KESKUSTELU

Jossain sananlaskussa kyllä sanottiin jo, että kolmasti valehdeltu on totta.
Mutta onko nyt huomattu lisätä valheiden määrää, kun koulutukset ja internet -yhteydet ovat rapauttaneet ihmisten herkkäuskoisuutta?

Itsenäisyyspäivän lähestyessä heräsi ajatuksia esimerkiksi itsenäisyydestä.
Mitä ei saa sanoa? Mitä saa sanoa? Missä saa sanoa jotain, mitä muualla ei saa sanoa?

Kuka saa valehdella ja kuka ei? Tuleeko valheesta totta kun sitä usein toistellaan?

Ei, mutta laajaa kannatusta saavat subjektiiviset käsitykset tulevat yleisesti hyväksytyiksi. Toisaalta paheksuttaville asioille, joille ei uskota voivan mitään, ei sitten myöskään tehdä juuri mitään.

Valheesta tulee totta kun se kuullaan uutisista.

Totuus ja todellisuus on aina subjektiivisia. Jos jokin asia on totta sinulle tänään, voi se huomenna olla valetta.

Asiat vaan ovat, mutta miten ne ymmärretään on se juttu. Eli media jyrää massat, jonka henkinen kyky on noin 5-vuotiaan tasolla. Ihan missä tahansa.

"Voittajalta ei koskaan kysytä, kertoiko hän totuuden." --Adolf Hitler--

Jos menneisyyttä voi muuttaa samalla tavalla kuin tulevaisuutta, on hypoteesille pohjaa.

Jos meillä ei olekaan vapaata tahtoa eli kaikki olisi täysin deternimististä, onko valehtelulla väliä?

Tehdään tieteellinen koe. Päätetään väittämä, jonka tiedämme kaikki valheeksi. Sitten koehenkilö toistakoon sitä itselleen päiviä ja taas päiviä. Koehenkilön asennoitumista väitteeseen arvioidaan väliajoin.

Tosielämässä on tutkimusmateriaalia ilman kokeen tekemistäkin. Enin osa sodan jälkeisestä sukupolvesta, ns. suurista ikäluokista ei usko tutkimuksiin, ei edes mediassa kerrottuun.

Oliko sotapropakandaa kerrottu niin moneen kertaan, ettei jälkeenpäin useillakaan tutkimuksilla ole vaikutusta heidän siihen "tietoon", jonka he lapsuudessaan ja nuoruudessaan olivat saaneet?

Sama koskee kaikkia niitä, jotka olivat lapsina ollessaan joutuneet vanhempiensa taholta pahoinpidellyiksi, tai vanhemmasta johtuneesta muusta syystä saaneet taumoja.
Näistä lapsista monet ovat unohtaneet lapsuutensa voidakseen olla samaa mieltä ja vieläpä ihannoida sitä vanhempaansa, joka oli heitä kaltoin kohdellut.

Monet näistä lapsista kiertävät, väistävät ja torjuvat aikuisina kaikkea, joka voisi herättää heissä muistikuvia siitä mitä oli ollut.

Kyse on äärettömän apinajoukon lauseesta.

Ei tule. Siitä tulee yhä enemmän totta, muttei koskaan täysin tosi.
Apina ja ihminen ovat deterministisiä, joten ne eivät kykene kattamaan kaikkia vaihtoehtoja, koska vaikka nakuttaisivatkin äärettömän aikaa, niin osalle nakutuksista syntyy - systeemin sisällä - näennäisesti merkityksellistä sisältöä.
Tällöin osa tapahtumista kieltävät yhdessä loppujen potentiaalin ja todennäköisyys kesken tapahtumaa ei enää muistuta lähtötilannetta.

Äärettömän apinajoukon lause on muuten suoraan ristiriidassa Maxwellin demonin kanssa.

Nillalogia voittaa.

Lyhyt vastaus tulee Suhteellisuusteoriasta. Mutta se on läksy.

Ihmisillä on luonnostaan kova taipumus kuulua joukkoon ja saada muiden hyväksyntä. Joten kyllä varmaan asia on niin että valheestakin voi tulla hyväksytty totuus (tietenkään siitä ei koskaan sinänsä tule totuutta). Lisäksi on muistettava se, että lapset ja nuoret ovat hyvinkin herkkiä sille totuudelle joka yhteiskunnassa on vallitsevana, he kun eivät tiedä mistään muusta.

Mielestäni Suomen lähihistoria on aika hyvä esimerkki tälläisistä kollektiivisista valheista, joista tulee totuuksia kun ne saavat riittävästi kannattajia.

Tälläiset 'totuudet' kuten: Suomi on hyvä maa asua. On lottovoitto syntyä Suomeen. Suomalaiset ovat rauhallisia eivätkä koskaan syyllisty väkivaltaan tai kannata ääriliikkeitä. Suomessa ei voi tapahtua kouluampumisia. Kaikki Suomalaiset rikolliset ovat harmittomia tapauksia ja poliisin vanhoja tuttuja. Suomessa ei esiinny korruptiota. Suomi on tasa-arvoinen maa jossa on pienet tuloerot. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja jakaa yhteiset pohjoismaiset arvot. Suomi on moniarvoinen maa jne. Tuntuuko tutulta?

Kun nyt mietin millainen maa Suomesta todellisuudessa on tullut, niin tajuan kuinka väärässä monet noista totuuksista olikaan. Suomi ja suomalaiset ovat karuja pohjolan asukkaita, usein aika saksalaismielisiä ja itseasiassa hyvin oikeistolaisia ja perinteisiin arvoihin uskovia. Suomessa todellisuudessa kannatetaan kovia taloudellisia arvoja ja vihataan humanismia.

Suomalaisia ei yhdistä kuin kansalaisuus.

Folks, we have a winner. Eiku.

Koettakaas alkaa vänkyröimään vastaan tähän "totuuteen":

Ken ei töitä tee, sen ei pidä leipääkään syömän.

...niin näette että mikä on se kaikkein rakkain valhe mistä suomalaiset pitävät kiinni kuin henkensä hädässä. Sillä eihän se totta ole. Tottakai ihmisen pitää syömän, ettei heitä veiviään. Toisaalta eri asia on että pitääkö syödä nimenomaan leipää...

Jos nyt asiaa puhuisi niin vieläkin kuvitellaan että on olemassa niin paljon töitä että se voidaan jakaa tasa-arvoisesti tasan kaikille elossa oleville ihmisille. Sitä ei saa kyseenalaistaa että ihminen muuttuu hyödylliseksi ja ansaitsee olemassaolonsa oikeutuksen vain olemalla töissä tai työkykyinen. Mutta toisaalta... Täysin hyödyttömiä me olemme kaikki kun koko ekosysteemin kannalta katsotaan. Mitä ihmeen hyvää me muka lajina olemme saaneet tällä pallolla aikaiseksi? Enemmän työntekoa = enemmän hävitystä mitä tulee luontoon.

Työ on relativistinen termi ja kulttuuri on akateemista älämölöä jostain merkityksistä.

Työllä ei ole merkitystä eikä totuutta ole. Syömiselläkään ei ole merkitystä.

Ainiin, paitsi jumalalle. Kuka on sinun jumalasi?

Kyllähän siitä voi. Itse en ole käynyt rippikoulua, mutta veikkaisin, että erityisesti niillä leirimuotoisilla moni vakuuttuu Jeesus-hömpästä - ainakin hetkeksi.