KESKUSTELU

Kyllä mulla on ollut hyötyä. Liittyen tuohon pääongelmaani, eli opiaattiriippuvuuteen, olen nyt siis k-hoidossa. Mutta ennen tän aloitusta, kun ravasin katkoilla ja muualla, niin ehdottomasti koen saaneeni myönteistä tietoa siitä, miten saa asiat itselleen helpommaksi.

Vieläkin käyn pari kertaa kuussa, ja olen hyvin tyytyväinen, ammattinsa osaava ihminen voi tarjota sellaisia toteutettavia toimintamalleja, esim. Mitkä ei todellakaan tulisi itselle mieleen.

Masennus ei ole keksitty vaiva, eikä sitä podeta yleensä sen takia, että se on muodikasta. Tarkoitin muodilla niitä psykologisia tiloja, jotka aiheutuvat säännöllisesti ja yleisinä yhteiskunnallisista ja sosiaalisista paineista. Niihin sairastuvat lähinnä ne, jotka joutuvat ympäristönsä jyrän alle. Jos ajattelemme yhteiskuntaa 'annettuna', johon ei voida vaikuttaa, on selvää että muodit ovat loputtomia.

Oma kokemukseni on vain keskivaikeasta masennuksesta, jonka hoitoon osallistui psykiatri vain kerran, jolloin hän viidessä minuutissa määritteli yleislääkärin diagnoosin oikeaksi. Terapiaksi kohdallani riitti yleislääkärin kanssa käymäni keskustelut, lääkkeet(?) ja lomat. Sellaiseen on (oli?) mahdollisuus ainakin työterveyden piiriin kuuluvilla. Terapeuttien kiistassa eri hoitomuotojen vaikutuksista tuntuu puusta katsoen olevan lähinnä kysymys heidän keskinäisestä kilpailustaan, ei niinkään yhteiskunnan ja potilaan sosiaalisen tilanteen ymmärtämisestä. Kiistan voisi kai ratkaista molempia kokeillut, jolloin tietysti ainakin ensimmäinen on ollut voimaton auttamaan.

No, on ilman muuta! Kokonainen tieteenala ja valtava joukkio ihmisiä elää sillä.

Ja tässä paljastetaan kuinka tuo temppu tehdään... Voi nähdä kaikki yhäläisyydet tempuissa. Ihan siisti temppu kyllä. Fiksu. :

http://www.youtube.com/watch?NR=1&featu ... A0W2Q0i1Hk

On kyllä hyvä oppitunti Placebosta... Ja toi luennon pitäjä kyllä osaa hommansa ja tekee tempusta uskottavan... Molempiin suuntiin, sillä nyt ymmärtää sen miksi hän ei näytä yhtään kärsivän kivusta, niinkuin ei kärsikkään, vaikka kaiken muun tekee uskottavasti verineen päivineen. Vissiin kuuluu tohon esitykseen se että tekee sen täysin pokkana.
Ja tekee muuten tempun paljon paremmin kuin toi taikuri.

Mulla on tänään taas aika.

Miksi sotket tämän illuusiotempun placeboon?

Jos minulta kysyit, niin no... Ennen kuin näki selityksen tolle tempulle, niin siinä alkoi epäilykset tempun illuusiuudesta jo hälvetä tempun edetessä yhä oikeamman näköiseksi ja usko tempun olevan ihan oikea lävistys kasvaa ja kehon empaattinen reaktio myös tuntua, inho ja sääli esiintyjän mahdollisesti tuntemaa kipua kohtaan... Vaikka periaatteessa tiesikin sen, esittäjän sanojen mukaan, olevan jokin temppu ja esittäjän ilme ja käytös eivät kertonut minkäänlaisista kivun tunteista, niin silti tempun ollessa niin uskottavasti tehty, jokin osa aivoissa selkeästi alkoi uskoa siihen ja tuottaa samanlaisia tunnereaktioita ja varmaan tekemään jonkinlaisia kemiallisia prosesseja, kuin silloin kun näkee tai itse kokee vastaavanlaisia todellisia vaurioita ja kipua. Temppu siis huijasi ihmisen kehoa ja mieltä tekemään todellisia reaktioita täyttämällä niin monta aitouden kriteeriä...

Sama efekti on kaiketi placebo lääkkeiden ja hoitojenkin kanssa. Kun hoidot tekee riittävän aidosti ja lääkkeet tarjoillaan uskottavassa muodossa ja määrissä ja ajanjaksoissa, niin aivot uskovat niiden auttavan ja toimivat sen mukaan ja syistä joita ei täysin ymmärretä keho alkaa parantaa itse itseään.

Mä tein joskus ala-asteella tota samaa temppua oikeilla neuloilla, työntäen ne oikeasti ihon läpi koko pituudeltaan.

Ei se satu. Pikkasen rusahtaa ja iho venyy jos ei ole terävä neula.

