KESKUSTELU

Ensimmäisestä kuvasta tuli mieleen kirja, joka sisältää aika suorasukaista seksiä, muttei pornoa. Tiedä, mistä tuollainen tuli mieleen, mutta se oli ensireaktio. Kotikoneen ruudulta tarkasteltaessa tunnelma on tosin aikas lailla eri, kuin että ihan kunnon näyttelyssä katsoisi rauhassa alkuperäisversioita.

Mua ainakin ketuttaa jos en pääsis katsomaan jännään kaappiin jossa on ilmeisesti jotakin jännää tavaraa. Ovikin vielä raollaan. Sen takia tulistuisin ja heittäisin taulun mäkeen.

- Mitä siellä kaapissa olisi?
- En tiedä...
- Nii ei hemmetti MITÄ!!
- Kaappiperkule AARGHHH!!!!!!!!!!!!
- KELEEN KAAPPI KUN SUA EI VOI AVATAAAAAAAAAAAaaaaa!!
.....
*RIKS* *RAKS* *PAMMMM!!!!* *JYTYMM*

Jotenkin tähän malliin?

Niin, sehän voi olla vaikka harkittu osa teosta. Mistäs näistä nykytaiteilijoista koskaan voi tietää? Ehkä kyseessä onkin eräänlainen performanssi?

Mulla ainakin riippuu että mistä katsoo, siis ihan korkeuserostakin, jos katson suoraan se on sininen, jos katson yläviistosta se on musta.
NO, teos ei tuonut mieleen taulua, vaan yksinkertaisen piirrustusohjelman testauksen.
Jos teos on iso(/tilanottava/?) ja mielestäni epätyydyttävä ja jos olen maksanut hieman erilaisten taulujen ja tyydytysten saamisesta, olisi kunnia tehdä taulusta parempi ja tyydyttävämpi, jonkun mielestä sabotaasia, toisen mielestä palvelus.

Ne isot taulut joita olen nähnyt, ns. nykytaiteen saralla varsinkin ovat yleensä melko yksikertaisia(/"mitättömiä"?) ja pelaavat nimenomaan vain koollaan, eli näkökulmalla, en nyt tiedä oliko tää kyseinen taulu minkäkokoinen, ehkä se oli jossain mainittu.

Mä taas ajattelen, että maalaus on kokonaisuus, jossa muoto on myös sen sisältöä. Nyt perinteinen muoto rajaa yhden ulottuvuuden pois.

Niimpä.
Graffititkin olis mielenkiintoisempia, jos esim. maalattuun muuriin olisi rakennttu/kiinnitetty lisäosia teoksen tekemisen yhteydessä, jotka olis maalattu tai ei maalattu. Aika vähän näkee sellaistakaan muodonrikkomista.
Mutta eipä oo itekkään teoksissa tullut rikottua perusmuotoja tuollasaralla/-tavalla, kovinkaan usein.
Joskushan niitä näkee, mutta toteutukset ovat olleet melko heikkoja päälleliimauksia ja muita sähellyksiä.
Paitsi sitten on varmaa eriksee enempi nää veistos ja installaatio tyypit, niin mutta oi miksi oi miksi niin erillään?
Noh, kai tässäkin on tapahtumassa muutosta, ehkä.

Kyseinen väritetty kangas ei herätä tuntemuksia allekirjoittaneessa, ainakaan tässä kontekstissa. Ei taidokkuutta, ei kekseliäisyyttä, ei mitään, mistä voisi taiteilijan saavutusta ihailla. Keisarin uudet vaatteet.

Joo, ja vielä tuota muotoseikkaakin laajemmassa mielessä taideteos on kokonaisuus, jolla on oma historia, tekijänsä historia, markkina-arvo jne., jolla katsoja arvottaa oman tietopohjansa mukaan teosta. Se ei välttämättä ole pelkästään se, jonka näemme. Mona Lisa ja Guernica ovat teoksina kolosseja.

Mutta jos johonkin suuntaan taidetta voi kehittää niin siihen, että ottaa mukaan kaikki sisällön mahdollisuudet.

Menee osittain toistoksi, mutta taidat hieman ylitulkita, todennäköisemmin taideteoksen sisällön herättämiksi aggressiopurkauksiksi tulkitsemasi sabotoinnit ovat kansan osoitus taideteoksen rumuutta ja järjetöntä verovarojen tuhlausta vastaan, sekä sitä epäoikeudenmukaisuutta miten joku keinottelee ison rahapinon tuherroksellaan. Samalla tavoin Turun kaupunginteatterin edustalla levännyttä jättiläismäistä sinistä muovilaattaa oli paikallinen taitelija koristanut pystyyn isketyllä kirveellä. En muista laatan tarkkaa hintaa, paljon se kuitenkin oli.



Minullekin ensimmäisestä kuvasta tuli mieleen kaappi ja jos oikein haluaa elämöidä niin se kuvastaisi salaisuuksia. Punakeltaisesta teoksessa kuvittelen itseni keskelle repimässä osia erilleen. Ja tuo iso punainen vaikuttaa kuin se olisi maapallon poikkileikkaus ja jättimäisestä massan määrästä tulee hukuttava olo. Kuvat saisi olla vähän isompia ja analyysi kannattaisi antaa vasta kuvan jälkeen, jottei se vaikuttaisi muiden kokemukseen.



