KESKUSTELU

On asioita joista ensimmäinen on sen asian syvin merkitys, jonka jälkeen merkitys jatkaa oman itsensä haastamista aina uudelleen ja uudelleen kunnes tapahtuu jälleen jotain odottamatonta ja sittenko luulet että jotain on saavutettu niin huomaat että no mitä viddua, eikö tälle oo loppua kunnes lopulta...?

Jotkin asiat koetaan olevan aitoja kunnes...?

Asiat joille ei löydy sanoista vastinetta pitävät paikkansa kunnes...?

Loogisuus on käypä työkalu kunnes...?

Minä harhaisuudessani luulen puhuvani järkeviä kunnes...?

Eräs hämmentää soppaa kun ei ymmärrä mitä puhuu...?

Vedän itseni onnessani kiikkuun kunnes pettymys valtaa mieleni...?

Jumala on ikuisesti oleva kunnes...?

Ikuisuus kestää kunnes...?

Jatkuva muutos on varmaa kunnes...?

Löydä sana, hävitä se, löydä se uudelleen ja unohda, kunnes jotain palaa jälleen muistiisi.
Ja kun jumala näyttäytyy repeän räkäiseen nauruun kunnes totisuus valtaa mieleni ja vähän aikaa pohdin asioita syvällisesti eikä asioilla ole päätä eikä häntää kunnes oivallan kyseenalaistaa jotain jota en ymmärrä kunnes...kunnes...kunnes...kunnes...

On asioita joita voi ilmaista vain kierrellen ja kaarrellen, kun ne sanotaan suoraan niin hupiahan siitä syntyy.....KUNNES?!?!??!?!?!

Uskovainen uskoo kunnes usko kuolee.

Aavistuksen verran on pieniä nyanssieroja olemisen luonteessa ennen syntymää ja kuoleman jälkeen. Ajattelee vaikka sillai, että kukaan sun syntymää ennen elänyt ei tienny susta yhtikäs mitään (no, jotain ajatuksia saattoi muilla olla siinä kohtaa, kun kellui kohdussa). Ja kun sä joskus syntymän jälkeen delaat, niin ne perässä tulijat (ainakin jotkut) tietää että olit, mutta ne ei vaan voi enää oppia sua tuntemaan. Jotenkin tuosta ajatuksesta syntymän ja kuoleman samankaltaisuudesta jää fiilis, että siinä välissä ei olisi mitään.

Kysymys (otsikko) on aseteltu sillä ilmeisellä ajatuksella, että me vaan ollaan ja kuollaan ja siihen kops (vai jotain). Aina meistä jotain jää, vaikka keho hautuu hiekkahoidossa - mikään mikä on ollut ei katoa simsalabim olemattomiin vaikka me olisimmekin itse menettäneet preesensin luonteen.

Mitä tulee ihmiseen tietoisena otuksena, niin kahta koulukuntaa tässä taitaa pääasiassa olla liikkeellä; heitä, joiden mielestä ihmisen aivot tuottavat tietoisuuden ja heitä, joiden mielestä aivot vastaanottavat tietoisuutta. Mulle on se ja sama, kumpi vai kampi, kun kuolee, niin aivot ei toimi eteen eikä taakse. On sitten se kolmaskin koulukunta, mutta marginaalinen käsittääkseni, että jotkin tietoisuuden osat siirtyvät sukupolvelta toisille hedelmöityksen kautta.

Enkä mä oikein osta erään edellisen väitettä kuoleman ajatuksen kauhistuttavan ahdistuksen ehkäisemisen ajatuksesta kuoleman jälkeisen elämän ajatuksen kohdalla. Ei ketään kauheasti ahdista sekään, että kun syö, niin jossain vaiheessa on pakko mennä paskalle. Kuoleman tabuilut on käsittääkseni kohtuullisen uutta perua ihmisen olemassaolon historiassa. Ja tabuiluilla on ollu tapana hämärrellä todellisuutta ja aiheutta omituisia reaktioita. Pelkoa kuuluu/pitää tuntea, mukamas. Mä taas en oikein ymmärrä sitä, miksi kuolemaa pitäisi pelätä. Se on kuitenkin syntymän jälkeen luonnollisin asia elämässä.

Itse näkisin, että kuoleman jälkeisen elämän ajatus on heille, joilla on vaikeaa kohdata toisen kuolema. Tavallaan lohdutus, että vaikka joku kuoli, niin hän ei ole kokonaan poissa. Samaa ajatelmaa kuin kivet, ristit tai muut monumentit niissä kulttuureissa, joissa sellaiset ovat olleet tapana. Oman mausteensa tähän ajatelmakuvioon tuo jälleensyntymisen ajatelma, jossa siinäkin on paria katsontakantaa. Joko ihminen syntyilee uudelleen korkeintaan sukupuoltaan vaihdellen tai kaikki elollinen syntyilee karman mukaan. Ja luultavasti vielä jotain hienompiakin ajatelmia, joilla tuetaan elävien moninaisia tarpeita.

