Miksi evoluutiopsykologia ei toimi?

Neonomide · **Lähetetty:** Ke Kesä 09, 2010 4:40 am

Risto, suoralinkkisi ei toimi.

Damasio kirjoitti:

Varsinaiset erot painotuksissa taitaa olla asioiden ehdottomuudessa. Kuvittelisin

, että oikeistolaiset selittävät mielellään kaikkia (!) varallisuus- ja muita eroja pelkillä geeneillä eli sosiaalidarwinismilla. Vähän fiksummat tajuavat, että kyseessä on monimutkaiset vuorovaikutussuhteet, ei yksinkertaiset refusoinnit.

Eikös erään herran päästään keksimillään kaksostutkimuksilla romutettu Britannian peruskoulujärjestelmä ?

Tieteentekoa on vaikeaa erottaa politiikasta, koska tiedettä tulkitaan jatkuvasti poliittisesti ja poliittiset päätökset ohjaavat myös tieteen tekemistä.

Itse tuppaan ajattelemaan, että oma alani (sukupuolitutkimus) saattaa hyvinkin hyväksyä evoluutionäkökulmia herkemmin kuin muut ihmistieteen alat, koska tällaisista tieteen luonnetta ja toimintaa koskevista kysymyksistä ollaan tietoisempia jo metodologian piirissä ja monialaisuus on aihepiirin ytimessä. Viitteitä siitä onkin ollut jo pidempään ja historiaa myös riittää.

Neonomide · **Lähetetty:** Ke Kesä 09, 2010 5:45 am

surreal kirjoitti:

Evoluutiopsykologien välillä on kiivasta väittelyä monista niistä kysymyksistä, joita tässä keskustelussa on kuvattu "evoluutiopsykologian/psykologien" näkemyksiksi. Se on aivan normaalia debattia, ja varmasti siinä esiintyy hyvin radikaalejakin näkemyksiä. Ei ole olemassa mitään tiettyä "evoluutiopsykologista näkemystä".
- -
Tämä koko kysymyksen asettelu on niin tavattoman vääristynyt. Mutta ikävän tyypillinen sosiaalitieteilijöiden taholta. Tämä kysymyksen asettaminen on yhtä kuin sen väittäminen, ettei synnynnäistä ihmisluontoa ole olemassa, eikä evoluutio ole sitä muokannut.
On totta, ettei sellaiseen sentään kovin moni usko. Kysymys on enemmän eettinen, vaikka sitä ei tuoda rehellisesti ilmi. Pelätään pahaa tietoa, eettisesti epämukavia implikaatioita, joita tutkimuksen epäillään mahdollisesti nostavan esille.
Tämä on osin ajanut evoluutiopsykologeja ylivarovaiseen sanojen asetteluun ja erityisesti synnynnäisen älykkyyden aiheen kaihtamiseen, vaikka toki tietävät sen osaksi synnynnäistä ihmistä.

Evoluutiopsykologia - jos sitä halutaan tarkemmin määritellä, on kyllä historialtaan ihan oikea taktisesti rajattu käsite, jonka sisältö neuvoteltiin 1990-luvun alussa Tooby & Cosmidesin (+ Barkow?) toimesta. Diiliin kuului ihmisille yhteisten ominaisuuksien tutkiminen, eli populaatioiden väliset erot jätettiin suosiolla käsittelystä pois (ettei maine tahraannu?). Tai itse asiassa ei - heidän mielestään populaatioilla ei edes ollut (eikä ole) eroja mitä tutkia !

Sukupuolivalinnan tutkija ja hyvin evoluutiomyönteinen antropologi Peter Frost erittelee asiaa tässä:

Lainaa:

Because the past fifty thousand years have seen our species diversify into a wide range of environments, recent traits would tend to be adaptive in some environments but not in others. And their underlying genetic variants would tend to proliferate in some populations but not in others. Yet such population specificity seems impossible. At almost any genetic marker (blood types, serum proteins, enzymes, mtDNA, etc.), a typical gene varies much more within than between human populations. And this is true not only for large continental populations but also for small local ones.
- -
I remember attending a talk where John Tooby expressed his skepticism about Lewontin’s 1972 paper, saying that within-population genetic variation was inflated by disease polymorphisms and other junk variability. In addition, he had a low opinion of Lewontin, as seen in this exchange in 2000 with Slate editor, Judith Shulevitz:

In the mid-1970's, for example, Gould, Lewontin, and a few others injected heavy-handed moralizing, easy denunciation, the attribution of dubious intellectual genealogies, and an ad hominem attack-style into scientific debate in an effort to settle intellectual disputes by other means.

… "The most notorious tactic of Gould, Lewontin, and their allies during the early years was their attempt to drag the ideas they opposed under by manufacturing links to various repugnant doctrines. … More significantly, they did succeed in tarring the revolution in evolutionary biology in the eyes of nonbiologists, together with any serious attempt to think through the relationship between culture, human nature, and human evolution. This has perpetuated the antiquated status quo, during which social scientists have remained wary of the possibility of scientifically mapping human nature, and have remained almost totally ignorant of modern evolutionary biology. The cumulative harvest of suffering from this will not be small."

Why, then, did Tooby and Cosmides accept Lewontin’s findings so uncritically? Or was this acceptance simply window-dressing, an attempt to procure ‘safe conduct’ for their research?

Such a question has no easy answer. By the late 1970s, few academics wished to discuss whether or not human races exist, any more than people of another age wished to discuss whether or not Jesus had a biological father. There was only one acceptable view. The new academic environment thus allowed a lot of dubious ideas on this subject to go unchallenged because challenging them might lead to accusations of racism. Academics became used to having two sets of beliefs: those they really believed and those they believed for convenience sake. Over time, many lost the ability to distinguish between the two.

Well, so Tooby and Cosmides fudged their beliefs a bit. Wasn’t it worth it? Hasn’t the academic environment become much less hostile to research on “the relationship between culture, human nature, and human evolution”?

The answer to the last question is ‘yes’. It’s less clear, however, whether Tooby and Cosmides had anything to do with the improved academic environment. The last quarter of a century has seen broader societal changes that are probably more relevant.

One was the decline of the far left. In the early 1980s, every college in my city had a Marxist-Leninist club. By the end of the decade, they had all disappeared. Marxists had become few and far between even at the university.

A related factor was the aging of the baby-boomer generation. In the early 1980s, every social science department was flush with young people who often had no idea why they were there. By the end of the decade, the baby boomers were gone and enrolment in the social sciences had fallen by over a half. Students also now tended to be more cynical about politics and more narrowly focused on their studies.

Finally, in the mid-1990s, there was the rise of the Internet. It became possible to discuss ideas outside the normal channels of conferences, peer-reviewed journals, and university publishing houses. This freer academic environment gradually replaced the one that had arisen back in the mid-1970s when ideas flowed through fewer channels and were more easily controlled.

I suspect that Tooby and Cosmides deceived themselves in thinking they could obtain a ‘safe conduct’ for their research from the likes of Lewontin and Gould. The only real-world effect of this self-deception has been to make evolutionary psychology subservient to ideas that are, at best, dubious.

http://evoandproud.blogspot.com/2010/02 ... y-not.html

Tavallaan kompaten, en lakkaa millään huvittumasta siitä, kuinka evopsyka nähdään näissä keskusteluissa usein ideologiattomana ja aidompana "empiirisenä tieteenä" eikä olla tietoisia kuinka soviteltuja ja neuvoteltuja oppialan taustalla velloneet kysymykset ovatkaan olleet.

Oppialan sisäisestä historiasta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi David Bullerin (2006) teosta Adapting Minds, jonka hän kirjoitti osaltaan evoluutiopsykologian sisäisten neuvottelujen kriittiseksi historiikiksi. Nimi viittaa Tooby & Cosmides & Barkowin teokseen Adapted Mind (1990), jota pidetään oppialan lähtölaukauksena.

Buller kirjoittaa analyyttisista syistä Evoluutiopsykologiasta isolla kirjiamella ja muusta evoluutiopsykologiasta pienellä etukirjaimella, koska hän näkee että isokirjaimisen version sisältö on oletuksiltaan tiukempi ja fundamentalistisempi (ja heikommalla tieteellisellä pohjalla) kuin "muun" evoluutiopsykologisen tutkimuksen, vaikka nämä ymmärretään karkeasti samana asiana. Isokirjaimista Buller pitää Toobyn, Cosmidesin, Pinkerin, Bussin, Dalyn ja Wilsonin menestyneesti popularisoimana leikkikenttänä, joka hallitsee kiistellyistä ideioistaan huolimatta alasta käytyä julkista keskustelua voimakkaalla kädellä.

Jos surrealin mukaisesti hyväksytään olettamus, ettei ole olemassa mitään selkeää "evoluutiopsykologian näkemystä", ollaanko jo puoliksi hyväksytty se, ettei mitään paradigmaa olekaan - puhutaan vain evoluutioteoriasta ja näkökulmat kiistelee, eivät ideologiat, joten ollaan sosiaalitieteiden kielipelien yläpuolella ja se riittäköön ?

