KESKUSTELU

Kallis on Tuksun (I) ja mielestäni varsin ylihinnoiteltu...

Ensinnäkin: Minä en puhunut pelkästään naisista, vaan kaikista ihmisistä yleisesti. On siis täysin oma olkiukkosi, että olisin sanonut naisten olevan "ikuinen arvoitus". Lisäksi: Lähdin liikkeelle siitä, että nopeiden arvioiden teko ihmisten persoonasta muutamien havaintojen perusteella antaa vain pinnallisen kuvan. Pidempi tuttavuus toki paljastaa jo enemmän - ja esim. oikein tarkoituksella ja ammattitaidolla tehty terapia. Tosin epäilen, ettei koskaan kukaan voi tuntea toista täysin. Saattaa olla, ettei edes itseään tunne ihan pohjia myöten, vaikka siltä saattaa vaikuttaakin. Muutos hiipii sisään salakavalasti...



En oikeastaan puhunut mistään potentiaalista siinä mielessä, että arvioitaisiin kehittymisen ja kykyjen mahdollisuuksia, vaan siitä, ettei ihminen ole muuttumaton. Voihan se kehitys kulkea huonoonkin suuntaan. Jos teot siis mielestäsi määrittävät ihmisen, niin silloinkin lienee oletettavaa, että niitä tarkasteltavia tekoja tarvitaan edes jonkinlainen määrä havainnoitaviksi. Edelleenkään siis pinnallinen ja lyhytaikainen pieni vilkaisu toiseen ei riitä kovin kummoisiin päätelmiin.



Arvioitko muita vain ja ainoastaan potentiaalisina kumppaneina? Itse puhuin yleisemmällä tasolla ihmisten kanssa toimimisesta, en parisuhteista. Valintamyymälässäkö asut?



Jo pelkkä sana kypsyys, kielii siitä, että kyseessä on muuttuva ja prosessissa oleva ominaisuus.



Vai olet sinä selkeä itsellesi? Ymmärräthän, ettei tuo selkeys välttämättä välity heti ensisilmäyksellä kaikille muille?

Ilmeisesti oletat, että myös kaikki muut ensisijaisesti arvioivat sinua niillä parisuhdesilmälaseilla. Mutta kyllä sinua arvioidaan ihmisenä myös muiden aspektien kautta. Esim. tällä palstalla luultavasti merkittävin on muille se mielikuva, jonka annat itsestäsi keskustelijana. Tämä kun ei ole deittipalsta.



Niinpä tietenkin. Älykkyydenkin mittari olet tietenkin sinä itse. Tosin sen keskustelun älykkyyttä tai älyttömyyttä määrittelevät myös ne toiset osapuolet omien kriteeriensä kautta. Eivätkä pirulaiset edes kysy sinulta siihen lupaa.

Sinä käsität persoonallisuuden liian dikotomisesti. Luulet, että julkisivussa ei ole yhtään aukkoja henkilökohtaisempiin asioihin. Sinä erehdyt. Kaikilla on niitä, vaikka niitä yritettäisiin tietoisestikin kätkeä.



Nii-in, miten muuten luulet, että ne persoonallisuushäiriöt voisivat syntyä?



Ja tuollaisia havaintoja kykenee tekemään esim. yhdenillan aikana kymmeniä, jopa yli satoja. Terapioissa jonkun henkilön kohdalla aineistoa kertyy valtava määrä, jota terapeutti alkaa analysoida, ja josta laatii aika-ajoin yhteenvedon. Suurinosa ihmisistä hylkää tavallisessa viestinnässä paljon sellaista informaatiota, jonka ei ajattele olevan vastapuolen kanssa yhteiseksi ymmärtämän päämäärän kannalta oleellista. Se on valitettavaa, sillä se olisi erittäin olennaista toisen ihmisen tuntemiselle. Suurinosa ei kuitenkaan tähän ryhdy, sillä heillä voi olla jo tiedossa, että eivät esim. viikon jälkeen näe tuota ihmistä enää ikinä. Tästä syystä he eivät opi koskaan mitään, mikä on inhimillistä ja mikä ei.

