KESKUSTELU

mun mielestä nykyinen suhtautumistapa diagnosoida kaikki mahdollisesti haitallinen käytös sairaudeksi on yksinkertaisesti väärin.
Ja mitä tulee noihin haluihin,niin joku jo tossa oikein tulkitsikin;mielestäni "sen hetkinen halu" päivästä riippuen on juuri se oikea,tai en ainakaan näe mekanismia jolla haluista se oikein voitaisiin selvittää?
Tietysti voidaan luoda kansantaloudellisia malleja tms.joilla ihmisen haluista se kaikkein oikein voidaan määrittää suhteessa teon kansantaloudellisiin vaikutuksiin.Mutta toisaalta olen sitä mieltä,että yhteiskunta on ihmistä varten,ei ihminen yhteiskuntaa;ja yhteiskunnan (ainakin jossain määrin)kuuluu mukautua ja sietää yksilön oikkuja,niiden seurauksia hoitaen.

Eiköhän tämä ole aikalaila tapauskohtaista, niin kuin sairauksien kohdalla ylipäätäänkin.

Miksi?

Ja sinäkö et oikeasti kykene erottamaan pakonomaista toimintaa tahdonalaisesta?

-koska moisilla diagnooseilla menee "lapsi pesuveden mukana" varsin useasti.Base-hyppääjät ovat "sairaita"?Niin ikään rock-tähdet,tuo tietoisesti valittu ura maailman tunnetusti vaarallisimmalla(ja ennen aikaiseen hautaan vievällä)alalla?

En kykene tekemään selvää eroa pakonomaisen ja tahdonalaisen välille,koska pakonomaisen kaltaisesti (tottumus,rutiini ym)käyntiin lähtevä toiminta on vahvasti tahdonalaista juuri sillä sekunnin osalla kun valinta tehdään(ja kysytään pään sisällä haluanko/enkä halua tätä)

niin ja jatkaakseni tuosta diagnosoinnista.Haitallinen toiminta voi todellakin olla valittua.Miten se silloin olisi sairaus?

Termi ei ole minun enkä vastannut sen määrittelystä. Näkisin kyllä ihmisen olevan pelkkä mekaaninen ja fyysinen rakennelma, muttei se ilmene siitä, että käytän termiä "ruumiinkuva" kuten se psykologiassa on määritelty. Toiminnallisuus taas on täysin yhteneväinen fyysisen näkemyksen kanssa. Ruumiinkuvan vääristymästä ei kuitenkaan käy kuvitelma, että eksessiivinen laihduttaminen vääntää naurunamiskan kaakkoon. Se ei oikeastaan ole vääristymä ollenkaan, koska mitään ei nähdä toisin kuin se on. Jos suu parin kilon jälkeen vielä pysyy mutrussa, on kyseessä enemmän pieleen mennyt ennustus kuin jonkin havainnon vääristymä.


Jos siis ei ymmärrä, että liian vähäinen ravinto aiheuttaa nälkää ja voimattomuutta ylenpalttisen mässäilyn johtaessa lihomiseen yms? Kyllä kaikki ihan perusasiat varmasti ymmärtävät. Vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin on yksilöllinen ja ristiriitainen. Viinerien ahtaminen kitusiin voi saada hetkeksi hyvälle päälle ja kaduttaa myöhemmin, kun taas laihduttaminen saattaa ensialkuun tuntua hyvältä, mutta käydä pidemmän päälle hyvin raskaaksi. Joillekin paastoaminen tosin on tuottanut myös euforiaa. Erehtyminen missään näistä ei kuitenkaan ole ruumiinkuvan häiriö eikä sen nimityksen alle oikein sopisikaan.


Sama pätee myös valtaosaan ammattiurheilijoista - tai vaikka vain työnarkomaaneista, jotka valvovat viikon putkeen syömättäkään välillä.

Jotka ovat mielestäsi esimerkki terveestä ja tasapainoisesti toimivasta ihmisestä?

Siis mikä valinta?

Aivojen tutkimuksesta tiedetään, että tietoista käsitystä valinnan tekemisestä edeltää ei-tietoinen valinta, joka nähdään esim. fMRI:llä. Koska tietoinen käsitys valinnan tekemisestä tulee vasta valinnan tekemisen jälkeen, se ei voi olla tietoinen valinta.

Siinä vaiheessa tahdonalainen osuus on enää sitä, että tuota valintaa voi alkaa jarruttaa. Mitä voimakkaammasta signaalista on kyse, sitä vähemmän tahdonalaisella jarruttamisella on kuitenkin mahdollisuus täysjarrutukseen. Pään sisällä ei siis kysytä, haluanko vai enkö halua tätä, vaan pelkästään haluanko jarruttaa tätä.

