KESKUSTELU

Moi,

minua alkoi tänään mietityttämään eräs skenaario johon en itse lopulta löytänyt tyydyttävää ratkaisua kaverin kanssa pähkäillessä.. Oletetaan että maapallon kiertoradalla on maan suteen staattisessa asemassa oleva satelliitti josta lähtee pitkä maan kamaralle ulottuva köysi. Jäinkin miettimään että kuinka kovaa tästä köydestä pitäisi nykäistä että saisi satelliitin sysättyä kiertoradaltaan ja putoamaan kohti maata? Ja mitä kaikkia asioita tässä skenaariossa tulisi ottaa huomioon että se olisi realistinen.

Täältä tiede.fi -palstalta ajattelin että varmaan löytyy ihmisiä joilla olisi antaa näkemyksiä tähän skenaarioon

Hah, se olisikin aika hauska, pitkä naru... Painaa varmaan aika paljon btw ja sitten mieti millä nopeudella yleensä satelliitit liikkuvat, olisi varmaan aika WTF fiilis kun naru liikkuu sillä nopeudella maiden halki.

Ja jos saisit siitä kiinni, niin lähtisit varmaankin mukana..

_________________
Älä ole liian ankara itsellesi, et syntynyt omasta tahdostasi.

Jaa että mikä liikkuu maiden halki? Geosynkroniradalla satelliitti on paikallaan maahan nähden.

Juu on se siellä ylhäällä paikoillaan maanpintaan nähden, maahan kun tömähtää siinä aitaa kaatuu.

_________________
Minun mielestä noin.

Niinhän ne ovat, olempas tyhmä...
Ovatko, muuten kaikki satelliitit sellaisia, ainakin geostationaari satelliitit ovat... entäs muut?

Niitähän avaruus hissejä ne tuossa suunnitteli, mutta kuulemma teknologia ei ole vielä ihan kohdillaan ja tuo säteilykin on vähän oma juttunsa, kun nosto kestäisi aika kauan.

Eikös se minimi korkeus ollut jotain 100km satelliiteilla, ja +100km narua painaisi aika paljon jo, se vetäisi jo varmaan itse satelliitin takaisin maata kohti..


Mieti satelliiti joka kulkee vaikka pohjois ja etelänavan kautta, ja samalla sivusuunnassa, että menisi akselin kanssa samaa vauhtia, sitten siihen naruun kiinni boksi ja sinne sisälle, satelliitti joka menee aika huimaa vauhtia, eikös sillä saisi aika nopean kyydin maailmanympäri.

_________________
Älä ole liian ankara itsellesi, et syntynyt omasta tahdostasi.

Jaa mikä korkeus on 100 km? "Geostationaarinen rata on noin 35 786 kilometrin päässä suoraan Maan pinnan yläpuolella" Lue tuolta.

Orbiterilla jonkun verran leikkineenä uskaltaisin väittää, että mikälis meillä olisi geostationaarisella ympyräradalla olevasta satelliitista naru maahan asti ja siintä narusta nykäistäisiin, satelliitin rata muuttuisi elliptiseksi, periapsis laskisi (kohdassa ~90 astetta / 6h kiertosuunnassa eteenpäin) ja apoapsis nousisi (~270 astetta / 18h kiertosuunnassa eteenpäin). Eli käytännössä satelliitti alkaisi huojumaan vuorokauden syklillä eikä se enää pysyisi saman paikan yläpuolella. Jos narusta kiskoisi tarpeeksi (=todella) lujaa tarpeeksi kauan, periapsiksen voisi toki pudottaa ilmakehään / maahan asti. Tällöin satelliitti alkaisi menettämään korkeutta, mutta samalla sen ratanopeus kasvaisi, joten narun perässä saisi lopulta juosta itää kohti aika saatanan lujaa. Ehkä olisi viisaampaa vain laskea narusta irti.

Tuskinpa yhden miehen voimat siihen riittäisivät.
Muutoinkin voi olla parempi nykimättä liikaa ylhäältä tulevia naruja. Yks tuttava aikoinaan, kun WC:n katonrajassa oleva vesisäiliö kränäsi, nykäisi narusta voimakkaasti. Useita kilogrammoja painava valurautainen säiliön kansi irtosi pudoten tuttavani päähän. Taju pois, ja ambulanssilla sairaalaan…

Mut se satelliitista roikkuva naru. Lainaan tähän tähtitieteilijä, FT Hannu Karttusen tiivistä ja mainiota kirjaa ”Matkalla avaruuteen Avaruustutkimuksen historia ja tekniikka” vuodelta 2009:

”AVARUUSHISSI

Geostationaarisella radalla liikkuva satelliitti pysyy koko ajan maapallon saman pisteen yläpuolella. Mitäpä jos satelliitti yhdistettäisiin kaapelilla maanpintaan? Tällaista kaapelia pitkin kipuava hissikori tarvitsisi paljon vähemmän energiaa kuin raketti, jonka nopeus täytyy kiihdyttää hyvin suureksi. Jo Tsiolkovski [Konstantin Tsiolkovski 1857-1935] esitti aikoinaan ajatuksen kiertoradalle ulottuvasta tornista. Suuren yleisön tietoon avaruushissin idea tuli lähinnä Arthur C. Clarken tieteiskirjan Paratiisin suihkulähteet ansiosta.

