KESKUSTELU

Onpa muuten hyvä juttu, että on olemassa tällainen tiede-keskustelupalsta, jossa voi heittää kysymyksiä, jotka on vaivannut mieltä pari vuosikymmentä...

Psykologia on kuulemma tiedettä, mutta kuuluuko se oikeastaan fyysisen todellisuuden piiriin, vai onko se tavallaan jotain "henkimaailman hommia"? Itse uskon, että fysiikka on vain pieni osa koko todellisuutta, ja se muu osuus havaitaan muuten kuin aisteilla. Oikeastaan mietityttää vähän sekin, että kuuluuko psykologia, aivot ja aistit samaan osastoon...

Tunteet tosin ovat tiettävästi jotain aivoissa tapahtuvia sähkönpurkauksia (tai jotain sinne päin) mutta olen miettinyt sitä miten ihminen "tunnistaa" tunteensa. Miten erottaa toisistaan esim. kateus ja myötätunto? Onkohan ne oikeastaan edes tunteita vai jotain muuta... Asenteita ehkä?

Entä mitä mielipiteet ovat? Miten ne syntyvät? Miten on edes mahdollista että kehon ulkopuoliset tekijät voivat vaikuttaa johonkin mikä tapahtuu meissä (tai aivoissamme)?

Siis jos tunteet, asenteet ja mielipiteet ovat "sähkönpurkauksia", mikä ne aiheuttaa? Jos halutaan aiheuttaa shkönpurkaus jossain muualla kuin ihmisen sisällä, siihen tarvitaan jotain fyysistä ärsykettä ja materiaa. Miten ihminen toimii täysin irrallaan voimanlähteistä? Miten aivot voi toimia ilman sähköjohtoa ja pistoriasiaa? Miten...

Ei elävä ihminen ole hetkeäkään irti voimanlähteestä.

Taisi olla liian vaikeita kysymyksiä... Mutta sen takiahan minä ne tänne laitoinkin, jos joku olisi vaikka miettinyt samaa vielä vähän pitemmälle...

Jääköön sitten selvittämättömäksi mysteeriksi, mitä elämä itsessään onkin... Mietinpähän vain...

Ihmiselimistö tuottaa hermoston sähkön samaan tapaan kuin kivihiilivoimalat, eli palamisen seurauksena syntyy energiaa, joka sitten muuttuu lämmöstä sähköksi.

Kiitos!! Tämä on mielenkiintoista. Ihminen on elävä voimala! Selitätkö vielä vähän lisää, jos tiedät? Minulla on tällainen kyselykausi...

Mikä palaa? Mitä on energia? Miksi ja miten lämpö muuttuu sähköksi? Miten ihminen toimii kokonaisuutena?

Tuntuuko sinusta koskaan että mikään selitys ei koskaan riitä? Että lopetetaan juuri kiinnostavimmassa kohdassa? Mutta katsotaan miten pitkälle päästään...

Niin, jos palamis-ilmiöstä puhutaan, ei ole kuollutkaan ihminen eli ruumis irti voimanlähteestä/palamis-ilmiöstä. Ruumis "palaa" eli lahoaa maahan.

Hei, eikös olekin jännää huomata, miten meidän argumentointi näissä tiedekeskusteluissa aina kääntyy matemaattis-luonnontieteeliseksi?

Yritämme punnita sielua, vaikka tiedämme, ette se anna vastausta kysymykseemme: Mikä on sielu? Puhumme sielutieteestä, mutta emme oikein käsitä, mistä puhumme. Meillä ei ole tietoa, kun emme pysty mittaamaan eksaktisti syytä ja seurausta ....

Tähän samaan liittynee uskominen ja teologia. Olemme tottuneet siihen, että tiede antaa vastaukset kaikkeen tai ainakin pyrkii antamaan. Ja nämä vastaukset ovat ehdottoman tosia - kunnes toisin todistetaan.

Kaikilla tieteiden aloilla on kuitenkin omat ongelmansa ja lähtökohtansa ja siitä syystä myös ongelmien käsittelyllä on omat erityiset lakinsa. Eikä tieteitä voi rankata niiden totuudellisuuden tai tarpeellisuuden mukaan. Mielestäni kaikki tieteet puolustavat paikkaansa ihmisen yrityksissä selittää ympäröivää todellisuutta.

Sielu on luonnontieteen keinoin todistettava jos todistusta kaivataan. Mikäli pystymme jotain punnitsemaan, tiedämme, että jotain on olemassa. Eri asia on, mikä se on joka punnittiin. Sielu pyritään löytämään jollakin tavalla. Kokeillaan eri tapoja - kokeilevaa luonnontiedettä. Tehdään kokeita ja havainnoidaan.

Jos sielua ei todisteta tieteellisesti, sielun olemassa olo on uskon asia.

Sielukkuus / valaistuminen / pelastuminen ei niinkään luonnontieteestä käsin avaudu, vaan tarvitaan elämänkokemusta / uskonnollisuutta / kieltäymystä tms...

[quote="siiri"]Hei, eikös olekin jännää huomata, miten meidän argumentointi näissä tiedekeskusteluissa aina kääntyy matemaattis-luonnontieteeliseksi?

> Niin, luonnontieteestä on kyse, kun ihminen(kin) on koko ajan luonnonlain alainen. Eläessään/kuollessaan.

Yritämme punnita sielua, vaikka tiedämme, ette se anna vastausta kysymykseemme: Mikä on sielu? Puhumme sielutieteestä, mutta emme oikein käsitä, mistä puhumme. Meillä ei ole tietoa, kun emme pysty mittaamaan eksaktisti syytä ja seurausta ....

> Sanoisin, että elämä on syy (syyllinen) ja elämisestä on seurauksensa. Ihminen tuppaa etsimään syyllistä (syntipukkia) usein lajitovereistaan, mutta se on turhaa, kun elämä - itse - on se pukki.