Addiktiossa on kyse nimenomaan siitä, että tuo tahdonalainen jarrutus ei riitä täysjarrutuksiin, varsinkin kun tekoon johtava mielihalu vähentää motivaatiota jarrutukseen, kun tuon jarrutuksenkin kohdalla tulee sama valinta: jarrutanko vai jätänkö jarruttamatta.

Ks. esim.
http://www.psychologytoday.com/blog/don ... ve-or-need

Miksi se oma tahto määrittyy juuri tuon yhden millisekunnin pohjalta? Yhtä laillahan voisimme väittää, että jos ihminen vaikka edes millisekunnin ajan haluaa jotakin (vaikkei sitä koskaan toteutakaan) on juuri tuo halu hänen "oikea " tahtonsa. Nyt sinä nimittäin väität, että sen alkoholistin yhden häviävän hetken notkahdus raitistumisen tahdossa on "oikeampi" halu kuin jopa kuukausia ennen sitä ja kuukausia sen jälkeen viinan jättämisen halu (johon ei kuitenkaan kykene, kun aivot on totutettu alkoholiin ja ne mieltävät sen normaalitilaksi).

Olen kyllä tavallaan kanssasi samaa mieltä siitä, että nykyään ilmenee liiallistakin taipumusta määritellä melkein mikä tahansa sairaudeksi. Ihan kaikki luonteenpiirteet, jotka aavistuksen poikkeavat keskimääräisestä, eivät kuitenkaan ole sairauksia. Mutta täsmälleen yhtä huonon äärimmäinen asennoituminen olisi ajatella mm. kaikkien addiktioiden olevan vain ihmisten oman luonteen piirteitä, joihin ei sovi puuttua tai joiden seuraukset voidaan täysimääräisesti lukea vain omaksi syyksi. Molemmat tavat suhtautua johtavat huonoihin lopputuloksiin, joissa yksilö lopulta nähdään vain tämän addiktionsa tms. kautta. Kukaan ei kuitenkaan ole vain alkoholisti tai vain narkomaani tai vain pelihimoinen tai vaikka vain keskittymis- tai paniikkihäiriöinen. Nämä häiriöt vain tuppaavat helposti peittämään alleen sen muun persoonan sekä silloin, jos yksi ominaisuus nostetaan tikunnokkaan joko liian innokkaalla sairaudeksi nimeämisellä, että silloin, jos mikään näennäisesti valittu toiminta ei ole sairaalloista.

Kaiken kaikkiaan sairauden ja terveyden raja ei ole selväpiirteinen ja tarkka, vaan todella veteen piirretty viiva. On harhaanjohtavaa kuvitella, että ihmisen nimeämisellä sairaaksi tai terveeksi se taikaiskusta muuttuisi selkeämmäksi. Ihan sama harmaa alue sinne edelleen jää rajalle, jossa luokittelu kahteen porukkaan on jokseenkin mielivaltainen ja usein jopa poliittinen teko.

Pakonomaisen tai rutiinimaisen teon tekohetkellä ei muuten taida mitään vahvaa tahtotilaa olla olemassa, vaan siinä itse toiminta vie mennessään juuri pakonomiaseti tai rutiinin voimalla jokseenkin ilman voimakasta valintapohdintaa. Minä ainakaan en tunnista mitään tahtotilaa itsessäni kaataessani aamukahvia kuppiin tai pestessäni illalla hampaita. Päinvastoin tilannetta kuvaa mielen poissaolevuus noista toimista ja lähes robottimainen "keho toimii itsekseen" -tunnelma. Mieli askartelee aivan muiden pohdintojen parissa. Tahto astuu kuvaan vain, jos näihin rutiininomaisiin toimiin pitää tehdä muutos. Tyypillistähän on jopa huomaamattaan vahingossa vaikkapa toistaa jokin rutiinimainen toiminto ajatuksissaan, jolloin saattaa epähuomiossa vaikkapa kaataa kahvimaitonsa tuoremehulasiinsa. Ei siinä hetkessä ole tosiaankaan kysytty pään sisällä, josko appelsiinimehunsa tänään poikkeuksellisesti haluaisikin nauttia maitotilkaan sekoitettuna, mutta kahvin mustana.

pitkään ryypänneellee-ja sen jälkeen pitkään kuivilla olleelle-viinapullon kallistus suuhun pitkän kuivan kauden jälkeen ei liene yhtä rutiininomainen suoritus kuin sinun aamukahvin kaato?
Sitä on pikemminkin voinut edeltää päivien tai viikkojen harkinta ja pallottelu.

