KESKUSTELU

No voi, voi, tässä nyt joutuu tuhraamaan hyvää nukkuma-aikaa kaikenlaisiin sökellyksiin vastaamisiin. Jopa yhteenkasvaneiden siamilaisten kaksosten psyyke ja persoona voivat olla täysin erilaiset.

Tälle surreal-reppanallekin on täysin ylivoimaista ymmärtää, että vaikka ne miljoona asiaa todellakin vaikuttavat, niin sinä et voi redusoida jotain uutta omalakista ilmiöaluetta yhteenkään niistä, vaan sinun on tutkittava juuri sitä ilmiöaluetta ja yritettävä löytää omat lainalaisuudet.

Uutterat itsesivistysponnistelut surreal voisi aloittaa yrittämällä selvittää, mitä tarkoittaa laadullinen ero, mutta surrealin älynlahjat tuskin siihen koskaan riittävät, koska se on hieman mutkikkaampi asia kuin positivistien verifiointi.

Ensinnäkin tuon diplomaattisimman arvion mukaan n. 50% ihmisen käyttäytymisestä selittyy biologialla,

periaatteessahan jokin, esimerkiksi mieltymys, VOISI OLLA ADATAATIO KEENISTÄ (ei ihan suoraan mutta välillisesti).

Kysymys tajunnassa onkin AINA KOKONAISUUDESTA ja SYSTEEMISTÄ, ei yksittäisistä reaktioista! Sen systemin "liima" ja olemus on SYMBOLIRAKENTEINEN (=KIELIVÄLITTEINEN) EHDOLLISTUMINEN, eivät mitkään ERIKOISADAPTAATIOT.

MIKÄ se TOINEN selittäjä on?

"Sosiobiologia" EI OLE BIOLOGIAA, KOSKA SEKIISTÄÄ TOISEN JA IHMISELLÄ VALLITSEVAN BIOLOGISEN OHJAUSJÄRJETELMÄN EHDOLLISTUMISMEKANISMIN OLEMASSAOLON!

EHDOLLISTUMISMEKANISMI ON BIOLOGISESSA EVOLUUTIOSSA MUODOSTUNUT BIOLOGINEN MEKANISMI:

Naiset nimenomaan EIVÄT OLLEET ainakaan taloudellisesti neuvostoikana riippuvaisia miehistä, eikä päin vastoin, eivät lapset vanhemmistaan.

Aatehistorian tuntemuksesi lienee lähes olematonta?

- - tai PIILOAKSIOOMAN MUODOSSA - -

Jos on olemassa jokin vastapooli biologismille niin se löytynee puhtaimmin sosiologiasta, joka tutkii, näkee ja pyrkii ymmärtämään ja artikuloimaan ihmistä yhteiskunnallisena toimijana ja vähintään implisiittisesti jättää ihmisluonnon kaltaisen ilmiön yleensä kokonaan huomiotta.

ja David Reimerin tapaus.

Vääristellyltä, valehdellulta yhden ainoan yksittäistapauksen pohjalta kirjoitettiin kokonaisia oppikirjoja ja tuhottiin tuhansien muiden vastaavan käytännön uhreiksi joutuneiden elämiä.

???

"Evoluutiopsuykologia" EI OLE LUONNONTIEDETTÄ, koska se "tutkii" TAJUNNAN MUKAMAS LUONNONTIETEELLISESTI ("EVOLUUTIOSSA") MÄÄRÄYTYNEITÄ SISÄLTÖJÄ, ja SELLAISIA EI OLE OLEMASSA.

Evoluutiopsykologien välillä on kiivasta väittelyä monista niistä kysymyksistä, joita tässä keskustelussa on kuvattu "evoluutiopsykologian/psykologien" näkemyksiksi. Se on aivan normaalia debattia, ja varmasti siinä esiintyy hyvin radikaalejakin näkemyksiä. Ei ole olemassa mitään tiettyä "evoluutiopsykologista näkemystä".
- -
Tämä koko kysymyksen asettelu on niin tavattoman vääristynyt. Mutta ikävän tyypillinen sosiaalitieteilijöiden taholta. Tämä kysymyksen asettaminen on yhtä kuin sen väittäminen, ettei synnynnäistä ihmisluontoa ole olemassa, eikä evoluutio ole sitä muokannut.
On totta, ettei sellaiseen sentään kovin moni usko. Kysymys on enemmän eettinen, vaikka sitä ei tuoda rehellisesti ilmi. Pelätään pahaa tietoa, eettisesti epämukavia implikaatioita, joita tutkimuksen epäillään mahdollisesti nostavan esille.
Tämä on osin ajanut evoluutiopsykologeja ylivarovaiseen sanojen asetteluun ja erityisesti synnynnäisen älykkyyden aiheen kaihtamiseen, vaikka toki tietävät sen osaksi synnynnäistä ihmistä.