Ei todellakaan ja syy on tässä:

Monia mielenterveyteen liittyviä häiriöitä diagnosoivat henkilöt, jotka nimittävät itseään mielenterveysalan ammattilaisiksi ovat totaalisen tietämättömiä aivopesun olemassaolosta ja sen todellisesta potentiaalista. Perinteinen psykiatria ei kykene ymmärtämään miksi tiettyjen luokitusten oireiden diagnosointi on räjähtänyt käsiin. He eivät kykene näkemään oman hiekkalaatikkonsa ulkopuolelle. Todellisuudessa he ovat kolminkertaisen hiekkalaatikon sisällä:

- Yhteiskunnan ja auktoriteettien luoman sabluunan sisällä, joka määrittää kehyksen sille mitä on olla normaali.

- Oman työyhteisönsä määrittämän kehyksen sisällä, joka määrittää sen miten tulkita jokin “normaaliksi”. Heidät itsensäkin jokin toinen “ammattilainen” määrittää “terveeksi” ja kykeneväksi tekemään työtään.

- Heidän oman maailmankuvansa muovaaman hiekkalaatikon sisällä, joka määrittää sen mitä hän yksilönä pitää normaalina.

Onkin erittäin aiheellista esittää monia kysymyksiä nykyisen mielenterveystyön järkevyydestä ja luokittelujen paikkaansa pitävyydestä. Toisen totuus, todellisuus ja normaalius ei välttämättä olekkaan kolmannelle samanlainen, sillä jokaisella on oma versionsa totuudesta ja määritelmänsä normaalista.

Koska universumi koostuu lukemattomasta määrästä erilaisia mahdollisuuksia ja aikalinjoja, niin periaatteessa kaikki totuudet ja todellisuudet ovat silloin yhtä tosia, joka johtaa lopulta totuuden paradoxiin – absoluuttista totuutta ja todellisuutta ei ole olemassa.

Nykyisin esimerkiksi virheellisiä ADD / ADHD diagnooseja jaetaan surutta jokaiselle hiemankin “normaalista” poikkeavalle MTV3 Uutiset – Tutkimus: Koululuokan nuorimmille vääriä ADHD-diagnooseja. Viime aikoina jopa pienten lasten uhmaikä on Amerikassa luokiteltu mielisairaudeksi. 27.07.2010 Soon No One Will Be Classed as Normal According to Mental Health Experts.

Muutamia kuukausia sitten otsikoissa oli myös uutinen, jossa “mielenterveyden ammattilaiset” olivat saaneet päähänsä, että salaliittoteoriointi on mielisairaus, jolle kuuluu antaa oma luokituksensa. Sopiikin miettiä millaisessa kollektiivisessa maailmankuvassa elämme. - http://tietoisuudenlaajentuminen.wordpr ... a-mkultra/

Mua hämmästyttää miten sä saat noista muotopuolista hukkapaloista niinkin fiksuja linjauksia.

Fiksu olet. Psykoottinen, mutta fiksu.
(Kyllä sä saat mun puolesta olla hullu. En käytä sitä sinua vastaan, ellet rupee risoo.)

Olet kyllä oikeassa siinä (IMO) että toi (jos se nyt on ihan oikea uutinen, eikä joku blogi jostain internetin syövereistä.) paranoiasta eritelty salaliittoteorisointi olisi kyllä enemmänkin populaari diagnoosi ja siten politiikkaa.

On jo olemassa aika kattava luokitus harhaluuloisuudelle aina akuutista krooniseen asti, eikä nyt joka vaivaa tarvitsisi eriyttää idiopaattiseksi.

Jos unohdetaan sairaus- ja normaaliusluokittelu, niin terapianhan pitäisi aina olla potilasllähtöistä. En nyt puutu siihen onko se sitä aina ja missä määrin. Mutta jos lähtöoletuksenamme on potilas joka on omasta tahdostaan hakeutunut terapiaan kyetäkseen ammattilaisen avulla ratkaisemaan jonkin hänen elämäänsä rajoittavan tekijän niin terapiasta on todistetusti hyötyä. Esim. kognitiivisen psykoterapian hyöty fobioiden hoidossa on kiistatonta. Samoin oikeanlainen traumaterapia joko akuutissa traumassa tai jo kroonistuneesa ovat saaneet vahvoja viitteitä hyödyllisyydestään. Samoin on jo hyvin tunnettu tosiasia, että varsinaisten mielensairauksien, kuten bipolaarihäiriön tai skitsofrenian oireisiin terapia ei auta. Joissain persoonallisuushäiröissä psykoterapialla voidaan myös saavuttaa tuloksia, mutta on persoonallisuushäiriöitä, jotka ovat ns. terapiaresistenttejä. Johtuen ennen kaikkea siitä että potilaan on mahdotonta myöntä ja nähdä itsessään normaalista poikkeavaa, vahingollista käyttäytymistä. Kaiken kaikkiaan minusta on mahdotonta tuomita psykoterapiaa kategorisesti tehoamattomaksi, kun tulokset puhuvat toista.