Samalla on mielestäni valitettavasti vaarassa välittyä käsitys, että ihmisiä koskeva evolutiivinen käyttäytymistutkimus olisi sitä ihmistieteiliden kritisoimaa muka-kumuloituvaa ja aina vain tarkentuvaa hierarkkista mittaustiedettä - jota se ei takuulla ole tiukkojen luonnontieteiden hengessä. Oppialalla on historia ja pääarkkitehdit, joiden kädenjälki näkyy edelleen monissa tutkimusta ohjaavissa valinnoissa. Oppialan "puhtauden" illuusio pätee aivan yhtä hyvin evoluutiopsykologiaankin ja monien kommentoijien mukaan sen harjoittajat ovat edelleen pääosin - yllätys yllätys - psykologeja, mikä asettaa aina omat rajoitteensa. Edellisen paradigman edustajat olivat taas biologeja.

Minusta on aika paljastavaa, että todellisena hardcore-kulttuuriantropologina tunnettu (ja muisteltu!), taannoin menehtynyt Claude Levi-Strauss meni Tooby&Cosmidesia pidemmälle paljon parjatussa "biologisoinnissa":

Lainaa:

Lévi-Strauss stressed the need for a new paradigm. Through it, we would be better able to examine the reality of human differences and thus be better positioned to face the oncoming “difficult problems.” As his other remarks at the conference make clear, he believed it would be developed by British and American evolutionary biologists, particularly those associated with the nascent field of sociobiology. In line with his 1971 lecture, he spelled out the form of this new paradigm: gene-culture co-evolution.

But it was not to be. I suspect he had been taken in by the sociobiology-bashing of the late 1970s. In reality, very few sociobiologists were interested in the subject, and most studiously avoided it. This avoidance became an article of faith for John Tooby and Leda Cosmides, who would form the vanguard of this field of study. They considered “implausible the notion that different humans have fundamentally different and competing cognitive programs” (Tooby & Cosmides, 1990, p. 30).

http://evoandproud.blogspot.com/2010/02 ... al-to.html

Kummalla "nykyideologialla" saa sitten parempaa tiedettä on vähän toinen asia kuin sen kysyminen, olisiko meillä parempi tietämys jos Lévi-Strauss olisi saanut tahtonsa läpi Toobyn&Cosmidesin ideologian sijaan ?

Neonomide · **Lähetetty:** Ke Kesä 09, 2010 6:21 am

Juoni kirjoitti:

Syytöksiin moisesta vastataan että totta kai perintötekijöilläkin on vaikutusta vaikkapa ihon- ja hiusten väriin yms. Kuitenkin esitettäessä todistusaineistoa vaikkapa persoonallisuuspiirteiden tai väkivaltaisuuden perinnöllisyydestä kiljutaan heti fasismista ja siitä että ne ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä, joita alan durkheimilaisten perinteiden mukaan on sallittua selittää vain toisilla yhteiskunnallisilla ilmiöillä.

Kuten Pinker osuvasti asian tiivisti, ensin kielletään perimän vaikutus ja hetiperään kielletään että kielletään se.

Olipas hauskasti sanottu.

Itse kuulen useimmin selitystä, että "tuo nyt on todella kaukaa haettua", eli ei ymmärretä mitä ihmettä ko. tiedosta muka kostuu. Ymmärrän tämän asenteen hyvin. Koen, että biologisella tutkimuksella - niinkuin se mielenkiintoista onkin - on edelleen toissijainen asema vaikkapa arjen sosiokulttuuristen ilmiöiden ymmärtämisessä. Rooli on toki tärkeä, mutta voi johtaa huonoon tutkimukseen siinä missä muutkin karkeat näkökulmat. Ilmiöiden monisyisyys osaltaan onkin johtanut nykyisen sukupuolentutkimuksen monitieteiseen luonteeseen - toisaalta alan itsenäisyyden puuttuminen on sen osaltaan väistämätöntä seurausta.

Sukupuolentutkimuksen rooli ymmärretään sen roolia populaaristi pohtivien keskuudessa pääasiassa sen hyötyjen kanssa - se "hyöty" vain usein nähdään synonyyminä emansipaatiolle.

Jos ei ole emansipoivaa potentiaalia, ei ole siis järkevää tutkimustakaan. Tähän johtopäätökseen päädyin itse biologisointia tutkiessani - biologiaan tarkastelu ja siihen vetoaminen nähdään niin herkästi konstruktivistien piirissä epäemansipatorisena ja arkifilosofisesti toteavana "juuri näin"-ajatteluna, ettei sitä haluta siksi ottaa keskusteluun sosiaalisissa teemoissa. Samasta syystä uskon, että postmodernina nähty käsiterajoja palasiksi purkanut ja etenkin naistutkimuksen ajattelua voimakkaasti ohjannut "Butlerismi" on auttanut (lähes yksinomaan) emansipatorisen näkökulman siunaamisessa nykyisessä sukupuolitutkimuksessa. Emansitatorisesta intressistä poikkeavat näkökulmat ovat enemmän tai vähemmän automaattisesti vain "analysoitavia diskursseja" - kuten evoluutiokäsitykset.

Voidaan myös puhua evoluutionäkökulmasta "alkuperätarinana", joka pääasiassa toisintaa itseään eli konventionaalisia sukupuolierokäsityksiä ja niiden kulttuurisia maskuliinisia ja feminiinisiä manifestaatioita - joiden kautta kaikkea evolutiivista diskurssia myös luetaan. Siis niitä luetaan sukupuolierojen tuottamisena.

Epäkonventionaalinen evolutionistinen informaatio ei tällaiseksi analysoitavaksi kelpaa, joten se (paradoksaalisesti!) menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Siihen ei osata vain suhtautua. En itsekään osaa spekuloida miksi näin on - ehkäpä vastakkainasettelun ilmeisen asenteellisuuden ja argumentatiivisen häviön pelko estää kunnon väittelyjen syntymistä.

Sitähän se onkin, mutta merkittävä osa sosiaalitieteilijöistä ei ole oikeasti tutkinut ihmisten käyttäytymistä missään vaiheessa uraansa, vaan ihmisten (myös itsensä) käsityksiä ihmisten käyttäytymisen syistä. Nähdään puut metsän tilalla. Parat eivät osaa ymmärtää, että diskurssit eivät ole ainoita olemassa olevia asioita.

Sitten vielä palatakseni tuohon sosiaalitieteilijöiden dissaamiseen näillä tiedepalstoilla - itse olen omaa luentoanikin pitäessä törmännyt biologiin, joka kysyy mitä hittoa käytän käsitteitä "sukupuolivalinta" (versus seksuaalivalinta) ja evolutionismi (viittaa evoluutioon ideologiana tai paradigmana). Jäin käsitykseen luennon jälkeen keskusteluanikin, että käsitteet ovat kiellettyjä, koska joku keksi että hänen muotoilunsa ovat Pyhiä. Ei auttanut vaikka selitin että sukupuolivalinnan johtavat tutkijat Suomessa käyttävät edellistä ja että evolutionismi ei todellakaan ole terminä vain kreationistien käytössä. Joku salaliitto Pyhän Luonnontieteen nakertamiseksi oli menossa ja (hänelle) uudet käsitteet olivat jotenkin epäilyttävää panettelua.

Paljastavaa tuossa on se, että monille muillekin luonnontieteilijöille tuntuu olevan tosi vierasta ajatella omaa oppialaansa historiallisesti rakentuneena konstruktiona. Biologia on tiedettä ja tutkimusta tottakai, mutta myös kielellisesti ylläpidetty ja jatkuvasti neuvoteltu mielteiden järjestelmä. Monille tuntemilleni biologeille (tai biologisteille) ihmisen käyttäytymisen syiden pohdinta näkyy olevan jotain rinnastuksia lintujen käyttäytymisen adaptaatiohin ja kolmen Äffän (fight, fuck or feed on) vuorovaikutusta - onko sellainen muka jotain edistyksellistä ajattelua ihmismielestä ? Biologeilla esiintyy ihmeen vääristyneitä ajatuksia ihmismielen toiminnasta ja osasyy saattaa liittyä jonkinlaiseen implisiittiseen sankarin viittaan mitä tämänkin palstan keskusteluissa heille rakennetaan.

Olen ihan samaa mieltä täällä muiden kanssa siitä, että nämä kahtiajaot ovat skeidaa, yliopistotutkimus rajaa liikaa kysymiään kysymyksiä ja että tutkimus voisi olla monitieteisempää ja vapaampaa. Tuntuu vain, että aiheen käsittelyn vulgaarius ei usein paljoa eroa kuin kirosanojen puutteena Suomi24-tasosta - analyyttisilla lähteillä on vain joko oikeita tai vääriä mielipiteitä.

Radikaalien biologien muinoin kaivamat juoksuhaudat elävät edelleen, väitän.

Juoni · **Lähetetty:** Ke Kesä 09, 2010 5:20 pm

Neonomide kirjoitti:

Voidaan myös puhua evoluutionäkökulmasta "alkuperätarinana", joka pääasiassa toisintaa itseään eli konventionaalisia sukupuolierokäsityksiä ja niiden kulttuurisia maskuliinisia ja feminiinisiä manifestaatioita - joiden kautta kaikkea evolutiivista diskurssia myös luetaan. Siis niitä luetaan sukupuolierojen tuottamisena.