On kuitenkin helppoa toimia myös pelkän muistin varassa, sillä aivot tekevät työtä myös tiedostomattomasti. Siinä missä tietoisuuden kapasiteetti on rajallinen, intuition ts. tiedostamattoman resurssit ovat huomattavat. Kyse on melkeinpä kvanttiprosessoriin verrattavasta kapistuksesta. Pystytään päättelemään jokin asia paljon tehokkaammin kuin pelkällä raa-alla tietoisella laskennalla, johon tarvittaisiin kenties myös kynää ja paperia.

Miksipä muuten ihmisten aivojen ajatellaan olevan edelleen valtavan paljon tehokkaampia tietyntyyppisessä ongelmanratkaisussa kuin mikään nykyinen keinotekoinen mikroprosessori.



En.

Toinen eli ihmisyyden muotoilu sanoo: "Toimi niin, että käytät ihmisiä, joko omassa persoonassasi tai kenen tahansa muun persoonassa, samalla aina päämääränä sinänsä, ei pelkästään keinona päästä päämäärään".

http://fi.wikipedia.org/wiki/Immanuel_Kant#Moraalifilosofia

Eli sinun valintamyymälän olkinukke oli helppo arvata ennalta.



Entä sitten? Mitä se muuttuvuus ja liike estäisi tekemästä havaintoja kohteesta? Tuo sinun robottimainen asenteesi on tuttua elokuvistakin. Terminaattoria pystyi hämäämään muilla koneilla.

http://www.youtube.com/watch?v=Sjp5x2Mu1Fw#t=2m50s



Ei tietenkään, jos yrittää luoda keskustelua robottien kanssa, ihmisten sijasta.



Mitä robotti tietää ihmissuhteista tai ylipäänsä mistään, mikä on inhimillistä? Joo, minähän tulin tänne juuri siksi, että haluan deittailla ihmisiä? Ääliö.



Jep. Ei paljoa hävetä potkia elämästäni hevon vittuun tuollaisia kaltaisiasi robotteja, jotka kohtelisivat minua lähinnä jonain tuotteena valintamyymälässä.

Enhän minä mitään tuollaista sanonut. Sanoin vain, etteivät ihmiset ole - vaikka taitavia ja kokeneita toisten havainnoitsijoita ovatkin - kykeneviä noiden "aukkojen" kautta tekemään nopeita, mutta silti syvältä luotaavia ja luotettavia arvioita toisen persoonasta. Pika-analyysit ovat alttiita virhepäätelmille. Erityisen helposti analyysivirheitä syntyy tilanteissa, joissa informaatio on puutteellista ja rajoitettua - kuten tällaisella palstalla, jossa aktiivinenkaan hymiöiden käyttö ei korvaa ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Sen kyllä uskon, että sinä toki pidät itseäsi tässä suhteessa keskimääräistä taitavampana ja kykenevänä erinomaisiin analyyseihin pienelläkin informaatiomäärällä. En usko, että mikään tai kukaan sinua muusta voisi kovin helposti vakuuttaa, sillä pyrit kaikin tavoin torjumaan sellaiset viestit, jotka osoittaisivat analyysisi menneen pieleen. Tätä piirrettäsi et ole ainakaan kätkenyt.



Kyllä. Mutta pidemmän tuntemisen perusteella havaintoja syntyy paljon enemmän silti. Yhden illan aikana ollaan vain yhdessä tilanteessa ja hetkessä. Silloin et pysty arvioimaan esim, kuinka tyypillisesti itselleen ihminen juuri sinä iltana käyttäytyy. Väittäisinpä, että vaikkapa juuri töistä potkut saanut tai vastarakastunut tai stressin uuvuttama tai juuri pitkän projektin onnistuneesti viimeistellyt käyttäytyy tämän hetkellisen tilanteensa mukaisesti värittyneesti. Jos ette asiasta satu erityisesti keskustelemaan, tulkitset helposti erityistilanteen tuoman fiiliksen vaikutuksen yleisesti vallitsevaksi.



Miksi siis jatkuvasti itse puhut siitä, kuinka valitset kumppania? Voiko nainen olla sinulle ainoastaan potentiaalinen tai hylättävä parisuhteen osapuoli? Etkö pysty näkemään naisia kanssaihmisinä, ystävinä, vain keskusteluosapuolina?



Ei se havaintojen tekemistä estä, mutta muutos saattaa antaa syyn kyseenalaistaa aiemmista havainnoista tehdyt päätelmät.



