt lopputulosta, vaan psykiatrit sitten arvioivat, oliko siitä ollut hyötyä. Entinen ylihoitaja kertoi, ettei hän kyllä nähnyt siitä olevan hyötyä kenellekään ja samaa sanoi tuona aikana psykiatrina toiminut lääkäri. Silti joku aihetta tutkinut nuori lääkäri ohjelmassa selitti, kuinka sellaisiakin lobotomian kokeneita oli, jotka olivat myöhemmin suorittaneet akateemisen loppututkinnon. Kirurgit kertoivat, ettei voinut koskaan tietää etukäteen, mitä tuosta leikkauksesta seurasi. Arvelen, että ne joilla toimintakyky säilyi, olivat sellaisia onnekkaita, joiden kohdalla ei oltu aiheutettu niin paljon kudostuhoa leikkauksessa.

Minusta lobotomiassa ei ollut kyse vain epäonnistuneesta hoitomuodosta, vaan yleensä suomalaisen kulttuurin tavasta käsitellä henkisiä ongelmia. Sen sijaan että yksilön kokemia traumoja, kansallisia traumoja tai yhteiskunnallisia ongelmia pohdittaisiin ja ne myönnettäisiin, ratkaisuja haetaan " teknisistä" keinoista. Onko Suomi epäsosiaalisten teknokraattien hallitsema maa, jossa ne sosiaalisetkin ihmiset pakotetaan samaan muottiin? Jos ilmaisee tunteitaan, on joko yliherkkä hullu tai "hysteerinen" nainen, ajateltiinko niin ennen vanhaan? Ei saa näyttää eikä kokea tunteitaan, ei varsinkaan mies saa olla herkkä ja tunteellinen, kuten ohjelmassa haastateltu tytär kertoi lobotomian kohteeksi joutuneesta isästään.
Hänen kerrottiin olleen skitsofreenikko, mutta kuinka monella entisajan psyykkisesti sairaaksi luokitellulla mahtoi tuota sairautta oikeasti edes olla? Sen verran kun ohjelmassa miehestä kerrottiin, kuulosti siltä, että hän oli ollut vaan " luulosairas", joka on kyllä psyykkinen ongelma, mutta ei mikään skitsofrenia.

Nyt ihmisiä puhuttaa tuo Breivikin tapaus, jossa hänet diagnosoitiin skitsofreenikoksi. Minusta Breivik omien juttujensa puolesta vaikuttaa kyllä ihmiseltä, jolla on suurusharhoja itsestään ja kummallisia harhaluuloja yhteiskunnasta, mutta skitsofrenia -diagnoosi on paljon laajempi ja kattaa paljon enemmän oireita, joten voi hyvin olla, ettei se hänen kohdallaan ole oikea. Eihän Breivikillä tiettävästi ole esimerkiksi aistiharhoja. Ei skitsofrenia -diagnoosia, sen enempää kuin mitään muutakaan lääketieteellistä diagnoosia saisi käyttää minään yleisnimityksenä epätoivotulle ihmiselle. On myös väärin leimata kaikkia skitsofreenikkoja rikollisiksi, mihin aiheeton rikollisten sairaiksi diagnosoiminen johtaa.

Mitä mielisairaita Suomivihaajia tänne on kertynyt? Kaikkialla maailmassa mielisairaus on häpeän aihe ja lobotomiaa on aikoinaan käytetty paljon muuallakin kuin Suomessa.

Miksi kansallistat lobotomian Suomeen? Sehän oli länsimaisten sivistysvaltioiden yksi "hoitomuoto", joka apinoitiin tänne suuren maailman mallin mukaan?

Lobotomia ei ole ainut hoitomuoto psykiatriassa, joka lähtee ajatuksesta, että psyykkisiin ongelmiin auttaa joku " tekninen" ratkaisu. Samaa ajattelua edustaa se, että kaikenlaisia ihmisen elämään kuuluvia ongelmia ja kokemuksia voisi parantaa lääkkeillä. Nykyään tämä ajattelu näkyy ylilääkitsemisenä, kun medikalisoidaan asioita, jotka eivät ole sairautta ensinkään. Sairaudella tarkoitan nyt fysiologisia sairauksia, jollaisina ei voi pitää esim. elämänkriisejä, ihmissuhdevaikeuksia, kiusaamista tai muita olosuhteiden aiheuttamaa henkistä pahoinvointia.

Lobotomiaa käytettiin paljon myös angloamerikkalaisissa maissa, mutta niissä on myös vahva keskustelukulttuuri ja sen tukemana syntynyt terapiakulttuuri. Suomessa puhumattomuus ihmissuhteissa on edelleen ongelma ja ehkä vielä enemmän kuuntelemattomuus.