Parhaiden foucaultilais-derridalaisten näkemysten mukaan siis:

Mikään asia ei oikeasti -ihmisen tulkinnasta riippumatta- ole mitään, vaan kaikki ovat jotain vain siksi että niitä kutsutaan siksi.

Lainaa:

Epäkonventionaalinen evolutionistinen informaatio ei tällaiseksi analysoitavaksi kelpaa, joten se (paradoksaalisesti!) menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Siihen ei osata vain suhtautua. En itsekään osaa spekuloida miksi näin on - ehkäpä vastakkainasettelun ilmeisen asenteellisuuden ja argumentatiivisen häviön pelko estää kunnon väittelyjen syntymistä.

Tässä päivänä muuana mietin kutakuinkin samaa asiaa ja mieleeni juolahti mahdollisuus että tällainen sosiokonstruktivistinen, varsin nais-aivoista ajattelua (eikö Foucaultikin ollut jonkinsortin homppeli?) vaativa diskurssimömmö on yksinkertaisesti vain ihmisen huikean korkean sosiaalisen älyn sivutuote; Kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin asiat nähdään ties minkä piilovaltadiskurssien tuotteina, vaikka todellisuudessa moisia ei ole olemassa kuin itse postmodernistien päissä.

Lainaa:

Sitähän se onkin, mutta merkittävä osa sosiaalitieteilijöistä ei ole oikeasti tutkinut ihmisten käyttäytymistä missään vaiheessa uraansa, vaan ihmisten (myös itsensä) käsityksiä ihmisten käyttäytymisen syistä. Nähdään puut metsän tilalla. Parat eivät osaa ymmärtää, että diskurssit eivät ole ainoita olemassa olevia asioita.

No-niin, ymmärrät asian näköjään itsekin.

Lainaa:

Paljastavaa tuossa on se, että monille muillekin luonnontieteilijöille tuntuu olevan tosi vierasta ajatella omaa oppialaansa historiallisesti rakentuneena konstruktiona. Biologia on tiedettä ja tutkimusta tottakai, mutta myös kielellisesti ylläpidetty ja jatkuvasti neuvoteltu mielteiden järjestelmä.

Kenties, mutta paras keino saada tiedettä kuin tiedettä eteenpäin on tehdä kokeellista tutkimusta, jolloin todellisuuden kanssa heikosti tai olemattomasti korreloivat 'kielelliset konstruktiot' automaattisesti tippuvat pois matkasta.

Metatason lätinällä kun kuka tahansa voi ajaa kutakuinkin mitä tahansa kantaa, ilman että kannan todenmukaisuutta voidaan millään luotettavalla tavalla punnita.

Lainaa:

Monille tuntemilleni biologeille (tai biologisteille) ihmisen käyttäytymisen syiden pohdinta näkyy olevan jotain rinnastuksia lintujen käyttäytymisen adaptaatiohin ja kolmen Äffän (fight, fuck or feed on) vuorovaikutusta - onko sellainen muka jotain edistyksellistä ajattelua ihmismielestä ?

Osittain totta, mutta jälleen:

Edistystä saadaan aikaiseksi saattamalla yhä uusia ilmiöitä kokeellisen tutkimuksen ihmeellisen ja ankaraan maailmaan, ei jauhamalla siitä kuinka reduktiivis-deterministis-essentialistisia biologiset diskurssit ovat samalla tuntien suurta ylemmyyttä oman älyn ja analyyttisen silmän huikeasta ylivertaisuudesta.

Sitäpaitsi äffiä on neljä: Fighting, fleeing, feeding and fucking.

Lainaa:

Biologeilla esiintyy ihmeen vääristyneitä ajatuksia ihmismielen toiminnasta ja osasyy saattaa liittyä jonkinlaiseen implisiittiseen sankarin viittaan mitä tämänkin palstan keskusteluissa heille rakennetaan.

Voitko esitellä yhden 'ihmeen vääristyneen ajatuksen ihmismielen toiminnasta'?

anomalia · **Liittynyt:** Ke Touko 30, 2007 9:32 pm **Viestit:** 5928

Juoni kirjoitti:

Neonomide kirjoitti:

Voidaan myös puhua evoluutionäkökulmasta "alkuperätarinana", joka pääasiassa toisintaa itseään eli konventionaalisia sukupuolierokäsityksiä ja niiden kulttuurisia maskuliinisia ja feminiinisiä manifestaatioita - joiden kautta kaikkea evolutiivista diskurssia myös luetaan. Siis niitä luetaan sukupuolierojen tuottamisena.

Parhaiden foucaultilais-derridalaisten näkemysten mukaan siis:

Mikään asia ei oikeasti -ihmisen tulkinnasta riippumatta- ole mitään, vaan kaikki ovat jotain vain siksi että niitä kutsutaan siksi.

Ei. Et ymmärtänyt mitä Neonomide tarkoitti.

Jopa kaikkein eksateimmat luonnotieteet ja matematiikka ovat laajasti ottaen myös sosiaalisesti konstruoituja disskursseja. :shock:

Tarkkaan ottaen kaikki ihmisten tuottama tieto on sosiaalisesti konsturoitua, koska se ei voi olla mitään muuta.

Tämä itsestäänselvyys on useimmilla aloilla mielenkiinnoton, mutta epävarmuutta empirien osalta, monia tulkintavaihtoehtoja sisältävien ja vielä kehittyvien alojen sisällä käytettyjen disskurssien analyysi on hyödyllistä. Käytännössä se on hypoteesien ja teorioitten metatarkastelua.

Shriek · **Liittynyt:** Ti Kesä 26, 2007 2:09 pm **Viestit:** 6624

anomalia kirjoitti:

Jopa kaikkein eksateimmat luonnotieteet ja matematiikka ovat laajasti ottaen myös sosiaalisesti konstruoituja disskursseja. :shock:

Tarkkaan ottaen kaikki ihmisten tuottama tieto on sosiaalisesti konsturoitua, koska se ei voi olla mitään muuta.

Tuskinpa ovat. Esimerkiksi matematiikasta voisi sanoa, että tuollainen erittäin eksakti tiede on kaikista eniten sidoksissa yksilökohtaiseen käytännönkokemukseen, jossa ei ole juurikaan sijaa diskursiiviselle korruptiolle, sillä luonnontieteilijöillä - ainakin miehillä - on usein tiedettä tehtäessä samalla eräänlainen moraalinen leimasin kädessä. Niille yksilöille, joille totuus ei ole koskaan merkinnyt mitään - usein politikot ja sosiaalitieteilijät - eivät osaa pitää kiinni mistään konstruktioista riittävän pitkään, että pystyisivät ymmärtämään joitakin asioita luonnontieteellisinä ilmiöinä. Suurinosa vain pakenee sellaisia konstruktioita, mitä enemmän he sellaisia kohtaavat ja mitä vankeampia itse konstruktiot ovat.

--

Offtopic:

Huvittavaa oli, että minä sain erään netissä tehdyn testin mukaan tuloksen, jonka mukaan edustan post-modernia ajattelua. Toistaiseksi en ole nauttinut vielä yhdenkään post-modernistiseksi ajattelijaksi luokiteltavan filosofin teksteistä. Suurin syy on siinä, että sellaista lukiessa tulee samanlainen olo kuin olisi alasti hyttysten armoilla lapin erämaassa.

Arkkis · **Liittynyt:** To Huhti 03, 2008 6:24 pm **Viestit:** 11321

Neonomide kirjoitti:

Risto, suoralinkkisi ei toimi.

Damasio kirjoitti:

Varsinaiset erot painotuksissa taitaa olla asioiden ehdottomuudessa. Kuvittelisin

, että oikeistolaiset selittävät mielellään kaikkia (!) varallisuus- ja muita eroja pelkillä geeneillä eli sosiaalidarwinismilla. Vähän fiksummat tajuavat, että kyseessä on monimutkaiset vuorovaikutussuhteet, ei yksinkertaiset refusoinnit.

Eikös erään herran päästään keksimillään kaksostutkimuksilla romutettu Britannian peruskoulujärjestelmä ?

Tieteentekoa on vaikeaa erottaa politiikasta, koska tiedettä tulkitaan jatkuvasti poliittisesti ja poliittiset päätökset ohjaavat myös tieteen tekemistä.

Itse tuppaan ajattelemaan, että oma alani (sukupuolitutkimus) saattaa hyvinkin hyväksyä evoluutionäkökulmia herkemmin kuin muut ihmistieteen alat, koska tällaisista tieteen luonnetta ja toimintaa koskevista kysymyksistä ollaan tietoisempia jo metodologian piirissä ja monialaisuus on aihepiirin ytimessä. Viitteitä siitä onkin ollut jo pidempään ja historiaa myös riittää.

Kysymys EI OLE "EVOLUUTIONÄKÖKULMASTA", KOSKA KUKAAN EI KIISTÄ IHMISEN EVOLUUTIOTA!!!

KYSYMYS ON EHDOLLISTUMISNÄKÖKULAMSTA, NS. KORKEAMMISTA HERMOTOIMINNOISTA, KUTEN TERMI KUULUU, OPPIMISMEKANISMISTA, ETTÄ ONKO SELLAISISTA OLEMASSA VAI EI!!!!