Mitä robottimaista on siinä, että uskoo ihmisten muuttuvan ajan kuluessa, kokemusten ja kypsymisen myötä? Tai että pitää muutoksen mahdollisuutta syynä myös tarkistaa heistä tekemiään päätelmiä aika ajoin?

Kyllä minä ainakin ajattelen, että teini-ikäisten käyttäytymisestä ei voi tehdä johtopäätöstä, että he tulevat aikuisempinakin yhä olemaan yhtä kypsymättömiä ja teini-ikäisen tapaan käyttäytyviä ja ajattelevia. Harva 50-vuotiaskaan käyttäytyy, ajattelee ja toimii kuten ollessaan 20-vuotias - vaikka hänen persoonansa toki edelleen tunnistaakin "samaksi". Tosiasiassa tuo "samuus" on pikemminkin sitä, että hänen kypsymisensä vastaa niitä odotuksia, joita olemme sen 20-vuotiaan persoonasta jo luoneet. Joskus toki ylläreitäkin tapahtuu ja toiset yllättävät meidät muuttumalla ihan eri tavoin kuin olisimme odottaneet.

Älä sitten usko.

Persoonallisuushäiriöt eivät kehity. Pikemminkin ne ovat kehittymättömyyttä. Siis lapselle jää kehittymättä joitain persoonan osia joiden vuoksi hänen persoonansa katsotaan olevan häiriöisen. Persoonallisuushäiriödiagnoosi tehdään myöhäisteini-iässä tai nuorena aikuisena kun ihmisen persoonan pitäisi tietyssä mielessä olla kehittynyt. Mutta p-häiriöisillä se siis ei ole.

Yksi mielenkiintoisimpia juttuja joita olen lukenut pitkään aikaan.

Ja herää kysymys että miten voidaan kauhalla ottaa jos on vain lusikalla annettu? Jos pers.häiriö on vaje, miten tai millä se voidaan täyttää ja tasoittaa?

Tähän asti kaikista pers.häiriötä käsittelevistä keskusteluista on tullut välillä sellainen fiilis että keskustelijat kuvittelevat ihmisten ihan silkkaa ilkeyttään kehittävän itselleen pers.häiriön, jonka voisi sitten halutessaan ottaa tuosta noin vaan pois ihan kuin se olisi jokin ylimääräinen installaatio. Ja sekin tympii että aina jankutetaan niistä eniten ulospäin oireilevista kuten iänikuisista narsisteista, huomionhakuisista, epävakaista jne. Sisäänpäin oireilevat joista ihmiset pystyvät hyötymään ja joita he pystyvät hyväksikäyttämään käytetäänkin sitten kai yleensä kansanomaisesti yhteisnimitystä KILTTI...

Joka taitaakin olla yleisin pers.häiriö naissukupuolella. Tai minä en ainakaan ole kuullut että miehet laajoissa mitoin valittaisivat olleensa elämässään liian kilttejä! Jos joku mies on kiltteyttään korostanut, se on aina liittynyt parisuhteeseen jossa toinen osapuoli on ollut joku mahdoton ämmä. Mutta kuinka usein miehet kiltteilevät esim. töissä, tai kaikkialla muualla kuin parisuhteessaan? Harvemmin kai?

Ja joskus tuntuu että yksi syy naisvihamielisyyteen on se että jossain vaiheessa naiset alkoivat kaivella elämänsä henkisiä paiseita ja toivat esille mm. liiallisen kiltteyden problematiikan.

Ei sitä voikaan täyttää. Ei toisen persoonaa voi muuttaa. Persoonallisuushäiriöisiä kyllä hoidetaan (vaihtelevalla menestyksellä) erilaisin terapioin ja lääkkein. Usein psykoedukaatio on tärkeää eli oppia tuntemaan itsensä ja oma suhtautumistapansa muihin samoin kuin oppia syy-seuraussuhteita oman käytöksensa ja muiden reaktioiden välillä.

