KESKUSTELU

Väittäisin että enemmänkin kyse on määritelmistä; minä määrittelen kusipäisyydeksi sellaisen toiminnan mitä te normaalit ihmiset pidätte tavallisena toimintana. Minähän siis suhtaudun normaaliin kielenkäyttöön kuten joku robotti tai Spock, eli matemaattisen eksaktisti. Eli jos sanotaan yleisesti että "rehellisyydellä pärjää" ja mä löydän yhdenkin esimerkin jossa rehellisyydellä ei olla pärjätty, niin katson tuon väitteen todistetuksi vääräksi. Juurikin tällä mielellä käytin sitä QED:tä noissa joissakin aikaisemmissa kommenteissa.

Vieraiden kulttuurien kanssa pärjään keskivertoa paremmin, mutta se johtunee enemmänkin siitä että minulla ei ole minkäänlaista itsekunnioitusta tai ylpeyttä, eli jos/kun tekee jotain väärin niin olen aina valmis perääntymään ja antautumaan. Aika paljon sillä saa anteeksi. Olen kuitenkin aika paljon keskivertoa suomalaista pitempään viettänyt aikaa muualla kuin Suomessa, ja jopa saamatta turpiini viikottain...

Ehkä joo, mutta minulla olisi ollut mahdollisuus kuulua tuohon jäävuoren huippuun, ei ois tarvittu muuta kuin että olisin tiennyt että valehteleminen ja kusipäisyys auttaisi asiaa.

Toki tämä teoretisointia siinä mielessä että eihän historia/tulevaisuus ole silleen deterministinen että asiat tietenkään välttis menis niinkuin niiden järjen/sääntöjen mukaan pitäisi mennä. Mutta todennäköisyys menestyä olisi parantunut jos oisin tajunnu että valehtely ja esittäminen ja kusipäisyys on normaalia ja sallittua.



Toki teoriassa, mutta vaikka minusta tulisi miljardööri niin siitä huolimatta on menetetty se muutama vuosikymmen jonka aikana olisi ehtinyt kerryttää omaisuutta ja vähentää pään hajoamista. Pelkästään sillä että mulle olisi kerrottu miten maailma oikeasti makaa.



En toki, mutta koska olen ollut kouluaikoihin selkeästi parempi kuin se harmaa aivoton massa niin toki minun elämäni pitäisi olla vastaavalla tai suuremmalla suhteella parempi kuin sen aivottoman massan elämä, tai muuten olen epäonnistunut. Nykyajan kvartaalitalousmaailmassa kun ei riitä että voitot kasvaa vaan niiden pitää kasvaa kiihtyvästi, niin jos olin yläasteella parempi kuin 99 prossaa ikäluokastani niin toki 30 vuotta myöhemmin mun ptäisi olla parempi kuin 99,99999 prossaa ikäluokastani tai osakekurssini laskee, tai toisin sanoen olen luuseri.



Toki olen sitä mieltä että menestyvillä ihmisillä ei ole mitään oikeutta olla onneton eikä varsinkaan masentunut. Angelina Joliella tai Brad Pittillä ei ole oikeutta olla epävarma ulkonäöstään. Gatesin Billillä ei ole oikeutta valittaa köyhyyttään. Einsteinillä ei ollut oikeutta valittaa kännipäissään sitä miten tyhmältä välillä tuntuu. Räikkösellä ei ole oikeutta vikistä että ei osaa ajaa autoa.

Mahtoikohan toi pointti tossa nyt aueta?

Koska olet niin innokkaasti puhunut valehtelun tms. paheiden puolesta, niin en hirveästi yllättynyt, että lähinnä nauroit kommentille. Noh, kukin tavallaan. Et ainakaan vaikuta kovin tyytyväiseltä nykyiseen tilanteeseen ja siksi kommentoin.

Eikös tuo toimi myös toisin päin, eli jos sinä sanot että kusipäisyydellä pärjää ja ...

En usko tuohon.




