KESKUSTELU

Minulle kävi tuommoisessa about 15 vuoden iässä mielenkiintoinen tapaus. Olin yksin sängylläni lueskelemassa. Sängyn vieressä oli kirjoituspöytä. Kirjoituspöydällä oli muun kaman lisäksi 4 kappaletta pieniä pyöreitä puulautasia joita yleensä pidettiin seinällä. Ne oli jostain syystä otettu siihen ja olivat lappeellaan.

Havahduin vierivään ääneen. Kun käänsin päätäni, näin yhden tauluista vierivän pöytää pitkin ja putoavan lattialle. Ihmettelin tietysti asiaa, mutta en ottanut sitä puheeksi kenenkään kanssa ennenkuin parikymmentä vuotta myöhemmin. Usein en ole asiasta puhunut. Ei ole tehnyt mieli, koska se kokemus olii niin henkilökohtainen. En ole asiaan saanut selvyyttä, enkä varmaan tule koskaan saamaankaan.

En nähnyt taulun nousevan pystyyn, ainoastaan sen vierimisvaiheen. Olisi ollut tosi hienoa nähdä kuinka taulu nousi ylös. Olisi se kyllä pelottanutkin varmasti.

Nämä ilmiöt johtuvat psykososiaalisesta jännitteistä ryhmässä, jossa liikaa paineita kokeva, tav. tyttö saa ne aikaan.

Sosiaalinen paine etsii purkautumistien jotenkin. Vahva mutta näkö-alaton persoona purkautuu noin.

Olen itse saanut samalla mekanismilla aikaan joitain asioita, jotka eivät tähän aihepiiriin sovi.

Mulla on kans samanlainen kokemus kuin aloituksessa. Olin kans teini-ikäisenä huoneessani sängyllä lukemassa. Olin mahallani. Sängyn edessä oli kapeahko hylly jonka ylimmällä hyllyllä oli pieni, noin 25 cm korkea kukallinen, valkoinen vaasi. Lukiessani jäin miettimään jotain kohtaa ja nostin katseeni kirjasta hyllyyn. Liikkeen havaittuani näin vaasin liukuvan tyynesti n. 10 cm reunalle ja tipahtavan alas. Jostain syystä en hämmästellyt asiaa. Nostin vaasin takasin hyllyyn ja jatkoin lukemista.

Muistin yhden tapauksen: Oli kaunis kesäpäivä. Tuttu tuli autolla pihaan ja nosi autosta. Juttelimme pari minuuttia ja hän kysyi eräästä minulle arasta asiasta. Silloin hänen autonsa sivulasi poksahti muruiksi, niin ettei siinä näkynyt mitään iskujälkeä.

Vaikka pitävät hörhönä ja foliona, niin ekana tuli silti mieleen, että yksi lautasista on alunperin ollut pystyssä ja siitä jotenkin lähtenyt vierimään. Kaikki on tietysti mahdollista tunnetussa universumissa (ja miksei tuntemattomassakin).

Kyllä ne kaikki neljä olivat satavarmasti lappeellaan. Mielenkiintoista muuten, että minäkään en hämmästellyt asiaa silloin sen kummemmin. En myöskään pelästynyt, mutta ehkä olisin pelästynyt jos olisin nähnyt sen lautasen pystyyn nousun. En tiedä.

No, otetaas sitten toinen kun kerran aloitin. Tätä en itse nähnyt mutta olin lähellä kun se tapahtui. Isäni oli juuri kuollut. Hän oli aika vahva persoona, joten poismenokin oli siinä mielessä iso juttu. Olin siinä samassa huoneessa kuin edellä kerroin. Sisareni ja muistaakseni joku muu olivat keittiössä. Välissämme oli yksi huone jossa ei ollut ketään. Sen ovi keittiöön oli kiinni. Tunnelma kotona oli kai silloin aika jännittynyt, mutta kuitenkin päällepäin rauhallinen.

Yhtäkkiä kuulin hälinää keittöstä ja menin katsomaan. Sisareni kysyi minulta, olinko äsken ollut siinä välihuoneessa. Sanoin etten ollut, vaan olin omassa huoneessani. Keittiössä olijat olivat nähneet kuinka välihuoneen ja keittiön välisen oven kahva kääntyi, ikäänkuin joku olisi ollut tulossa sisälle.