Mitä kuoleman jälkeen sitten on on oikeastaan aivan samantekevää. Jos kaikki loppuu kuin seinään, niin fine, (Kaukon ajatus kuoleman nyt-luonteesta ikuisuuden ajatelmana oli hieno) ja jos jotain sattuisi olemaankin, niin kuolleet eivät kuitenkaan paljoa ole mölyä pidelleet ja elävien arkeen puuttuneet. Luultavasti ne siinä tapauksessa, kuten eräs kaverini aikoinaan totesi, hengailevat jossain Alfa Centaurilla ja voivat paksusti.

_________________
Eri uskontojen luomiskertomukset elämän synnystä eivät ole tieteellisessä mielessä teorioita, eikä niitä siten voida esittää myöskään vaihtoehtoisina teorioina elämän synnystä tai kehittymisestä.
- opetusministeri Jukka Gustafsson

www.youtube.com/watch?v=oJBei424gpY&lis ... 96A5C6F321

Jos tästä jollekin aukenis. Älä keskity informaation lähteeseen, vaan sen sisältöön.

magez

Mielikuvituksen tuottamat kokemukset ovat myös välitöntä todellisuutta, päteekö kokemus todellisuuteen vai ei on merkityksetöntä, merkitystä on sillä kuinka se vaikuttaa. Esimerkiksi jos seisot tien vieressä koiran kanssa saattaa tilanne aktivoida aivosi tuottamaan sinulle välittömän kokemuksen mielikuvitukseen siitä että koira juoksee auton alle. Mummo toteais ei juokse ku hihnassa kiinni, new age hörhö tekis johtopäätökset että "vetovoiman laki" ahaa vedän tilannetta puoleeni ja hihna katkee ja koira juoksee auton alle äkkiä siis koira syliin ja puskaan hokemaan mantraa... Kristinuskonen kysyin "ei kai jumala", sen jälkee menis herätyskokousee kertomaan että jumala sanoi tänään hänelle että koirani juoksee auton alle, mutta ei juossukkaan.

Ei mielikuvituksen tuottamat kokemukset ole vihollinen tai "harha", se on ihmisen ominaisuus.

Minä tunnistan erään ongelman, mikään nimi minkä sille annan, ei vastaa todellisuutta. On vain eräänlainen harha, on vaan eräänlainen ongelma, on vaan eräänlainen uskomus.

Voin vain johdatella, en voi sanoa sitä ääneen.

Luontoni käsittelee informaatiota, se ei koskaan tee johtopäätöksiä, se vaan lokeroi kaiken. On vain ikuista informaation virtaa, ei ole oikeaa tai väärää, ihmisen luonto on aina oikeassa se ei tunnista minkäänlaista päätepysäkkiä.

On kuin jokainen ihminen puhuisi omaa kieltään kun kyseessä on sanallinen kommunikointi. Miksi ihmisille syntyy erimielisyyksiä vaikka on vain IHMINEN!?!?!?!??! Ei ole ihmisiä. On vain yksi.

Kaikki mitä ihmisen luonto tuottaa, mieli sen vääristää, kun sanat ovat rajallisia.

"on vain yksi"

Omasta mielestä on vain kokemus, välitön kokemus.

Ymmärrän kyllä mistä J. Krishnamurtin puhuu, kävin tutustumassa hänen filosofiaan ja juuri yritin tuolla koiran kanssa tien vieressä esimerkillä puhua tuosta että oppii olemaan mielen heijjasteiden vaikutuksen ulkopuolella.

Minä(ihmisen luonto) en ymmärrä sanaakaan siitä mitä hän puhuu. Mieleni pyrkii ymmärtämään. Jatkuvaa tulkkaamista. Kunnes oivaltaa mistä on kyse. Sanat loppuvat kesken ja luonto ottaa hallinnan mielestä. Sen jälkeen alkaa psykologinen "sota" oman mielensä kanssa mutta ilman konflikteja, solmut oikenevat ilman vastustusta. Luonto alkaa hellimään mieltä otteessaan. En tiedä onko yhteisymmärrys koskaan mahdollista mutta siihen luonto pyrkii. Harmoniaan.

DedMorozin innoittamana tuon omia näkemyksiä keskusteluun.

Yleensä mielletään, että aika on looginen rakennelma, jossa ainakin teoriassa voi matkustaa taaksepäin ja rakennelma näyttäytyy uudelleen samanlaisena. Menneisyys ei katoa minnekään ja tulevaisuus on jo ennalta määrätty?