Tooby&Cosmidesissa MÄÄRITELLÄÄN ehdottoman kategorisesti, että "SELLAISTA EI OLE", vaan kaikki "opituksi oletettu" "Tuleekin Keenistä"!!!!

"Oppi" on TÄYSIN JÄRJETÖNTÄ SKITSOILUA JA RAHASTUSTA!

TÄSMÄLLEEN YHTÄ JÄRJETÖTÄ KUIN "KREATIONISMI", jolle se on ideologisesti lähisukuinen ilmiö.

Ja edellisen tapaan kiehtoo myös PELKÄSTÄÄN HULLUJA kuin hunajapurkki mehiläisiä.

Arkkis · **Liittynyt:** To Huhti 03, 2008 6:24 pm **Viestit:** 11321

surreal kirjoitti:

Evoluutiopsykologia on tutkimusala, ei teoria.
Sen tutkimuskohde on todellinen.

Ei ole! Ja JUURI SIINÄ se ongelma onkin!

Se on täälläkin mainittu toisena esimerkkinä PSEUDOTIETEENALASTA, jolla EI OLE OBJEKTIIVISTA TUTKIMUSKOHDETTA.

" Tieteenalan olemassaolon edellytys on objektiivisen tutkimuskohteen olemassaolo, tätä edellytystä eivät DM:n mukaan täytä esimerkiksi teologia (ymmärrettynä ”jumalien” tutkimukseksi) tai ”filosofinen antropologia” (ymmärrettynä ”ikuisen ihmisluonnon” tutkimukseksi), niissä on (ainakin DM:n mukaan) kyseessä jokin muu yhteiskunnallisen tajunnan ilmiö kuin tiede. "

"Evoluutiopsykologian" "tutkimuskohteena" ovat "Keenistä tulevat TAJUNNANsisällöt, JA SELLAISIA EI OLE OLEMASSA, SILLÄ TAJUNTA ON SYMBOLIRAKENTEITA JA TOIMII KOKONAISUUDESSAAN EHDOLLISTUMISMEKANISMIN SISÄLLÄ.

(Kaikki KÄYTTÄYTYMINEN ei ole tajuntaa, kuten ehottomat refleksit, jotka toimivat ensin ja tajutaan vasta jälkijunassa, eivätkä kaikki ehdollisetkaan refleksit ole tajuntaa.)

Lainaa:

Ihmisen synnynnäiset taipumukset, piirteet,

Nuo EIVÄT OLE TAJUNTAA ILMAN SYMBOLIRANETEITA EHDOLLISTUMISTA.

Lainaa:

karkeasti määritettynä ihmisluonto.

Sellaista ei ole olemassa.

Lainaa:

Taipumus ei ole determinismiä, tämä usein tahallaan väärin ymmärretään.

EIKÄ MYÖSKÄÄN TAJUNTAA ILMAN UHDOLLISTUMISTA, JONKA OLEMASSAOLON "EP" "KIISTÄÄ"!

Lainaa:

Evoluutioon näiden kysymysten tutkimus on siksi suoraan yhteydessä, koska näitä taipumuksia ja piirteitä on ihmisen evolutiivisen taipaleen aikana valikoitunut.

"EP" EI "TUTKI" TAIPUMUKSIA, KOSKA SE KIISTÄÄ MM. NIITÄKIN REALISOIVAN EHDOLLISTUMISMEKANISMIN OLEMASSAOLON, SAMALLA JÄÄRÄPÄISYYDELLÄ KUIN "TIETEELLINEN KREATIONISMI" KIISTÄÄ "ÄLYLLISESI OHJAAMATTOMAN" BIOLOGISEN EVOLUUTION OLEMASSAOLON!

Lainaa:

Siksi tuon ihmisen evoluution valintaympäristöjen ja niissä menestyneiden vahvuuksien pohtiminen toimii vihjeiden lähteenä hypoteeseille ihmisluonnosta.

"EP" EI YLIPÄÄTÄÄN "TUTKI" MITÄÄN, VAAN LALLATTAA INTUITIIVISTA PASKAA!!!

Ihan just kuten sinäkin!

Lainaa:

Toki tätä vaikeuttaa se, että synnynnäinen ihmisluonto on hyvin heterogeeninen.

Paapati...

Lainaa:

Piirteiden ja taipumusten vahva periytyminen pystytään kuitenkin varmentamaan kaksostutkimuksella.

EI AINAKAAN NIILLÄ HAISTAPASKANTIETEELLISILLÄ METODISESTI VÄÄRENNETYILLÄ KAKSOS"TUTKIMUKSILLA", joita tälläkin palstalla on kaakatettu pyörryksiin asti, joissa mm. HERTABILITETTIN ELI JALOTETTAVUUDEN KÄSITE ON KÄSITETTY TÄYDELLISESTI PÄIN PERSETTÄ!!!!

Lainaa:

Käyttäytymisgenetiikka onkin antanut evoluutiopsykologialle niin vahvan empiirisen pohjan,

TÄYSIN SAMAA SONTAA!!! (A:lla "todistetaan" A:ta!!!)

Lainaa:

ettei evoluutiopsykologian toimivuutta tutkimusalana epäile kuin asiaan perehtymättömät ja ennakkoluuloiset ihmiset,

Kuten maailman johtava neurofyiologi, Obaman neuvonantaja R. Douglas Fields, jolla on myös parhaat tutkimuslaitteet?

http://www.psychologytoday.com/blog/the-new-brain

(Mistä sää NYT ne PYSSYT ja divioonat saat "evoluutiopsykologialle", JOITA JOKAINEN HAISTAPASKNTIEDEOPPI EHDOTTOMASTI TARVITSEE???)

Lainaa:

tai sitten ideologisesti parantumattomat kristityt (Jumala loi, ei evoluutio) tai akateemiset vasemmistolaiset (perinnöllisten tekijöiden tuominen ihmistieteisiin on natsismia).

surreal · **Liittynyt:** La Marras 10, 2007 5:48 pm **Viestit:** 972

Diskurssianalyysi on suurimmalta osaltaan turhaa. Käsitteet ovat toissijaisia merkityssisältöihin nähden. Varsinkin jos edellisillä pyritään jotenkin rajaamaan jälkimmäisiä, tai tahallaan sotkemaan niiden merkitystä. 'Olen vapauden puolesta, ja jos vapaudella tarkoitetaan jotain sellaista, mitä Hegel sillä tarkoitti, olen vapautta vastaan. Vapauden merkityksestä keskusteleminen ei ole tärkeää.' On aivan sama miten Tooby & Cosmides rasismisyytösten pelossa yrittävät jonkin käsitteen merkitystä rajata. Jo yli vuosisata heitä ennen oli mm. J.S. Mill joka puhui psykologismista ja ihmisluonnosta hieman saman suuntaisessa merkityksessä, Westermarck tietysti Suomesta ja lukuisia muita. Ihmisluonto, ihmisluonnon evoluutio, ihmisluonnon merkitys toiminnallemme ja ajattelullemme ovat olleet tieteellisiä kysymyksiä jo hyvin pitkään. Niitä myös väärin käytettiin brutaalin kansalliskollektivistisen aatteen taustalla, minkä myötä ymmärrettävä moralismi pyrki tukahduttamaan tutkimusta. Niiden henkiin herättämisessä akateemisina tutkimuskohteina ovat mielestäni merkittävämmässä asemassa olleet mm. W.D. Hamilton ja E.O. Wilson kuin Tooby & Cosmides.

Evoluutiopsykologialla ei ole käsitteenä minulle mitään itseisarvoa. Kiinnostuskohde on synnynnäisen ihmisluonnon ja sen merkityksen tutkimus. Evoluutiopsykologia otettuaan siipiinsä ja tuekseen mm. käyttäytymisgenetiikan, modernin antropologian, erilaiset tilastotutkimukset, neuropsykologian ja ainakin yritettyään (Pinker) herättää kiinnostusta ihmisyyden universaaleihin, on ev. psyk. tuntunut mielekkäältä ja lupaavia tuloksia tuottaneelta viitekehykseltä.

Itse pidän toisistaan perinnöllisesti eroavien ryhmien olemassaoloa hyvin selvänä, sekä näiden välisiä osin merkittäviä eroja keskimääräisessä älykkyydessä ja synnynnäisissä luonteenpiirteissä, mm. impulsiivisuudessa.
Se onko näiden nostaminen tutkimusagendalle mielekästä, on oma kysymyksensä.

Se mitä tarkoitin evoluutiopsykologisella vallankumouksella ihmistieteissä, tarkoittaa synnynnäisen ihmisluonnon tulemista asteittain osaksi kaikkea ihmistutkimusta.

Minusta ehkä tärkeämpää tämän osalta on tieto siitä, mitä ihminen ei voi olla, kuin mitä ihminen on. Synnynnäinen ihminen on hyvin tärkeä 'tietomerkitys' yhteiskunnallisesti.