Hissiin liittyy todella vaikeita teknisiä ongelmia. Kaapelin täytyy hissikorin lisäksi kannattaa oma painonsa, joka on melkoinen sillä satelliittiin on matkaa 36 000 kilometriä. Kaapelin täytyy itse asiassa ulottua vielä kauemmas, koska kiertoradan ulkopuolelle tarvitaan kaapelin painon kompensoiva vastapaino.

Toistaiseksi tarjolla ei ole ollut mitään tarkoitukseen sopivaa ainetta, joten avaruushissit ovat pysyneet vain tieteiskertomusten kuvitelmina. Tulevaisuudessa nanoputkista saattaa kuitenkin löytyä ratkaisu, mutta vielä on mahdotonta sanoa, keksitäänkö joskus riittävän kestävä aine. Joka tapauksessa avaruushissien mahdollisuutta on ruvettu tutkimaan jo aivan tieteelliseltä pohjalta.

Riittävän lujan materiaalin kehittäminen on sekin jo melkoinen haaste, mutta hissiin liittyy muitakin ongelmia. Niistä vähäisin ei ole yhä lisääntynyt liikenne avaruudessa. Avaruudessa liikkuu tunnettujen satelliittien lisäksi yhä kasvava määrä avaruusromua, myös kappaleita joiden liikkeistä ei ole tietoa. Kaapeliin voi osua satelliittien jäänteitä hyvin suurilla nopeuksilla, useita kilometrejä sekunnissa. Törmäykset voisivat katkaista lujankin kaapelin, jolloin hissin ja sen matkustajien lisäksi maanpinnalle putoaisi pahimmassa tapauksessa vielä tuhansia kilometrejä kaapelia aiheuttaen suurta tuhoa.”

Satelliittien vähimmäis korkeus, että tahtoo edes pysyä tuolla taivaalla.

_________________
Älä ole liian ankara itsellesi, et syntynyt omasta tahdostasi.

Jos naru on 36000 km. pitkä, niin se painaa mielettömästi, kuten edellä todettiin. Mitä jos naruun laitetaan jotain joka kannattelee sitä edes ilmakehän alueella, esim. 100km:n korkeuteen asti? Tarkoitan jotain ilmapallon näköistä vekotinta joka pyrkii nousemaan ylöspäin kun sisällä on kevyttä kaasua tai jotain? Näitä sitten narun varteen määrävälein... Taitaa olla ihan /c:stä tällaiset miettimiset...

_________________
"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut

Öh. Vaijerin painolla ei liene väliä vaan sen vetolujuudella. Jos se kestää oman painonsa, hissin painon ja vastapainovaijerin rasituksen, systeemi saattaisi toimia. Tosin sitten on vaarana muut satelliitit ja se avaruusromu... ja olisiko tuo hökötys muutoinkaan edes vakaa? Heiluttaisiko Kuu sitä kuin tuuli puun latvoja? Joutuvat suurten riippusiltojen kannetkin joskus myrskytuulessa aaltoliikkeeseen.
Entäs jos vaijeri menisi poikki alapäästään vaikka 50 km:n korkeudella? 50 km vaijeria rojahtaisi maahan, ja yläpuolinen osa taitais heiluen ja kieppuen nousta ylemmälle kiertoradalle putsaten pois kaiken tielleen osuvan.

Tuskinpa mikään valtio hyväksyisi avaruushissin riskejä. Jo nykyisten, suurten satelliittien hallittukin pudottaminen maanpinnalle (oikeastaan mereen) herättää närää. Planeettatutkimus-satelliittien ydinparistot aiheuttavat pelkoa ja vastustusta.
Mutta: varmaan jo asian pelkkä suunnittelu vauhdittaa esimerkiksi nanomateriaalitutkimusta.

Busseko ite?

http://hannutanskanen22600.puheenvuoro. ... kyll%C3%A4

Taitaa olla tälläkin palstalla jo valmis avaruushissiketju, mutta haku antoi niin paljon viittauksia muihin keskusteluihin, ettei ketjua löytynyt. Siellä taisi olla myös legendaarinen perustelu:

Koska minulla ei ole pätevyyttä opettaa vammaisia lapsia, sanon hyvästi!

_________________
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

Muahaha! Vanhassa riittää vielä virtaa...

En oikein ymmärrä ylläolevan linkin takaa löytyvää Hannu Tanskasen artikkelia Tekniikan Maailmassa numero 1/2004. Sen mukaan avaruushissi toteutetaan 15 vuodessa ollen valmiina käyttöön 2020 (laskuvirhe?). En minä ainakaan ole huomannut ainuttakaan käynnissäolevaa projektia avaruushissin toteuttamiseksi. Jospa jossain on isompikin laskuvirhe tai muu vika.

Vähäsen on offtopikkia (anteeksi), mutta vissiin Tanskanen on löytänyt usarin lukijakunnasta vertaisensa yleisön. Heliumpallon paluu:

http://hannutanskanen22600.puheenvuoro. ... nt-1614098

Itkeäkö vai nauraa.