Mutta sitten sitä voi alkaa kyseenalaistamaan. Pystyykö ihmismieli havaitsemaan aisteillaan todellisuuden muuttumattoman luonteen, ja näkemään läpi erilaisista harhoista, jotka luovat kuvaa jostain epäloogisesta maailmankaikkeuden tila-aika -rakenteesta?

Muisti voi mennä. Mitä jos jokin tapahtuma pyyhkii muistia niin nopeasti, ettei mitään kokemusta voi siitä edes syntyä tässä ruumiissa? Voiko muistia olla muunlaistakin kuin biologista? Onko muisti kehosta erillinen toiminto, joka on vain alustettu ihmiskehoon vaikuttamaan biologiselta (sellaiselta kuin se tieteellisesti havainnollistettuna on), ja siten itseasiassa muistin menettäminen tai ihmisenä oleminen voisi olla osittainen kuolematila muuten virkulle tietoisuudelle?

Aika voi kulua. Jossain huumepöhnässä voi todellisuuden havaita runsaanpana kuulemani mukaan kuin normaalissa tietoisuuden tilassa. Kuinka paljon sekuntia voi venyttää ja kuinka paljon ajan kulkuun voi zoomata mikrosekuntien eventtien havaitsemiseksi? Kuinka paljon todellisuutta katoaa joka sekunti meidän sitä tiedostamatta? Voiko jokaisessa sekunnissa tai mikrosekunnissa kulua ikuisuus? Entä jos on vain tämä hetki, ja historia katoaa ja tulevaisuus ei koskaan tule?

Ja jos leikitään sillä yksin pimeässä ajatuksella. Ehkä tietoisuus todella lentää johonkin limboon jossa se vuosikausia kehittää itseään kunnes on valmis luomaan esim. ihmiskokemuksen tai sattumalta saa formattia maailmankaikkeudelta ja päätyy "ihmiskehoksi".

Kevennyksenä, kun me kuollaan, ateistin ja varsinkin nihilistin näkökulmasta me saavutamme automaattisesti nirvanan. Ei tarvitse rehkiä valaistumisen eteen! Ah, miten mahtava on länsimainen ajattelutapa, kun pelkällä asenteella voi nirvanan saavuttaa.

magez, älä keskity välineeseen, keskity mielen eheyteen. Pora ei tee reikää ilman napinpainallusta ja siihen tarvitaan keskittymistä ja eheyttä, että tietää mihin poraa ja miksi.

Entä jos pora onkin ikiliikkuja? Mitä jos asiat tapahtuvatkin sitä tahtia mitä enemmän päästää irti?

Jos olettaan että tämä meidän primus motor eli ajattelu on alunperin kehittynyt parantaaksen meidän suunnistamista kolmiuloitteisessa avaruudessa ja siten elämässä selviämistä hieman vanhemmaksi elossa. Siihen taskiin se on evoluution kautta muovutunut työkalu, ei ehkä niinkaan sen työstämiseen mitä jokin todella on. joka työkalulla on rajoitteensa.

Se on todennököisyysarvio/arvioita. parantaaksemme todennäköisestä tialanteesta selviämistä ostamme aikaa sen tilanteen selvittämiseen etuketeen kuvitelemalla.

Ajattelu ja mielikuvitus on hyvä työkalu tähän.

Mutta todennäköisyys sallii silti ihan kaiken vaikka jokin asia näyttäisi olevan varmempi kuin toinen. Mitä sinulle kertoo superpositio?

Mitä tarkoittaa sola fide?

Se mitä minäkin(ihmisluonto) haen, tulen kuolemaani asti hakemaan(luonnostani), on sellainen asia että jos sille merkityksen annan ja nimeän sen niin ihmiset voivat puhua siitä, ja kun ihminen(ihmismieli) yrittää kommunikoida toisen kanssa, ja toinen on tässä narussa kiinni ja toinen ei, niin kun toinen ?USKOO? tämän asian olemassaoloon, ja toinen ei niin siitä voi syntyä konfliktia. Joka voi johtaa lopulta vaikka maailmansotaan.

Ihmisluonto ei usko tähän asiaan vaan se on yhtä sen kanssa. Tunkekaa ne jumalanne ja totuutenne perseeseen ihan vaikka huvin vuoksi.

Kannattaa kopsaa nää mun tekstit ja pyöritellä niitä niin pitkään että kohtaa autuuden. Tai kuunnella Krishnamurtia tai tehdä niinko minä, alkaa kotifilosofistiksi ja kyseenalaistaa kaikki niin ihmisen historiasta siihen että mikä minä ihmisenä oikein olenkaan.