Tarkoitatko normaalia sosiaalista kanssakäymistä, valkoisia valheita ja sitä että yritetään olla hieman pätevämpiä kuin ollaan, vai määrätietoista toisten hyväksikäyttöä petoksilla ja uhkailemalla? Noilla on aivan perustavan laatuinen ero, vaikka tiukasti määritellen molemmat ovat epärehellisyyttä.




On sillkkaa itsepetosta kuvitella, että ansaitsee automaattisesti onnea ja menestystä, jos menestyy koulussa ja on matemaattis-loogisesti älykäs. Vaikka älykkyys korreloi menestyksen kanssa, luulen että se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että sosiaalinen äly, jota älykkyystestit eivät mittaa ja joka tosiasiassa määrää hyvin suuren osan ihmisen menestyspotentiaalista, korreloi keskitason tuntumassa matemaattis-loogisen älykkyyden, jota on helppo mitata, kanssa. Mutta on paljon ihmisiä, jotka ovat loogisesti älykkäitä mutta eivät sosiaalisesti ja sellaisesta älykkyydestä ei ole kuin haittaa, koska se tekee elämän vaikeaksi ja pakottaa miettimään asioita, jotka tyhmät ohittavat kiviäkin kiinnostaa -asenteella ja elävät rennosti ja huolettomasti. Nimim. kokemusta on aivan liikaa.

Nuo sosiaalisesti taitavat menestyvät sekä rehellisesti että epärehellisesti. Sen kun valitsevat tyylinsä, ja suurin osa on lopultakin varsin rehellisiä. Muut eivät epärehellisyydellä pitkälle pötki. Jos ei osaa valehdella uskottavasti, on turha edes yrittää, koska siinä vain pilaa nekin vähät mahdollisuudet jotka tavallisella ihmisellä rehellisenä on.




Maailma ei toimi niin kuin sinä oikeaksi näet. Masennus iskee jos on iskeäkseen, eikä raha ja menestys tee sille immuuniksi.




Eivät nuo varmaankaan ole noiden ihmisten ongelmia. Mutta mahdollisia ongelmia on miljoonia ja olemalla huippu jossain sulkee pois pari kolme niistä, usein hinnalla, että saa miljoona uutta ongelmaa, joista keskiluokkaisen ei tarvitse välittää (sellainen on esimerkiksi riski siitä, että lapsi siepataan lunnasrahojen kiristämiseksi). Laiha lohtu siis.




Ei, koska teet järjestelmällisesti sen virheen, että yksi menestynyt huijari todistaa sinulle, että vain huijaamalla voi menestyä, mutta toisaalta yksi epäonnistunut rehellinen todistaa että kaikki rehelliset ovat epäonnistuneita. Nuo kummatkin ovat äärimmäisen virheellisiä oletuksia. On turhaa yrittää johtaa paskoista oletuksista mielekkäitä tuloksia muka oikealla logiikalla. Tuollainen päättely on aivan tyypillistä idiooteille, mutta sellaista ei todellakaan odottaisi ihmiseltä, joka on älyllisiltä kyyviltään 1 % huipussa.

Minähän toki määrittelen tiukasti, ja varmasti eri tavalla kuin normaali ihminen. En tosiaan ole koskaan omin päin oppinut erottelemaan noita toisistaan. Tähänkin sopii se alkuperäinen kysymykseni, että miksi vanhemmat ei kakaroilleen tuota eroa opeta? Vainko siksi että suurin osa kakaroista nuo oppii täysin opettamatta?



En toki vakavissani väitä olevani tuossa huippuprosentissa, se aikaisemman viestin prosenttiheitto oli otettu vain tilannetta kuvaavaksi esimerkiksi.

Entäs jos saa rakastavaa ja välittävää pildeä?