Synnynnäisen ihmisen ymmärtäminen auttaa meitä ymmärtämään, miksi mies- ja naisalojen sekoittuminen 50/50 ei voi tapahtua, eikä ole myöskään mielekästä. Se myös kertoo meille, miksi selkeä enemmistö hyvin älykkäistä ihmisistä ja tämän myötä mm. tieteen huippunimistä tulee aina olemaan miehiä.
Synnynnäisen ihmisyyden ymmärtäminen olisi voinut kertoa kommunististen utopioiden haikailijoille, miksi heidän utopiansa ei voi toimia, vaan johtaa väistämättä työmotivaation romahtamiseen, välinpitämättömyyteen ja apatiaan.
Synnynnäisen ihmisyyden ymmärtäminen, yhdistettynä neuropsykologiseen ja joukkojen psykologian tutkimukseen, voisi osaltaan auttaa meitä hahmottamaan käsitystä kulttuurien muuttumisesta. Tämä ei ole vain kuriositeetti, vaan kulttuuri on todennäköisesti edelleen suurin yksittäinen maailman kurjuutta ja sortoa toisintava tekijä, siirtäessään väkivaltaisia ja sortavia rakenteita yhä uusille sukupolville. Vaikka kulttuureissa on eroja, kaikissa muuttujissa ei niinkään ole.

Näissä tilanteissa ja sadoissa muissa on yksi muuttumaton tekijä, se on ihminen.

Ihmisen hävittäminen ihmistieteistä on aiheuttanut hirvittävää tuhoa yhteiskunnallisen ymmärryksemme kehittymiselle. Ihmisluonto on usein ollut savipaakku, joka on muovattu aina ennalta päätetyn ideologisen tarpeen mukaan tai tyhjä kanvas, jolle on piirretty kulloinkin haluttu ihmiskuva. Mutta se ei ole ihminen.
Ihmisluonto, vaikkakin merkittävän heterogeeninen ja yksilöllinen, on kuitenkin pikemminkin kuvainnollisesti kokoelma venytettäviä kuminauhoja, säikeitä ja jänteitä, joiden venymisellä on rajansa ja joilla on myös vastavetoa ja jännitettä karkeiden lähtöarvojensa suuntaan.
Tällainen on esimerkiksi synnynnäinen impulsiivisuus, joka silloinkin yhä vaikuttaa siihen kuinka ihminen reagoi erilaisissa tilanteissa, vaikka ympäristö olisi yrittänyt ihmistä 'venyttää' toisaalle. Synnynnäinen temperamentti voidaan havainnoida jo hyvin nuorista lapsista ja seurantatutkimukset osoittavat sen säilyvän hyvin vahvana piirteenä läpi ihmisen elämän.
Synnynnäinen älykkyyden potentiaali on myös tällainen. Ympäristö voi sitä venyttää jonkin verran, mutta synnynnäisyys asettaa tälle rajat.
Kaksostutkimukset vahvistavat tämän todellisuuden.

Vaikka käyttäisimme siihen miljardeja ja miljardeja yhteiskunnan määrärahoja, niin emme pysty venyttämään naisille yhtäläistä menestystä mm. matematiikan huipulta. Yllä oleva kuva kertoo miksi.
Samoin emme pysty estämään sitä, että enemmistö huono-osaisista tulee olemaan vapaassa yhteiskunnassa miehiä.

Kun tätä ei tajuta, ja useimmat eivät tajua, eivätkä halua tajuta, eivätkä halua edes kuulla siitä, niin silloin voi jatkua vuosikymmeniäkin sellainen politiikka kuten Norjassa, joka ei ikinä voi tuoda niitä toivottuja tuloksia, koska siihen ei pystytä "venymään". Johtuen siitä mitä, ihminen on.

Näitä tekijöitä on monia, ne vaihtelevat yksilökohtaisesti ja ne vaihtelevat ryhmäkohtaisesti.
Yhtälailla kuin mitä on turha odottaa naisilta 50% osuutta matematiikan huipulla, saattaa olla, että useat Saharan eteläpuolisen Afrikan ihmisryhmistä (ne eivät toki ole yksi rotu) kokevat vaikeuksia toisintaa modernin yhteiskunnan edellyttämää tietotaitoa.
Jos näin on, ja kun sitä, sikäli kun se niin on, ei myönnetä, niin voidaan etsiä kehityspolitiikan ja kehittymisen epäonnistumisen syitä tuhansista muista tekijöistä ja käyttää siihen lukemattomia miljardeja löytämättä tyydyttäviä vastauksia.

En tiedä, mitä Levi-Strauss tarkalleen kirjoitti, miten ilmaisi tämän moraalisen problematiikan, mutta omasta mielestäni on korkea aika, että ihmisarvon käsitteellistämistä ruvettaisiin irtauttamaan kaikista tällaisista tekijöistä. Älykkyys ei määritä kenenkään yksilön, eikä minkään ryhmän arvoa yhtään sen korkeammaksi tai alemmaksi.
Sen sijaan esimerkiksi länsimaisen kehityspolitiikan tukema hyvin palkattu intialainen vierastyövoima Afrikkaan voisi osoittautua hyvinkin tehokkaaksi kehitysavun win-win muodoksi, ratkaisuna Afrikan krooniseen tietotaito-vajeen ongelmaan.

Ajatus on tietysti implikaatioiltaan hirvittävän epäkorrekti. Vielä paljon epäkorrektimpejakin voidaan esittää. Toteutettuina ne voisivat silti merkittävästi lopputulemana lisätä hyvinvointia. Tämä on vain yksi juonne hyvin laajalle leviävää keskustelua, jota en tässä jatka nyt pidemmälle.

Eikä älykkyysfobia kosketa vain "rotukysymyksiä". Tästä kotimaisena osoituksena Tutkiva oppiminen : järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä / Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka, Lasse Lipponen. Rationaalisuuteen pyrkivällä ihmisellä on rajat sille, mitä hänen voidaan edellyttää sietävän. En pysty kuvaamaan kuinka vahvoja vihantunteita tuon kirjan lukeminen synnytti. Se on metodeiltaan ja väitteiltään niin mielivaltainen ja vääristelevä, siinä ei ole mitään rajaa eikä häpeää heidän taholtaan. Ongelma ei ole vain se, että älykkyyden väittäminen ei-synnynnäiseksi ominaisuudeksi, ja nerouden meidän kaikkien yhdessä käsillä olevaksi, on hirvittävää kaiken vähänkään laajemman empiirisen näytön vastaista pseudotiedettä, vaan todellinen vaara on se, että tällaisia väitteitä voidaan laajalti ottaa todesta. Kirjan hirvittävän pseudotieteen ohessa kulkee koko ajan poliittinen tavoite siitä, että koulujärjestelmä pitäisi heidän mielestään uudistaa näiden ajatusten pohjalta ala-asteelta yliopistoon saakka.
Toteutuessaan tuo yhteisen, kollektiivisen ryhmäoppimisen visio, jossa hetkellisesti pidemmälle edenneet (he eivät siis ole lahjakkaampia) ovat velvoitettuja opastamaan vähemmän edenneitä, mahdollisimman paljon opiskelusta tapahtuessa ryhmätöinä jne. on sellaista vastuutonta älyttömyyttä, että ei sille löydy sanoja. He eivät edes myönnä älykkyyttä yksilölliseksi ominaisuudeksi vaan puhuvat siitä kollektiivisena ominaisuutena.
Mitään empiiristä näyttöä väitteille on turha odottaa. Joitakin koulukokeiluja he ovat päässeet tekemään, mutta myöntävät niiden epäonnistuneen. Siksi, koska olivat liian lyhyitä. Tarvitaan pidempiä ja laajempia kokeiluja, ihmisillä!, lapsilla!, mieluiten koko koulujärjestelmän muutos saman tien.
Jos tuo kirja olisi vain jossain häpeävitriinissä, jossa sille saisi käydä epäuskoisesti nauramassa ja vaikka sylkemässä sen sivuille, niin asia olisi ok, mutta se on käsittääkseni ollut vakiokäytössä sekä pääsykoe- että kurssikirjana.

Ihmisyyden hävittäminen ihmistieteistä ei ole pelkkä esoteerinen akateeminen ongelma. Vaan myös mitä suurin yhteiskunnallinen kysymys. Jos ihmistä ei ymmärretä ja nähdään vain ihanteet, voidaan päätyä kannattamaan pahimmillaan mm. aivan hirvittäviä pedagogisia ratkaisuja.

Tieteellisten rajojen asettamisen puuttuminen tällaisilta poliittisesti motivoituneilta, mielivaltaisilta älyttömyyksiltä on ehkä suurin negatiivinen seuraus synnynnäisen ihmisen alennustilasta.

Yleisemmin ihmisyyden puuttuminen ihmistieteistä vaikeuttaa todellisten ongelmien paikantamista, niiden luonteen ymmärtämistä ja niiden ehtojen hahmottamista.

Näiden lisäksi tulevat monet kuvitteelliset ongelmat, jotka eivät oikeasti ole ongelmia. Kuten sukupuolittuneet jakaumat työelämässä, sikäli kun ne ovat vahvasti synnynnäisiä taipumuksia vastaavia, eivätkä politiikalla merkittävästi muutettavissa.