"Epäluuloisen persoonallisuuden ensisijainen hoitomuoto on psykoterapia. Siinä on keskeistä suoraviivaisuus, täsmällisyys ja rehellisyys. Terapiasuhteessa on säilytettävä etäisyys sillä potilas ei voi hyväksyä terapeutin heikkoutta. Lääkehoidon tavoitteena on ahdistuksen ja agitaation vähentäminen lähinnä SSRI-lääkkein. Jos epäluuloisuus on kovin ovimakasta voi pieniannoksinen psykoosilääkitys olla tarpeen.
Eristäytyvät persoonallisuudet hyvin harvoin hakeutuvat lääkäriin ja sitä tavataan varsin harvoin psykiatrisilla potilailla. Hoitomuotona voidaan käyttää psykoterapiaa samoin suuntaviivoin kuin epäluuloiselle persoonallisuudelle. Lääkehoidon vaikutuksesta ei ole selvää tietoa, mutta psyykelääkehoidosta saattaa toisinaan olla hyötyä.
Epäsosiaalinen persoonallisuus lienee hoidollisesti vaikein persoonallisuushäiriöistä. On jopa arveltu, ettei näiden potilaiden hoito onnistu muualla kuin vankilassa tai muussa sellaisessa paikassa, missä voidaan asettaa selvät rajat potilaan häiriökäyttäytymiselle. Hoidon alussa on sovittava säännöistä ja rajoista täsmällisesti. Lääkehoidon ongelmana on usein samanaikaisesti esiintyvä päihderiippuvuus. Tämän häiriön taustalla lienee serotoniiniaineenvaihdunnan poikkeavuutta. SSRI-lääkkeistä saattaa olla hyötyä impulsiivisuuden taltuttamisessa, mikäli potilaan motivaatio riittää lääkityksen pitkäjänteiseen käyttämiseen.
Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (ent. rajatilahäiriö) jaetaan kahteen erilaiseen häiriötyyppiin: impulsiiviseen häiriötyyppiin ja rajatilatyyppiin. Näillä potilailla on huono ennuste ja korkea itsemurhariski. Lähisukulaisilla on normaaliväestöä enemmän samantapaista persoonallisuutta, vaikeaa masennustilaa, epäsosiaalista persoonallisuutta tai päihteiden käyttöä kuin tavallisella väestöllä. Hoidoksi suositellaan intensiivistä, tulkiitsevaa psykoterapiaa. Tämän häiriön psykoterapia edellyttää aivan erityistä taitoa ja kokemusta psykoterapeutilta. Myös kognitiivisesta ja käyttäytymisterapiasta saattaa olla hyötyä. Lääkehoitoa käytetään myös mutta mikään lääke ei ole osoittautunut muita selvästi paremmaksi. Serotoniiniselektiiviset valmisteet lievittävät masennuksen lisäksi myös itsetuhoista ja aggressiivista käyttäytymistä. Ahdistusta lievittävien lääkkeiden käyttöön liittyy väärinkäyttöriski.
Huomiohakuisen persoonallisuushäiriön hoidoksi suositellaan psykodynaamista psykoterapiaa, mutta myös supportatiivista, ratkaisukeskeistä terapiaa suositellaan nykyään. Rajojen asettaminen ja riittävän etäisyyden pitäminen on psykoterapiassa tärkeää. Masentuneisuutta voidaan hoitaa masennuslääkkeillä.
Vaativaa persoonallisuushäiriötä on myös vaikeaa hoitaa. Näillä henkilöillä on taipumusta masennustiloihin ja ahdistuneisuushäiriöihin, varsinkin ikääntyessään. Perinteisestä psykodynaamisesta psykoterapiasta ja toisaalta SSRI-lääkkeistä on kuvattu olevan apua. Näillä potilailla esiintyy usein samanaikaisesti pakko-oireinen häiriö tai ainakin heillä on sen oireita.
Estynyt persoonallisuus on samantyyppien häiriö kuin sosiaalisten tilanteiden pelko ja saattavat esiintyä samanaikaisesti. Myön muut ahdistushäiriöt ja masentuneisuus saattavat esiintyä komorbideina häiriöinä samoin kuin muut persoonallisuushäiriöt. Ryhmäpsykoterapiasta, sosiaalisten taitojen opettelusta ja kognitiivisesta terapiasta on hyötyä näille potilaille. Hoitona voidaan käyttää samoja lääkkeitä kuin sosiaalisten tilanteiden pelossakin, jota tämä häiriö muistuttaa, eli SSRI-lääkkeitä ja monoamono-aksidaasin selektiivisiä estäjiä.
Riippuvaisen persoonallisuuden kanssa saattaa myöskin esiintyä muita persoonallisuushäiriöitä ja ahdistuneisuutta ja masennusta. Monenlaisia psykoterapiamuotoja on käytetty ja ja lääkehoidossa voidaan käyttää samoja periaatteita kuin varsinaisen ahdistuksen ja masennuksen hoidossa.
Narsistisen persoonallisuuden hoidosta tiedetään vähän. Kirjallisuudessa on suositeltu psykodynaamista psykoterapiaa. Toisaalta myös interpersoonaalista tai kognitiivista terapiaa käytetään. Hoito on usein terapiamuodon valinnasta riippumatta ongelmallista. Potilaat ovat usein hoitosuhteessaan vaikeita, terapeuttia vähätteleviä ja voivat helposti keskeyttää hoitonsa. Hoitoyhteisössä nämä potilaat osoittautuvat usein hankaliksi sekä henkilkunnan että muiden potilaiden kannalta.
Skitsotyyppinen häiriö kuuluu nykyisessä tautiluokituksessa samaan ryhmään kuin skitsofrenia. Aiemmin se luokiteltiin persoonallisuushäiriöihin (psykoosipiirteinen persoonallisuus.) Kuten eristäytyvä persoonallisuus ja epäluuloinen persoonalisuus, skitsotyyppinen häiriö on yksi skitsofreniaspektrin häiriöistä." (Referoiden) Psykiatria. Lepola et al. S. 114-121.