Tuo on minun kokemusten valossa erikoinen kokemus. Kyllä minun käsittääkseni kaikki normaalit vanhemmat opettavat tuota normaalia sosiaalista kanssakäymistä. Samoin se kuuluu kaiken järjestetyn lastenhoidon ja -kasvatuksen toimintaan. Päiväkodit, koulut, kerhot jne. Joka paikassa opetetaan käytöstapoja, joihin kuuluu myös valkoinen valehtelu. Totta puhuen en usko, etteikö sitä olisi sinullekin opetettu. Perheoloistasi en tiedä, mutta varmaan olet käynyt ainakin peruskoulun, jonka opetuksen oleellinen osa on tapakasvatus. Ehkä sosiaalinen lahjakkuutesi ei vain riitä noiden asioiden ymmärtämiseen.



No miksi sitten mielestäsi pätee, että jos yksikin rehellinen epäonnistuu, rehellisyydellä ei voi menestyä, mutta se ei päde, että jos yksikin epärehellinen epäonnistuu, epärehellisyydellä ei voi menestyä. Luovu nyt hyvä mies siitä harhaluulosta, että olisit voinut menestyä epärehellisyydellä, jos sosiaaliset lahjasi eivät riitä erottamaan valkoista valehtelua hyväksikäyttävästä valehtelusta. Valita vaikka ennemmin sitä, ettet saanut sosiaalisia lahjoja enempää. Se on se oikea syy, eikä mikään opittu tai oppimatta jätetty.

Minusta et vain ymmärrä nyansseja hienotunteisuuden ja hyväksikäytön välillä. Eli ei niinkään kyse ole toiminnasta vaan motiiveista sen toiminnan taustalla. On totta, että suurin osa ei ole rehellisiä jos kokee, että rehellisyys voi vahingoittaa kanssaeläjiä. Elämä on sillä tavalla harmiteltavan monimutkaista.

Edit: lisäisin vielä, että omalla kohdallani kusipäisyyden raja menee siinä, että jos asiaan ei voi vaikuttaa niin turha siitä on erikseen käydä huomauttamassa.

Tietenkin sekin on joillekin mahdollista, ja jossakin määrin toteutuu useimmissa parisuhteissa. Ja jopa se, ettei vain saa seksiä, vaan pääsee antamaan (eli nainen on aktiivinen ja vaatii tyydytystä). Mutta hyvin epärehellisille ja hyväksikäyttöön taipuvaisille se ei onnistu kauaa, vaikka he voivat yleensä saada kohtuullisen helposti seksiä ilman sitoutumista, ja hyvin epäseksikkäille se ei onnistu koskaan, vaikka he voivat saada ystävyyteen perustuvan parisuhteen turvallisuushakuisen ja seksuaalisesti kylmän naisen kanssa (jolloin seksi on yleensä sitä saamista rakkauden tähden).

Sellainen hyväksikäyttö mitä kuvailit yllä miehen ja naisen harjoittamana on lopulta hyvin pieni osa ihmisten välistä kanssakäymistä. Naisten haluttomuus parisuhteissa on ilmeisesti sitten yleisempää kuin olen luullut (ainakin iltalehden ja hesarin mukaan, joku tutkimus oli tästä, en jaksa sitä kaivaa), mutta syykin taisi olla lähinnä huono seksuaalinen itsetunto eikä suinkaan mikään "kylmyys" tai "vähäinen kiinnostus seksiin".

Koska suurinosa ihmisistä on peilaavia apinoita, ja kun erilaisia, kehityskykyisempiä ihmisiä, on milloin mistäkin syystä pitänyt kuskata roviolle.

http://news.sciencemag.org/sciencenow/2012/04/why-creepy-people-give-us-the.html?rss=1

Eikö haluttomuus ole täsmälleen sama asia kuin vähäinen kiinnostus seksiin? Sille voi tietysti olla iso joukko erilaisia syitä, mutta niin kauan kun naisella ei ole vähäisintäkään halua tehdä mitään syiden etsimiseksi ja korjaamiseksi, syyt ovat samantekeviä. Oman ja tuttavien kokemuksen mukaan suurimmalla osalla haluttomista naisista ei ole vähäisintäkään kiinnostuista halujensa etsimiseen ja he hyväksyvät sen, että seksielämä latistuu "ihan kivaksi", lähinnä miehelle antamiseksi. Ja mikä siinä, kun miehetkään eivät vaadi parempaa kuin suunnilleen säännöllisen saamisen.