En kiellä etteikö tällaiset teokset voisi herättää ajatuksia, mutta yhtä lailla niitä ajatuksia herää kun tuijottaa japanilaista kivipuutarhaa, tulta, kiehuvaa vettä, muita luonnonilmiöitä tai vaikka pyykinpesukonetta toiminnassa.

Hissin ovethan siinä.
Sellasta liukumallia juuri avautumassa tai sulkeutumassa.

Vois suorastaan sanoa että se on vitutushissi.
Vitutuksen nostoon tarkotettu.

Voisiko myös ajatella, että esim. hedelmäasetelmamaalauksesta on rajattu aiheen valinta ulottuvuuksista pois, kun se asetelmana on jo niin moneen kertaan nähty, ettei aihe herätä mitään ajatuksia - muuta kuin tämän "kas, hedelmäasetelma jälleen"? Konserteissakin voisi miettiä, miksi ei ole käytetty niitä ulottuvuuksia, mitä tavanomaisesta poikkeavasta katsojien ja esiintyjien sijoittelusta olisi saatavissa. Miksi äänen pitää tulla nimenomaan edestä? Miksi kaiken äänen pitää tulla suunnilleen samasta suunnasta?

Onhan niillä suorakaiteen muotoisillakin tauluilla muoto. Se viestii perinteisyydellään ja tuttuudellaan aivan eri asioita kuin joku tavanomaisesta poikkeava muoto tekisi. Käsittääkseni kuvataiteessa on paljonkin kyllä rikottu tuota muotoa ja tehty juuri siinä erilaisia kokeiluja. Jokainen taiteilija on kuitenkin aina valintatilanteen edessä taideteosta tehdessään. Väistämättä ne kuhunkin teokseen sopivimmat keinot pitää valikoida lukemattomien mahdollisuuksien joukosta. Mitä näytetään / käytetään ja mitä jätetään pois on aivan olennainen osa teoksen tekoprosessia. Mutta tietenkin katsojana voi sanoa kaipaavansa teokseen vielä lisää jotakin. Että se tuntuu itselle tällaisena vajaalta. Samoin joku toinen voisi sanoa, että tällaisessa teoksessa pitäisi mieluummin olla jokin tunnistettavasti maalattu hahmo tms. Silloinkin ulottuvuuksia olisi enemmän.

Kaikkia sisällön mahdollisuuksia ei kyllä mitenkään voi ottaa jokaiseen teokseen mukaan. Siitähän tulisi totaalinen infoähky. Kyllä käytettävien keinojen rajaaminen on aika olennaista. Yksi taidehistoriasta löytyvä teemahan on ollut tutkia taiteen olemusta nimenomaan näitä kuhunkun taiteenalaan liitettyjä 'ulottuvuuksia' poistamalla. Voiko vain yhdellä värillä tehdä maalauksen? Voiko maalauksesta poistaa tunnistettavat hahmot? Voiko sävellyksestä poistaa äänet? Voiko tanssista poistaa liikkeen? Voiko teatterista poistaa puheen tai sekoittaa esiintyjien ja yleisön rajan? Voiko veistoksen kokea kosketusaistilla ilman näköhavaintoa? Voiko kirja koostua pelkistä tyhjistä sivuista?

Ktos "väläys" aiheesta, hyvä keskustelunavaus.
Olen Juhana Blomstedt -ihailija, joten tällaiset alitajunnasta syntyneet ja sitä ärsyttävät teokset leikkaavat hermoon. Auts.

Toi (afraid-)teos on vuodelta 1966, joten aikaa sen syntymästä on vierähtänyt yli 30 vuotta - ei ihan eilisen aatoksia. Tympiintyminen ja pakoreaktiokin ovat teoksen ansioita. Saariahokin tai Schönbergin atonaalisuus kertovat tarinaa esim. modernista kaupungista/tajunnasta. Jälkimmäinen eteni ns. dodekafoniaan kakskytluvulla.

Taide elää. Me vissin kuollaan, joskus.

Tai voi ottaa, mutta katsoja ottaa vastaan sen informaation, minkä sujuvasti voi. Se, että osa informaatiota on vakioitu on juuri noissa edellä olevissa tauluissa niiden puute; informaatiota on liian vähän tai se on jotenkin tylsää. Juuri tuohon tunteeseen koin, että muotoa voisi laajentaa sisällön siitä kärsimättä.



Viittaat minimalismiin. Se on ihan hyvä taidelaji, mutta se edellyttää kyllä aika merkityksellistä pelkistettyä sisältöä, muuten siitä tulee tylsää.



Nuo toimivat usein vain kokeiluina, aiheensa rajapinnalla, ja ovat sellaisina ihan mielenkiintoisia kokeiluita, mutta noissahan oman taiteenlajin raja tulee vastaan hyvin pian.

Indeed. Ja tuosta tuleekin mieleeni että mikä tahansa voi periaatteessa aiheuttaa taide-elämyksen.

Kate Bush on tehnyt biisin pyykinpesukoneesta.

Ihmettelen, mitä liikkuu sellaisen "taiteilijan" päässä, joka viitsii maalata noin helppotekoisen taulun. Ja vielä kehtaa julkaista sen. Puuhastelun maksavan veronmaksajan typeryyden ihmettelyyn ei aivokapasiteettini enää riitä, onneksi.