Olisikohan sukupuolten 'sota' kasvatuksen tulosta?

Lähden nyt siitä oletuksesta, että tämä psykologinen lainalaisuus pitää paikkansa:
Mitä eniten itsessämme kiellämme ja tukahdutamme, sitä eniten muissa vihaamme ja inhoamme.

Kasvatus on osin edelleen valitettavasti sitä, että lapselle kerrotaan mikä hänen sukupuolelleen sopii ja mikä ei. (Kiltit tytöt eivät tee x, kunnon pojat eivät tee y jne.). Jos oletetaan että lapsi syntyy tilassa, jossa hänellä on potentiaali käyttää jonkin verran molempien sukupuolten 'työkalupakkeja,' niin silloin pojat joutuvat tukahduttamaan itsessään niitä ominaisuuksia, jotka kulttuurimme mieltää naisellisiksi, ja tytöt niitä jotka kulttuurimme mieltää 'miehekkäiksi.'

Näin molemmat sukupuolet sitten ennen pitkää inhoavat toisissaan niitä kulttuurimme vain toiselle sukupuolelle varaamia ominaisuuksia, jotka ovat itsessään joutuneet tukahduttamaan. Miesten suurempi naisviha voisi selittyä sillä, että tytöille/naiselle nykyisin sallitaan myös aiemmin vain pojille/miehille sallittuja ominaisuuksia ja käyttäytymistapoja, mutta poikien/miesten kohdalla tällaista työkalupakin laajentamista ei ole vielä sallittu lainkaan niin laajalti.

Asian vierestä:
Tästä samasta lainalaisuudesta seuraa myös, että on tosi tosi huono juttu, että selibaatissa elävät katoliset papit päättävät yli miljardin ihmisen sukupuolielämän hyväksytyistä toteuttamistavoista...

Varmaankin juuri noin, Eklektikko.

Monet ihmiset vihaavat ja pelkäävät juuri niitä ihmisiä jotka vaikuttavat ottavan röyhkeästi itselleen eniten "tilaa". Esim. naisena syntynyt ihminen joka vaihdattaa virallisiin asiakirjoihin sukupuolensa mieheksi ja sitten menee ja synnyttää - tässä varmaan eniten ahdistaa juurikin se että joku on potkinut kaikki mahdolliset sukupuolirajoitukset nurin. Biseksuaalit ovat myös valittaneet että heitä ei hyväksytä, vaan vaaditaan "tekemään päätös". Mielestäni naurettavuuden huippu on, kuten lienen maininnutkin, että jos mies harjoittaa sukupuoliyhteyttä 99 naisen kanssa ja sitten harrastaa seksiä yhden miehen kanssa, hänet määritellään homoksi. Tässä taas nähdään kuinka mieletön merkitys miessukupuolella on, kun siihen "sekaantuminen" vaikkapa vain kerran ja kokeilumielessä määrittelee jatkossa ihmisen koko seksuaalisen suuntautumisen. Jos naisella olisi 1/100 partnereistaan nainen, enpä oikein usko että häntä sanottaisiin lesboksi, ellei hän sitten jatkossa harrasta yksinomaan naisia ja/tai jää parisuhteeseen naisen kanssa.