Niin mitä tuohon "millisekuntiin" tulee,niin en väitäkään,että se olisi se ihmisen "juuri oikea" halu.Olenkin ehkä enemmän sitä mieltä,että aina viimeisin valinta kuvaa ihmisen oikeaa halua parhaiten.Eli en väitä,että pitkään kuivilla ollut juoppo "on halunnut väärin" kuukausien ajan ollessaan kuivilla,mutta ei sitä juomapäätöstäkään tuon kuivan kauden jälkeen voida vääntää "vääräksi" millään yksilön ulkopuolisilla seikoilla kuten sanoilla "repsahdus","sairaus" jne jne....kun se vaan on halu joka on yksilön pään sisässä.Eikä toiminta oikein mene rutiininomaisen mekaanisen toiminnankaan puolelle,jos ei sitä ole harjoitettu aikoihin.


------------------------------

No,olen ennenkin ollut vastaavissa keskusteluissa ja sanonut,että mielestäni ihminen on poukkoileva halukimppu.Ei tänään voi tietää mitä huomenna haluaa.

On, jos sitä on aikanaan riittävästi harjoiteltu. Kyllä se pysyy muistissa kuin polkupyörälläajo. Sehän se juuri alkoholismissa tyypillistä onkin, ettei tilanne edes vuosien juomattomuudella palaudu normaaliksi, vaan vanhoihin tottumuksiin on helppoa palata - aina helpompaa kuin sellaiselle, joka ei ole tätä addiktiota itselleen koskaan kehittänyt.



Ei kuulosta tutulta. sanoisin, että alkoholistit ennemminkin kuvaavat repsahduksiaan hetken mielijohteiksi kuin vakaan harkinnan tuloksiksi. Mielihalu toki on tila, joka tavallaan on jatkuvasti olemassa. Sitähän AA-kerholaiset juuri tarkoittavat sillä, että se raittiina pysymisen päätös on tehtävä jatkuvasti yhä uudestaan. Ei se ole voimassa, kunnes toisin päätetään, vaan se vaatii aktiivisen valinnan joka hetki ja päivästä toiseen vielä pitkänkin kuivilla olon jälkeen.



Paitsi että pidit mitättömänä niitä kaikkia muita päätöksen ja valinnan tilanteita sen juomispäätöksen rinnalla. Niillä ei ollut väliä sinun mukaasi, koska oikea tahto ilmeni tuossa juomispäätöksessä. Etkös jopa sanonut, että humalssa tehtyä katumusta ei voi laskea, koska silloinhan tyyppi on alkoholin vaikutuksen alaisena?



Paitsi että juomalla riittävästi sinne päähän nimenomaan rakentuu systeemi, joka ohjaa juomaan lisää ja rutiini, joka lähtee päälle pitkienkin taukojen jälkeen. Samalla tavallahan me ns. terveetkin huomaamme pitkienkin aikojen jälkeen toistavamme totuttuja toimintatapojamme, kun joudumme johonkin tuttuun tilanteeseen. Aikuiset taantuvat lapsen tasolle vanhempiensa kanssa tai jokin ulkoisesti samankaltainen tilanne saa meidät toimimaan jonkun vanhan kaavan mukaan, vaikka muuten teemme aivan toisenlaisia ratkaisuja. Jokin tuttuus asetelmassa vain laukaisee vanhan toimintamallin, jonka luulimme jo jättäneemme taaksemme.


------------------------------

No,olen ennenkin ollut vastaavissa keskusteluissa ja sanonut,että mielestäni ihminen on poukkoileva halukimppu.Ei tänään voi tietää mitä huomenna haluaa.[/quote]

Koska siitä aiheutuu haittaa.

Sairauden tunnusmerkit alkavat kuitenkin täyttyä vasta, kun kyse ei enää ole valinnasta vaan pakkomielteestä.

No ei ihminen tietenkään ole diagnosoitu anorektikko jos se ei ole diagnosoitu anorektikko. Mutta jos lääkäri diagnosoi anoreksian niin silloin ihminen on diagnosoitu anorektikko. Simple as that...

emp:en pidä mitättöminä mitään päätöstä,kunhan se on yksilön oma.
Viimeisin päätös vaan on voimassa oleva.

-tää sun vastaus nyt on ihan turhaa sanakikkailua eikä ota kantaa itse aiheeseen.
Kysytään sitten niin,että onko lääkärin syytä diagnosoida anorektikoksi jos kehonkuva ei ole vääristynyt ja yksilö tietää toimintansa riskit ja on valmis ne ottamaan saadakseen vielä hoikemman kehon?
Ja jos tähän joku vastaa,että on syytä,niin ollaan aika pelottavan lähellä sitä yhteiskuntaa jossa ihmisiä aletaan tuomita sairaiksi omien arvojen perusteella.Ei sillä,lähellä sitä jo ollaan muutenkin,mutta uudet diagnoosi-aseet olisivat hunajaa vallan kahvassa oleville.kätevää opposition tai kansalaisjärjestöjen hiljentämiselle.Vääriä asioita haluava kun voidaan määrittää sairaaksi.