On turha urputtaa, että mies voisi tehdä aloitteen naisen haluttomuuden korjaamiseksi. Ei se toimi niin. Ellei naisella ole sisäsyntyistä halua kehittää seksuaalisuuttaan, miehen yritykset tuntuvat vain painostukselta. Kokeiltu on, ainakin sata kertaa. Suoraan, epäsuoraan ja ammattilaisia apuna käyttäen.

Väitän että ei missään oppikirjassa, ei aikaisemmissa eikä nykyisissä, ole kappaletta joka on otsikoitu esimerkiksi että "joo kerrottiin tossa aikaisemmin että valehtelu on väärin ja moraalitonta, mutta tässä kappaleessa yhtäkkiä kerrommekin että tietyissä tilanteissa valehtelu on paitsi tavallista niin myös täysin oikein..."

Jos kaikkea muutakin opetetaan ihan kirjaimellisesti, esmes matematiikkaa, niin samaa vaatii (ainakin minun pääni) myös sitten sosiaalisista taidoista opettamisessa. Sinänsä en muista että minun peruskouluaikoinani olisi ollut minkäänlaista oppiainetta jossa ihan erikseen opetettaisiin käytöstapoja tai sosiaalisuutta, eikä tuollaiseen viittaavaa ainetta näy myöskään päästötodistuksessa.



Johan tuossa aikaisemmin todettiin suorastaan yhdestä suusta että kysehän on todennäköisyyksistä eikä mistään absoluuttisista säännöistä. Osaamalla sopivasti epärehellisyyttä ja kusipäisyyttä, on suurempi todennäköisyys pärjätä kuin että olisi täysin rehellinen ja uhrautuvainen. Peräänkuulutan juurikin sitä että miksi tuota ei koulussa tai kotona opetettu ihan suoraan noilla sanoilla jos tuo kerta jokatapauksessa on yleisessä tiedossa normaaleilla ihmisillä.

Varsinkin alakoulun (päivähoidosta puhumattakaan) oppisisällöstä vain pieni osa on oppikirjatietoa. Tärkeämpää oppia on juuri sosiaaliset taidot. Miten ollaan porukassa, huomioidaan muut, mutta pidetään kuitenkin kiinni omistakin oikeuksista, tehdään yhteistyötä, sovitaan sääntöjä ja sovitellaan niiden rikkomuksia, ratkotaan kiistoja ja niin edelleen. Ei niille ole kirjoja eikä oppiaineita, vaan ne opitaan vähitellen asiaiopiskelun rinnalla. Ala-asteen varsinaisten aineiden oppisisällöt ovat niin vaatimattomia, että ne oppisi kyllä nopeasti hieman vanhempana. Mutta sosiaalisten taitojen harjaantuminen selkäydintasolle vie paljon aikaa.




Kyllä siellä on käyttäytymisnumero, jos olet niin vanha kun olet väittänyt. Ja se näkyy myös kaikkien muiden aineiden arvosanoissa. Kyllä se vaan niin menee, että jos olet huonon käytöksen takia silmätikku, arvosanat pyöristetään alaspäin ja jos olet suosikki, niin ylöspäin.




Sanoisin, että sopivasti epärehellisyyttä ja jämäkkyyttä ei vielä ole kusipäisyyttä. Kusipäisyyttä voi olla totuuden torvi -asennekin, jossa joku töksäyttelee ikäviä tosiasioita päin naamaa.




En usko, etteikö koulussa olisi opetettu. Sosiaaliset kykysi eivät ilmeisesti riittäneet sen opetuksen sisäistämiseen.