Se jäykistelyhän tietysti lähtee ihmisen sisältä. Lapsena sitä on ympäristönsä armoilla ja imee itseensä sienen lailla ne mitä saa tehdät ja mitä ei saa tehdät. Mutta se se vasta ihmisyytensä lunastaa joka aikuisena päättää ja määrää itse mitä hän itseltään hyväksyy ja miten hän suhtautuu muiden edesottamuksiin, silloin siis kun on kyse asioista jotka eivät oikeasti satuta ja loukkaa yhtikäs ketään. (Vartavasten nenään vedetyt herneet siitä että joku jossakin rikkoo sukupuolirooleja vastaan eivät ole mitään aitoa kipua vaan pelkkää henkisesti keskenkasvuisen ihmisen/kulttuurin ininää.)

Helppohan se oman elämänsä herrana oleminen ei tietenkään ole. Meidät on ohjelmoitu niin täyteen ehdollistumia ja odotuksia.

Haistakaa fittu kasvatuksen luomilla rooleilla. Jokainen täyspäinen, poislukien stallari femakko, näkee lapsen viehtyvän sukupuolityypillisesti asioihin, ilman ohjailua tai mallia. Ne tutkimuksetkin vielä, mutta niistähän ei piitata yli leirirajojen.

Tai sukupuoliepätyypillisesti, eli jos pikkupoika leikkii lapsena nukeilla ja ilmoittaa olevansa tyttö ja haluavansa pukeutua hameeseen, niin jatkossa tätä poikaa on sitten kohdeltava tyttönä kaikkine niine kotkotuksineen joita tyttöyteen liittyy, koska ei saa olla mitään muuta kuin mustavalkoinen joko/tai? Eli jos et ole poika, olet tyttö. Tai itket ja olet.

Oikeasti:

Ei lapsia tarvitse oikein väen vängällä kasvattaa sukupuolirooleihin, jos ei toisaalta kannata pakottaa neutraaliksikaan. Itselläni oli lapsena nukkien ohella myös pikkuautoja, haaveilin Mekano-sarjasta (en saanut, kallis?) ja minulla oli useammin housut tai haalarit päälläni kuin hame. Mutta kyseessä oli se 70-luku jolloin oli puutetta vähän kaikesta ja mitkään prinsessaleikit eivät olisi tulleet kyseeseen kun resursseja moiseen ei ollut, että sikäli kai ne rusetit jäivät päästä puuttumaan, ja letit kanssa. Tai mistä minä tiedän mikä se syy oli että sain sukupuoliroolien suhteen "vapaan" kasvatuksen niin ettei minua pakotettu olemaan jotenkin 100 % tyttö.

Eikä minusta mitään lesboa tullut, enkä edes näytä järin miesmäiseltä vaikken erityisesti naissukupuoleen katsokaan tarpeelliseksi sitoutua. Vaikka toki aina kiinnostaakin jos naisia sorretaan (tai muitakin).

Kaikenkaikkiaan mielestäni ihmistä tulisi tukea niissä asioissa joissa hän osoittaa omaa itseyttään, mutta tulisi myös tarjoilla maistiaisia vaihtoehdosta ettei hän mene äärimmäisyyksiin. Prinsessaleikkeihin jämähtäneelle tytölle voisi iskeä välillä kurahousut päälle ja leikkiauton käteen kun sinne hiekkakasalle mennään. Pojilla voisi olla välillä muutakin toimintaa kuin se mihin liittyy rääkymistä ja riehumista. Mutta pakottaa ei ketään hyödytä. Enkä suosittele.

Juu varmasti tilastollisesti näin on. Mutta pitääkö sillä perusteella siis takoa sitä tilastoa jokaisen punaisista paidoista tykkäävän pikkupojan päähän ja viedä balettitunnille haluava Ville-Veikko lätkätreeneihin? Pitääkö opettajien kauhistua jokaista villimpää tyttölasta, mutta ohittaa täsmälleen yhtä villit pojat toteamuksella "pojat on poikia"? Onko syytä istuttaa mikroautoharrastuksesta haaveileva Elli sukankutimen ääreen rangaistuksen uhalla?