KESKUSTELU

Minuun ei siis ole ammennettu - olen ihan ite imeneyt itseeni kaikenlaista tietoa ja suurin osa siitä oli valheellista/höpötystasoista, silloin kun olin lapsi. Ei puhuttu kuolemasta, sukupuolisuudesta, ei ylipäätänsä mistään oikeilla nimillä. Elettiin aikaa jolloin Karhua ei rohjettu Karhuksi kutsua. (Siis siitä on n. sata vuotta. )


Itse joutui, piti, oli pakko .. eipäs kun s a i myöhemmin ottaa kaikesta selvää.

Minä yksilönä, kuten ei kukaan muukaan ole itseensä verrattuna valheellinen (jos sinä mielestäsi olet sellainen, en tietenkään usko sitä, mutta se onkin jo toinen juttu se).

Ei kai väite ole, että esim. apina-serkkuni yksilönä omassa laumassaan on jotenki valheellinen, että sen tunteet, vaistot ja kokemukset eivät muka ole sille itselleen tosia. Minusta sen menneisyys ja ymmärrys elämästä on yhtä totta kuin sen lajitovereidenkin häntäkohtainen elämä. Ja että sen kaikki kokemukset ovat sen elämän kivijalka johon uudet kokemukset päälle ikäänkuin kerrostuvat. Ts. jostain syystä se on mikä on, mutta kuitenkin s e k i n on koko ajan juuri sellainen kuin olla voi, eikö?

Puhun mielikuvista,. muuttuvassa maailmassa kiinteät päätelmät ovat valheellisia.

Sisältö on valheellinen, koska se koostuu kiinteistä päätelmistä, (eikä se muusta voisi koostuakaan)

Ajattelu koostuu yleiskäsitteistä, kuten ihminen, sininen, pyöreä, viisi, (matematiikkakin on yleiskäsitteitä)
Kivijalka on yhtä hutera, kuin se mistä se koostuu. (Eli uskomukset, mielihalut Abstraktiot, siis yleiskäsitteet ovat sen rakenne.)

Jos uskoo itseensä, niin mihin uskoo, (eikö vain juuri tuohon huteraan kivijalkaan.)

Toki eihän meillä mitään muutakaan ole (onko parempi uskoa tuohon, vai olla hereillä, ja asettaa kaikki kyseenalaiseksi?)

Ihminen oppii ennakoimaan tulevaa. Hän kyllä suojautuu automaattisesti sulkemalla silmänsä, väistämällä ja kohottamalla kätensä jne., mutta esimerkiksi pallottelu vaatii jo tietoista tulevan ennakointia ja liikkeitten koordinointia uudella tavalla. Ennakointi ja päämäärätietoinen toiminta edellyttävät tulevaisuuden olemassaoloa. Siten piiloleikki ja sen ymmärtäminen on edellytys teoreettiselle ajattelulle. Tällöin ei-näkyvä (pallo, äiti) on sekä tilallisesti että ajallisesti todellinen. Mahdollisuus valehteluun ja virhepäätelmiin on syntynyt. Ihminen ei siis keksi totuutta, vaan saa mahdollisuuden abstrahointiin, teoritisointiin ja valehteluun.

Ulkomaailmaan aletaan soveltaa tinkimätöntä syyseurauslakia. Pallon saa kopattua aina, jos ennakoi sen liikkeen oikein. Yliluonnollisia ovat siis sellaiset ilmiöt, joita ei voida selittää normaalein syyseurauskäsittein. Kuitenkin toisen kokemia ja kertomia yliluonnollisia pidetään helposti joko valheina tai aistiharhoina. Se että on olemassa aistiharhoja ei kuitenkaan ole yliluonnollista, mikä on mielestäni luonnollista. Kun esimerkiksi läsnäolon varmuus välittyy netissä ja TV-lähetyksissä, ymmärretään että signaali kulkee valon nopeudella, vaikka kuvassa näkyvän kohteen ääni ei voi koskaan oikeasti ylittää äänivallia. Voitaisiin kuvitella, että kuva tulisi erilaisilla peileillä heijastettuna juuri samalla nopeudella kuin nytkin, mutta ääntä jouduttaisiin odottamaan. Tämä TV:n välittämä läsnäolo on, ja ei ole aistiharha.

Vanhetessa alkaa epäillä omaa henkilöhistoriaansa väärennetyksi, tai pitää sitä ehdottoman totuudellisuuden mittatikkuna. Yleensä kai molempia, ellen vallan erehdy.