Tähän samaan liittynee uskominen ja teologia. Olemme tottuneet siihen, että tiede antaa vastaukset kaikkeen tai ainakin pyrkii antamaan. Ja nämä vastaukset ovat ehdottoman tosia - kunnes toisin todistetaan.

> Tiede vastaa aineellisen maailman kysymyksiin ja Raamattu, Koraani tms. vastaa - henkisiin - kysymyksiin. Teologiaa en pidä tieteenä, koska siinä pohditaan sitä mitä joku ihminen (esim. Luther tai oman seurakunnan pappi) on mitäkin mieltä sanasta sen sijaan, että kerrottaisi suoraan se, mitä oivalluksia sana - itse - on lukijassa herättänyt.

Ts. Antti Kylliäinen on "ainoa" pappi, joka puhuu siitä, mitä sana on hänessä herättänyt ja "kaikki" muut puhuvat siitä ... mitä muut ovat sanoneet ... ja se on toisten ns. selän taakse menemistä, koska ihmisiä pelottaa olla jostain jotain mieltä ... tai siis pelottaa kertoa omista oivalluksistaan muille. Olla ehdottomasti jostain jotain mieltä, sitä ei jotkut lajitoverit voi kertakaikkiaan sietää ... vaikka se on ainoa tapa omata ylipäätänsä jostain joku - mielipide - .

'Tiede' on kai sana joka pitäisi määritellä tässä yhteydessä.

Omilta lukioajoilta on mieltäni jäänyt vaivaamaan tilanne, jossa tulin möläyttäneeksi historian lehtorilleni, ettei historia ole tiedettä. Nyt tietysti tajuan tuolloisen ymmärtämättömyyteni laajuuden. Meillä ihmisillä on todella taipumus pitää totena ja tärkeänä vain sitä minkä sellaiseksi miellämme. Siinä on se vaara, että tälläinen asenne tai usko tuppaa jarruttamaan kehitystämme tai rajoittamaan ymmärryskykyämme. Minusta se on juuri sitä ylpeyttä, joka lopulta tuhoaa ... jotakin/ mitä ?

Mikä ei olisi tiedettä? - tavalla ja toisella - .


Minusta on mielenkiintoista keskutella ihmisen kanssa, joka omaa mielipiteitä ... varmalla pohjalla ja tuo sen myös rohkeasti esiin, mutta varma voi olla v a i n omista asioistaan ja tekemisistään ja muuten tulee keskustella olettamusten ja kysymysten (yms.) muodossa.

Ja kun kaksi tällaista varmaa - jäärää - kohtaa ja keskustelee, syntyy sen pohjalta u u s i a oivalluksia .. eikä kumpaakaan tällaista jäärää voisi vähempää kiinnosta mitkään alatyylin jutut ja toisen vähättelyt yms.

Todellisuutta eivät ohjaa erikseen "psykologiset" lait ja luonnontieteelliset lait, vaan oletettavasti kaikki rakentuu samojen todellisuutta ohjaavien "lakien" kautta, jotka eivät meille ole auenneet. Siten luonnontieteelliset lait voivat sisältää oikeita näkökulmia tai lähestymistapoja myös psykologian alan kysymyksiin.




Mielestäni käsitys psykologiasta sielutieteenä on harhaanjohtava. Se antaa ainakin minulle mielikuvan filosofispainotteisesta, ehkä uskonnollisestikin värittyneestä, ajatusmaailmasta. Psykologia on kuitenkin tiedettä, joka käyttää empiirisiä tutkimusmenetelmiä. Joidenkin psykologian tutkimusongelmien muuttaminen mitattavaan muotoon on toki ongelmallista, kuten vaikkapa tunteet, koska ihmiseen ei voida työntää luotettavaa "tunnemittaria", mutta tutkimusote on yhtä tieteellinen kuin esim. fysiikan alan empiirisissä tutkimuksissa.



Mitä tarkoitat tällä? Tarkoitatko, että psykologia ei tuota tietoa, koska mittausmenetelmät eivät ole yhtä eksakteja kuin vaikkapa fysiikassa?

No psykologia perinteisesti määritellään ihmisen toimintaa tutkivaksi tieteeksi, jonka emotieteinä pidetään esim. biologiaa ja sosiologiaa. Mutta eri psykologian koulukunnilla on omat näkemyksensä, mistä näkökulmasta tätä ihmisen tavoitteellista toimintaa tulisi tutkia. Esim. behaviorismissa ihmistä on kapeimmillaan tutkittu vain ärsykkeiden muokkaamana solulimakasana, kun taas vaikkapa humanistisessa psykologiassa on lainattu lässytystä eksistentialismista. Yliopistoissa psykologia on jaoteltu joko humanistisiin tai yhteiskunnallisiin tieteisiin.

Psykologiasta


- Psykologia on ihmisen henkisyyttä tutkiva tiede. Se jakautuu kahteen pääalueeseen, tunteisiin ja ajatteluun.
- Tunteet ovat synnynnäisiä, perittyjä. Tavallisen aikuisen ihmisen ajatukset rakentuvat hänen oppimansa kielen mukaan. Ajattelu kytkeytyy uteliaisuuteen, ongelmien ratkomisiin, pohdistkeuluihin, ymmärtämiseen, ....
- Entinen nimike, sielitiede, on tavallaan synonyymi käsitteelle psykologia.
- Ihmisen psykologista (=psyykkistä) olemusta hallitsevat luonnon antamat tunteet. Ajattelua edustaa kieli. Yksilön kielen taso kuvaa hänen ajattelunsa tasoa.

Varsin kärjistetty näkemys. Eri koulukunnat painottavat eri alueita.