Ihmisyyden toivominen ihmistieteisiin ei ole vain biologien haihattelua tai vääristynyttä ihmiskuvaa, tai Derridan verbaalisuon epäreilua kiertämistä ja käsitteellisestä mutapainista kieltäytymistä, vaan välttämätön edellytys todenmukaisemman ihmis- ja yhteiskuntaymmärryksen kehittymiselle - auttaen toivottavasti aikaa myöten kehittämään ihmisyyden paremmin huomioon ottavaa politiikkaa ja käytäntöjä, ja torjumaan suurimpia ihmisluonnon kanssa yhteen sovittamattomia älyttömyyksiä.

Neonomide · **Lähetetty:** Su Kesä 13, 2010 4:42 pm

Juoni kirjoitti:

Lainaa:

Biologeilla esiintyy ihmeen vääristyneitä ajatuksia ihmismielen toiminnasta ja osasyy saattaa liittyä jonkinlaiseen implisiittiseen sankarin viittaan mitä tämänkin palstan keskusteluissa heille rakennetaan.

Voitko esitellä yhden 'ihmeen vääristyneen ajatuksen ihmismielen toiminnasta'?

Uusia suosikkejani on David Barashin vakavissaan (?) esitetyt kirjallisuustieteelliset tulkinnat Madame Bovarysta teoksessa Madame Bovary's Ovaries. Barashin mukaan teoksen miesten motivaatiota voidaan uskottavasti selittää hirviurosten motivaatiota ohjaavilla tekijöillä. Tulkinnat ovat kauttaaltaan omaa akateemista tasottomuuttaan tiedostamatonta parodiaa, jonka potentiaalista lukijaryhmää on hyvin vaikeaa edes arvioida.

Jos haluaa saada viikon naurut, kannattaa lukea Eugene Goodheartin Darwinian Misadventures in the Humanities. Darwinismin yritykset "parantaa tulkintojen tieteellistä uskottavuutta ihmistieteissä" ovat ainakin tässä otoksessa ainutlaatuisen hauska vitsi. Angloamerikkalainen vastakkainasettelujen perinne näkyy nature/nurture-väännössä kaikkein klassisimmin, eikä oman puolen virheitä haluta nähdä kovin herkästi. Tosiasiassahan mitään rintamalinjoja ei ole olemassakaan, vain temaattisesti eroavia näkökulmia.

Minua kiinnostaa tutkimuskohteena tiede itsessään, metapuheena, diskursseina ja käytäntöinä mutta ilman vähättelevää asennetta varsinaisia tutkimustuloksia kohtaan - ne eivät minua tässä kontekstissa edes hirveästi kiinnosta. Muutoin tottakai, tuskin muutoin olisi postannut kymmeniä kuvia hyvin inhimillisen näköisistä bonoboista kretiiniketjuihin.

Olen aiemmin kirjoitellut mm. Donna Harawayn järkäleestä Primate Visions, joka käy ihan messevänä johdatuksena siihen, kuinka ideologiat ja (sukupuoli- ja "rotu"sidonnaiset) tulkinnat ovat aina vaikuttaneet havaintojen tulkintaan myös biologisissa käyttäytymistieteissä. Tuppaamme vain pitämään omaa aikaamme jotenkin erityisen biaseista vapaana, vaikka juuri sellaisella mindsetilla teemme virheitä herkemmin. Tieteen kulttuurihistorian tuntemus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää syvemmin sitä mitä haluamme sanoa ja tulkita.

surreal · **Liittynyt:** La Marras 10, 2007 5:48 pm **Viestit:** 972

Neonomide kirjoitti:

Tieteen kulttuurihistorian tuntemus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää syvemmin sitä mitä haluamme sanoa ja tulkita.

Miksi se on välttämätöntä? Missä mielessä se on välttämätöntä? Väite haiskahtaa historisismilta. Vastaavaa hölynpölyä ovat syytteet reduktionismista ja determinismistä. Niille kaikille on yhteistä, että esitettyyn väitteeseen tieteellisen vastaamisen sijaan, keskitytään väitteen runnomiseen johonkin mukamas-perusteltuun historialliseen ja/tai sosiaaliseen taustaan, väitteen kategorioimiseen (reduktionismi, determinismi) sekä usein myös väitteen esittämiseen liittyviin ideologisiin ja henkilökohtaisiin motivaatiotekijöihin. Tämän barbaarisen ja epätieteellisen murjomisen jälkeen alkuperäistä väitettä tuskin enää tunnistaa ja siihen on nyt helppo vastata väitteeseen vastaamatta. Hyviä väistökeinoja ovat myös erilaiset analogiat, historialliset mukamas-paralleelit jne.

Sekä tietysti aina viime kädessä postmoderni totuusrelativismi, hillitön subjektiivisen ja objektiiviseen pyrkimisen sekoittaminen verbaaliväkivallalla.

Vain yksi esimerkki, jo aiemmin esille nostettu: Voimme empiirisin testein saada karkeasti luotettavan arvion naisten ja miesten älykkyyden tilastollisesta jakautumasta. Sekä tämän tueksi mm. kaksostutkimuksilla arvion älykkyyden synnynnäisyydestä läntisessä yhteiskunnassa.
Voimme myös tämän lähtökohdaksi karkeasti pyrkiä määrittämään, mitä älykkyydellä tarkoitamme esimerkiksi vertaamalla ja yhdistämällä erilaisten testien korrelaatioita, kuten g:n empiirisen perustelemisen kohdalla on tehty (Arthur Jensenin elämäntyö).

Voimme täten suurella todennäköisyydellä todistaa, että tavoite sukupuolten tasaisesta edustuksesta aloilla x tai y tai z on mahdoton saavutettava, ja ettei tämän selittämiseksi tarvita mitään piilorakenteita tms.

Tiedon luotettavuutta voidaan arvioida empiirisin välinein, myös ihmistieteissä. Meillä on siihen keinoja ja välineitä. Se ei edellytä tutkijoiden henkilökohtaista psykoanalyysia biaksistaan, piilomotiiveistaan jne. eivätkä tällaiset ole valideja tapoja empiirisesti perustellun tutkimuksen haastamiseksi.

Haastamisen pitää tapahtua empirian tasolla, ei sitä henkilöiden, brutalisoiden, kiertäen, vääristellen jne. kuten ihmistieteillä on aina ollut niin tavattoman helppoa kaiken sosiaalitieteilijöiden omille biaksille(!) ikäväksi koetun pahan tiedon kohdalla.

Neonomide · **Lähetetty:** Ma Kesä 14, 2010 2:15 am

surreal kirjoitti:

Neonomide kirjoitti:

Tieteen kulttuurihistorian tuntemus on välttämätöntä, jotta voimme ymmärtää syvemmin sitä mitä haluamme sanoa ja tulkita.

Miksi se on välttämätöntä? Missä mielessä se on välttämätöntä? Väite haiskahtaa historisismilta. Vastaavaa hölynpölyä ovat syytteet reduktionismista ja determinismistä. Niille kaikille on yhteistä, että esitettyyn väitteeseen tieteellisen vastaamisen sijaan, keskitytään väitteen runnomiseen johonkin mukamas-perusteltuun historialliseen ja/tai sosiaaliseen taustaan, väitteen kategorioimiseen (reduktionismi, determinismi) sekä usein myös väitteen esittämiseen liittyviin ideologisiin ja henkilökohtaisiin motivaatiotekijöihin. Tämän barbaarisen ja epätieteellisen murjomisen jälkeen alkuperäistä väitettä tuskin enää tunnistaa ja siihen on nyt helppo vastata väitteeseen vastaamatta. Hyviä väistökeinoja ovat myös erilaiset analogiat, historialliset mukamas-paralleelit jne.

Tieteenhistoria on pullollaan politisoituneita "totuuden puolustajia", retorikkoja, kusettajia, ylifilosofeja ja empirian läpitykittäjiä. Jos menneisyyden virheitä ei edes tiedosteta, niitä voidaan toistaa. Historismiin vetoaminen on herkästi silkka olkinukke, aivan kuten biologismiinkin vetoaminen.

Esimerkkinä mainitsen usein itselleni tutun aiheen eli primatologian sukupuolittuneisuuden - tieteenhistoriallisesti kädellisten tutkiminen on ollut pitkälti miesten hommaa, mutta nykylinjassa naiset ovat olleet olennaisen tärkeitä. Se on kuin onkin vaikuttanut siihen miten tuloksia on tulkittu JA miten kokonaiskuvaa on alettu tarkastella uudelleen. Kyse ei ole mistään "barbaarisesta ja epätieteellisestä murjomisesta" vaan siitä että eri sukupuolet - karkeasti ottaen - kiinnittävät huomioita eri asioihin samassakin aineistossa. Esimerkkejä löytyy lukemattomia. Aika huvittavaa että denialisteja löytyy vielä 2010-luvulla.

Rivien välistä vinkkaamasi jonkinlaisen empiirisen tieteen ylivallan mahdollisuus on torpattu jo hyvän aikaa sitten ihmistieteissä. Muutosta on ihan turha odottaa. Evoluutionäkökulmaa hyödyntävä tutkimus joutuu ottamaan tämän väistämättä huomioon. Toiseksi, evoluution/ihmisluonnon/biologian retorinen painoarvo on tosiasia ja sinällään tärkeä tutkimuskohde - muutoin tätä väittelyä ja naurettavia kahtiajaottelua ei tarvitsisi käydä ollenkaan.