Että sellainen tapaus. Muita "yliluonnollisia" ei minulle sitten olekaan tapahtunut. Kiitokset muuten tiedosta, että nämä ilmiöt aiheutuvat esim. sosiaalisista jännitteistä jotka purkautuvat.

Minunkin autostani oli poksahtanut tuulilasi rikki ja silloinkin oli kaunis kesäpäivä. Asuin rauhallisella alueella, enkä usko että kukaan olisi särkenyt sitä.

"Rikoin" kerran CD-kotelon kannen parin metrin päästä sulkemalla sen kovin ottein kännissä kun musiikkimausta tuli kinaa. Räsähdys kuului selvästi. Harmittelin sitten asiaa myöhemmin vaikkei se kotelon menetys niin painanut.

Yksin kotona oleminen oli 15 -vuotiaaana harvinaista, mutta juuri silloin satuin olemaan yksin ja lueskelin ulkona viltin päällä tieteiskertomusta. Siinä kerrottiin, että viidentoista miljoonan valovuoden kuluttua elämme täsmälleen tätä samaa hetkeä kuin juuri nyt (minullakin on siis viidentoista miljoonan valovuoden kuluttua tällaista: joulutortut leivottuna, olen kaatanut lasiin jääkuutioiden päälle kahvilikööriä ja vodkaa ja näppäilen tässä meneillään olevaa tekstiä. )

Kuulin siinä ulkosalla viltillä maatessani kotini vintiltä soittoa tai musiikkia. Eikä sen kuuleminen ollut ainoa kerta. Kuulin sen myös sisällä tuvassa ollessani, jolloin olin joko täysin yksin, tai tilassa, jossa muiden läsnäolo ei jättänyt muistijälkiä.

Oli unohtua sanoa ettei paikalla, etäisyyksillä ja ajalla ole asiassa mitään merkitystä. Kumma juttu.

Nyt jo edesmenneelle apelleni sattui outo tapaus. Hän oli joskus 60-luvulla rassaamassa Polski Fiatiaan ja häneltä putosi kädestä ruuvimeisseli moottoritilan läpi maahan, tasaiselle hiekkapohjalle. Hän näki meisselin mutta ei viitsinyt lähteä konttaamaan auton alle kun ei enää tarvinnut meisseliä, vaan päätti noukkia sen maasta peruutettuaan ensin auton pois.

Noukkimatta jäi. Meisseliä nimittäin ei ollut enää missään. Eikä löytynyt koskaan. Appiukko ei kertoillut tällaisia juttuja työkseen. Itse asiassa tämä oli ainoa "yliluonnollinen" jonka muistan hänen kertoneen.

Minulle kävi kerran niin, kun oli vain isäni kanssa kotona, heräsin keskellä yötä, ja menin vessaan. Noh, siinä tarpeita tehdessäni havahduin, kun yhtäkkiä ovenkahva painua hitaasti alas ja ylös, se ei voinut olla isäni, koska hän ei olisi ehtinyt yläkerrasta alas ja takaisin n.20 sekunnissa, kävin tarkastamassa isäni nukkui sikeästi ylhäällä, se oli aika pelottava juttu, mutta olinhan silloin 10 vuotta

Minulle sattui kerran katoamistemppu:
Piirtelin harpin kanssa ja jätin sen pöydälle käydessäni tauolla. Palasin ja en nähnyt sitä missään. Etsin huoneen joka sopen löytämättä.
Pari viikkoa myöhemmin se oli pöydällä, siinä mihin olin sen jättänyt, mutta siinä oli kerros jotain valkoista töhnää päällä, jolle ei löytynyt minkäänlaista selitystä ja se oli vaikea puhdistaa siitä.

Ektoplasmaa.

Ulkosalla pikkutavaroiden katoamiseen saattaa selitys löytyä harakoilta.
Eräässä luontoillassa televisiossa muuan osanottaja kertoi, että harakka nappasi kellon, mutta mikä ihmeellisintä, se oli palauttanut sen syksyllä. Oli vielä muistanut jättää sen samaan paikkaan mistä oli ottanutkin sen.

Ehkä harakka oli lainannut kelloa viihdykkeeksi poikasilleen ja kun ne olivat kasvaneet, ne eivät enää tarvinneet sitä.