Because the past fifty thousand years have seen our species diversify into a wide range of environments, recent traits would tend to be adaptive in some environments but not in others. And their underlying genetic variants would tend to proliferate in some populations but not in others. Yet such population specificity seems impossible. At almost any genetic marker (blood types, serum proteins, enzymes, mtDNA, etc.), a typical gene varies much more within than between human populations. And this is true not only for large continental populations but also for small local ones.
- -
I remember attending a talk where John Tooby expressed his skepticism about Lewontin’s 1972 paper, saying that within-population genetic variation was inflated by disease polymorphisms and other junk variability. In addition, he had a low opinion of Lewontin, as seen in this exchange in 2000 with Slate editor, Judith Shulevitz:

In the mid-1970's, for example, Gould, Lewontin, and a few others injected heavy-handed moralizing, easy denunciation, the attribution of dubious intellectual genealogies, and an ad hominem attack-style into scientific debate in an effort to settle intellectual disputes by other means.

… "The most notorious tactic of Gould, Lewontin, and their allies during the early years was their attempt to drag the ideas they opposed under by manufacturing links to various repugnant doctrines. … More significantly, they did succeed in tarring the revolution in evolutionary biology in the eyes of nonbiologists, together with any serious attempt to think through the relationship between culture, human nature, and human evolution. This has perpetuated the antiquated status quo, during which social scientists have remained wary of the possibility of scientifically mapping human nature, and have remained almost totally ignorant of modern evolutionary biology. The cumulative harvest of suffering from this will not be small."

Why, then, did Tooby and Cosmides accept Lewontin’s findings so uncritically? Or was this acceptance simply window-dressing, an attempt to procure ‘safe conduct’ for their research?

Such a question has no easy answer. By the late 1970s, few academics wished to discuss whether or not human races exist, any more than people of another age wished to discuss whether or not Jesus had a biological father. There was only one acceptable view. The new academic environment thus allowed a lot of dubious ideas on this subject to go unchallenged because challenging them might lead to accusations of racism. Academics became used to having two sets of beliefs: those they really believed and those they believed for convenience sake. Over time, many lost the ability to distinguish between the two.

Well, so Tooby and Cosmides fudged their beliefs a bit. Wasn’t it worth it? Hasn’t the academic environment become much less hostile to research on “the relationship between culture, human nature, and human evolution”?

The answer to the last question is ‘yes’. It’s less clear, however, whether Tooby and Cosmides had anything to do with the improved academic environment. The last quarter of a century has seen broader societal changes that are probably more relevant.

One was the decline of the far left. In the early 1980s, every college in my city had a Marxist-Leninist club. By the end of the decade, they had all disappeared. Marxists had become few and far between even at the university.

A related factor was the aging of the baby-boomer generation. In the early 1980s, every social science department was flush with young people who often had no idea why they were there. By the end of the decade, the baby boomers were gone and enrolment in the social sciences had fallen by over a half. Students also now tended to be more cynical about politics and more narrowly focused on their studies.

Finally, in the mid-1990s, there was the rise of the Internet. It became possible to discuss ideas outside the normal channels of conferences, peer-reviewed journals, and university publishing houses. This freer academic environment gradually replaced the one that had arisen back in the mid-1970s when ideas flowed through fewer channels and were more easily controlled.

I suspect that Tooby and Cosmides deceived themselves in thinking they could obtain a ‘safe conduct’ for their research from the likes of Lewontin and Gould. The only real-world effect of this self-deception has been to make evolutionary psychology subservient to ideas that are, at best, dubious.

http://evoandproud.blogspot.com/2010/02 ... y-not.html