Palaan aina ajoittain tähän Simon Blackburnin kritiikkiin evopsykaajien fanittamasta Pineristä + Blank Slatesta, koska siinä kiteytetään monta tärkeää asiaa:

http://www.phil.cam.ac.uk/~swb24/reviews/Pinker.htm

surreal kirjoitti:

Vain yksi esimerkki, jo aiemmin esille nostettu: Voimme empiirisin testein saada karkeasti luotettavan arvion naisten ja miesten älykkyyden tilastollisesta jakautumasta. Sekä tämän tueksi mm. kaksostutkimuksilla arvion älykkyyden synnynnäisyydestä läntisessä yhteiskunnassa.

Toki, jos yritetään vetää sitä "ylitiedekorttia", mutta miksi sellainen olisi mielestäsi niin tarpeellinen - mitä yrität todistaa ja kenelle ?

Eri alojen sukupuolijakaumaa toki käsitellään julkisuudessa aika yksinkertaisesti, mutta Clintonin kauden äärimmäisten egalitaristisekopäiden käsityksiä aniharvat aiheesta syvemmin keskustelevat kannattavat tai edes ottavat tosissaan. En itsekään näe sitä kovin olennaisena kysymyksenä.

Kaksostutkimukset kertovat aika rajallisesti samankaltaisen kulttuuri-ilmaston motivaatiopsykologisista tendensseistä, kuten varmaan itsekin ymmärrät.

surreal kirjoitti:

Voimme täten suurella todennäköisyydellä todistaa, että tavoite sukupuolten tasaisesta edustuksesta aloilla x tai y tai z on mahdoton saavutettava, ja ettei tämän selittämiseksi tarvita mitään piilorakenteita tms.

Yritätkö siis kieltää piilorakenteiden tutkimisen hyödyllisyyden ? Jos näin, niin millä perusteella tarkkaan ottaen ?

Piilorakenteita on tutkittu empiirisesti, mikäli tämä ei tullut selväksi. Niitä on ilmeisesti olemassa. On sinällään toinen asia, miten niiden merkitystä tulisi tulkita.

Keskustelun sävy on menemässä ikäväksi, koska tätä menoa kokonaisia tutkimussuuntauksia ja oppialoja ollaan torppaamassa vessanpönttöön. Paluu 1800-luvulle kutsuu ?

surreal kirjoitti:

Tiedon luotettavuutta voidaan arvioida empiirisin välinein, myös ihmistieteissä. Meillä on siihen keinoja ja välineitä. Se ei edellytä tutkijoiden henkilökohtaista psykoanalyysia biaksistaan, piilomotiiveistaan jne. eivätkä tällaiset ole valideja tapoja empiirisesti perustellun tutkimuksen haastamiseksi.

Kyse ei ole "henkilökohtaisesta psykoanalyysista", vaan tutkimusten lähtökohtien ja näkökulmien tehokkaammasta aukikirjoittamisesta, mitä aina voidaan tehdä vähän paremmin kuin aiemmin.

surreal kirjoitti:

Haastamisen pitää tapahtua empirian tasolla, ei sitä henkilöiden, brutalisoiden, kiertäen, vääristellen jne. kuten ihmistieteillä on aina ollut niin tavattoman helppoa kaiken sosiaalitieteilijöiden omille biaksille(!) ikäväksi koetun pahan tiedon kohdalla.

Väitän, että tekstien tutkiminenkin on hyvin hyödyllistä, eikä välttämättä mitään postmodernia aivopieruilua.

Koeasetelmat ovat usein kiinnostavia, mutta monissa olennaisissa aiheissa kovin kovin lyhytnäköisiä. Esimerkiksi Geoffrey Millerin sukupuolivalinnan teorioiden "todistamista" empirialla tuskin nähdään meidän elinaikanamme, vaikka niissä paljon järkeä taitaa ollakin.

Arkkis · **Liittynyt:** To Huhti 03, 2008 6:24 pm **Viestit:** 11321

Neonomide kirjoitti:

surreal kirjoitti:

Evoluutiopsykologien välillä on kiivasta väittelyä monista niistä kysymyksistä, joita tässä keskustelussa on kuvattu "evoluutiopsykologian/psykologien" näkemyksiksi. Se on aivan normaalia debattia, ja varmasti siinä esiintyy hyvin radikaalejakin näkemyksiä. Ei ole olemassa mitään tiettyä "evoluutiopsykologista näkemystä".
- -
Tämä koko kysymyksen asettelu on niin tavattoman vääristynyt. Mutta ikävän tyypillinen sosiaalitieteilijöiden taholta. Tämä kysymyksen asettaminen on yhtä kuin sen väittäminen, ettei synnynnäistä ihmisluontoa ole olemassa, eikä evoluutio ole sitä muokannut.
On totta, ettei sellaiseen sentään kovin moni usko. Kysymys on enemmän eettinen, vaikka sitä ei tuoda rehellisesti ilmi. Pelätään pahaa tietoa, eettisesti epämukavia implikaatioita, joita tutkimuksen epäillään mahdollisesti nostavan esille.
Tämä on osin ajanut evoluutiopsykologeja ylivarovaiseen sanojen asetteluun ja erityisesti synnynnäisen älykkyyden aiheen kaihtamiseen, vaikka toki tietävät sen osaksi synnynnäistä ihmistä.

Evoluutiopsykologia - jos sitä halutaan tarkemmin määritellä, on kyllä historialtaan ihan oikea taktisesti rajattu käsite, jonka sisältö neuvoteltiin 1990-luvun alussa Tooby & Cosmidesin (+ Barkow?) toimesta. Diiliin kuului ihmisille yhteisten ominaisuuksien tutkiminen, eli populaatioiden väliset erot jätettiin suosiolla käsittelystä pois (ettei maine tahraannu?). Tai itse asiassa ei - heidän mielestään populaatioilla ei edes ollut (eikä ole) eroja mitä tutkia !

Sukupuolivalinnan tutkija ja hyvin evoluutiomyönteinen antropologi Peter Frost erittelee asiaa tässä:

Lainaa:

Because the past fifty thousand years have seen our species diversify into a wide range of environments, recent traits would tend to be adaptive in some environments but not in others. And their underlying genetic variants would tend to proliferate in some populations but not in others. Yet such population specificity seems impossible. At almost any genetic marker (blood types, serum proteins, enzymes, mtDNA, etc.), a typical gene varies much more within than between human populations. And this is true not only for large continental populations but also for small local ones.
- -
I remember attending a talk where John Tooby expressed his skepticism about Lewontin’s 1972 paper, saying that within-population genetic variation was inflated by disease polymorphisms and other junk variability. In addition, he had a low opinion of Lewontin, as seen in this exchange in 2000 with Slate editor, Judith Shulevitz:

In the mid-1970's, for example, Gould, Lewontin, and a few others injected heavy-handed moralizing, easy denunciation, the attribution of dubious intellectual genealogies, and an ad hominem attack-style into scientific debate in an effort to settle intellectual disputes by other means.

… "The most notorious tactic of Gould, Lewontin, and their allies during the early years was their attempt to drag the ideas they opposed under by manufacturing links to various repugnant doctrines. … More significantly, they did succeed in tarring the revolution in evolutionary biology in the eyes of nonbiologists, together with any serious attempt to think through the relationship between culture, human nature, and human evolution. This has perpetuated the antiquated status quo, during which social scientists have remained wary of the possibility of scientifically mapping human nature, and have remained almost totally ignorant of modern evolutionary biology. The cumulative harvest of suffering from this will not be small."

Why, then, did Tooby and Cosmides accept Lewontin’s findings so uncritically? Or was this acceptance simply window-dressing, an attempt to procure ‘safe conduct’ for their research?

Such a question has no easy answer. By the late 1970s, few academics wished to discuss whether or not human races exist, any more than people of another age wished to discuss whether or not Jesus had a biological father. There was only one acceptable view. The new academic environment thus allowed a lot of dubious ideas on this subject to go unchallenged because challenging them might lead to accusations of racism. Academics became used to having two sets of beliefs: those they really believed and those they believed for convenience sake. Over time, many lost the ability to distinguish between the two.

Well, so Tooby and Cosmides fudged their beliefs a bit. Wasn’t it worth it? Hasn’t the academic environment become much less hostile to research on “the relationship between culture, human nature, and human evolution”?

The answer to the last question is ‘yes’. It’s less clear, however, whether Tooby and Cosmides had anything to do with the improved academic environment. The last quarter of a century has seen broader societal changes that are probably more relevant.

One was the decline of the far left. In the early 1980s, every college in my city had a Marxist-Leninist club. By the end of the decade, they had all disappeared. Marxists had become few and far between even at the university.

A related factor was the aging of the baby-boomer generation. In the early 1980s, every social science department was flush with young people who often had no idea why they were there. By the end of the decade, the baby boomers were gone and enrolment in the social sciences had fallen by over a half. Students also now tended to be more cynical about politics and more narrowly focused on their studies.

Finally, in the mid-1990s, there was the rise of the Internet. It became possible to discuss ideas outside the normal channels of conferences, peer-reviewed journals, and university publishing houses. This freer academic environment gradually replaced the one that had arisen back in the mid-1970s when ideas flowed through fewer channels and were more easily controlled.

I suspect that Tooby and Cosmides deceived themselves in thinking they could obtain a ‘safe conduct’ for their research from the likes of Lewontin and Gould. The only real-world effect of this self-deception has been to make evolutionary psychology subservient to ideas that are, at best, dubious.

http://evoandproud.blogspot.com/2010/02 ... y-not.html

Tavallaan kompaten, en lakkaa millään huvittumasta siitä, kuinka evopsyka nähdään näissä keskusteluissa usein ideologiattomana ja aidompana "empiirisenä tieteenä" eikä olla tietoisia kuinka soviteltuja ja neuvoteltuja oppialan taustalla velloneet kysymykset ovatkaan olleet.

Oppialan sisäisestä historiasta kiinnostuneille suosittelen lämpimästi David Bullerin (2006) teosta Adapting Minds, jonka hän kirjoitti osaltaan evoluutiopsykologian sisäisten neuvottelujen kriittiseksi historiikiksi. Nimi viittaa Tooby & Cosmides & Barkowin teokseen Adapted Mind (1990), jota pidetään oppialan lähtölaukauksena.

Buller kirjoittaa analyyttisista syistä Evoluutiopsykologiasta isolla kirjiamella ja muusta evoluutiopsykologiasta pienellä etukirjaimella, koska hän näkee että isokirjaimisen version sisältö on oletuksiltaan tiukempi ja fundamentalistisempi (ja heikommalla tieteellisellä pohjalla) kuin "muun" evoluutiopsykologisen tutkimuksen, vaikka nämä ymmärretään karkeasti samana asiana. Isokirjaimista Buller pitää Toobyn, Cosmidesin, Pinkerin, Bussin, Dalyn ja Wilsonin menestyneesti popularisoimana leikkikenttänä, joka hallitsee kiistellyistä ideioistaan huolimatta alasta käytyä julkista keskustelua voimakkaalla kädellä.

Jos surrealin mukaisesti hyväksytään olettamus, ettei ole olemassa mitään selkeää "evoluutiopsykologian näkemystä", ollaanko jo puoliksi hyväksytty se, ettei mitään paradigmaa olekaan - puhutaan vain evoluutioteoriasta ja näkökulmat kiistelee, eivät ideologiat, joten ollaan sosiaalitieteiden kielipelien yläpuolella ja se riittäköön ?

Samalla on mielestäni valitettavasti vaarassa välittyä käsitys, että ihmisiä koskeva evolutiivinen käyttäytymistutkimus olisi sitä ihmistieteiliden kritisoimaa muka-kumuloituvaa ja aina vain tarkentuvaa hierarkkista mittaustiedettä - jota se ei takuulla ole tiukkojen luonnontieteiden hengessä. Oppialalla on historia ja pääarkkitehdit, joiden kädenjälki näkyy edelleen monissa tutkimusta ohjaavissa valinnoissa. Oppialan "puhtauden" illuusio pätee aivan yhtä hyvin evoluutiopsykologiaankin ja monien kommentoijien mukaan sen harjoittajat ovat edelleen pääosin - yllätys yllätys - psykologeja, mikä asettaa aina omat rajoitteensa. Edellisen paradigman edustajat olivat taas biologeja.

Minusta on aika paljastavaa, että todellisena hardcore-kulttuuriantropologina tunnettu (ja muisteltu!), taannoin menehtynyt Claude Levi-Strauss meni Tooby&Cosmidesia pidemmälle paljon parjatussa "biologisoinnissa":

Lainaa:

Lévi-Strauss stressed the need for a new paradigm. Through it, we would be better able to examine the reality of human differences and thus be better positioned to face the oncoming “difficult problems.” As his other remarks at the conference make clear, he believed it would be developed by British and American evolutionary biologists, particularly those associated with the nascent field of sociobiology. In line with his 1971 lecture, he spelled out the form of this new paradigm: gene-culture co-evolution.

But it was not to be. I suspect he had been taken in by the sociobiology-bashing of the late 1970s. In reality, very few sociobiologists were interested in the subject, and most studiously avoided it. This avoidance became an article of faith for John Tooby and Leda Cosmides, who would form the vanguard of this field of study. They considered “implausible the notion that different humans have fundamentally different and competing cognitive programs” (Tooby & Cosmides, 1990, p. 30).

http://evoandproud.blogspot.com/2010/02 ... al-to.html

Kummalla "nykyideologialla" saa sitten parempaa tiedettä on vähän toinen asia kuin sen kysyminen, olisiko meillä parempi tietämys jos Lévi-Strauss olisi saanut tahtonsa läpi Toobyn&Cosmidesin ideologian sijaan ?

Minne Tooby et Cosmides ovat "saaneet ideogiansa läpi Lévi-Straussin tahdon sijaan"? Hesariin? YLEen?

Feminine · **Liittynyt:** Ma Kesä 15, 2009 12:59 pm **Viestit:** 5972

surreal kirjoitti:

Vain yksi esimerkki, jo aiemmin esille nostettu: Voimme empiirisin testein saada karkeasti luotettavan arvion naisten ja miesten älykkyyden tilastollisesta jakautumasta. Sekä tämän tueksi mm. kaksostutkimuksilla arvion älykkyyden synnynnäisyydestä läntisessä yhteiskunnassa.
Voimme myös tämän lähtökohdaksi karkeasti pyrkiä määrittämään, mitä älykkyydellä tarkoitamme esimerkiksi vertaamalla ja yhdistämällä erilaisten testien korrelaatioita, kuten g:n empiirisen perustelemisen kohdalla on tehty (Arthur Jensenin elämäntyö).

Voimme täten suurella todennäköisyydellä todistaa, että tavoite sukupuolten tasaisesta edustuksesta aloilla x tai y tai z on mahdoton saavutettava, ja ettei tämän selittämiseksi tarvita mitään piilorakenteita tms.

Eikös se mennyt niin, että miesten joukossa on enemmän sekä erityisen älykkäitä että erityisen vähän älykkäitä yksilöitä? Jostain syystä sen vähemmän älykkäiden joukon mainitseminen tahtoo aina unohtua. Eikös siis pitäisi myös hyväksyä biologisena väistämättömyytenä, että joillakin miehillä nyt vaan menee aina tosi huonosti? Naiset taas ovat todennäköisemmin ainakin kohtuullisen älykkäitä, joka yleensä riittää varsin hyvään selviytymiseen elämän eri haasteista. Myös useimmilla ammattialoilla sellainen kohtuullinen älykkyys on täysin riittävää. Aika harvassa ammatissa tarvitaan neroutta.

Lainaa:

Haastamisen pitää tapahtua empirian tasolla, ei sitä henkilöiden, brutalisoiden, kiertäen, vääristellen jne. kuten ihmistieteillä on aina ollut niin tavattoman helppoa kaiken sosiaalitieteilijöiden omille biaksille(!) ikäväksi koetun pahan tiedon kohdalla.

Muistapa siis tästä lähtien pohtia tasapuolisesti myös niiden joidenkin epäonnisten heikoilla älynlahjoilla varustettujen miesten kohtaloa ja vaikutusta sukupuolen selviytymiseen erilaisista asioista. Sellainen vain keskimääräisesti älykäs mies ei ole yhtään nerokkaampi kuin sellainen keskimääräisesti älykäs nainen - ei vaikka jossakin olisikin olemassa joku miehinen nero. Miesnerojakin on vain pieni vähemmistö.

Neutroni · **Lähetetty:** Ma Kesä 14, 2010 9:00 pm

Feminine kirjoitti:

Eikös se mennyt niin, että miesten joukossa on enemmän sekä erityisen älykkäitä että erityisen vähän älykkäitä yksilöitä? Jostain syystä sen vähemmän älykkäiden joukon mainitseminen tahtoo aina unohtua.

No jos puhutaan huippuyksilöistä, ja heidän vaikutuksestaan yhteiskuntaan, ehkä se huonompi ääripää ei ole siinä yhteydessä olleellinen. Mutta ei se erityisen huonosti tunnettu tai vaiettu yhteiskunnallinen fakta ole, että miehet ovat murskaenemmistö syrjäytyneiden, rikollisten, päihdeongelmaisten ja itsemurhan tekijöiden joukoissa.

Lainaa:

Eikös siis pitäisi myös hyväksyä biologisena väistämättömyytenä, että joillakin miehillä nyt vaan menee aina tosi huonosti?

Pakonomainen tasa-arvon tavoittelu johtaa vain kaikkea toimintaa kangistavaan byrokratiaan, jossa vain byrokraatit voittavat, mutta en sanoisi, että totaalinen välinpitämättömyys heikko-osaisista on oleellisesti parempi ratkaisu. Kultainen keskitie olisi paras ratkaisu tähänkin ongelmaan, mutta kyllä ainakin lyhyellä tähtäimellä välinpitämättömyyden kannattajat näyttävät saavan haluamansa.

KESKUSTELU

Miksi evoluutiopsykologia ei toimi?

Paikallaolijat